Pyhimys k*setti nuorta naisartistia: nimi piilotettiin tekijätiedoista, taustalla laiton sopimus
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/07/03/pyhimyksen-valo-pimean-hittibi…
Pyhimyksen hittibiisi Valo pimeän soi Elisan ja Mieli ry:n kampanjassa, mutta kappaleen naisartistin nimeä ei ole voinut löytää mistään. Taustalla on artistin selän takana solmittu luvaton sopimus sekä Pyhimyksen näkemys, jonka mukaan uuden levyn fiittaajien nimiä ei mainita julkisuudessa - edes tämän laajaan kampanjaan päätyneen sinkun kohdalla. Asia on saatu sovittua, mutta tapaus on jälleen yksi esimerkki nuorten lupauksien hyväksikäytöstä musiikkialalla - jolle eräiden artistien ura perustuukin lähes kokonaan.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikin puolin mulkku äijähän tuo Pyhimys on (muistamme mm. pettämiskohun ja korona-ajan ”499 ensimmäistä sisään” -kommentit), mutta hankala ihminen tuo Salla-Marjakin on kaikesta päätellen. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändi hajosi selittämättömistä ”ihmissuhdesyistä” juuri läpimurtonsa kynnyksellä, eikä bändin luova johtaja Miro Palokallio voinut tai halunnut sanoa asiasta faneille muuta kuin olevansa pahoillaan.
Vähän tämän jälkeen nainen pui lehtien palstalla jotakin vuosien takaista hyväksikäyttötapausta, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut uhri, kun mies oli koskettelut häntä ”sopimattomasti” eikä hän ollut osannut sanoa ei (ja ilmeisesti miehen olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksiaan).
Ja nyt sitten tämä riita. En osaa asettua tässä tapauksessa kummankaan puolelle.
Ei vaan kehonkieltään. Jos toinen ei ole mukana, sen kyllä huomaa. Jos ei, niin täytyy olla jotenkin jälkeenjäänyt.
Kuten myös jos ei asiaa saa julki sanottua. Kerro Salla lisää tuosta jutusta nyt kun täällä kerran olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi voi. Jos ois ollu kyseessä levytys jonkun nuoren alottelevan POIKAPUOLISEN räppärin kanssa, jolle Pyhimys ois toiminu oikeen "isäukkona" niin olis varmasti nimi mainittu ja annettua kunniaa. Kyllä uskallan sanoa, ettö sukupuoli vaikuttaa tähän asiaan.
Miksipä et uskaltaisi. Se onko se totta onkin sitten eri asia. Mainitsisitko ilman Googlea muutaman Mikko-levyllä fiitanneen poikapuolisen nimet?
Tämä Kankaanranta ja Vesta. Ja sitten Pyhimys teki loppuun sen kuolleen nuoren miehen levyn. Noh se olisikin ollut härskiä jos ei siinä kohtaa olisi maininnut kenen raitoja räpeissään käyttää. Voiko näitä sitten suoraan verrata? En osaa sanoa mutta tunnustusta ovat nuo kolme saaneet paljon enemmän. Miten voi olla ylivoimaista mainita muutamalla sanalla kuka ALOITTAA kappaleen?

Vesta ei ole mies, tiedän, mutta heitin sen silti tuonne :D

https://www.is.fi/viihde/art-2000000802814.html
”En osannut sanoakaan mitään. Hän vain pakotti minua koskettelemaan itseään, Salla-Marja muistelee. [b]Jossain vaiheessa totesin, että mitä enemmän pystyn olemaan tässä mukana, sitä nopeammin pääsen hänen asunnostaan ulos[/b].”
Eli ei siinä välttämättä kehonkielikään kertonut mitään.
Tuon perusteella kyllä on kerrottu, että antaa palaa vaan. Jaa onkin näitä jotka ihan vain vahingossa kerta toisensa jälkeen päätyvät "uhreiksi" ja sitten jälkikäteen osataan kyllä tehdä oikeusjuttuja, lehtijuttuja, youtubeen videoita sun muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikin puolin mulkku äijähän tuo Pyhimys on (muistamme mm. pettämiskohun ja korona-ajan ”499 ensimmäistä sisään” -kommentit), mutta hankala ihminen tuo Salla-Marjakin on kaikesta päätellen. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändi hajosi selittämättömistä ”ihmissuhdesyistä” juuri läpimurtonsa kynnyksellä, eikä bändin luova johtaja Miro Palokallio voinut tai halunnut sanoa asiasta faneille muuta kuin olevansa pahoillaan.
Vähän tämän jälkeen nainen pui lehtien palstalla jotakin vuosien takaista hyväksikäyttötapausta, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut uhri, kun mies oli koskettelut häntä ”sopimattomasti” eikä hän ollut osannut sanoa ei (ja ilmeisesti miehen olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksiaan).
Ja nyt sitten tämä riita. En osaa asettua tässä tapauksessa kummankaan puolelle.
Ei vaan kehonkieltään. Jos toinen ei ole mukana, sen kyllä huomaa. Jos ei, niin täytyy olla jotenkin jälkeenjäänyt.
Kuten myös jos ei asiaa saa julki sanottua. Kerro Salla lisää tuosta jutusta nyt kun täällä kerran olet.
V*ttu että olet kuvottava otus. Hyi saatana!
Vierailija kirjoitti:
kukaan ei muista tätä kiukuttelevaa pissistä muutaman kuukauden päästä
Muutaman päivän.

T. Sallimari
Suomessa ei enää tehdä oikeaa musiikkia, vaan kaupallista sontaa tietokoneen säestyksellä. Tämä on oikeaa musiikkia. Ja sen hevimusiikkinnekin voitte työntää sinne ja syvälle. Yksinkertaista, meluisaa ja helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ihan normi-kuuntelijana (maallikkona) kyseisen musiikkikappaleen nimeltä "Valo pimeän" .
Mielestäni tuon naisen laulu on parasta koko biisissä.
Monotoninen miesäänellä jauhettu fraasi-jargoni tyyliin "syvä tuntuu syvältä, yritä hymyillä "....
ei puolestaan vakuuta pätkääkään, kuulijana oottaa vaan että koska sen naisen laulu-osuus alkaa.
Tein saman huomion, en muista pyhimyksen lätinästä mitään, mutta naisen osuuden kyllä. Jos pyhimys poistaisi naisen osuuden, niin jäljelle ei jäisi mitään. On se kumma ettei haluta suoda kunniaa sille jolle se kuuluu.
Ei liene ihme että Sallan osuus purkitettiin viimeisinä päivinä ennen levyn masterointiin lähettämistä. Varmaan tajuttiin että biisi oli tuollaisena täyttä kuraa, ja tarvittiin oikea artisti pelastamaan tilanne. Tai ehkä biisi ei kelvannut yhteistyökumppani Elisalle. Joka tapauksessa vaikuttaa, että Salla pelasti koko biisin.
Ei kannattaisi huomionkipeyksissään liikaa revitellä, ettei päädy itse syytettyjen penkille lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei enää tehdä oikeaa musiikkia, vaan kaupallista sontaa tietokoneen säestyksellä. Tämä on oikeaa musiikkia. Ja sen hevimusiikkinnekin voitte työntää sinne ja syvälle. Yksinkertaista, meluisaa ja helppoa.
Aina yhtä ala-astefiilis kun joku kertoo miten oma mielimusiikki on sitä ainoaa ja oikeaa. Tähän kannattaa vielä lisätä miten muut eivät ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi voi. Jos ois ollu kyseessä levytys jonkun nuoren alottelevan POIKAPUOLISEN räppärin kanssa, jolle Pyhimys ois toiminu oikeen "isäukkona" niin olis varmasti nimi mainittu ja annettua kunniaa. Kyllä uskallan sanoa, ettö sukupuoli vaikuttaa tähän asiaan.
Miksipä et uskaltaisi. Se onko se totta onkin sitten eri asia. Mainitsisitko ilman Googlea muutaman Mikko-levyllä fiitanneen poikapuolisen nimet?
Tämä Kankaanranta ja Vesta. Ja sitten Pyhimys teki loppuun sen kuolleen nuoren miehen levyn. Noh se olisikin ollut härskiä jos ei siinä kohtaa olisi maininnut kenen raitoja räpeissään käyttää. Voiko näitä sitten suoraan verrata? En osaa sanoa mutta tunnustusta ovat nuo kolme saaneet paljon enemmän. Miten voi olla ylivoimaista mainita muutamalla sanalla kuka ALOITTAA kappaleen?
Nämähän kuuluvat juuri tuon Mikko-levyn 38:n feattaajan joukkoon. Vesta on myös poika ja MKDMSK feattaa Pyhimyksen biisillä, eikä toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikin puolin mulkku äijähän tuo Pyhimys on (muistamme mm. pettämiskohun ja korona-ajan ”499 ensimmäistä sisään” -kommentit), mutta hankala ihminen tuo Salla-Marjakin on kaikesta päätellen. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändi hajosi selittämättömistä ”ihmissuhdesyistä” juuri läpimurtonsa kynnyksellä, eikä bändin luova johtaja Miro Palokallio voinut tai halunnut sanoa asiasta faneille muuta kuin olevansa pahoillaan.
Vähän tämän jälkeen nainen pui lehtien palstalla jotakin vuosien takaista hyväksikäyttötapausta, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut uhri, kun mies oli koskettelut häntä ”sopimattomasti” eikä hän ollut osannut sanoa ei (ja ilmeisesti miehen olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksiaan).
Ja nyt sitten tämä riita. En osaa asettua tässä tapauksessa kummankaan puolelle.
Ei vaan kehonkieltään. Jos toinen ei ole mukana, sen kyllä huomaa. Jos ei, niin täytyy olla jotenkin jälkeenjäänyt.
https://www.is.fi/viihde/art-2000000802814.html
”En osannut sanoakaan mitään. Hän vain pakotti minua koskettelemaan itseään, Salla-Marja muistelee. [b]Jossain vaiheessa totesin, että mitä enemmän pystyn olemaan tässä mukana, sitä nopeammin pääsen hänen asunnostaan ulos[/b].”
Eli ei siinä välttämättä kehonkielikään kertonut mitään.
Jos kehonkieli ei kertonut mitään, olisi miehen pitänyt kysyä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ihan normi-kuuntelijana (maallikkona) kyseisen musiikkikappaleen nimeltä "Valo pimeän" .
Mielestäni tuon naisen laulu on parasta koko biisissä.
Monotoninen miesäänellä jauhettu fraasi-jargoni tyyliin "syvä tuntuu syvältä, yritä hymyillä "....
ei puolestaan vakuuta pätkääkään, kuulijana oottaa vaan että koska sen naisen laulu-osuus alkaa.
Tein saman huomion, en muista pyhimyksen lätinästä mitään, mutta naisen osuuden kyllä. Jos pyhimys poistaisi naisen osuuden, niin jäljelle ei jäisi mitään. On se kumma ettei haluta suoda kunniaa sille jolle se kuuluu.
Ehkä sinä et kuuntele kyseistä genreä ja kuulet vaan sen kauniin lauluosuuden.
Miksei Hätinen sitten sävellä itse niitä kauniita kertosäkeitä ja tee levyä? Sehän olisi tosi helppoa ottaa se kunnia sitä kautta.
Ei Pyhimyskään itse sävellä eikä soita eikä laula, puhuu mikkiin ja joku muu tekee taustat ja lauluosuudet ja säveltää biisit. Taas yksi suomalaisen tusinamusiikkikoneiston tuotteista.
Käsittääkseni tekee lyriikat biiseihinsä tai niin olen ainakin ymmärtänyt.
Kirjoittaa teiniangstisia runoja ja lukee ne mikkiin.
aijaa.
No runojen kirjoittamiseen ei paljoa taitoa vaadita, viisivuotiaskin osaa. Ja tälle vielä maksetaan runoista!
Kun se on niin helppoa, niin miksi naiset eivät siihen kykene? Ja perusta niitä omia levy-yhtiöitään?
Tämänkin ketjun perusteella luulisi olevan tuhansia naisasianaisia fanittamassa jokaista naiskiekujaa.
Vähä autotunee vähä, ja vielä jotain naisasianais-sanomaa. Suurta menestystä odotettavissa!
Naislaulajat on sun mukaan autotunekiekujia, ja väität perään, että kyllä naisia arvostettaisiin jos ne olisi yhtä hyviä kuin miehet (jotka lähinnä puhuu?) eikä naisvihaa ole. Ok.
Monellakos naisartistin keikalla olet ollut vuoden sisään naisartistien fanityttönä?
Maustetytöt tuli nähtyä juuri ennen koronahommia ja siinäpä onkin yksi setämiehiä kiukuttava yhtye :)
Luokatonta roskaa, joka on kopioitu setämies Gösta Sundgvistilta.
Ainoa että maustetytöt laulaa viinasta, huumeista ja masennuksesta. Siinä sitä roolimallia naisille
Alunperin kysymys koski, olitko käynyt naisartistien keikalla. Ei sitä, ovatko kyseiset artistit hyviä tai *gasp* yleisen moraalin ja hyvän ja siveän käytöksen omaavia roolimalleja.
Täällä vaaditaan koko ajan esimerkkejä naisista, ja kun niitä kerrotaan, ne eivät kelpakaan esimerkeiksi. Ilmeisesti koska heillä ei ole peniksiä.

Hyi hitto. Moni nainen varmaan tunnistaa tilanteen, jossa on vaan helpompi leikkiä miehen mukana kuin tehdä asiasta numero, samaistun hyvin. Tuon jutun pohjalta Salla-Marjasta saa valitettavasti aika kiltin tytön kuvan, siis että on ollut aina vaikea sanoa ei ja "tehdä itsestään numero" kuten tässä Valo pimeän -tapauksessa, jossa olisi voinut soitella perään ja yrittää selvittää biisin tilannetta. Mutta ei missään nimessä ole hänen syynsä, liian monet tytöt kasvatetaan sopuisiksi ja kilteiksi ja sitten kun kuvioon lisätään hyväksikäyttäviä m*lkkuja, niin lopputulos on tämä. Feminismiä tarvitaan senkin takia, että maailmassa pitäisi niin miehillä kuin naisilla olla tilaa olla herkkiä ja kilttejä ilman, että joku on heti hyötymässä.

Siitähän monen nuoren feministinkin "setäviha" kumpuaa, kun on saanut ensiksinä naistyypillisen kasvatuksen, jonka mukaan pitää olla kiltti, tottelevainen ja tehdä asiat oikein, jotta pärjää elämässä. Ja sitten aikuisuuden kynnyksellä havahtuukin siihen, että oikea maailma ja erityisesti vähän varttuneemmat miehet pelaa tätä peliä ihan eri säännöillä rikkomuksista välittämättä. Ja kiltit ja mukautuvaiset jää rannalle ruikuttamaan. Vähemmästäkin suututtaa, ja sitten sedät tulee vielä sössöttämään että ei mitään sääntöjä ole alunperinkään ollut olemassa.

Kukas sinun käski lähtemään mukaan selvääkin selvemmän trollin väsyneeseen vedätykseen. Näkihän sen jo alussa ettei tuosta "naiset ei osaa tehdä musiikkia" jankutuksesta seuraa mitään mielenkiintoista. t. joku muu
Selvästihän naiset osaa tehdä musiikkia ja toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä itse ketjun aiheen kannalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikin puolin mulkku äijähän tuo Pyhimys on (muistamme mm. pettämiskohun ja korona-ajan ”499 ensimmäistä sisään” -kommentit), mutta hankala ihminen tuo Salla-Marjakin on kaikesta päätellen. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändi hajosi selittämättömistä ”ihmissuhdesyistä” juuri läpimurtonsa kynnyksellä, eikä bändin luova johtaja Miro Palokallio voinut tai halunnut sanoa asiasta faneille muuta kuin olevansa pahoillaan.
Vähän tämän jälkeen nainen pui lehtien palstalla jotakin vuosien takaista hyväksikäyttötapausta, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut uhri, kun mies oli koskettelut häntä ”sopimattomasti” eikä hän ollut osannut sanoa ei (ja ilmeisesti miehen olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksiaan).
Ja nyt sitten tämä riita. En osaa asettua tässä tapauksessa kummankaan puolelle.
Ei vaan kehonkieltään. Jos toinen ei ole mukana, sen kyllä huomaa. Jos ei, niin täytyy olla jotenkin jälkeenjäänyt.
https://www.is.fi/viihde/art-2000000802814.html
”En osannut sanoakaan mitään. Hän vain pakotti minua koskettelemaan itseään, Salla-Marja muistelee. [b]Jossain vaiheessa totesin, että mitä enemmän pystyn olemaan tässä mukana, sitä nopeammin pääsen hänen asunnostaan ulos[/b].”
Eli ei siinä välttämättä kehonkielikään kertonut mitään.
Jos kehonkieli ei kertonut mitään, olisi miehen pitänyt kysyä asiaa.
Hyi hitto. Moni nainen varmaan tunnistaa tilanteen, jossa on vaan helpompi leikkiä miehen mukana kuin tehdä asiasta numero, samaistun hyvin. Tuon jutun pohjalta Salla-Marjasta saa valitettavasti aika kiltin tytön kuvan, siis että on ollut aina vaikea sanoa ei ja "tehdä itsestään numero" kuten tässä Valo pimeän -tapauksessa, jossa olisi voinut soitella perään ja yrittää selvittää biisin tilannetta. Mutta ei missään nimessä ole hänen syynsä, liian monet tytöt kasvatetaan sopuisiksi ja kilteiksi ja sitten kun kuvioon lisätään hyväksikäyttäviä m*lkkuja, niin lopputulos on tämä. Feminismiä tarvitaan senkin takia, että maailmassa pitäisi niin miehillä kuin naisilla olla tilaa olla herkkiä ja kilttejä ilman, että joku on heti hyötymässä.
On varmasti helpompi revitellä asialla iltapäivälehtiä myöten, kuin sanoa vaikka ei. Ja miehen tulisi osata kysellä asiasta kun kehonkielikin kertoo toista. Naiselta ei voi edellyttää yhtä sanaa. Miten lie tilanteessa jossa mies ei sanoisi ei, kehonkieli kertoisi naiselle, että edetään nopeasti ja sitten jälkikäteen mies kertoisi miten on tullut hyväksikäytetyksi ja miten naisen olisi pitänyt kysyä asiasta. Tasa-arvoa tarvitaan tosiaan suojelemaan miehiä näin älyttömiltä kaksoisstandardeilta. Lisäksi aiheettomat hyväksikäyttö/raiskaus yms. niin soppa on valmis.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei enää tehdä oikeaa musiikkia, vaan kaupallista sontaa tietokoneen säestyksellä. Tämä on oikeaa musiikkia. Ja sen hevimusiikkinnekin voitte työntää sinne ja syvälle. Yksinkertaista, meluisaa ja helppoa.
Ei sisällä heviä mutta yhden suomalaisenkin pätkän. Lisäksi luovaa kitarankäyttöä.
En yritä kertoa että tämä olisi parempi tai huonompi enkä ole hirveän eri mieltä ylituotteistetusta nykysoopasta joka on kuin musikaalista grillimakkaraa: tasalaatuista, ei ylläreitä, ei mielenkiintoista. En kyllä jaksa tarkoitushakuista kikkailuakaan tai jatkuvaa uusien (ainakin omalle kaveripiirille) etnisten elämysten haeskelua.
Hevissäkin on puolensa mutta on tunnustettava että siitäkin on suuri osa ns. massaa josta ei jää tavikselle paljoa mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikin puolin mulkku äijähän tuo Pyhimys on (muistamme mm. pettämiskohun ja korona-ajan ”499 ensimmäistä sisään” -kommentit), mutta hankala ihminen tuo Salla-Marjakin on kaikesta päätellen. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändi hajosi selittämättömistä ”ihmissuhdesyistä” juuri läpimurtonsa kynnyksellä, eikä bändin luova johtaja Miro Palokallio voinut tai halunnut sanoa asiasta faneille muuta kuin olevansa pahoillaan.
Vähän tämän jälkeen nainen pui lehtien palstalla jotakin vuosien takaista hyväksikäyttötapausta, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut uhri, kun mies oli koskettelut häntä ”sopimattomasti” eikä hän ollut osannut sanoa ei (ja ilmeisesti miehen olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksiaan).
Ja nyt sitten tämä riita. En osaa asettua tässä tapauksessa kummankaan puolelle.
Ei vaan kehonkieltään. Jos toinen ei ole mukana, sen kyllä huomaa. Jos ei, niin täytyy olla jotenkin jälkeenjäänyt.
https://www.is.fi/viihde/art-2000000802814.html
”En osannut sanoakaan mitään. Hän vain pakotti minua koskettelemaan itseään, Salla-Marja muistelee. [b]Jossain vaiheessa totesin, että mitä enemmän pystyn olemaan tässä mukana, sitä nopeammin pääsen hänen asunnostaan ulos[/b].”
Eli ei siinä välttämättä kehonkielikään kertonut mitään.
Jos kehonkieli ei kertonut mitään, olisi miehen pitänyt kysyä asiaa.
Hyi hitto. Moni nainen varmaan tunnistaa tilanteen, jossa on vaan helpompi leikkiä miehen mukana kuin tehdä asiasta numero, samaistun hyvin. Tuon jutun pohjalta Salla-Marjasta saa valitettavasti aika kiltin tytön kuvan, siis että on ollut aina vaikea sanoa ei ja "tehdä itsestään numero" kuten tässä Valo pimeän -tapauksessa, jossa olisi voinut soitella perään ja yrittää selvittää biisin tilannetta. Mutta ei missään nimessä ole hänen syynsä, liian monet tytöt kasvatetaan sopuisiksi ja kilteiksi ja sitten kun kuvioon lisätään hyväksikäyttäviä m*lkkuja, niin lopputulos on tämä. Feminismiä tarvitaan senkin takia, että maailmassa pitäisi niin miehillä kuin naisilla olla tilaa olla herkkiä ja kilttejä ilman, että joku on heti hyötymässä.
Siitähän monen nuoren feministinkin "setäviha" kumpuaa, kun on saanut ensiksinä naistyypillisen kasvatuksen, jonka mukaan pitää olla kiltti, tottelevainen ja tehdä asiat oikein, jotta pärjää elämässä. Ja sitten aikuisuuden kynnyksellä havahtuukin siihen, että oikea maailma ja erityisesti vähän varttuneemmat miehet pelaa tätä peliä ihan eri säännöillä rikkomuksista välittämättä. Ja kiltit ja mukautuvaiset jää rannalle ruikuttamaan. Vähemmästäkin suututtaa, ja sitten sedät tulee vielä sössöttämään että ei mitään sääntöjä ole alunperinkään ollut olemassa.
Ja tästä tulee kiukutella mieluiten kaikille miehille, kuin esimerkiksi äideille jotka kasvatuksesta ovat aina vastanneet ja vastaavat kuten av:lta saamme lukea.