Lue keskustelun säännöt.
Maalla asuneet. Tuliko teistä normaaleja ihmisiä?
20.04.2013 |
Kysyn siksi, että itse olen kaupungissa kasvanut ja asumme nyt maalla. Lapsilla on koulussa kavereita ja noin 1-2 kertaa vikkossa lapsilla käy kavereita. Muuten lapset leikkivät kotona keskenään. Vuorotyön takia, emme voi viedä lapsia säännöllisiin harrastuksiin. Siksi käymme perheen kesken uimassa, laskettelemassa (talvella) ja miehet käyvät crossiradalla. Olen hieman huolissani, että pitäisikö meillä käydä kavereita vielä useammin. Lapset eivät ole ainakaan itse pyydelleet. Mielipiteitä maalla asuneilta!! Onko normaalia? Kaupunkilaislapsuuden viettäneenä olin joka ilta kavereilla.
Kommentit (40)
Olen kasvanut maalla. Ala-aste pienehkösdä kyläkoulussa ja yläaste ja lukio sitten 'kylällä'. Opiskelemaan lähdin isompaan kaupunkiin ja jos mulle joku olis silloin tullut sanomaan, että 15v:n päästä asun vapaa-ehtoisesti itse maalla, pitkän etäisyyden päässä ns. 'sivistyksestä', ni johan oisin nauranu makeasti... Mutta niinpä sitä vaan olen takapajulassa jälleen ja erittäin onnellinen. En lapsuuden/ nuoruuden kylällä - se ahdistaa jo ajatuksenakin. Mutta kaupunkielämää ja niitä 'rientoja' tuli koettus reilun 10v:n aikana riittämiin. Ja pääseen täältä metsästäkin, jos siltä tuntuu. Kerran on parin vuoden aikana tuntunut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asumme Helsingissä omakotitaloalueella, ja meillä päin 5 -> v:t pyöräilevät, juoksevat, leikkivät kirkonrottaa ja vaklimista ym. täällä muutaman sadan metrin säteellä, kavereita on paljon, keskenään pörräävät vapaasti ja leikkivät puissa ja pihoilla (mitä nyt joku vanhempi ehkä saattaa seurailla välillä touhuja). Ovikello soi ja taas mennään. Ihan kuin silloin ennen.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 23:17"]
Asumme Helsingissä omakotitaloalueella, ja meillä päin 5 -> v:t pyöräilevät, juoksevat, leikkivät kirkonrottaa ja vaklimista ym. täällä muutaman sadan metrin säteellä, kavereita on paljon, keskenään pörräävät vapaasti ja leikkivät puissa ja pihoilla (mitä nyt joku vanhempi ehkä saattaa seurailla välillä touhuja). Ovikello soi ja taas mennään. Ihan kuin silloin ennen.
[/quote]
Eli asutte kuin maalla. Maaseutukaupungeissa kaikki asuu käytännössä noin, kuten myös meidän perhe. Kaverit parin kilometrin säteellä kaikki ja jalkasin ja pyörillä liikkuvat kotien väliä. Lähin ja paras kaveri asuu 50 metrin päässä. Normaalisti kaupunkimaisesti asuvilla ei ole välttämättä yhtään kavereita kuten ei ollut minullakaan kun asuin lapsuuteni Eirassa. Paras on asua uudella alueella missä on palon perheasuntoja, siis mielummin omistusrivitaloja, omakotitaloja, ei mitään ns kaupungin vuokrakolhoosia.
Äläpä ole huolissasi. Meillä lapset kasvoivat maalla ja meillä kävi ehkä kerranrissa viikossa kavereita ja omat lapset olivat ehkä kerran kuukaudessa taas kavereiden luona. Meilläkin harrastettiin samoja asioita kuin teillä nyt. Kesäisin rakensivat lähimetsään majoja ja paljon oli tekemistä. Minusta huolestua voisi ehkä ennemminkin siitä jos lapset olisivat joka ilta jossain pois kotoa. Meillä on lapsista kasvanut tasapainoisia aikuisia. Hyvin ovat elämässään pärjänneet ja menestyneet. Elämän arvot ovat kohdallaan ehkä paljon paremmin kuin jos olisivat asuneet kaupungissa. Luonnon lähellä ihmisen on hyvä olla. Nyt lapset ovat aikuisia, ja palaavat mielellään maalle kaupungista jossa työn takia asuvat.
Minä taas maalla kasvaneena olen saanut totutella siihen, että lapset aina on tai tahtoo olla kavereiden kanssa. Mieluiten olisin halunnut erakoitua lasteni kanssa, mutta toisin kävi. Nyt alan olla jo tottunut, että harva se päivä täällä joku käy. Ainakin kasvaa ulkoilusta tykkääviä ihmisiä, jotka aikanaan ulkoilevat lastensa kanssa asuivatpa kaupungissa tai maalla aikuisina.
Tolle 22:lle. Espoossa tosiaan paras kaveri yhdellä lapsellani asuu seinän takana ja toinen lähitalossa ja toisen seinän takana on yksi esikoiseni kavereista. Kavereita tässä ihan lähellä on kaikilla kolmella lapsellani. Ei tarvitse käyttää julkisia, ei edes pyörää, kun niin lähellä asutaan. Kiva iso piha, jossa leikitään kirkkistä, värikanaa, mölkkyä, ym mukavaa, pulkkamäet. Omani olen päästänyt yksin ulos vasta esikouluiässä, mutta kyllä tuolla jo 4-vuotiaat ovat yksin ulkona. Perhealueella kaverit löytyvät läheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka usein kavereiden kanssa? Asuin maatilalla ja talviaikaan näin joskus paria luokkatoveriani, kun perheet vierailivat toistensa luona, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, jos sitäkään. Kerran yksi luokkatoveri kävi meillä yötä, mutta minä en tahtonut mihinkään mennä. Sen sijaan serkkuni ja kesänaapurin tyttö olivat kavereitani ja kesällä paljon yhdessä, monta kertaa viikossa. Viikonloppuisin muulloin, mutta ei talvella. Ei käytetty harrastuksissa. Yläkouluiässä ei sit niin kavereita koulussa ollut, koska ne olivat kavereita, jotka toisiaan vapaa-ajalla näkivät eli kirkonkyläläiset ja ne jotka syrjäkylillä asuivat lähekkäin. Yks parin km päässä asuva tyttö oli ainut vähän niin kuin kaveri, mutta ikinä en pyöräillylt hänen luo, vain jos perheet vierailivat näimme vapaa-ajalla. Itse en nyt halua maaille, mutta mihinkään en vaihtaisi lapsuuttani maalla. Siellä oli ihana vapaus
Muuttakaa hyvät ihmiset kauas pois sieltä maalta. Tuppukylässä ei ole hyvä kenenkään asua, saati kasvaa. Itse jouduin kokemaan sen painajaisen kun kaupungista lapsena vanhempieni mukana muutettiin maalle. Kavereita en "paikallisista" saanut kun pitivät kaupunkilaispellenä joka ei oikeasta elämästä mitään tiedä. Onneksi pari perhettä muutti meidän lisäksi kaupungista sinne ja heidän lapsillaan sama kohtalo ni sieltä kourallinen kavereita tuli. Nyt asun taas kaupungissa enkä tule ikinä menemään enää maalle. Edes kesämökkiä en moisesta paikasta hanki lapsuuden ja nuoruuden paskan takia. Olen asiasta vanhemmilleni ikuisesti katkera ja halveksun maalla asumista ja etenkin kyseistä paikkakuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halleluja, että veit lapset maalle. Lähiössä niistä olisi ongelmaatikkoja kasvanut.
Maaseutua on todella laidasta laitaan, oma maatilani on jokivarressa jossa on taloja muutaman sadan metrin välein, 20 km suuresta kaupungista ja pari kilometriä kunnan keskustasta. Busseja kulkee kaupungin ja kuntakeskuksen välillä jatkuvasti.
Ja sitten on tietysti myös niitä joissa asutaan jossain ihan metsän keskellä kymmeniä kilometrejä edes lähimmästä taajamasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 22:31"]
Mulla vaan kaupungin kriteerit täyttyy vasta siinä 4 miljoonan asukkaan kohdalla.
[/quote]
Hellanlettat. Mikä Helsinki on, kirkonkyläkö?
12 ! Sun ongelma ei ollut maaseutu vaan sun vanhemmat. Oletko kuullut sanontaa että vuoroin vieraissa tai vastavuoroisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 21:42"]
Kun asuimme maalla, lapsilla oli koko ajan vieraita tai sitten olivat itse naapurissa.
[/quote]
Ja riippuu myös vanhempien tekemisestä, jos vanhemmat facettavat tai muuten kyhnäävät sisällä niin sitten lapsetkin. Maalla on parasta yhteisöllisyys ja se, että voidaan tehdä asioita ulkona. Menkää kyläilemään porukalla
No ei tullut. Horsmaa kasvaa pyllystä ja kaakatetaan, kuin kanat. Ei tietenkään maalla voi tulla normaaliksi. V****u, mikä kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ei tullut normaalia, mutta en tiedä vaikuttiko siihen maalla asuminen. Äitini on kyllä sitä mieltä, että olisin ehkä oppinut paremmat sosiaaliset taidot, jos minulla olisi ollut leikkikavereita naapurissa.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 23:02"]
Huoli pois, sanoisin - pahin seuraamus maalla kasvamisesta oli, että opin rakastamaan lukemista ja ajattelemaan itsenäisesti. :)
[/quote]
Työnantaja huomaa eron maalla ja kaupungissa kasvaneiden nuorten välillä hyvinkin selkeästi.
Maalla kasvaneet osaavat tehdä ja tekevät töitä, kun taas kaupungissa kasvaneet lusmuilee jossain nurkan takana ja kiukuttelee kun esimies tulee sanomaan, että niitä töitäkin pitäisi tehdä.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 18:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 23:02"]
Huoli pois, sanoisin - pahin seuraamus maalla kasvamisesta oli, että opin rakastamaan lukemista ja ajattelemaan itsenäisesti. :)
[/quote]
Työnantaja huomaa eron maalla ja kaupungissa kasvaneiden nuorten välillä hyvinkin selkeästi.
Maalla kasvaneet osaavat tehdä ja tekevät töitä, kun taas kaupungissa kasvaneet lusmuilee jossain nurkan takana ja kiukuttelee kun esimies tulee sanomaan, että niitä töitäkin pitäisi tehdä.
[/quote]
Ehkä näin jos työnantaja etsii renkiä maatilallensa
Varmaan parempi, että valitsee kaverinsa huolella. Maalla on suurempi riski joutua roskasakkeihin mukaan.
Kavereita oli vähän kaupungissa, olin juuri täyttänyt 14 kun muutimme maalle. Niitä oli vielä vähemmän siellä ja jäivät sitten kokonaan pois. Kaverini irvaili kyllä jo ala-asteella: "olet niin erilainen". Nykyään olen suorastaan paranormaali.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 23:13"]
Olen kasvanut maalla. Ala-aste pienehkösdä kyläkoulussa ja yläaste ja lukio sitten 'kylällä'. Opiskelemaan lähdin isompaan kaupunkiin ja jos mulle joku olis silloin tullut sanomaan, että 15v:n päästä asun vapaa-ehtoisesti itse maalla, pitkän etäisyyden päässä ns. 'sivistyksestä', ni johan oisin nauranu makeasti... Mutta niinpä sitä vaan olen takapajulassa jälleen ja erittäin onnellinen. En lapsuuden/ nuoruuden kylällä - se ahdistaa jo ajatuksenakin. Mutta kaupunkielämää ja niitä 'rientoja' tuli koettus reilun 10v:n aikana riittämiin. Ja pääseen täältä metsästäkin, jos siltä tuntuu. Kerran on parin vuoden aikana tuntunut :)
[/quote]
Minä taas olen nykyinen onnellinen kaupunkilainen, entinen maalainen. Ensimmäiset 20v meni maalla ja nyt on mennyt toiset 20v. kaupungissa. Yhä enemmän olen tajunnut sen että maalle en halua muuttaa enää ikinä, en kaipaa edes mökkeilemään.
Täältä kaupungistakin muuten pääsis metsään/maalle, jos haluais, en vaan ole halunnut. Ehkä sekin ihme koetaan seuraavan 20v. aikana... tai sitten ei.
Ap taitaa olla aika tylppäotsainen juntti. Tässä nyt hieman faktaa ihan oikeista suurkaupungeista ulkomailta, ei mistään Vantaan korvesta. Ulkomailla lapset eivät suurissa kaupungeissa saa mennä mihinkään itse, ei edes pieniä matkoja, ei edes vanhempana. Siinä missä itse lapsuudessani pyöräilin kavereille muutaman kilometrin jo ihan pienenä ja joka päivä niin suurissa kaupungeissa tuosta tulee viranomaiset nopeasti kylään. Täällä mm saa sakkoa jos jättää 7 vuotiaan lapsen yksin autoon kun käy 10 minuuttia kaupassa. Täällä lapset eivät tapaa toisiaan kuin koulussa tai tarhassa, ei koskaan muutoin paitsi sitten kun muuttavat opiskelemaan tai vähän jo ennen sitä. Toki syntymäpäivillä jne nähdään, mutta sellaista kaverikulttuuria on ihan turha hakea mitä oli Suomessa vielä 70-80-luvulla kun lapset näkivät toisiaan joka päivä ja useita tunteja jo ihan pienenä. Onko Helsingissä muka niin, että pienet lapset käy koko ajan kavereillaan siitä vaan, ottavat julkisen ja menevät kavereilleen? Epäilen suuresti. Pienillä paikkakunnilla voi ollakin, mutta ei muualla.