Onko tutkijaksi nykyään vaikea päästä?

Riippuu hyvin vahvasti alasta ainakin rahotuksen määrä. Helpoiten tietenkin pääsee kun maisterivaiheen jälkeen alat etsiä itselle sopivaa väikkärin aihetta ja ohjaajaa, ja sitä kautta pääset sitten tutkimusryhmään mukaan.

Tohtoriopinnot edellytyksenä ja rahoitukset tietenkin projektiluonteisia.

Suomessa ei olisi työttömiä käsienheilutteumaistereita, eikä -tohtoreita, jos se olisi helppoa.

Parikymmentä vuotta sivusta seuranneena en ainakaan humanistisen alan tutkijan hommia voi suositella. Kilpailu apurahoista todella kovaa, "taistelu" ei aina kovinkaan asiallista ja aikuismaista. Apurahakaudet melko lyhyitä, joten jatkuva epävarmuus tulevasta. Ei siinä paljon ehdi rauhassa tutkimukseen keskittyä, kun pian täytyy jo alkaa stressata seuraavasta apurahahausta.

Riippuu tietenkin alasta, mutta väikkärin pääsee aika usein tekemään jos oikeasti haluaa ja yrittää. Sen jälkeen onkin vaikeampaa, rahat on tiukilla kaikilla ja vakituisia työpaikkoja ei ole.

Toimii, jos olet hyvä hankkimaan rahoitusta (tai jos tutkimusryhmäsi vetäjä on). Muuten ei, kun kaikki aika menee rahan hakemiseen eikä ehdi tehdä sitä tutkimusta.

Jatko-opiskelijaksi aikovan on todellakin mietittävä sitä, kuinka hyvin henkinen kantti kestää jatkuvaa epävarmuutta ja painetta taloudellisesta toimeentulosta. Rahoitusta on (toki alasta riippuen) erittäin hankala saada riittävän pitkäksi aikaa. Aika moni tutkija joutuu väitöskirjaprojektin aikana kortistoon, muihin hommiin tai osa-aikaistamaan työnsä.

Itse olen pari vuotta ollut tutkijana. Tutkimusryhmiä ei alallani ole, mutta apurahoja saa pätkissä ja niitä kun käyttää säästävästi, elää myös apurahattomat kaudet. Muutenhan olisin työtön, mutta nyt voi sanoa olevansa tutkija, mikä kuulostaa hienommalta.

Todella kivikkoinen tie. "Tutkija"-nimikkeellä olevat henkilöt eivät meidän alalla (matemaattis-luonnontieteellinen) ole yliopiston palkkalistoilla, vaan elävät muutaman vuoden mittaisella apurahalla. Koko uraa ei kuitenkaan näiden apurahojen varaan voi rakentaa, vaan jossakin vaiheessa pitäisi päästä yliopiston palkkalistoille, käytännössä professoriksi (yliopiston opettajat ja lehtorit eivät niinkään tee tutkimusta).

Jo ihan tohtoriopintoihin voi olla todella hankalaa päästä, koska yliopistojen rahoituksesta leikataan koko ajan eivätkä yliopistot voi näin ollen ottaa montaakaan tohtorikoulutettavaa. Jos tuntemasi professori on saanut rahoituksen projektiin, saattaa olla mahdollista päästä koulutukseen. Yliopiston maksamia paikkoja ei monessa yliopistossa ole enää ollenkaan, ja jos onkin, hakijoita voi olla yli 50 yhtä tai kahta paikkaa kohti (tällainen tilasto meiltä parin vuoden takaa). Monet tohtorikoulutukseen haluavat joutuvat hankkimaan oman rahoituksensa esim. säätiöiltä, mutta nämä rahat ovat yleensä vain vuodeksi tai maksimissaan kahdeksi, ja mikäli jatkorahoitusta ei löydy, katkeavat tohtoriopinnot siihen. Näitäkin tapauksia olen valitettavasti nähnyt vuosittain.

Tohtorikoulutuksen jälkeen seuraa sitten postdoc, jossa käytännössä työskentelet tutkijana jonkun toisen professorin ryhmässä. Tämä tehdään usein ulkomailla parin vuoden jaksoissa, eikä varmuutta seuraavasta paikasta tietenkään ole. Tutkijana itsenäistyminen edellyttää oman apurahan tai yliopiston viran (tenure track, ks. Google) saamista, ja hakemuksia joutuu tekemään usein monien vuosien ajan. Akateemisesta maailmasta tulee aika kovat paineet päästä nopeasti uralla eteenpäin, sillä moniin professuuriin tähtäviin paikkoihin hakiessa vaaditaan, ettei väitöksestä ole kulunut 5 vuotta enempää. Tässäkin kohtaa on siis iso riski jäädä limboon ja lopulta tipahtaa pois, koska olet jo "liian vanha". Omalla apurahalla voit tehdä tutkimusta kahden tai kolmen vuoden ajan, mutta valitettavasti apurahat eivät takaa seuraavan rahoituksen tai yliopiston työsuhteen saamista. 

Eli vastaus kysymyksiisi: Ei, kaikki eivät todellakaan saa rahoitusta, ja lisäksi urapolku tutkijaksi voi katketa missä tahansa vaiheessa. Tätä havainnollistaa hyvin minkä tahansa tutkimusryhmän tarkastelu (otin oman alani esimerkin): tutkimusryhmässä on  yksi johtaja, postdoc-tason tutkijoita muutamia (2) ja tohtorikoulutettavia 10. Käytännössä kaikista tohtorikoulutettavista ei voi tulla tutkijoita, ja uralla eteneminen vaatii erinomaisten akateemisten taitojen lisäksi myös suhteita ja tuuria. 

Tässä melko pitkä ja suhteellisen negatiivissävytteinen vastaus kysymykseeni. En kuitenkaan halua sanoa, että tohtorikoulutukseen hakeminen olisi huono ajatus. Mikäli kyseessä on sinun intohimosi ja haaveesi, kannattaa ehdottomasti yrittää! Mielestäni jokaisen hakijan olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa akateemisen maailman raadollisuus ja ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Itse olen esimerkiksi tällä tiellä.

up.

Kannattaa perheessä olla ainakin yksi ihan päivätöissä, jos meinaa elää tutkijana. Rahoitus on lyhytaikaista ja aika pieni palkka loppu viimeksi jää käteen. Apurahat eivät kerrytä työssäoloehtoa, joten työttömyyskorvaustenkin kanssa on niin ja näin. 

Kilpailu on todella kovaa, kaikki halukkaat eivät pääse eds tutkijakoulutukseen eli väitöskirjaa tekemään.Rahoituksen saaminen sekä väikkäriin että sen jälkeisiin töihin vaikeutuu joka portaalla, sillä aina vaaditaan parempaa ja parempaa kokemuksen kasvaessa.

Mutta kyllä Suomessa VOI olla koko uransa apurahatutkijana, ei todellakaan ole pakko saada vakivirkaa proffana tai yliopisto-opettajana. Toki se tarkoittaa, että olet aina epävarmalla pohjalla ja aina ns. suorittavan portaan tutkija (Johtajat on proffia), mutta voi silti pärjätä ihan kohtuullisesti - jos on valmis sietämään jatkuvaa kilpailua ja arvioitavaksi asettumista, sekä sitä, että mikään ei takaa mitään. Tutkijana olet kuin yrittäjä, jatko on aina luotava itse ja oman vaivannäön lisäksi se on kiinni tuurista, kilpailusta ja markkinavoimista.

Kannattaa hakeutua jonkun professorin/isokenkäisen oppilaaksi. Tekee asian paljon helpommaksi, ihan rahoituksen saamista ja virkojen saamista myöten.

Itse sain viime vuonna pari pienempää apurahaa, ja nyt on vetämässä taas kolme hakemusta... toivon kovasti, että ainakin kahdesta tulisi jotain. Apurahat antavat oikeasti aikaa ja energiaa työskentelylle, varsinkin tuollaiset pitemmät apurahat :)

Vierailija kirjoitti:

Todella kivikkoinen tie. "Tutkija"-nimikkeellä olevat henkilöt eivät meidän alalla (matemaattis-luonnontieteellinen) ole yliopiston palkkalistoilla, vaan elävät muutaman vuoden mittaisella apurahalla. Koko uraa ei kuitenkaan näiden apurahojen varaan voi rakentaa, vaan jossakin vaiheessa pitäisi päästä yliopiston palkkalistoille, käytännössä professoriksi (yliopiston opettajat ja lehtorit eivät niinkään tee tutkimusta).

Jo ihan tohtoriopintoihin voi olla todella hankalaa päästä, koska yliopistojen rahoituksesta leikataan koko ajan eivätkä yliopistot voi näin ollen ottaa montaakaan tohtorikoulutettavaa. Jos tuntemasi professori on saanut rahoituksen projektiin, saattaa olla mahdollista päästä koulutukseen. Yliopiston maksamia paikkoja ei monessa yliopistossa ole enää ollenkaan, ja jos onkin, hakijoita voi olla yli 50 yhtä tai kahta paikkaa kohti (tällainen tilasto meiltä parin vuoden takaa). Monet tohtorikoulutukseen haluavat joutuvat hankkimaan oman rahoituksensa esim. säätiöiltä, mutta nämä rahat ovat yleensä vain vuodeksi tai maksimissaan kahdeksi, ja mikäli jatkorahoitusta ei löydy, katkeavat tohtoriopinnot siihen. Näitäkin tapauksia olen valitettavasti nähnyt vuosittain.

Tohtorikoulutuksen jälkeen seuraa sitten postdoc, jossa käytännössä työskentelet tutkijana jonkun toisen professorin ryhmässä. Tämä tehdään usein ulkomailla parin vuoden jaksoissa, eikä varmuutta seuraavasta paikasta tietenkään ole. Tutkijana itsenäistyminen edellyttää oman apurahan tai yliopiston viran (tenure track, ks. Google) saamista, ja hakemuksia joutuu tekemään usein monien vuosien ajan. Akateemisesta maailmasta tulee aika kovat paineet päästä nopeasti uralla eteenpäin, sillä moniin professuuriin tähtäviin paikkoihin hakiessa vaaditaan, ettei väitöksestä ole kulunut 5 vuotta enempää. Tässäkin kohtaa on siis iso riski jäädä limboon ja lopulta tipahtaa pois, koska olet jo "liian vanha". Omalla apurahalla voit tehdä tutkimusta kahden tai kolmen vuoden ajan, mutta valitettavasti apurahat eivät takaa seuraavan rahoituksen tai yliopiston työsuhteen saamista. 

Eli vastaus kysymyksiisi: Ei, kaikki eivät todellakaan saa rahoitusta, ja lisäksi urapolku tutkijaksi voi katketa missä tahansa vaiheessa. Tätä havainnollistaa hyvin minkä tahansa tutkimusryhmän tarkastelu (otin oman alani esimerkin): tutkimusryhmässä on  yksi johtaja, postdoc-tason tutkijoita muutamia (2) ja tohtorikoulutettavia 10. Käytännössä kaikista tohtorikoulutettavista ei voi tulla tutkijoita, ja uralla eteneminen vaatii erinomaisten akateemisten taitojen lisäksi myös suhteita ja tuuria. 

Tässä melko pitkä ja suhteellisen negatiivissävytteinen vastaus kysymykseeni. En kuitenkaan halua sanoa, että tohtorikoulutukseen hakeminen olisi huono ajatus. Mikäli kyseessä on sinun intohimosi ja haaveesi, kannattaa ehdottomasti yrittää! Mielestäni jokaisen hakijan olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa akateemisen maailman raadollisuus ja ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Itse olen esimerkiksi tällä tiellä.

Kyllä ne nykyään ovat, koska työsopimus solmitaan tutkijan ja yliopiston välillä, ei esimerkiksi Suomen Akatemian. Yliopisto vie overheadin päältä ja maksaa tutkijalle palkan, niin kauan kuin rahoitusta on. Nimike on projektitutkija ja tästä poisluetaan tietysti säätiöiden lahjoittamat henkilökohtaiset apurahat, joita ei voi suositella kenellekään itseään arvostavalle ihmiselle.

up

Pari tuttua lähti tekemään väikkäriä, vaikka gradusta tuli vain C. Yleensä rajana on M.

Kunhan saa rahoituksen jostain, pääsee tutkijaksi kyllä. Rahoituksen hakeminen on työlästä ja se on aina määräaikainen pätkä.

Minuakin on kosittu tekemään väiskää, mutta sain onneksi "oikeita töitä".

Kilpailu on kovaa sekä väikkärikoulutukseen hakemisvaiheessa että aina sen jälkeen. Verrattuna aiempaan, nykyään tehdään enemmän tutkimusta, mutta on myös enemmän tutkinnon saaneita, joita vastaan pitää kilpailla. Eli kaikki halukkaat eivät saa paikkaa. Toisaalta tämä varmaan vaihtelee yliopistoittain. Paljon riippuu tutkimussuunnitelmasta, jossa kerrot, mitä aiot tutkia, miten ja miksi.

Etsi käsiisi yliopiston proffa, jonka haluaisit olevan väitöskirjaohjaajasi. Häneltä saanet konkreettista yliopistokohtaista neuvoa, ja ennen kaikkea ohjeita tutkimussuunnitelmaa varten. Luonnontieteellisillä aloilla tutkimus tehdään useammin tutkimusryhmissä kuin humanistisilla aloilla. Kun tutkitaan ryhmässä, on vähemmän vapautta tutkimuksen aiheesta, mutta toisaalta rahoitusta haetaan kimpassa, mikä voi auttaa saamaan apurahaa.

Hyväveliasioista en tiedä, mutta verkostoitumista pidetään tärkeänä: se avaa ovia uusiin projekteihin, suosittelijoihin jne. Vielä tärkeämpää on julkaisut. Tutkimuksesta pitää kirjoittaa artikkeleita ja kirjoja, sillä ne ovat saavutuksia, joita lasketaan työhaastatteluissa. 

T. tuleva FT

Vierailija kirjoitti:

Pari tuttua lähti tekemään väikkäriä, vaikka gradusta tuli vain C. Yleensä rajana on M.

Kunhan saa rahoituksen jostain, pääsee tutkijaksi kyllä. Rahoituksen hakeminen on työlästä ja se on aina määräaikainen pätkä.

Minuakin on kosittu tekemään väiskää, mutta sain onneksi "oikeita töitä".

Kaikki eivät myöskään koskaan saa väitöskirjaa valmiiksi vaikka kuinka yrittäisivät. Näitä on mm. muutamia yritysjohtajia ja sellaisia joilla ei ole edes maisterintutkintoa, vaan amk-tutkinto. Jos itse rahoittaa tutkimuksensa niin eihän siinä kai ongelmaa. Mutta ihan kaikkialle ei nämä pääse edes tekemään väitöskirjaa. Suomessa on liikaa pieniä yliopistoja, joten siksi tämä mahdollistetaan.

Tietyillä aloilla esim. lääketiede arvosanojen pitää olla hyviä perustutkinnossa. Ei oikein järkeä pyrkiä tutkijaksi, jos ei ole hyvä omalla alallaan.

Kuten todettu, kaikkea tutkimusta ei tehdä tutkimusryhmässä. Esim. humanistisella alalla tyypillisesti jokainen puurtaa yksinään. Vöitöskirjan tekemiseen voi hakea apurahaa yliopiston ulkopuolelta, erilaisista säätiöistä. Tarvitaan hyvä tutkimussuunnitelma ja pari suosittelijaa. Gradun arvosanalla saattaa olla jotain väliä tässä vaiheessa (myöhemmin ei sitten enää). Tällaiset rahoitukset on ajateltu noin kolmeksi vuodeksi, mutta vuosi kerraallan. Eli kunhan saa sen ensimmäisen rahan ekaksi vuodeksi, jatkorahan saaminen samasta paikasta on periaatteessa helpompaa. Edellyttää, että tekee raportin käytetystä rahasta (se selvitys tulee tehdä aina apurahoista), työ on edennyt suunnitelman puitteissa ja edistynyt sen verran kuin on kohtuullista odottaa noin vuodessa.

Onhan se kivinen ala eikä oikeastaan urasta voi puhua, kun on niin katkonaista ja taloudellisesti epävarmaa. Tohtorintutkinto on kuitenkin käypää valuuttaa moniin johtaviin tehtäviin yliopistomaailman ulkopuolella. Kaikki tohtorit eivät jatka varsinaista tutkimustyötä, jos saavat "oikean" duunin.

Tutkijan odotetaan tuottavan omia tieteellisiä artikkeleita. Jos tekee artikkeliväitöskirjan, niin siinähän niitä tulee muutama samalla.

Jos motivaatiota riittää, ja tuntuu, että on mielessä tärkeitä tutkimusaiheita, niin siitä vaan. Kannattaa kuitenkin viritellä myös jokin b-suunnitelma, esim. hankkia opettajan pätevyys ennen jatkotutkintoa tjs.