Muita joiden vanhemmat ovat syrjäytyneitä?
Olen 30-vuotias nainen. Minun ja vanhempieni välit ovat vuosi vuodelta kankeammat ja etäisemmät, vaikka olen yrittänyt tehdä kaikkeni pitääkseni kommunikaatiomme sellaisena, millaiseksi kuvittelen sen aikuisen lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.
Vanhempani olivat aika viinaan meneviä, kun olin lapsi. Samoihin aikoihin kitkettiin monia muitakin syrjäytymisen siemeniä. Isän firma meni konkkaan, eikä hän useista yrityksistä ja uudelleen kouluttautumisesta saanut enää mitään kunnon töitä. Lopulta hän kävi enää sellaisissa työllistämistöissä, teki siis ihan pilipalihommia, joista ei saanut oikeaa palkkaa. Äiti jäi kotiin, kun siskoni syntyi -92, eikä ole hänkään sen jälkeen enää päässyt muihin töihin kuin tuollaisiin työllistämiskikkailuihin. Tosin äidistäni en edes tiedä, kuinka paljon hänellä on ollut edes halua työllistyä. Hän tuntuu olleen viimeiset 20 vuotta tyytyväinen siihen, että saa urkkia naapureiden asioita, tapella ihmisten kanssa asukasyhdistyksessä ja erilaisissa kerhoissa ja toljottaa kotisohvalla musiikkiohjelmia. Ja nykyään hän pyörii netissä ja vahtaa maanisesti kaikkia roskaohjelmia, kuten BB:tä.
Minua alkoi ahdistaa kodin sisäänpäinkääntynyt ja kaikin tavoin raskas ilmapiiri jo ala-asteella. Koulusta, opinnoista ja töistä tuli pakopaikkojani ja kuin puolivahingossa pelastuksiani. Olin luokan priimus ja vietin 16-vuotiaasta asti kaikki illat töissä tai harrastuksissa, ettei tarvitsisi olla kotona. Vanhempiani koulumenestykseni ei koskaan kiinnostanut. He eivät käyneet ikinä koulun kevätjuhlissa, vanhempainilloissa, ylioppilasjuhlassa jne. Kun menin opiskelemaan yliopistoon, minulle paljastui parin vuoden jälkeen, että äiti ei edes tiedä tai ymmärrä, mitä ainetta siellä opiskelen, vaikka olin puhunut siitä ties kuinka paljon.
Vanhempani eivät ota enää juurikaan yhteyttä minuun ja mieheeni. Se on kuin köydellä yrittäisi työntää. Olemme kutsuneet heitä meille syömään ja kahville ja yrittäneet tutustuttaa mieheni vanhempiin, jotka ovat maanläheisiä, mukavia ihmisiä. Vanhemmillani tuntuu olevan aina kiire pois. He eivät koskaan halua tavata mieheni vanhempia, vaikka miehen äiti on monta kertaa pyytänyt käymään heillä vaikka saunomassa. En sitten tiedä, johtuuko tämä siitä, että mieheni vanhemmat ovat hyvin tinaavia ja koulutettuja, vaikka hekin ovat alkujaan vaatimattomista oloista. Mutta eivät todellakaan ole mitään koppavia snobeja.
Vanhempani tulevat aina myöhässä kaikkiin sukujuhliin eivätkä viitsi pukeutua yhtään parempiin vaatteisiin, vaikka minäkin olen yrittänyt ostella heille matkoilta tuliaisiksi esim. solmioita ja paitoja, jos he kokevat, että heillä ei ole hienoihin vaatteisiin varaa. Heidän myöhästelynsä on minulle aina kamalan noloa. He eivät ota kontaktia muihin vieraisiin, ystäviimme tai mieheni sukulaisiin ja lähtevät aina ensimmäisenä pois. Tämä tuntui tosi nöyryyttävältä lapseni ristiäisissä.
Vanhemmat tuntuvat olevan paremmin yhteydessä siskooni, joka on kova ryyppäämään, on jättänyt koulut kesken ja tekee sekalaisia töitä baareissa ja ravintoloissa. Sisko kikattelee aina äidin kanssa joistain Seiskan juoruista ja kirjoittelee hävyttömyyksiä jonnekin Suomi24:n palstalle. Siis 60-vuotias nainen. He vain lihovat isän kanssa vuosi vuodelta. Asunto on täynnä tavaraa, jota äiti hamstraa kirppiksiltä ja Uffilta. He siivoavat harvoin, ja joka paikka on täynnä tarpeetonta tavaraa, romua ja pölyä. Tyyliin pienessä olkkarissa on kolme sohvaa, nojatuoli ja kaksi isoa kirjahyllyä. Asunnossa on kolme rikkinäistä tietokonetta, joita ei saa heittää pois. He vain istuvat sisällä kaiket päivät ja kyttäävät naapureita, puhuvat heistä halveksivaan sävyyn ja tekevät aivan älytöntä kiusaa heille.
Tuntuu aika kamalalta tajuta, että omista vanhemmista on tullut tuollaisia "kylähulluja", joiden elämä on täysin jämähtänyt paikoilleen, ja jotka eivät lukuisista avunanto- ja yhteydenottoyrityksistäni huolimatta tunnu olevan enää pätkääkään kiinnostuneita minusta ja miehestäni. Kuulumme kai heidän vihaamiinsa "hyväosaisiin porvareihin", joita vanhemmat aina naapurustossakin piinaavat ja haukkuvat.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta, että omat vanhemmat syrjäytyvät ja heihin ei enää saa kontaktia, koska on itse noussut tuosta suosta?
up