Kuinka paljon autisteja kiusataan?
Lapseni on Asperger, ja jo alakoulussa on jouduttu puuttumaan hänen kiusaamiseensa. Nyt yläkouluun siirtyminen hirvittää jopa niin paljon, että harkitsemme kotikoulua. Lapsi on lahjakas, mutta ei niin pärjäävää sosiaalisesti. Aggressiivinen hän ei ole lainkaan, lähinnä jää aina syrjään.
Välillä kuulee että jopa aikuset kiusaavat autisminkirjolaisia (työelämä, opinnot). Onko tämä totta, vainotaanko tätä ihmisryhmää?
Kommentit (112)
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Audarei kiusataa siks koska audarit antaa tsäänssin kiusata.
Jos Audarit self improovais itteesä normaaleix ni kiusaaminen vähenis!
0/5 baitti
Joo, onnettoman läpinäkyvä yritys. Otettakoon tuo räpellys comic reliefin kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Just päinvastoin. Vain sosiaalisesti lahjakas pystyy käännyttämään muut yhtä ihmistä vastaan. Taitojaan voi käyttää hyvään tai pahaan.

Niinpä. Tuossa kun aiemmin kerroin tuttavaperheen lapsesta, joka kiusasi omaani, niin heidän vanhemmat oikein olivat ylpeitä kun lapsensa on sosiaalisesti taitava. Niin taitava kiusaamaan, jättämään ulkopuolelle ja manipuloimaan. Oma aspergerinikin on sosiaalisesti huippulahjakas suorastaan tuohon verrattuna.

Ja nyt on pakko todeta, että tällaisia ”tähtilapsia” löytyt paljon etenkin opettajien jälkikasvusta. On jos jotakin kikkakolmosta ja hyväksyttyä tekosyytä opetettu, jolla toista saa luvalla syrjiä ja jättää ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Paljon, kuten monia muitakin. Mutta tuskin kotikoulu on ratkaisu koska lopulta pitää mennä toisten sekaan.
Kotikoulu voi olla hyväkin ratkaisu.
Myöhemmin se muiden sekaan meneminen on helpompaan jos peruskoulussa ei ole nitistetty itsetuntoa.
Eivät kotikoulua käyvät missään kuplassa, maailmalla piilossa elä. He käyvät harrastuksissa ja tapaavat muita ihmisiä muualla kuin koulussa.
Kotikoulua pitävät vanhemmat voivat nykyään myös verkostoitua ja järjestää yhteistä toimintaa ja tapaamisia.
Tavallisessa koulussa käyminen kuormittaa usein autistia niin paljon ettei voimia riitä harrastuksille. Se kuormitus myös hidastaa ja estää oppimista.
Oma lapsi sai vasta yläkoulussa autismi-diagnoosin ja tarvitsemaansa tukea.
Kevään etäkoulun aikana hän sanoi oppineensa enemmän kuin koskaan aikaisemmin koulussa. Samaa on sanonut silloin kun olen pitänyt hänelle kotona oppitunteja kun on ollut sairauden takia pidempään kotona.
Hassua että hän on juuri niitä oppilaita jotka keväällä ehdottomasti haluttiin takaisin lähiopetukseen.
Nyt tuntuu siltä, että lapseni olisi hyötynyt kotikoulusta.
Meidän lapselta tutkitaan nyt 6-vuotiaana ja Aspergerin epäillään. Mietinkin erityisesti teiltä aikuisilta aspergereilta, että miten olisitte toivoneet vanhempienne auttavan teitä aikanaan sosiaalisissa asioissa?
Tällä hetkellä itse piirrän lapselle monia tilanteita, ja käydään asiat huolella läpi etukäteen. Nyt on tarkoitus ottaa myös sosiaaliset tarinat käyttöön avuksi sosiaalisiin tilanteisiin. Saitteko te itse mitään tällaista apua lapsena? Tai mitään kuntoutusta? Uskon että nämä asiat ovat kyllä muuttuneet vuosien saatossa. Eiväthän nämä toki kiusaamista estä, mutta ihan mietin millä kaikella tavalla voin lasta auttaa.
Lasta ei vielä kiusata ja kavereita löytyy jopa parikin, vaikka yhteinen leikki ei ole helppoa. Kouluun meno huolettaa paljon. Mietin miten voisin auttaa lastani, ja mitä minun kannattaa tehdä jos aikanaan epäilen kiusaamista. Huolettaa myös kertooko lapsi jos häntä kiusataan. Nyt päiväkodissahan kuulen kaiken hoitajilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Niinpä. Tuossa kun aiemmin kerroin tuttavaperheen lapsesta, joka kiusasi omaani, niin heidän vanhemmat oikein olivat ylpeitä kun lapsensa on sosiaalisesti taitava. Niin taitava kiusaamaan, jättämään ulkopuolelle ja manipuloimaan. Oma aspergerinikin on sosiaalisesti huippulahjakas suorastaan tuohon verrattuna.
Ja nyt on pakko todeta, että tällaisia ”tähtilapsia” löytyt paljon etenkin opettajien jälkikasvusta. On jos jotakin kikkakolmosta ja hyväksyttyä tekosyytä opetettu, jolla toista saa luvalla syrjiä ja jättää ulkopuolelle.
Sama kokemus ammattilaisten jälkikasvusta. Tuollainen itsensä ylentämisellä toisen alentaminen kun tarttuu kotoa kovin helposti. ”Tuut sitten johonkin eri juttuun mukaan!”
”Tää ei oo ehkä ihan sulle sopiva - hihihihi!”

Hoitajat ovat aina ”normaalien lasten” puolella. Ihmisyys on sellaista.

Eihän tuo ole sosiaalisesti lahjakasta ollenkaan jos osaa manipuoloida muita vaan luonteenkehityksen häririintyneisyyttä ja jopa psykopatiaa. Sosiaalinen lahjakkuus on empatiakykyä ja tilan antamista muille. Kannustamista ja tuen antamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Niinpä. Tuossa kun aiemmin kerroin tuttavaperheen lapsesta, joka kiusasi omaani, niin heidän vanhemmat oikein olivat ylpeitä kun lapsensa on sosiaalisesti taitava. Niin taitava kiusaamaan, jättämään ulkopuolelle ja manipuloimaan. Oma aspergerinikin on sosiaalisesti huippulahjakas suorastaan tuohon verrattuna.
Ja nyt on pakko todeta, että tällaisia ”tähtilapsia” löytyt paljon etenkin opettajien jälkikasvusta. On jos jotakin kikkakolmosta ja hyväksyttyä tekosyytä opetettu, jolla toista saa luvalla syrjiä ja jättää ulkopuolelle.
Opettajien lapsethan ovat usein täydellisiä. Jos jotain virheitä omaavatkin, niin ne ovat vain luonnetta, jolle ei mahda mitään. Paljon riippuu oikeasti opettajan persoonasta, että osaako nähdä lapsensa ihan normaalina lapsena, mutta kyllä näitäkin löytyy.
Monet tuntemani opettajien lapset ovat niitä lapsena superlahjakkaita, kaikkia edellä vauvasta asti, ihan jo lapsen katseesta näkevät taaperona, että jotain suurta tuosta tulee, älykkäitä, kielellisiä neroja kun osaavat vaikkapa 5-vuotiaana keksiä riimin - siis vanhempiensa mielestä. Sitten aikaan koulussa ihmetellään, kun opettajan lapsi ei tuokaan kympin riviä ja viimeistään lukion jälkeen vanhemmat hiljenevät, kun tulee selväksi ettei lapsi saavuta nobelia.
Kirkkaasti pahin kiusaajani lapsena oli lastentarhanopettajan lapsi. Äitinsä mielestä lapsensa oli vain hirveän edellä muita ja sosiaalisesti niin taitava, ettei minun kaltaiseni reppana ollut liian kypsä hänelle ja siksi hän piinasi minua koko ala-asteen. Se oli ihan ok, koska hänen mussukka nyt vaan oli niin paljon muita edellä, että sai päättää aika kuka osallistuu mihinkin ja kuka kenenkin kanssa leikkii. Jos tämä tyttö kommentoi ulkonäköäni, niin äitinsä sanoi häntä tarkkanäköiseksi. Ei muuten tullut siitäkään nobelistia, vaan lopulta kaupan kassa. Mikä on ihan hyvä ammatti sekin, mutta äidille taisi olla iso kolaus.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Ei erilaisuus, kiusaaminen ja itsemurhat myy kiusaajien Suomessa. Toimittajat kirjoittavat pyrkyreistä, narsistisesta pärjäämisestä ja itsensä esittelemisestä. Mitäpä kärsimyksestä, se on pysyvästi ihmisen osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aihe, johon Sanoman toimittajien - jotka tällä palstalla käyvät etsimässä juttuideoita - olisi syytä tarttua. Pahoin vain pelkään, että tämä ei ole tarpeeksi viihteellinen. Tässä ketjussa useampi kertoo suunnittelevansa itsemurhaa, monilla on sukulainen tai ystävä syrjäytynyt omasta halustaan ja yhtä moni joutuu aikuisenakin jatkuvasti kiusatuksi ja pilkatuksi muiden toimesta. Vain siksi, että ovat autismin kirjolla tai muuten erottuvat jollain tapaa joukosta
Neurotyypilliset pitävät itseään tyypillisesti sosiaalisesti lahjakkaina ja empaattisina mutta kun tätä ketjua lukee, niin noilta luulotteluilta lähtee pohja alta niin että viuhahtaa. Sosiaalisesti lahjakas, saati empaattinen ihminen ei nälvi toista vaikkapa tämän puhetyylin takia eikä tarkoituksella käännytä muita ihmisiä yhtä tiettyä ihmistä vastaan. Vain siksi, että se toinen on niin ärsyttävä. Kaikki KiVa koulu -ohjelmat yms. toimenpiteet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, koska aikuistenkin asenteet ovat aivan kieroutuneita. Jos Suomeen halutaan mm. täystyöllisyys ja syrjäytyminen nolliin, niin heti ensimmäisenä voitaisiin lakata ottamasta ihmisten erilaisuus niin prkeleen henkilökohtaisesti ja muutenkin tulla henkisesti pois sieltä pikkulapsitasolta.
Niinpä. Tuossa kun aiemmin kerroin tuttavaperheen lapsesta, joka kiusasi omaani, niin heidän vanhemmat oikein olivat ylpeitä kun lapsensa on sosiaalisesti taitava. Niin taitava kiusaamaan, jättämään ulkopuolelle ja manipuloimaan. Oma aspergerinikin on sosiaalisesti huippulahjakas suorastaan tuohon verrattuna.
Ja nyt on pakko todeta, että tällaisia ”tähtilapsia” löytyt paljon etenkin opettajien jälkikasvusta. On jos jotakin kikkakolmosta ja hyväksyttyä tekosyytä opetettu, jolla toista saa luvalla syrjiä ja jättää ulkopuolelle.
Sama kokemus ammattilaisten jälkikasvusta. Tuollainen itsensä ylentämisellä toisen alentaminen kun tarttuu kotoa kovin helposti. ”Tuut sitten johonkin eri juttuun mukaan!”
”Tää ei oo ehkä ihan sulle sopiva - hihihihi!”
Normipäivä naisvaltaisella sote- tai kasvatusalan työpaikalla.
The Guardianissa oli joskus juttu siitä, että Britannialla ei ole varaa menettää autistien älyllistä potentiaalia. Se tulee liian kalliiksi.
Osa autisteista on heikkolahjaisia, mutta osa huippuälykkäitä.
Kaikilla heillä on aivoissa paljon enemmän yhteyksiä kuin ns. normaaleilla, mikä aiheuttaa ongelmia mutta osalla myös edistää oppimista ja uuden luomista. On hirvittävän suuri menetys yhteiskunnalle jos nämä ihmiset kiusataan toimintakyvyttömiksi ja syrjäytyneiksi aikuisiksi.
Iso osa suurista keksijöistä ja tiedemiehistä on joko autistisia tai heillä on autistisia piirteitä. Myös nobelvoittajista menestyneistä taiteilijoista osa on autisteja.
Maailma olisi paljon värittömämpi ja tylsempi paikka ilman heitä.
Tässä muutamia tunnettuja autismin kirjon ihmisiä:
•Bill Gates – Co-founder of the Microsoft Corporation
•Steve Jobs – Former CEO of Apple
•Tim Burton – Movie Director
•Daryl Hannah – Actress & Environmental Activist
•Charles Darwin – Naturalist, Geologist, and Biologist
•Albert Einstein – Scientist & Mathematician
•Temple Grandin – Animal Scientist
•James Joyce – Author of “Ulysses”
•Stanley Kubrick – Film Director
•Michelangelo – Sculptor, Painter, Architect, Poet
•Wolfgang Amadeus Mozart – Classical Composer
•Sir Isaac Newton – Mathematician, Astronomer, & Physicist
•Jerry Seinfeld – Comedian
•Satoshi Tajiri – Creator of Nintendo’s Pokémon
•Emily Dickinson – Poet
•Nikola Tesla – Inventor
•Andy Warhol – Artist
•Ludwig Wittgenstein – Philosopher
•William Butler Yeats – Poet
•Lewis Carroll – Author of “Alice in Wonderland”
Vierailija kirjoitti:
The Guardianissa oli joskus juttu siitä, että Britannialla ei ole varaa menettää autistien älyllistä potentiaalia. Se tulee liian kalliiksi.
Osa autisteista on heikkolahjaisia, mutta osa huippuälykkäitä.
Kaikilla heillä on aivoissa paljon enemmän yhteyksiä kuin ns. normaaleilla, mikä aiheuttaa ongelmia mutta osalla myös edistää oppimista ja uuden luomista. On hirvittävän suuri menetys yhteiskunnalle jos nämä ihmiset kiusataan toimintakyvyttömiksi ja syrjäytyneiksi aikuisiksi.Iso osa suurista keksijöistä ja tiedemiehistä on joko autistisia tai heillä on autistisia piirteitä. Myös nobelvoittajista menestyneistä taiteilijoista osa on autisteja.
Maailma olisi paljon värittömämpi ja tylsempi paikka ilman heitä.Tässä muutamia tunnettuja autismin kirjon ihmisiä:

Meillä Suomessa siihen on varaa! Kaikki ”erilaisuus” on ei-normaalia, ja jopa opettajat opettavat suhtautumaan siihen alentuvasti. Täällä halutaan nähdä alistettuja, itsemurhaan päätyviä autisminkirjolaisia ihan vaan siksi, että päästään tuntemaan itse paremmuutta. Se kertoo karua kieltä kansallisesta itsetunnostamme. Tällaisilla asenteilla todellakin päädytään holokaustisiin lopputuloksiin - ja se on tarkoituskin.
Suomessa Aspergeriin saa todella huonosti apua. Ruotsissa tilanne on täysin toinen, se on esimerkiksi käypäinen peruste työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
The Guardianissa oli joskus juttu siitä, että Britannialla ei ole varaa menettää autistien älyllistä potentiaalia. Se tulee liian kalliiksi.
Osa autisteista on heikkolahjaisia, mutta osa huippuälykkäitä.
Kaikilla heillä on aivoissa paljon enemmän yhteyksiä kuin ns. normaaleilla, mikä aiheuttaa ongelmia mutta osalla myös edistää oppimista ja uuden luomista. On hirvittävän suuri menetys yhteiskunnalle jos nämä ihmiset kiusataan toimintakyvyttömiksi ja syrjäytyneiksi aikuisiksi.Iso osa suurista keksijöistä ja tiedemiehistä on joko autistisia tai heillä on autistisia piirteitä. Myös nobelvoittajista menestyneistä taiteilijoista osa on autisteja.
Maailma olisi paljon värittömämpi ja tylsempi paikka ilman heitä.Tässä muutamia tunnettuja autismin kirjon ihmisiä:
•Bill Gates – Co-founder of the Microsoft Corporation
•Steve Jobs – Former CEO of Apple
•Tim Burton – Movie Director
•Daryl Hannah – Actress & Environmental Activist
•Charles Darwin – Naturalist, Geologist, and Biologist
•Albert Einstein – Scientist & Mathematician
•Temple Grandin – Animal Scientist
•James Joyce – Author of “Ulysses”
•Stanley Kubrick – Film Director
•Michelangelo – Sculptor, Painter, Architect, Poet
•Wolfgang Amadeus Mozart – Classical Composer
•Sir Isaac Newton – Mathematician, Astronomer, & Physicist
•Jerry Seinfeld – Comedian
•Satoshi Tajiri – Creator of Nintendo’s Pokémon
•Emily Dickinson – Poet
•Nikola Tesla – Inventor
•Andy Warhol – Artist
•Ludwig Wittgenstein – Philosopher
•William Butler Yeats – Poet
•Lewis Carroll – Author of “Alice in Wonderland”
Jälkeenpäin on jokseenkin mahdoton diagnosoida jo edesmennyttä ja totaalisen erilaisena aikana elänyttä ihmistä autistiksi.å
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kiusattaisiinkin, he eivät yleensä ymmärrä itse, että heitä kiusataan. Siinä mielessä he ovat suojassa.
Olisipa näin. Autisinen veljeni sai erittäin raakaa kiusaamista osakseen alakoulussa. Hänet oli helppo saada suuttumaan. Tilanteet kärjistyi tosi pahaksi ja veljeni ärsytettynä rikkoi kerran koulussa paikkojakin. Ja taas kiusaajat sai lisää vettä myllyyn...
Minulle on jäänyt mieleen eräät synttärit, joille oma lapseni osallistui vieraana. Niille synttäreille oli kutsuttu koko luokan pojat. Taisi olla 1. luokalla.
Yksi lapsista, vieras hänkin, oli saanut kunnon raivarit juhlien loppupuolella.
Kun menin hakemaan lastani, supattivat muut paikalla olevat äidit kauhistellen siitä riehumisesta ja minuakin varoiteltiin, että älä anna oman lapsesi leikkiä sen pojan kanssa.
Kysyin kotimatkalla lapseltani mitä oli tapahtunut. Lapsi kertoi, että osa pojista oli tökkinyt ja tahallaan ärsyttänyt sitä yhtä poikaa. Lopulta tämä ärsytetty oli sitten raivostunut ja alkanut riehumaan.
En kieltänyt lastani leikkimästä sen pojan kanssa. Eikä onneksi kaikki muutkaan. Osa äideistä kuitenkin klikkiintyi keskenään ja piti ilkeämielistä puhetta yllä ihan koko peruskoulun loppuun asti. He olivat niitä äitejä ketkä säätivät kuka saa leikkiä kenenkin kanssa. Yllättäen näiden äitien lapset olivat niitä, jotka kiusaavat muita lapsia ja mielistelevät aikuisia.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
The Guardianissa oli joskus juttu siitä, että Britannialla ei ole varaa menettää autistien älyllistä potentiaalia. Se tulee liian kalliiksi.
Osa autisteista on heikkolahjaisia, mutta osa huippuälykkäitä.
Kaikilla heillä on aivoissa paljon enemmän yhteyksiä kuin ns. normaaleilla, mikä aiheuttaa ongelmia mutta osalla myös edistää oppimista ja uuden luomista. On hirvittävän suuri menetys yhteiskunnalle jos nämä ihmiset kiusataan toimintakyvyttömiksi ja syrjäytyneiksi aikuisiksi.Iso osa suurista keksijöistä ja tiedemiehistä on joko autistisia tai heillä on autistisia piirteitä. Myös nobelvoittajista menestyneistä taiteilijoista osa on autisteja.
Maailma olisi paljon värittömämpi ja tylsempi paikka ilman heitä.Tässä muutamia tunnettuja autismin kirjon ihmisiä:
•Bill Gates – Co-founder of the Microsoft Corporation
•Steve Jobs – Former CEO of Apple
•Tim Burton – Movie Director
•Daryl Hannah – Actress & Environmental Activist
•Charles Darwin – Naturalist, Geologist, and Biologist
•Albert Einstein – Scientist & Mathematician
•Temple Grandin – Animal Scientist
•James Joyce – Author of “Ulysses”
•Stanley Kubrick – Film Director
•Michelangelo – Sculptor, Painter, Architect, Poet
•Wolfgang Amadeus Mozart – Classical Composer
•Sir Isaac Newton – Mathematician, Astronomer, & Physicist
•Jerry Seinfeld – Comedian
•Satoshi Tajiri – Creator of Nintendo’s Pokémon
•Emily Dickinson – Poet
•Nikola Tesla – Inventor
•Andy Warhol – Artist
•Ludwig Wittgenstein – Philosopher
•William Butler Yeats – Poet
•Lewis Carroll – Author of “Alice in Wonderland”Jälkeenpäin on jokseenkin mahdoton diagnosoida jo edesmennyttä ja totaalisen erilaisena aikana elänyttä ihmistä autistiksi.å
Autismi- ja aspergeryhdistys levittää mielellään tällaista .
Olimme vähän aikaa jäseniä, koska meillä on 2 autisminkirjon lasta .
Yhdistyksessä ei kuitenkaan oikein ollut tervettä itsekritiikkiä eikä sijaa sellaiselle, joten erosimme.
Suurin kriittisyyden puutetta osoittava asia oli varaukseton fasilitoidun kommunikaation puffaaminen.
Kyllä sitä tapahtuu koko ajan. Oma poikani oli lapsena aurinkoinen lapsi, mutta kun koko pk-ajan ja koulun ajan on kuunnellut nälvimistä ja kohdannut myös fyysistä kiusaamista, niin nyt lukiossa hän on erakoitunut ja masentunut ja suhtautuu meidän vanhempienkin - jotka olemme aina kannustaneet ja kehuneet häntä - lähestymisyrityksiin tosi kielteisesti.
Pahinta on, että hän on aina kieltäytynyt kertomasta kiusaamisesta opettajille tai meille vanhemmille, satunnaisesti opet on niitä osuneet todistamaan tai 2 vuotta vanhempi siskonsa on sitä nähnyt.
Eli siihen on ollut äärimmäisen vaikea puuttua. Ku.ipäät ovat saaneet jatkaa rauhassa ihmisen tuhoamista.