Kammottavin kaupunki jossa olet käynyt?
Kommentit (64)
Kemi, siellä ei ole mitään muuta, kuin äkäisiä ihmisiä ja kaivos.
Iisalmi tai Lahti. Yleiskuva molemmista: Jättimäinen amiskan autopuolen tupakkapaikka.
Vaikeaa niitä on kammottavuusjärjestykseen pistää, koska ne eivät jää mieleen. Suomessa on valtava määrä kaupunkeja, jossa keskustan vanhat talot on purettu 70-luvulla ja rakennettu rumia kerrostaloja tilalle. Keskustan palvelut ovat kuihtuneet, kun kaupunkien ulkopuolelle on rakennettu kauppakeskukset ja ABC:t.
Cairo.
Kuumaa, hiekkaista, paska ja virtsa haisi kujilla ja bonuksena viikon ripuli.
Lahti, koska ovat hidasta alempaan yhteiskuntaluokkaa. kaupungin johto on ihan pihalla kaikesta ja ei edes koiteta rakentaa lahtea vetovoimaiseksi ja tasokkaaksi suomen kaupungiksi eli on tavallaan kituvaa slummia. koitin lahtelaistua savolaisena yli 10 vuotta mutta ei onnistunut.
Miami. Pinnallinen enkä kestä sitä jenkkien ylipirteyttä.
Humppila.
Kerran pysähdyin siellä jossain Huoltiksella, paikalliset töllöttivät vaiti, suu auki häpeilemättä vieraspaikkakuntalaista.
Kassa tyttö osas sentään jotain sanoa, muistaakseni "höm, öh".
Lusaka
Karmea läävä. Lusakan puolustukseksi sanottava, että samanlaisia kaatopaikkoja muutkin kaupungit tuolla päin.
Los Angeles. Likainen, saastainen, kallis, turvaton ja turhaan hypetetty. Oli ihan kivoja museoita, rantoja ja kauppoja + "novelty" kahviloita yms. mutta kaikkea tuota näkee muuallakim ja se on halvempaa + parempaa.
Pariisi. Ikävä sää, kauhea tungos ja äärimmäisen epäkohteliaita ihmisiä. En ollut turisti, vaan ihan hyvin käyttäytyvä työmatkalainen.
Vierailija kirjoitti:
Rio de Janeiro
Oho! Minusta se on yksi hienoimmista kaupungeista, joissa olen käynyt. Copacabana, Ipanema, Kristuspatsas ja ennen kaikkea karnevaalit. Flavelatkin olivat todella mielenkiintoisia käydä kerran elämässään.
Brysselissä tuli vastaan kaksi ahdistelijaa sekä kolme muuta miestä lähti seuraamaan kahdessa eri tilanteessa niin joutui pelkäämään raiskausta paetessa
Lahti, koska vastenmielistäkin kuvottavampi siskoni asuu siellä.
Helsinki.