Lue keskustelun säännöt.
Lapsen mummo ei suostu hyväksymään, että vauva on kohta taapero
13.04.2013 |
Haluaisi pitää lapsen edelleen vauvana, sylivauvana nimenomaan. Ei tunnu tajuavan, ettei lapsi viihdy sylissä, vaan mieluummin konttaa ja puuhailee lattialla. Äitini on selvästi pettynyt, kun lapsi venkoilee sylissä, eikä rauhoitu mummon syliin samalla tavalla kuin pikkuvauvana. Sanoo silloin lapselle, että vauvojen pitää olla kilttejä, eikä venkoilla. Äitini ei myöskään koskaan leiki lapsen kanssa, vaan haluaisi "hoitaa", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, ehkä sitä sylissä pitämistä sitten.
Anoppi jaksaa puuhailla lapsen kanssa lattialla, ihmettelevät leluja ja kirjoja ja juttelevat kaikenlaista, vaikkei toisella vielä sanoja olekaan. Lapsi viihtyykin paljon paremmin anopin seurassa. Äitini seura ei oikein kiinnosta. Harmittaa, kun äitini suhtautuminen on tällaista. Haluaisin, että mummon ja lapsen välit olisivat tuttavallisemmat. Olen yrittänyt puhua äidilleni, että lapsen tarpeet ovat nyt erilaiset kuin vuosi sitten mutta äiti tuntuu helposti suuttuvan minulle. Samoin olen sanonut, ettei lapsi ilkeyttään venkoile sylissä, vaan turhautuu ja tylsistyy. Sekään ei kovin hyvää reaktiota saa aikaiseksi.
Ehdotuksia mitä voisin tehdä? Nyt tuntuu, etten kovin mielellään jättäisi lasta äidilleni edes hoitoon... Se harmittaa minua itseänikin kovasti.
Kommentit (19)
16, kyllä ongelma voi olla myös jos isovanhemmat tuovat voimakkaasti esiin mielipiteitään siitä minkälainen lapsen pitäisi olla ja se poikkeaa kovasti siitä, minkälainen lapsesi on oikeasti joko ikänsä, kehitystasonsa tai temperamenttinsa puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju kuulostaa siltä, että muna yrittää opettaa kanaa. :D Lapsi yrittää opettaa omaa äitiään siinä, miten tämän pitäisi hoitaa lapsenlasta. Neuvolan suosituksetkin ovat tänä päivänä vähän toisenlaiset kuin mummojen aikana.
Jotkut tykkäävät enemmän vauvoista kuin taaperoista. Kuten joku sanoi jo, vauvat ovat aika yksinkertaisia. Taapero vaatii paljon enemmän. Kohta sen perässä pitäisi jaksaa juosta ja sille pitäisi puhua normaalia kieltä eikä lässyttää kuin vauvalle. Ei kaikki äiditkään jaksa leikkiä ja selittää kaikkea.
Anna äitisi olla oma itsensä. Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Jos äitisi ei tapaa teitä joka päivä, niin et voi olettaa, että äitisi tietäisi, mitä kaikkea lapsesi osaa jo, vaikka kertoisitkin.
Jos vauva on oppinut vasta konttaamaan, niin hän lienee sellaisessa iässä, jossa hän itkee vieraiden sylissä muutenkin kuin vain halustaan päästä konttaamaan ja liikkumaan, koska yksinkertaisesti vierastaa muita kuin omia vanhempiaan. Se menee ohi ajan kanssa.
Ehkä jotkut isovanhemmat ovat ylihuolehtivaisia sen takia, että alkavat tiedostaa oman kuolevaisuutensa iän myötä. Ehkä he haluavat vain varmistaa, että elämä jatkuu heidän jälkeensä varsinkin jos lapsenlapsia ei ole vielä kovin montaa. Jos lapsenlapsia olisi useampia, niin ehkä se helpottuisi ajan myötä, kun elämän jatkuminen ei olisi vain yhden oksan varassa. Tämä on pelkkä arvaus.
Niin, lapsellekin on hyvä oppia olemaan erilaisten ihmisten kanssa.
sä ap nyt curlaat lastasi. Sun mielestä äitisi ei osaa olla oikein sun lapsen kanssa. Koko juttu on niin loputtoman täynnä sun omia sisäisiä kapinoita äitisi kanssa että se on aika sööttiä kaikessa lapsellisuudessaan.
Voiko olla pettynyt oman vanhemman tapaan olla lapsenlapsensa kanssa? Voi mutta on tärkeä tiedostaa mistä ne syyt johtuvat. Mun isä ja anoppi ovat helisemässä nyt jo koululaisen kanssa erinäisistä syistä. Mun isä on eläkkeellä oleva toimitusjohtaja jolle on vaikeaa kestää että joku ei 100% tottele heti. Anopilla taas on omia henkisiä lukkoja joita haastava poika heiluttelee vaikene kysymyksineen. Appiukkoja ja mun äiti taas sopivat luonteidensa puolesta paremmin pojan kanssa. Mutta poikaa kasvattaa enemmän oppia olemaan kaikkien kanssa kun vaan se paikka jossa hänen tarpeisiin vastaan heti ja oikein.Toisaalta isoisä jumaloi enkeliltä näyttävää pikkusiskoa joka tottelee heti. Kuitenkin hän jakaa aikansa ja huomion tasan molemmille, yrittää enemmän pojan kanssa. Anoppi taas on vieläkin enemmän mutkalla pienen tytön kanssa ja tyttö taas janoaa anopin huomiota. Monimutkaista mutta inhimillistä.
Ei ne mummotkaan mitään koneita ole jotka osaavat "olla aina oikein". Ei osaa äiditkään ja mieti kuinka raskasta on äidille kun oma lapsi kommentoi ja kritisoi tapaasi olla uusi mummo. Anna nyt äidillesi hiukan armoa ap.
Tiedän ihmistyypin, mulla taas on anoppi tollanen! Omalle äidilleen voi sentään sanoa, mieheni äidille en kehtaa ja rivien välistä ei tunnu ymmärtävän. Ei auta kuin hammasta purren kestää.
Nytkin viikonlopun pikkuinen itkenyt, kun väkisin pidetään sylissä ja ravataan eri huoneeseen äidistä pois päin. Pikkuinen levittelee käsiään äidin suuntaan ja tärähtää vielä raivokkaampaan hätäitkuun, kun viedään pois. Kaiken huippu oli, että teki saman myös kaupassa. Muutkin asiakkaat ja myyjät taivasteli, että mikä pientä noin itkettää ja mummo ravasi lapsi sylissään äidistä pois päin hyllyjen välissä!!! Tietty pitää saada tehdä myös kaikki syötöt, pesut ja vaipanvaihdot. Saahan niitä muutkin tehdä, mutta tollanen kokonaisvaltainen pienen vieminen äidiltä saa lapsen ihan hädän partaalle. Yöksi sentään saan lapsen itselleni ja huomaan miten toinen liimantuu rinnalle vaikka kotona käy rinnalla enää kerran yössä. Aamulla tosin aina kysytään, enkai nukuttanut vieressä vaan lapselle laitetussa sängyssä. Voi taivas!
Oma äitini taas on kuin sinun anoppisi. On lapsen kanssa antaen hänen olla vapaasti leikkien ja tutkien, mitä lapsi haluaa. Kun lapsi viihtyy, se ei hae ja kaipaa minua koko ajan. Ja tällaisen mummon syliin saattaa sitten itsekin kiivetä ja väsyneenä nukahtaa. Oma äitini on vieläpä lapsille vieraampi, sillä näkee lapsia harvoin välimatkan vuoksi, kun taas anoppi halutessaan useinkin. Ja sama tapahtui vanhempien lapsiemmekin kohdalla vauvasta taaperoksi. Kunnes lapsi osaa puhua ja sanoo väkisin sylittämiselle ei.
En todellakaan päätä miten usein äitini saa tai täytyy lapsenlasta nähdä. Äitini päinvastoin aina kyselee milloin tulemme käymään ja milloin hän voisi tulla meille. Meille päin kyläilyt tosin ovat harventuneet tosi paljon, kun äiti tuntuu keksivän tekosyitä. Se tosin voi olla mukavuudenhaluakin. Ennen vauvan syntymää äiti kävi meillä ehkä kerran kahdessa vuodessa...
Enkä minä jakele muitakaan sääntöjä äidilleni. Kerron hänelle mitä lapsi tykkää puuhailla ja miten olemme kotona ja mitä teemme. Silti hän tekee kuten haluaa tehdä eli pitää lasta koko ajan sylissä. Ja sitten häntä harmittaa, kun lapsi ei viihdy sylissä, vaan olisi mieluummin lattialla puuhailemassa. Anoppi taas ottaa vinkistä vaarin ja keksii omat variaationsa jutuista, jotka lasta kiinnostaa. Heillä on aina hauskaa keskenään.
En tietenkään kokonaan kiellä sylissä pitämistä! Mutta äitini haluaisi pitää lapsen KOKO AJAN sylissä ilman että äskettäin liikkumaan oppineella lapsella on mahdollisuus itse liikkua. Se turhauttaa lapsen ja kitinä on taattu. Joku sentään ymmärtää mitä yritän selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tämä välivaihe kestä kauan. Kohta lapsi alkaa kävelemään, ja sen jälkeen mummo ei oikeasti pysty pitämään lasta sylissä enempää kuin lapsi suostuu olemaan. Lapsesta tulee niin liikkuvainen, ettei mummo edes saa sitä koko ajan kiinni. Joten jos nyt hetken aikaa hoidat asian niin, että vierailette mummolla yhdessä, sinä hoidat lasta ja annat mummon pitää lasta sylissä niin paljon kuin lapsi jaksaa olla. Niin eiköhän tilanne ajan kanssa ratkea itsestään, kun lapsi kasvaa.
Kuulostaa ihan anopiltani. Esikoisen kanssa ei oikein innostanut käydä heillä kylässä. Piti saada vauva syliin ja alkoi itkemään, koska halusi päästä ryömimään tai konttaamaan. Anoppi vaan selitteli, että vauvat nyt itkee, se kuuluu niiden elämään. Lopulta jouduin jo korottamaan ääntäni, että "ymmärsi". Päätä olisi pitänyt tukea vielä 6kk vanhalta, vaikka piti hyvin itse päätään jo tosi varhain. Seuraavaksi olisi pitänyt keittää 10kk lapselle juomavesi, ettei tule bakteereita. Vuoden ikäiselle olisi pitänyt soseuttaa ruoka, ettei tukehdu. Lapsen opittua kävelemään olisi pitänyt pitää vielä seuraava vuosi kädestä kiinni, ettei kaadu. Liukumäkeen ei olisi saanut antaa itse kävellä, keinussa ei saisi antaa kunnon vauhteja vaan pitäisi itketyttää lasta, joka huutaa lisää vauhtia. Lapsi nyt 3v eikä saisi päästää rappusiin yksin, joita on kävellyt hyvin jo 1,5v lähtien ja ilman tukea 2v lähtien. Vaatteita on aina muka liian vähän, pitäisi pukea monta välikerrosta, että lapsi saisi lämpöhalvauksen pihalla, ettei se jäädy, kun eihän noin pieni vielä liiku, vaikka liikkuu koko ajan. Aina kun on yhden asian saanut jankattua niin siirtyy seuraavaan. Meillä on jo toinen vauva, mutta sen kanssa ei ole toiminut vielä samoin, keskittyy siihen miten toimin esikoisen kanssa väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taitaa olla esikoinen? eiköhän se siitä =) ei mummo lasta pilalle saa, vaikka tajuaisi hitaammin, että nyt se vauva kasvaa.. ongelmat kasvaa potenssiin sata, kun lapset kasvaa eli monta kertaa pitää vielä kasvaa lapsen mukana. kaikki ei osaa kaikkia ikävaiheita niin hyvin. osalle toisenlainen toiminta on luontevaa. ole iloinen, että anoppi täyttää mielestäsi hyvin lapsen tarpeita. itse olen ajatellut, että kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin johdonmukaiset rajat eli siinä isovanhempien pitäisi kuunnella vanhempia. lapsen viihdyttämisessä mielestäni voidaan toteuttaa ihmisen omia tuntemuksia vapaammin...
Olen tässä lueskellut aamun tätä palstaa ja mieleen on tullut, että kylläpä täällä on täydellisiä äitejä. Teidän anopit ja mummot ja äidit ja siskot ei osaa mitään tehdä oikein.
Te varmaan osaatte olla aina täydellisiä ja teette kaiken oikein lapsienne ja lapsenlapsienne suhteen, koska tunnutte niin erehtymättömiltä ja kiihdytte vanhempienne virheistä.
Onko jotenkin uutta, että äiditkin tekee virheitä. Jopa silloin kun lapset on aikuisia ja niillä on lapsia. Äitiys ei tee ihmisestä täydellistä, eikä ajatustenlukijaa.
Toivottavasti te osaatte olla parempia äitejä, mummoja ja anoppeja, kun niin herkästi arvostelette omianne. Vain erehtymättömällä on varaa olla joka asiasta vinkumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on jotenkin höpsähtänyt vauvoihin, muttei osaa olla isompien kanssa. Tavallaan ymmärän tuollaisen, vauvat on niin ihanan yksinkertaisia... heidän tarpeensa on helpompi tyydyttää kuin isomman lapsen, heille kun riittää sylittely, juttelu, katselu jne.
Oma äitini ei myöskään osaa leikkiä lasten kanssa, mutta toisaalta miksi pitäisikään? Hän on vanhan kansan ihmisiä, on tottunut pyörittämään taloutta eikä viihdyttämään lapsia. Hän tekee hyvää ruokaa, leipoo, tekee leivät itse, neuloo ja ompelee. Vauvaa hän piti mielellään sylissä, keinui kiikkustuolissa ja molemmat olivat tyytyväisiä. Mutta joo, me ihmiset olemme erilaisia ja monesti käytös johtaa juurensa omasta lapsuudesta. Itsekin tiedän ja ymmärrän miksi äitini on sellainen kuin on. En itsekään jättäisi lasta vanhempieni hoitoon kuin muutamaksi tunniksi, mutta lähinnä sen takia että se on äidilleni rankkaa kun ikääkin alkaa jo olla.
Äitini on nimenomaan höpsähtänyt vauvoihin. Puhuu aina miten siellä ja täällä näki ihanan vauvan ja kaupassa jututtaa melkeinpä kaikkien vauvojen vanhemmat. Nyt huomaan, ettei äiti tunnu kiinnostuvan vanhemmista lapsista ja kai se on se juttu, josta alitajuisesti huolehdin. Että kiinnostaako lapsenlapsi mummoa samalla tavalla, kun ei enää ole vauva. Huoli on varmasti turha, koska oma lapsenlapsi on luonnollisesti eri asia kuin vieraammat lapset.
En väitä olevani täydellinen äitinä tai tyttärenä, koska tiedän, etten ole. Mutta saa kai sitä täälläkin pohtia kaikenlaisia asioita ja kysellä miten muut ovat kokeneet vastaavanlaiset tilanteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että mummo rakastaa lasta yhtä paljon, oli se sitten vauva tai jo kasvanut teiniksi. Kiinnostus voi vaihdella myös siitä riippuen, mitä hänellä on omassa elämässään menossa. Osa priorisoi lapsenlapsia aina ns. itsensä edelle tai pitävät heitä osana omaa elämää vahvasti (tästäkin monet vanhemmat ahdistuu), osa paapoo silloin kun ovat juuri syntyneet, osa alkaa käyttämään tapahtumissa kun ovat jo esiteinejä jne. ainoa, mikä hankaa vastaan voi olla oma ihannekuva siitä, millainen mummon pitäisi olla.
Anoppi hoitaa ja äitisi hoitaa, vaan hoidatko itse ollenkaan? Lapsi ei mene rikki, vaikka äitisi sylissä aina pitäisikin. Vauvat ei venkoile, siinä äitisi on ihan oikeassa.
Anoppi lattialla on aika sairasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vähän sama tilanne. Toiset isovanhemmat rakastavat kyllä lasta täydestä sydämestään, mutta yhdessäolo tapahtuu täysin heidän ehdoilla. Lapsi on nyt 5v eikä ollut toisessa mummolassa kertaakaan ilman meitä yökylässä. Toiseen olisi menossa joka kuukausi. Siellä jaksetaan kuunnella lasta, tehdä yhdessä jne.
Pelkään pahoin, ettei tilanne tasoitu ajan kanssa. Olen tajunnut etteivät ole läsnä kenenkään kanssa.
Anna toisen nyt vielä pitää vauvana, ei siihen enää montaa viikkoa kuitenkaan pysty :)
Mulle meidän just 1-vee on ihan vauva vielä, vaikka jo juoksentelee. Pyydänkin aina antamaan haleja monta kertaa päivässä.
Olen todella yllättynyt tästä äitini tavasta olla lapsen kanssa ja siitä miten hän minunkin keskusteluyrityksiin suhtautuu. Äitini on jo vuosia toivonut lapsenlasta ja olikin tästä ensimmäisestä ja toistaiseksi ainokaisesta kovin innoissaan aluksi. Tuli käymään melkein viikoittain, kun meillä oli vähän rankka alku. Hänestä oli paljon apua ja pääsin välillä hengähtämään ja nukkumaan päiväunia. Tietysti mummolassakin on käyty vastavuoroisesti. Nyt kun lapsi on vuoden vanha, äidin vierailut on harventuneet ja jo sovittujakin peruu milloin milläkin syyllä. Itse käydään edelleen mummolassa samalla tavalla. Selvä käännekohta oli se, kun lapsi lähti ryömimään ja konttaamaan. Siinä samalla kävi luonnollisesti niin, ettei lapsi halunnutkaan olla koko päivää sylissä, kun pääsi itsekin liikkumaan. Äitini siis todellakin pitäisi lasta vaikka koko päivän sylissä, jos se vielä onnistuisi.
Anoppi taas on tosi ihana lapsen kanssa! Pikkuvauva-aikana pysytteli etäämmällä ja vähän mietin miten asiat alkaa sujua. Nyt on ollut tosi ihana mummo lapselle ja mekin ollaan lähennytty anopin kanssa paljon. Hänet uskallan pyytää sieltä 300km päästä lasta katsomaan mutta äitiäni en mielellään pyydä, vaikka välimatka on paljon lyhyempi. Hoidon tarvetta ei usein tule, kun lapsella on ihana isäkin mutta muutaman kerran on käyty kaksin ulkona. Anoppi tulee joka kerta meille hyvin mielellään ja jää aina moneksi päiväksi.
Minua vähän pelottaa, jos äitini jää lapselle etäiseksi mummoksi, joka ei ymmärrä, että pienten kanssa ollaan pienten ehdoilla. Tosin voihan tilanne muuttua, kun lapsi kasvaa ja hänen kanssaan voi vaikka leipoa tai tehdä muuta sellaista. Toisaalta taas mietittiin siskon kanssa, että äiti ei koskaan leikkinyt meidän kanssa, kun oltiin pieniä.
Saa nähdä miten käy ja mitä mieltä lapsi on isovanhemmistaan, kunhan isommaksi kasvaa ja osaa mielipiteensä selvemmin ilmaista.
Ja etäisemmäksi käy jos se olet sinä, joka niitä ehtoja jakelee; kuinka usein nähdään, saako jäädä hoitoon, pitääkö istua lattialla ja leikkiä, ei saa sylitellä... On eri asia, että sinua harmittaa ja erotat lapsen mummosta kuin se, että annat jokaisen ihmisen olla oma itsensä ja toimia niinkuin haluaa (kysehän ei ole lapsen terveyden vaarantamisesta), näin lapsi oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa eri tilnteissa..
En minäkään leiki lasteni kanssa ja olen mielestäni hyvä äiti. Voni olla lasteni kanssa koko päivän tiiviisti ja silti leikkimättä. Kerromme toisillemme satuja, etsin lego-osia ja autan rakentamisessa, leivomme, piirrämme, luemme jne jne.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 23:16"]
... Toisaalta taas mietittiin siskon kanssa, että äiti ei koskaan leikkinyt meidän kanssa, kun oltiin pieniä.
Saa nähdä miten käy ja mitä mieltä lapsi on isovanhemmistaan, kunhan isommaksi kasvaa ja osaa mielipiteensä selvemmin ilmaista.
[/quote]
Tuo on ikävä tilanne ja itsellenikin jossain määrin tuttu. Anoppini on tehnyt tuota, onneksi sentään pienemmässä määrin. Joissakin asioissa lapset ottavat mielellään passaamisen vastaan (kuoritaan vaikka hedelmät koululaisellekin kun eihän se vielä voi osata), toisissa taas heitäkin ärsyttää kun mummo kieltelee, holhoaa, ja saa melkein sydänkohtauksen jos lapsi vähän kompastuu. On helppoa kehottaa olemaan välittämättä, jos omat sukulaiset eivät toimi näin, koska joskus se voi olla rasittavaa. Jos mummon mielestä esim taaperoikäinen on "niin hirveän vilkas" jos hän ei tahdo mummon luona istua tuntikausia hiljaa sohvalla katselemassa vauvaleluja ja vauvakirjoja, niin ongelmahan se on. Itse haluaisi omilla neuvoilla helpottaa mummon ja lapsen yhdessäoloa, mutta jos sitä ei oteta vastaan niin lopulta kaikki ovat melko stressaantuneita. No, joiltakin osin tilanne helpottaa, sitten tulee vaan uusia asioita joissa mummo haluaa kieltää ja jarruttaa lapsen kasvua ja kehitystä...