Ero tyttöjen ja poikien arvosanoissa omalla yläasteella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu mielestäni tosi paljon kaveripiiristä. En häpeä myöntää, että itse muutimme lapsen peruskouluajoiksi Helsingissä tahallaan alueelle, jossa on korkea sosioekonominen status. Tällä pyrimme varmistamaan, että koulussa on edes teoriassa koulutusmyönteisten vanhempien lapsia.

Taktiikka toimi. Poikani solahti osaksi oppimismyönteistä nörtähtävää poikaporukkaa, jossa ei ollut häpeä panostaa kouluun. Itse asiassa jopa auttoivat toisiaan, jos jollakin uhkasi koulu käydä vaikeaksi. Tällä kaveripiirin hengellä oli varmasti iso vaikutus siihen, että kaikki pääsivät haluamiinsa lukioihin.

(Ja tälle jankkaanalle - kyllä, tytöt kyllä puhuivat heille ja he tytöille)

Uskon kanssa että kyse on lähinnä siitä, minkälaisen toiminnan kaveripiiri hyväksyy pojille. 

Lahjakkaat pärjää, oli porukka mikä tahansa. Heikot ei pärjää, oli porukka mikä tahansa.

Mutta se laaja keskivertojoukko, jolla olisi tsaansseja hyviin tuloksiin, niille merkkaa todella paljon onko kaveriporukka näitä koulunkäyntiin kannustavia, vai niitä joiden mielestä on "tyttömäistä" tehdä tosissaan hommia. 

Meillä ratkaistiin niin, että pantiin pojat musiikkiluokalle. Toimi myös. Siellä pojat pärjäsi melkein yhtä hyvin kuin tytöt ja saivat todistuksilla hyvät jatkopaikat. 

Poikien yläkoulussa (omana aikanani sanottiin yläasteen eli ts se muutaman vuotinen aika ennen lukiota tai ammattikoulua)   menestymisen kannalta merkitäviä seikkoja ovat mutupohjalta ja omien havaintojeni perusteella

(a) Vanhempien, usein eriyisesti pojan äidin suhde koulutukseen j

(b) Vanhempien koulutusaso. - Jälleen isompi merkitys äidin kuin isän koulutuksella. - Vaikka itse äkkiseltään olisin saattanu aatella toisin

(c) Pojan kaveripiiri? - Onko pojalla yhään läheisä kaveria? 

(d) Pojan harrastukset. - Olennaisempaa on se, että poika harrastaa jotain säännöllisesti, ainakin viikottain kuin se mitä harrastaa. 

(e) Lukevatko vanhemmat kirjoja ja lehtiä vai katsovatko enemmän tv -viihdettä.

(f) Ovatko vanhemmat mukana työelämässä vai onko jompi kumpi tai molemmat työttömiä

(g) Käykö poika vuoden aikana yhdessäkään kulttuuritapahtumassa tai paikassa esimerkiksi teatterissa tai museossa 

(h) Syökö perhe koskaan yhdssä vai kuka millonkin ehtii

(i) Onko pojala ollut mahdollisuutta päästä makoille, joko kotimaassa tai ulkomailla ja tai molemmissa

(j) Luettiinko pojalle koskaan iltasatua?

(k) Kommentoidaanko tai yleisemmin seurataanko pojan kotona koskaan maailman tapahumia?      

Vaikuttaa myös millaisen mallin pojat saavat miehiltä. Usein kuulee miesten naureskelevan koulumuistoilleen. Kuinka saatiin melkein joka aineesta ehdot ja koulussa käytiin vaan syömässä ja kiusaamassa opettajia. Naisten keskuudessa ei ole samanlaista surkealla koulumenestyksellä retostelua.

Pakko sanoa tää tm-sana: toksinen maskuliinisuus.

Poikakulttuuri ei suosi kovaa työntekoa, koska vääristyneessä poikakulttuurissa on muka hienoa ja miehekästä, että ei nähdä vaivaa, eikä täytetä kouluvelvollisuuksia. 

Miesasiamiehet kampanjoi toksista maskuliinisuutta vastaan, samoin kuin feministit, ja se on poikien kannalta erittäin hyvä juttu.