Järkyttävä tieto: Suomessa ainakin jo satoja, ehkä tuhansia, koronaan pysyvästi sairastuneita! Fb-ryhmä perustettu.
Facebookissa on ryhmä, jossa koronaan pysyvästi sairastuneet vaihtavat kokemuksia. Eli sairauden oireet eivät ole poistuneet, vaikka taudin alkamisesta on jo aikaa. Nuoria ihmisiä, osa joutunut työkyvyttömiksi. Helsingin Sanomissa tänään myös juttua. Miksei tätä asiaa tuoda enemmän esiin?
Kommentit (246)
Kiinalainen ystäväni raportoi minulle jo talvella, että nyt jotain poikkeuksellista on taphtunut.
Kiinan johto ei ole juuri piitannut kulkutaudeista. He eivät välitä, jos sars kaataa köyhiä työläisiä tai lintuinfulenssa leviää.
Tällä kertaa, toimenpiteet olivat poikkeuksellisen ankarat. Ihmisiä vangittiin loukkuun kerrostaloihin heti tartunnan ilmettyä. Ovet hitsattiin kiinni ja infektoituneet jätettiin kuolemaan ilman juomaa ja ruokaa.
Ihmisiä kidnapattiin kaduilta kuin karjaa ja sairastuneita vietiin kuolemaan "sairaaloihin". Koko operaatio oli poikkeuksellisen julma, hirveä ja ankara. Tautiin kuolleita poltettiin ilman seremonioita ja monista vainajista ei edes tarkistettu, olivatko he edes kuolleita. Omaiset joutuivat henkensä uhalla vartioimaan sairastuneiden omaisten henkeä ja myös omaisia kohdeltiin kuin saastaa.
Kiinan viranomaiset tiesivät jotain salattua tästä viruksesta, mitä muu maailma tai tavalliset kiinalaiset eivät tienneet. Kiinalaisten keskuudessa levisi salaliittoteoriat. Uskottiin, että Wuhanin laboratoriossa yritettiin luoda kaupallista AIDS-rokotetta mutta HIV-viruksen ja sarsin hybridi pääsi karkuun.
Kiinalaisten tutkijoiden mielestä jotkut koronan oireet ja kehittyminen ja immuunipuolustuksen romahtamaminen muistuttaa HIV:tä, mikä on ikuinen "seuralainen".
Vierailija kirjoitti:

https://jamanetwork.com/journals/jamaotolaryngology/article-abstract/62…
mielenkiintoista;-)
Olisiko ollut parempi kuunnella ajoissa sitä silmälääkäriä, joka itsekin sairastui siihen?
Vierailija kirjoitti:
Missä mun foliohattu on?
Silmälääkärikö pelottaa? Täytyy elää niin, et näkee selvästi itse.
Niin minuakin, katso Kellopeliappelsiini;-)
Kaipa te murehtijat tiedätte että liika stressaaminen heikentää vastustuskykyä? Teette itsestänne alttiimpia sairastumaan vakavammin. Ylös ulos ja lenkille, huolet pois, d-vitamiinia purkista ja popsikaa paljon kasviksia.
Vierailija kirjoitti:
Kiinalainen ystäväni raportoi minulle jo talvella, että nyt jotain poikkeuksellista on taphtunut.
Kiinan johto ei ole juuri piitannut kulkutaudeista. He eivät välitä, jos sars kaataa köyhiä työläisiä tai lintuinfulenssa leviää.
Tällä kertaa, toimenpiteet olivat poikkeuksellisen ankarat. Ihmisiä vangittiin loukkuun kerrostaloihin heti tartunnan ilmettyä. Ovet hitsattiin kiinni ja infektoituneet jätettiin kuolemaan ilman juomaa ja ruokaa.
Ihmisiä kidnapattiin kaduilta kuin karjaa ja sairastuneita vietiin kuolemaan "sairaaloihin". Koko operaatio oli poikkeuksellisen julma, hirveä ja ankara. Tautiin kuolleita poltettiin ilman seremonioita ja monista vainajista ei edes tarkistettu, olivatko he edes kuolleita. Omaiset joutuivat henkensä uhalla vartioimaan sairastuneiden omaisten henkeä ja myös omaisia kohdeltiin kuin saastaa.
Kiinan viranomaiset tiesivät jotain salattua tästä viruksesta, mitä muu maailma tai tavalliset kiinalaiset eivät tienneet. Kiinalaisten keskuudessa levisi salaliittoteoriat. Uskottiin, että Wuhanin laboratoriossa yritettiin luoda kaupallista AIDS-rokotetta mutta HIV-viruksen ja sarsin hybridi pääsi karkuun.
Kiinalaisten tutkijoiden mielestä jotkut koronan oireet ja kehittyminen ja immuunipuolustuksen romahtamaminen muistuttaa HIV:tä, mikä on ikuinen "seuralainen".
Voitko lopettaa tämän hörhöilyn, kun on laajasti uutisoitu että virusta on tutkittu laboratoriossa ja saatu selville että se on luonnollisesti kehittynyt - ei ihmisen tekemä.
Norjalainen virustutkija on tutkinut, että kyseessä ei ole luonnollinen virus. Täällä av:lla oli joskus ko artikkeliin linkki. Luin artikkelin, mutta en enään löydä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on karkuun päässyt biologinen ase. Siksi siihen on reagoitu toisaalta niin voimakkaasti, ja toisaalta viruksen luonne on koko ajan ollut epäselvä kaikille. Kuoleeko siihen kaikki vai onko kyse tusinaflunssasta. Nyt näyttää siltä, että se on jotakin siltä väliltä, mutta siihen liittyy pelottavia ominaispiirteitä, kuten juuri tuo pesiytyminen elimistöön - siitä ei parana ikinä. Luonnollisista influenssaviruksista paranee, elimistö pystyy poistamaan viruksen lopulta.
Virus on joko USA:n tai Kiinan tekemä. Itse uskon, että amerikkalaisten käsialaa, koska heti tilanteen alkuvaiheessa niin Kiinan ulkoministeriö kuin myös Venäjän sotilastiedustelu sanoivat viruksen olevan peräisin laboratoriosta.
USA oli aluksi kusisukassa hipihiljaa. Vasta kun virus alkoi massiivisesti levitä, aloittivat amerikkalaiset valtavan propagandaoperaation, että virus on kiinalaisesta laboratioriosta lähtöisin.
Tätä puoltaa myös Venäjän halu lähettää armeijan biolgisten aseiden torjunnan henkilökuntaa ympäri maailmaa. Kustannuksia säästämättä.
Let's face it: kyseessä oli operaatio virusnäytteiden pyydystämiseksi eri maista. Jotta nähtäisiin onko ns. Amerikka-mielisissä maissa samaa virusta kuin muualla. Venäläiset olivat isosti läsnä Italiassa, Balkanilla ja myös Ranskaan ja USA:n tehtiin avustuslentoja.
Jos kyseessä olisi ollut siviiloperaatio, Venäjä olisi halutessaan voinut tarjota apua siviilipuolen organisaatioiden kautta. Miksi ne armeijan lähettää terveydenhoidon tehtäviin.
Edelleen epäilyksiä herättää se, että virus iskee erityisesti miehiin. Se on suunniteltu iskemään miehiin. Miksi? Koska miehet tyypillisesti vastaavat maanpuolustuksesta ja kaikilla maailman aseilla on ensisijaisesti tarkoitus tappaa miehiä.
OLET TYHMÄ!
KAIKKI virukset iskevät helpommin miehiin!
Vierailija kirjoitti:
Lorvikatarria potevien vertaistukiryhmä.
Pahinta mitä heille voi sanoa. Onnea, voitit suurin kuspää tittelin.
Yhyy v*ttu. Ketään ei enää kiinnosta joku marginaalisairaus. Se tuli, ei tehnyt juurikaan tuhoa ja meni.
Vierailija kirjoitti:
Norjalainen virustutkija on tutkinut, että kyseessä ei ole luonnollinen virus. Täällä av:lla oli joskus ko artikkeliin linkki. Luin artikkelin, mutta en enään löydä sitä.
No se tiedettiin jo epidemian alussa. Turhaan pyörittelet jotain ikivanohja juttuja täällä.
Kyllä tästä on ollut juttua, esim.
https://www.verkkouutiset.fi/satojen-vaiettu-koronahelvetti-jopa-yli-10…
https://www.verkkouutiset.fi/shokkikysely-moni-lievan-koronan-sairastan…
https://www.expressen.se/debatt/vi-ar-tusentals-som-aldrig-tycks-bli-fr…
Mielenkiintoista on se, että ihan kuin näissäkin tapauksissa miehillä olisi hankalammat oireet. Jos olisi psykosomaattista, väittäisin että olisi naisilla yleisempää.
Ap, se mikä sairastuttaa ihmiset on liian kova stressi - jota monikin virus aiheuttaa, esim. HIV.
Perimän mukaisen alttiuden lisäksi, tyypillisesti kroonisen tulehduksellisuuden laukaisuun vaikuttaa persoonallisuus ja sen mukaiset elämäntavat, esim. kehon kunnioituksen puute ja ylisuorittaminen.
Infektio - esimerkiksi korona - vain tuo tämän elimistön heikon kohdan esille, kun tekijöitä riittävästi kasaantuu.
Siis HIV on elimistölle fyysinen stressitekijä; varmasti myös psyykkinen, jos tartunnasta on tietoinen. Virus hyväksikäyttää ja tuhoaa soluja, ja keho muistaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Kiinalainen ystäväni raportoi minulle jo talvella, että nyt jotain poikkeuksellista on taphtunut.
Kiinan johto ei ole juuri piitannut kulkutaudeista. He eivät välitä, jos sars kaataa köyhiä työläisiä tai lintuinfulenssa leviää.
Tällä kertaa, toimenpiteet olivat poikkeuksellisen ankarat. Ihmisiä vangittiin loukkuun kerrostaloihin heti tartunnan ilmettyä. Ovet hitsattiin kiinni ja infektoituneet jätettiin kuolemaan ilman juomaa ja ruokaa.
Ihmisiä kidnapattiin kaduilta kuin karjaa ja sairastuneita vietiin kuolemaan "sairaaloihin". Koko operaatio oli poikkeuksellisen julma, hirveä ja ankara. Tautiin kuolleita poltettiin ilman seremonioita ja monista vainajista ei edes tarkistettu, olivatko he edes kuolleita. Omaiset joutuivat henkensä uhalla vartioimaan sairastuneiden omaisten henkeä ja myös omaisia kohdeltiin kuin saastaa.
Kiinan viranomaiset tiesivät jotain salattua tästä viruksesta, mitä muu maailma tai tavalliset kiinalaiset eivät tienneet. Kiinalaisten keskuudessa levisi salaliittoteoriat. Uskottiin, että Wuhanin laboratoriossa yritettiin luoda kaupallista AIDS-rokotetta mutta HIV-viruksen ja sarsin hybridi pääsi karkuun.
Kiinalaisten tutkijoiden mielestä jotkut koronan oireet ja kehittyminen ja immuunipuolustuksen romahtamaminen muistuttaa HIV:tä, mikä on ikuinen "seuralainen".
Koronan leviäminen alkoi tietääkseni marraskuussa 2019.
NewYorkissa potilaita suorastaan lopetettiin ventilaattoreilla, koska jokaisesta koronan nimissä menehtyneestä potilaasta sai valtiolta 35 000 dollarin hyvityksen. En tiedä mikä on tilanne nyt.
en ole kuullut tuosta AIDS-yhteydestä.
Aivastamalla leviävä "HIV"...
Yksi hyvä puoli epidemiassa oli: kaupungilla ei näe enää akkoja nuolemassa tahmaisia sormenpäitään eli moni saastainen tapa on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut koko ajan tiedossa. Ei ole mitään todisteita siitä, että virus olisi kadonnut keneltäkään lopullisesti. Jää luultavasti kytemään elimistöön ja odottamaan , että immuniteetti on heikentynyt jolloin iskee uudestaan voimakkaammin
Miten selität sitten negatiiviset koronatestit? Eli kyseessä henkilöt, jotka ovat sairastuneet ja heidän koronatestinsä on ollut positiivinen ja sitten myöhemmin parantuneet ja koronatesti näyttänyt negatiivistä?
Jos virus jäisi elimistöön, niin eikö testin pitäisi silloin näyttää positiivista?
Testi otetaan nenänielusta ja jos virus lymyää silloin syvemmällä elimistössä esim. keuhkoissa tai hermostossa, ei se tietenkään testissä näy.
No entäpä verinäytteestä tehtävä vasta-ainetesti sitten? Siinä pitäisi kyllä näkyä.
Vasta-aine testeistä ei ole hyötyä kuin siinä tapauksessa, että sairastaneita on paljon. Virhemarginaali jää muuten liian suureksi. Tästähän oli mediassa juttua pari kuukautta sitten.
En ole perehtynyt tuohon fb- ryhmään, mutta huomioivatko ihmiset nykyään sen, että on normaalia olla toipilas vakavan sairauden tai infektion jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Iso osa näistä ei ole virallisesti sairastanut koronaa eli oireet on olleet, mutta THL:n ohjeen mukaisesti ei testattu, koska ei tarvinnut tehohoitoa.
Tai on voitu testata, mutta testit näyttäneet väärää negaa, niinkuin minullakin.
Mulla vasta neljäs sairaalassa otettu testi näytti positiivista ja tämä positiivinen testi otettiin kurkusta, aiemmat nenänielusta.
Teholle joutuessani lääkäri sanoi, että 30-50% testeistä voi antaa väärän negatiivisen vastauksen.