Nolottaako ketään muuta palata etätöistä takaisin töihin, kun on tullut kolmen kuukauden aikana lihottua ja pöhötyttyä?
Ja olo on muutenkin homssuinen kuin metsän menninkäisellä.
Kommentit (15)
Mä näytän siltä kuin olisin ollut 3 kk lepolomalla vaikka töitä olen tehnytkin, olen liikkunut enemmän kuin normaalisti ehtisin, ulkoillut päivittäin, nukkunut tarpeeksi ja kokannut hyvää ruokaa kun kerrankin on ollut aikaa.
Paino -5 kiloa ja iho hehkuu.
Ei todellakaan nololta palata toimistolle, päin vastoin.
Ei, odotan innolla toimistolle paluuta. Olen laihtunut 7kg ja iho ja hiukset voivat hyvin kun olen ollut niin paljon ilman meikkejä.
Näin on ulkonäölle käynyt, mutta ei sen väliä. Tiedän että paljon suurempi sopeutuminen ja ahdistuminen tulee siitä, että pitää 4.5 kuukauden jälkeen totutella tekemään töitä päivittäin kymmenien eri ihmisten kanssa. Kun on juuri noin pitkän ajan totutellut tekemään kaiken etänä ja siihen, että muiden ihmisten läheisyydessä on vaarallista olla. Lisänä rokassa vielä turvavälien yms aiheuttama ylimääräinen säätö työpaikalla. Se tekee jokaikisestä palaverista, lounaalla käymisestä yms ennen tavanomaisesta asiasta entistä hankalampaa, kun ne ahdistaa jo valmiiksi muutenkin.
Mitennin lihonut? Nythän on ollut aikaa liikkua ja syödä järkevästi, kun ei mene aikaa työmatkoihin ja unta saa riittävästi kun ei tarvitse herätä viideltä
Eikä tarvitse edes palata etätöistä toimistolle, meidän firma huomasi että ihmiset ei suinkaan lusmuile kotona ollessaan vaan työ on paljon tehokkaampaa kun ei tarvitse juosta turhissa palavereissa tai jaaritella kollegoiden kanssa. Päivittäin kuitenkin pidetään Teamsin kautta päiväkahvihetki että on tekemisissä oman tiimin kanssa. Meillä siis pistettiin etätyöstrategia uusiksi ja syksylläkin jokainen saa päättää itse missä määrin on etänä tai toimistolla
Vierailija kirjoitti:

Onnea! Meidän firmassa ylpeänä julistettiin, että nyt voimme lupua koronarajoituksista ja palata takaisin entiseen (tiukkaan) etätyöpolitiikkaan :D
Kannattaa myös arvioida kriittisesti firman johtoa. Ovatko he aikansa tasalla ja päteviä? Jos ei, kannattaa lähteä.
Nolottais jos näin olisi käynyt. Olen ollut etätöissä nyt helmikuun lopusta asti. Ekan kuukauden aikana lihosin varmaan +5kg. Sen jälkeen päätin että hyldynnän tämän ajan. Nyt on -11kg siitä etätyön alusta. Lisäksi tuin paikallista yrittäjää ja kävin kampaajalla jossa laitettiin jiukset, ripsey ja kulmat kuntoon. Ennen töiden alkua käyn uudestaan. Olen vähän päivettynyt joka myös tuo kivaa fiilistä. Tänään voisin kuoria ja kosteuttaa ihon kunnolla lenkin jälkeen.
Lenkkeilen nyt työmatkoihin käytetyn ajan. Olen laihtunut ja näytän paljon paremmalta nyt. Kiitos koronan. Toimistolle menen vasta syyskuun puolessa välissä.
Olen lihonut 1,5 kg. Ei nyt varsinaisesti tarvitse siis hävetä, mutta vähän ahdistaa.
Laihtunur 5kg normaalipainon sidällä.
Ei nolota:)
Vierailija kirjoitti:
Mitennin lihonut? Nythän on ollut aikaa liikkua ja syödä järkevästi, kun ei mene aikaa työmatkoihin ja unta saa riittävästi kun ei tarvitse herätä viideltä
Eikä tarvitse edes palata etätöistä toimistolle, meidän firma huomasi että ihmiset ei suinkaan lusmuile kotona ollessaan vaan työ on paljon tehokkaampaa kun ei tarvitse juosta turhissa palavereissa tai jaaritella kollegoiden kanssa. Päivittäin kuitenkin pidetään Teamsin kautta päiväkahvihetki että on tekemisissä oman tiimin kanssa. Meillä siis pistettiin etätyöstrategia uusiksi ja syksylläkin jokainen saa päättää itse missä määrin on etänä tai toimistolla
Meillä on sama juttu. Vielä ei ole tullut tarkempia ohjeistuksia kuinka työt jatkuu syksyllä, mutta johdon suunnalta on ollut viesti se, että vanhaan ei enää palata vaan jousto/etätyö jatkuu vahvasti myös syksyllä.
Olen niin onnellinen, että uskalsin puolisen vuotta sitten vaihtaa entisestä etätyönipottaja-firmasta tänne nykyaikaisten käytäntöjen yhtiöön.
Just tommonen olo, ja peili kertoo samaa.