Äitipuoleni kohtelee minua kuin olisin yhä kotona asuva teini, tunkeilee ja heittäytyy uhriksi jos sanon vastaan

Kun isäni tapasi tämän naisen, sanotaan häntä vaikka Mirjaksi, olin 14 ja välimme olivat alusta asti huonot. Olin teini mutta kohteli minua kuin lasta, mm. kun menin kaverin kanssa ulos muistutti että pysykää pihalla jotta nkee meidät. No ei tosiaan pysytty. Kahvia en olisi saanut juoda. Kirjaston kirjat ratsasi ja valitti että näen painajaisia. Jne jne. Isäni selitteli että kun Mirja on lapseton ja pitää minua tyttärenä eikä tarkoita pahaa. Minulla tulehtui välit lopulta isänkin kanssa, sillä tunsin koettaa mielistellä Mirjaa ja minun pitäisi vain venyä. Asuin äitini luona ja lopulta en enää tahtonut isän luo ollenkaan. Minun ja isäni välit paranivat kun aloin odottaa esikoistani, ikävä kyllä toisin kävi Mirjan kanssa. Piti raskautta vahinkona, vaikka olin jo 24-vuotias ja vauvan synnyttyä puuttui kaikkeen. Kuten jo mainitsinkin, on lapseton mutta silti oli sitä mieltä että hoitaa poikaani paremmin kuin minä!

Noh, poika on nyt 12 ja meillä on myös 9v tytär. Oma talo ja sitä rataa. Mirja on silti edelleen sitä mieltä, että minua täytyy kohdella kuin teiniä tai vaja-älyistä mikä kiristää jo miehenkikin pinnaa. Jatkuvat soitot, yllätysvierailut joiden tarkoituksena on tarkistaa ettei olla jäädytty pystyyn tai kuoltu nälkään, kauhistelut kun minut on nähty ilman lapsia klo 22 kaupungilla...tiedän ettei tämä kirjoitettuna vaikuta niin pahalta, mitenhän saisin teidät ymmärtämään... no kuvitelkaa miltä miehestä tuntui kun Mirja viime talvena kolmesti viikossa tahtoi tulla tarkistamaan patterimme tai lämmitysöljyn tilanteen! Tai kun Mirja ilmestyi janssoninkiusauksen kanssa vaikka olin juuri ottanu pitsan uunista. Ja tämän jälkeenhän oli entistä tärkempää tuoda meille Kunnon Kotiruokaa että lapset eivät kasvaisi pelkällä pitsalla!

Olen sanonut Mirjalle suoraan, samoin mies. Seurauksena itkun tirinää ja meidän kääntämistämme pahiksiksi.