Kuinka te muut koette muuton?

Aivan vihoviimeistä puuhaa. Olen kohta 30, aikuisiällä olen muuttanut 14 kertaa. Osa muutoista on olleet tosi positiivisia kokemuksia, ihana päästä uuteen asuntoon ja sisustaa sitä jne, mutta joskus se on ollut myös tosi rankkaa jos muutto ei ole tapahtunut omasta tahdosta. Yleensä ne on hoituneet ilman suurempia ongelmia ja stressaamisia, mutta viimeisin muutto oli varmasti emotionaalisin. Oltiin asuttu miehen kanssa siinä asunnossa liki 2 vuotta ja vuokraisäntä päätti myydä asunnon, joten meille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin etsiä uusi koti. Oltiin ajateltu että siinä asunnossa viihdytään pidempäänkin ja itkin vaikka kuinka kauan kun ns häätökirje tuli. Se osui niin huonoon saumaan ettei ollut tosi. Me kauhealla kiireellä etsittiin uusi asunto ja samanmoisella kiireellä muutettiin, se oli aivan uskomattoman stressaavaa. Entinen vuokraisäntä hengitti niskaan koko ajan jostain ja halusi tehdä spontaaneja näyttöjä asuntoon ilman mitään varoitusaikaa. En jakasanut tapella asiasta vaan itkua nieleskellen päästin vieraita ihmisiä kotiini kaikkien laatikoiden keskelle. Onneksi uusi asunto on parempi kuin edellinen ja edelliseen ei ole ikävä, mutta edelleen näin 2 vuoden asumisen jälkeen meillä ei ole tauluja seinillä juurikaan eikä kaikkia laatikoita ole edes purettu. Jotenkin ahdistaa, on vain olo että kohta tästä joudutaan lähtemään kuitenkin vaikka mikään ei viittaa siihen että oikeasti jouduttaisiin... Mies tuossa yksi päivä laittoi keittiön laatikoita uuteen uskoon ja mulle tuli aivan suunnaton ahdistus niistä tyhjistä laatikoista, tuli olo että nyt taas mennään. Minulla menee aikaa kotiutua ja se on raskasta. Nyt vasta tuntuu tässä asunnossa että olen kotona. Samalla silti nakuttaa takaraivossa että tämä ei ole ikuinen koti, joskus tästäkin on pakko muuttaa pois. Haaveillaan omasta, ei sitten tarvitsisi muuttaa piiitkään aikaan, mutta tällä hetkellä se unelma tuntuu olevan tosi kaukana, kiitos koronan ja menetettyjen tulojen. Muuttaminen itsessään sujuu yleensä aika helposti. Eihän se nyt mitenkään ihan mahdoton homma ole pakata kaikkia kamoja laatikoihin ja siirtää ne paikasta toiseen. Eniten ärsyttää se paperisota mikä asiaan liittyy...

En stressaa pakkaamista tai tavaroiden järjestelyä, mutta olen vähän tällainen "jämähtäjä". Minulle on vaikeaa jättää vanhaa ja lähteä uuteen. Olen asunut samassa asunnossa siitä lähtien kun muutin kotoa pois. Ja olen koko sen ajan miettinyt, että haluaisin muuttaa isompaan asuntoon. En tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa. Selaan joskus asuntoilmoituksia ja on kivaa suunnitella, miten sisustaisin siellä. En vain saa aikaiseksi mitään. 

Joskus haaveilen salaa, että muuttaisin ihan toiseen, isompaan kaupunkiin muutamaksi vuodeksi. Olisi jännittävää tutustua uusiin paikkoihin. Se tuntuisi ihan seikkailulta. Kai arki tulisi sielläkin vastaan aika nopeasti, mutta olisi jännittävää kierrellä uusissa puistoissa, rannoilla ja luontokohteissa ja käydä katsomassa asuntoalueita ja tehdä päiväretkiä lähistölle. Minulta vaan puuttuu rohkeus lähteä uuteen. Muutoksen pelon lisäksi muutossa ärsyttää kaikki paperityöt. 

En tiiä oliko toi vaan jotenkin negatiivisesti kirjoitettu, vai miksi mulla tuli semmonen olo että sä keskityt vaan niihin huonoihin asioihin. Jotkut asiat elämässä on vaan pakko tehä, että voi saada jotakin parempaa. Olisithan voinut pysyä vanhassa kodissa, se olisi ollut varmaan helpompaa...

Ei sillä, kyllä mekin miehen kanssa oltiin ihan poikki kun viimeksi muutettiin pari kk sitten, mutta ollaan oltu paljon useammin iloisia ja onnellisia uudesta kodista, eikä kumpikaan kaipaile vanhalle asuinalueelle yhtään.

Sain kilpailutuksen kautta huonoimman ja kalleimman muuttofirman ja kaupan päälle tökerön asiakaspalvelun. Muuttofirmana itseään mainostavat!