Luuseriolo, kun ympärillä kaikki pariutuu, hankkii omaisuutta ja jälkikasvua.. ja itse on pitkäaikaistyötön ja sinkku 26v.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen luuseri vaikka olenkin pariutunut ja saanut lapsen. Talokin on rakennettu. Mutta elämä on paskaa kun on huonossa suhteessa. Siksi olen luusereista luuserein.

Minä myös, tosin taloa en ole rakentanut. En ole koskaan halunnut. Mutta lapset on ja oma koti. Koulutuskin löytyy ja sen mukaisia töitä. Kotona inhottava ilmapiiri ja paha mieli. Enemmän luuseriksi minut tekee se, etten eroa. Aina vain uskon parempaan huomiseen, vaikka pitäisi jo luovuttaa ja todeta, ettei tämän puolison kanssa sitä tule.

Vaihtaisin aloittajan kanssa koska vain. Ilman lapsia ja puolisoa minulla olisi vapaus elää juuri sellaista elämää kuin itse haluan. Koko maailma olisi avoinna ja minulla olisi mahdollisuudet vaikka mihin. No, nyt mennään näillä, enkä minä enää lapsiani pois vaihtaisi. Mutta jos saisin kääntää aikaa taaksepäin, odottelisin rauhassa 10 vuotta pidempään lasten tekoa ja miettisin, onko se ensimmäinen suhde se, mihin ne lapset kannattaa tehdä, jos niitä ylipäätään haluaa. Nyt yritän elää näillä korteilla niin hyvää elämää, kuin on mahdollista. Ja tarjota lapsille niin hyvän elämän kuin pystyn. Tosin tämä tarkoittanee myös eroa ennen pitkää, koska nykyisestä tilanteesta kärsii kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut nuorena pariutuneilta korkeapalkkaisissa töissä olevilta omakotitalon omistavilta ihmisiltä joskus sellaisia kommentteja, että vaihtaisivat mielellään paikkoja minun kanssani. Olen vuokralla asuva, ikiopiskeleva sinkku ja näiden perhe ja uraelämää viettävien silmissä se mitä minä teen, on tosi ihanan oloista. 

Vapaus vs vastuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

26? Eihän tuo ole ikä eikä mikään. Eikös ensisynnyttäjienkin keski-ikä ole nykyään siinä 30 paikkeilla.

Mielestäni olet hyvinkin normaali ja sinunlaisia on paljon eikä monikaan tunne tuollaista painetta vielä tuossa iässä.

Jotta lapsi syntyisi kun on 30, niin yritykset saada se alulle on hyvä aloittaa jo 28- tai viimeistään 29-vuotiaana. Raskaus kestää 9 kk ja harvoin raskaaksi tulo onnistuu ensi yrittämällä.

Lisäksi ennen lapsen yrittämistä yleensä halutaan tutustua kunnolla äitikandidaattiin, eli käytännössä ap:lla pitäisi olla tyttöystävä jo nyt, jos haluaa olla isä 4 vuoden kuluttua.

Sitä paitsi yleensä halutaan, että on ns. puitteet kunnossa kun lapsi syntyy. Tämä pitää sisällään mm. vakinaiset työt isällä ja äidillä, auton tai autot, omakotitalon tai vähintään rivarinpätkän ja näin poispäin. Niiden hankkimisessa menee vuosia.

Lisäksi huomauttaisin, että pitkäaikaistyöttömänä ollessa vuodet vierivät todella nopeasti, kun paljon mitään ei tapahdu ja päivät ovat samanlaisia. Eli siihen ei ole kuin tovi, kun ap on 30.

Huom! Synnyttäjien keski-ikä! Ja miksi oletit, että ap on mies? Sanottiinko se jossain, en huomannut.

Asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten, 28-vuotiaana, olin psykoterapiassa juokseva ja elämässään käytännössä luovuttanut nainen. Olin vain ylioppilas, työtön kuntoutuja. Tulevaisuus näytti mustalta.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, olen rakastunut, kihloissa, muuttanut omakotitaloon (joka toki ei ole minun, mutta seuraavasta tulen omistamaan puolet), opiskelen ja tulevaisuudessa toivottavasti työllistyn opiskelemalleni alalle. Lapsi tulee jos on tullakseen, ei ole vielä liian myöhäistä.

Pointtini on, että vielä kolme vuotta sitten tulevaisuus oli minulle pelkkä musta aukko. Nyt näen siellä enemmän valoa!

26-vuotiaana kaikki on vielä mahdollista, kun itse antaa sille kaikelle mahdollisuuden.

Pääosa syrjäytyneistä on miehiä. Mikä mm. johtuu siitä, että miehille puolison löytäminen on paljon vaikeampaa kuin naisille.

Koska miehet ovat veteliä munattomia laiskiaisia niistä tulee syrjäytyneitä luusereita. Kumppanin puute taas johtuu yksin siitä että mies on laiska luuseri alunperinkin.

Nuorten pitäisi muistaa, että asuntolaina on ihan hemmetin sitova juttu. Pankit eivät tästä puhu. Täytyy olla turvallinen ja vakituinen työ, jossa tietää jatkavansa eläkeikään asti. Jos tulee yyteet ja potkut: kappas, saatat joutua vuosikausien työttömyysloukkuun. Joo, lyhennysvapaata voi saada mutta mutta parempi pedata elämänsä niin ettei tuollaisia tarvitse hankkia. Oma asunto minullakin, ja velaton. En kuitenkaan iki maailmassa sijoittaisi koko omaisuuttani seiniin. 

Ei se elämä ole pariutuneilla, lisääntyneillä talollisilla naisilla sen kummempaa. Samanlaisia valittajia ne ovat kuin muutkin naiset. Nimettömänä ruikutetaan joka asiasta, mutta somessa omalla nimellä ja kuvalla kaikki on hienoa ja täydellistä.

Mun elämä on kyllä lähestulkoon täydellistä nyt :) iso kaunis omakotitalo, lapsilla yläkerrassa omat huoneet / aula ja kylpyhuone. 2 tyttöä sain joita toivoin. Minulla osa-aikainen työ josta tienaan niin hyvin että jää sijoituksiin joka kuukausi, miehellä hyvä työ. On rahaa matkustella ja tarjota lapsille kaikki, ovat osa-aikaisena päiväkodissa, ei ole mitään hullua oravanpyörää, kerran tai 2 viikossa ovat hoidossa vaikka itse olen kotona, ehdin hyvin harrastaa ja levätä.

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Minä itse, N27 nautin ihan täysillä siitä, että saan olla vapaa! Voisin ihan hyvin vaikka lähteä vuodeksi toiselle puolelle maapalloa jos siltä tuntuisi tai muuta mukavaa. Tai sit voin elää ihanan hiljaista ja rauhallista, itsenäistä elämää omassa yksiössä. Ei tarvitse siivota kenekään muun jälkiä kuin omia, voin tehdä ihan vaan itselleni hyviä ruokia, katsoa telkkarista mitä huvittaa, tehdä omassa kodissa ihan mitä huvittaa ilman että kukaan tuijottaa, kyttää ja paheksuu.  Voin vaikka tehdä U-käännöksen uran kanssa ja opiskella uudestaan, ihan uuteen ammattiin. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pitäisi muistaa, että asuntolaina on ihan hemmetin sitova juttu. Pankit eivät tästä puhu. Täytyy olla turvallinen ja vakituinen työ, jossa tietää jatkavansa eläkeikään asti. Jos tulee yyteet ja potkut: kappas, saatat joutua vuosikausien työttömyysloukkuun. Joo, lyhennysvapaata voi saada mutta mutta parempi pedata elämänsä niin ettei tuollaisia tarvitse hankkia. Oma asunto minullakin, ja velaton. En kuitenkaan iki maailmassa sijoittaisi koko omaisuuttani seiniin. 

Höpöhöpö. Jos asuntolaina johonkin sitoo, niin siihen puolisoon. Kun nyt edes vähän katsoo millaisen asunnon ostaa, miltä alueelta ja mihin hintaan, niin asunnosta pääsee kyllä tarvittaessa eroon. Mutta sitten kun ollaan tilanteessa, jossa on se yhteinen koti puoliksi ostettuna ja haluatkin laittaa lusikat jakoon, mutta puolisolle se ei sovikaan. Hän ei ole halukas ostamaan sinua ulos, mutta ei myöskään myymään omaa osuuttaan. Ihan vain kiusatakseen. Minulla ei ainakaan ole varaa lyhennellä yhteistä kotia ja tämän päälle maksaa vuokraa toisesta asunnosta. Asunto kyllä menisi kaupaksi, mutta puoliso on tehnyt selväksi ettei aio laittaa nimeään yhteenkään paperiin. Ja omaa puolikasta on turha edes kuvitella myyvänsä, ehkä sellaisessa tapauksessa että miehellä olisi uusi vakava parisuhde ja uusi puoliso ostaisi minut ulos. No, tällaista ei ole näköpiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

26? Eihän tuo ole ikä eikä mikään. Eikös ensisynnyttäjienkin keski-ikä ole nykyään siinä 30 paikkeilla.

Mielestäni olet hyvinkin normaali ja sinunlaisia on paljon eikä monikaan tunne tuollaista painetta vielä tuossa iässä.

Jotta lapsi syntyisi kun on 30, niin yritykset saada se alulle on hyvä aloittaa jo 28- tai viimeistään 29-vuotiaana. Raskaus kestää 9 kk ja harvoin raskaaksi tulo onnistuu ensi yrittämällä.

Lisäksi ennen lapsen yrittämistä yleensä halutaan tutustua kunnolla äitikandidaattiin, eli käytännössä ap:lla pitäisi olla tyttöystävä jo nyt, jos haluaa olla isä 4 vuoden kuluttua.

Sitä paitsi yleensä halutaan, että on ns. puitteet kunnossa kun lapsi syntyy. Tämä pitää sisällään mm. vakinaiset työt isällä ja äidillä, auton tai autot, omakotitalon tai vähintään rivarinpätkän ja näin poispäin. Niiden hankkimisessa menee vuosia.

Lisäksi huomauttaisin, että pitkäaikaistyöttömänä ollessa vuodet vierivät todella nopeasti, kun paljon mitään ei tapahdu ja päivät ovat samanlaisia. Eli siihen ei ole kuin tovi, kun ap on 30.

Huom! Synnyttäjien keski-ikä! Ja miksi oletit, että ap on mies? Sanottiinko se jossain, en huomannut.

Asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten, 28-vuotiaana, olin psykoterapiassa juokseva ja elämässään käytännössä luovuttanut nainen. Olin vain ylioppilas, työtön kuntoutuja. Tulevaisuus näytti mustalta.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, olen rakastunut, kihloissa, muuttanut omakotitaloon (joka toki ei ole minun, mutta seuraavasta tulen omistamaan puolet), opiskelen ja tulevaisuudessa toivottavasti työllistyn opiskelemalleni alalle. Lapsi tulee jos on tullakseen, ei ole vielä liian myöhäistä.

Pointtini on, että vielä kolme vuotta sitten tulevaisuus oli minulle pelkkä musta aukko. Nyt näen siellä enemmän valoa!

26-vuotiaana kaikki on vielä mahdollista, kun itse antaa sille kaikelle mahdollisuuden.

Pääosa syrjäytyneistä on miehiä. Mikä mm. johtuu siitä, että miehille puolison löytäminen on paljon vaikeampaa kuin naisille.

Koska miehet ovat veteliä munattomia laiskiaisia niistä tulee syrjäytyneitä luusereita. Kumppanin puute taas johtuu yksin siitä että mies on laiska luuseri alunperinkin.

Osa vastuusta kuuluu poikien vanhemmille. Tytöt kasvatetaan pärjäämään ja suoriutumaan. Koska pojat ovat pokia, hehhehheh, niiden annetaan ihan liian usein lusmuilla ja vetelehtiä koko nuoruutensa ilman järkeviä tavoitteita. Valitettavasti maailma ei nykyisin toimi enää niin, että pallit haaruksissa oikeuttaa tai pätevöittäö mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen luuseri vaikka olenkin pariutunut ja saanut lapsen. Talokin on rakennettu. Mutta elämä on paskaa kun on huonossa suhteessa. Siksi olen luusereista luuserein.

Kuka sinulle väkisin hommasi väärän puolison?

Olen myös 26-vuotias työtön ikisinkku nainen. Eli tutulta kuulostaa.. Olen syrjäytynyt mielenterveysongelmien takia. Lapsia en kyllä halua edes mutta muutosta elämään kylläkin. Pelottaa jo syksy koska sairaus pahenee silloin ja jos olen vielä täysin tyhjän päällä niin en tiedä miten selviän. Työhön lähtö on iso kynnys koska pelkään ihmisiä; minua on kiusattu koulussa ja myös myöhemmin aikuisiällä. 

Välillä tuntuu hassulta kun näkee somessa vauvamahoja, kihlasormuksia, morsiamia ja pieniä varpaita. Itselläni on ihan hyvä tilanne, olen löytänyt sen puolison jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää ja meillä on yhteinen asuntolaina. Vauvakuume on kuitenkin vaivannut minua pitkään ja vuosi vuodelta se vain pahentuu. On kamalan vaikeaa odottaa vielä pari vuotta kun "kaikki muut" saavat niitä vauvoja jo nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pitäisi muistaa, että asuntolaina on ihan hemmetin sitova juttu. Pankit eivät tästä puhu. Täytyy olla turvallinen ja vakituinen työ, jossa tietää jatkavansa eläkeikään asti. Jos tulee yyteet ja potkut: kappas, saatat joutua vuosikausien työttömyysloukkuun. Joo, lyhennysvapaata voi saada mutta mutta parempi pedata elämänsä niin ettei tuollaisia tarvitse hankkia. Oma asunto minullakin, ja velaton. En kuitenkaan iki maailmassa sijoittaisi koko omaisuuttani seiniin. 

Höpöhöpö. Jos asuntolaina johonkin sitoo, niin siihen puolisoon. Kun nyt edes vähän katsoo millaisen asunnon ostaa, miltä alueelta ja mihin hintaan, niin asunnosta pääsee kyllä tarvittaessa eroon. Mutta sitten kun ollaan tilanteessa, jossa on se yhteinen koti puoliksi ostettuna ja haluatkin laittaa lusikat jakoon, mutta puolisolle se ei sovikaan. Hän ei ole halukas ostamaan sinua ulos, mutta ei myöskään myymään omaa osuuttaan. Ihan vain kiusatakseen. Minulla ei ainakaan ole varaa lyhennellä yhteistä kotia ja tämän päälle maksaa vuokraa toisesta asunnosta. Asunto kyllä menisi kaupaksi, mutta puoliso on tehnyt selväksi ettei aio laittaa nimeään yhteenkään paperiin. Ja omaa puolikasta on turha edes kuvitella myyvänsä, ehkä sellaisessa tapauksessa että miehellä olisi uusi vakava parisuhde ja uusi puoliso ostaisi minut ulos. No, tällaista ei ole näköpiirissä.

Meille kyllä tehtiin pankissa selväksi, että jos toinen haluaa myydä, toinen ei voi sitä estää. Tarvittaessa asianajajan kautta kämppä myyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pitäisi muistaa, että asuntolaina on ihan hemmetin sitova juttu. Pankit eivät tästä puhu. Täytyy olla turvallinen ja vakituinen työ, jossa tietää jatkavansa eläkeikään asti. Jos tulee yyteet ja potkut: kappas, saatat joutua vuosikausien työttömyysloukkuun. Joo, lyhennysvapaata voi saada mutta mutta parempi pedata elämänsä niin ettei tuollaisia tarvitse hankkia. Oma asunto minullakin, ja velaton. En kuitenkaan iki maailmassa sijoittaisi koko omaisuuttani seiniin. 

Ihan samoin sitä vuokraakin pitää maksaa kuin lainanlyhennystäkin. Myös silloin kun tulee yyteet ja potkut.