"Kaikki" ympäriltä menee naimisiin, hankkii vauvoja ja ostelee taloja, miten yli 26v sinkkupaniikista?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten nuoruuden eläminen poissulkee avioliitot ja asuntolainat lapsineen. Kai sitä nuoruutta voi elää haarat kiinni vakiintuneen kumppaninkin kanssa. Kaikkia ei kiinnosta irtosuhteet ja loputon juhliminen reppu selässä reissaten. Eiköhän ne suoriteta normaalisti siinä 16-20-vuotiaana.

Tämä siis heille, joiden mielestä 26v on liian nuori sitoutumaan mihinkään.

Olin melkein 20 kun syksyllä muutin omilleni lukion jälkeen. Ai siinä vaiheessa pitäisi olla jo nuoruus ohi, muuten se on ”loputonta” :D Eihän lukiossa vielä edes juhlita kun ollaan alaikäisiä lapsia.

Muistan hyvin nuo ajatukset, vaikka itselläni (olen vela) ei ikäkriisiin liittynytkään pelkoa siitä, löydänkö kumppanin ajoissa ja ehdinkö saada lapsia. Kaikkea muuta kyllä stressasin. 

Vinkiksi, että olet todennäköisesti tällä hetkellä riskialttiissa tilassa tarttumaan ensimmäiseen edes jollain lailla potentiaaliselta vaikuttavaan kumppaniin. Tiedosta se, äläkä tee mitään isoja ratkaisuja (avioliitto, talo, lapsenteko jne), ellet ole aivan varma että haluat juuri tämän kumppanin etkä vain sitä elämää, jonka parisuhteessa eläminen vaikuttaisi mahdollistavan. 

Ei ole millään lailla poikkeuksellista elää 26-vuotiaana sinkkuna ja vuokralla. Ei, vaikka juuri sinun piireissäsi siltä näyttäisikin. Ehkä jopa pieni maisemanvaihdos antaisi sinulle uutta perspektiiviä ja tekisi hyvää? 

Voi kuule, älä niitä vauvoja ainakaan kaipaile, elämä paljon vapaampaa ja rahan suhteen helpompaa ilman niitä. Naimisiin menevistä eroaa yli puolet kuitenkin, joten älä ole heillekään kateellinen. Partneri tulee jos tulee, menet naimisiin jos haluat, oma valintasi. Tärkeintä on ystävät ja elämästä nauttiminen.

Näin päälle nelikymmpisen näkökulmasta annan sinulle yhden neuvon: elämässä saa suunnilleen samat asiat stressasit sinä niiden saamisesta tai et. Älä siis stressaa.

Elämä voi olla hyvää vaikka sen eläisi monella tavalla muuten kuin se perinteinen malli on. Ja lopulta voit jopa päätyä siihen perinteiseen malliin.

Itse tein monet asiat eri järjestyksessä kuin olisi kuulemma pitänyt. Aloin seurustelemaan kun muut viettivät villiä opiskelijaelämää. Tein lapsen ennen kuin olin valmistunut, tein toisen kun töitä oli vain pätkissä. Ei rakennettu omakotitaloa vaan oltiin asumisoikeusasunossa kun kaikki kaverit rakensivat jne.

Nyt lähes viiskymppisinä olemme kuitenkin aivan samassa tilanteessa kuin ne jotka tekivät kaiken "oikein". Nyt on vakituinen hyväpalkkainen työ vaikka sellaista ei kuulemma pitänyt koskaan saada kun en keskittynyt uraan oikeaan aikaan. On myös omakotitalo vaikka ei sitä rakennettu itse. Sama mieskin on vielä tuossa vierellä vaikka ei pitänyt kestää kun aloimme seurustelemaan niin nuorina.

Älä siis stressaa. Voi daada ihan mitä vain haluat vaikka kaikki ei nyt menisikään niin kuin yleisesti ajatellaan.

Silloin kun olin samanikäinen kuin sinä niin minulla oli aivan hirveä ahdistus ja paniikki samoista asioista, sitä vielä pahensivat "hyväätarkoittavat" sukulaiset ja tutut.

Sitten kolmekymppisenä sain valaistuksen ja ymmärryksen. Kaikki nuo asiat mitkä minulle aiheuttivat ahdistusta johtuivat vain ulkoisesta paineesta ja sisäisestä piinasta.

Kun opin päästämään irti niistä niin valtava taakka putosi harteiltani. Nyt nelikymppisenä voin henkisesti paremmin kuin koskaan ja olen itsenäinen ja onnellinen, elämästäni nauttiva nainen.

Aivan. "KAikki

M G T O W  =)

Jos et haaveile suurperheestä niin ei sinulla ole mitään hoppua. Olen saman ikäinen kuin sinä, iso osa tuttavista opiskelee vielä tai on vasta vaihtanut alaa. Jotkut on vaihdossa tai menossa työharjoitteluun ulkomaille. Minullakin on gradu vielä kesken. Avopuoliso on 29 ja sai juuri uuden opiskelupaikan uudelta alalta. Hänellä on kyllä jo ennestään työllistävä tutkinto, joten pystyy opiskelemaan lisää työn ohessa. Jotkut hankkivat lemmikkejä, lapsia on hyvin harvoilla ikäisilläni tutuntutuilla.

Vierailija kirjoitti:

Jos et haaveile suurperheestä niin ei sinulla ole mitään hoppua. Olen saman ikäinen kuin sinä, iso osa tuttavista opiskelee vielä tai on vasta vaihtanut alaa. Jotkut on vaihdossa tai menossa työharjoitteluun ulkomaille. Minullakin on gradu vielä kesken. Avopuoliso on 29 ja sai juuri uuden opiskelupaikan uudelta alalta. Hänellä on kyllä jo ennestään työllistävä tutkinto, joten pystyy opiskelemaan lisää työn ohessa. Jotkut hankkivat lemmikkejä, lapsia on hyvin harvoilla ikäisilläni tutuntutuilla.

Ja lisään vielä että haaveilemme avopuolison kanssa erääseen Aasian maahan muutosta ja siellä työskentelemisestä. Minä osaan kieltä ja olen asunut siellä aiemmin, puolisokin on käynyt pari kertaa ja harrastus vetää sinne. Avioliitto, asuntolaina ja lisääntyminen eivät ole lähitulevaisuudessa suunnitelmissa.

Olisi paljon kannustavia ajatuksia sinulle ja miten osaisit arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, mutta pakko murjaista ajatukseni Facebookista.

Monet meistä ovat hyvin kriittisiä uskontoja, ismejä, elämäntapaoppeja kohtaan, osaavat miettiä mikä on totta ja mikä ei, mutta Facebookiin me uskomme kuin lujaan kallioon. Kaikki., mitä sieltä suolletaan, on meille tie ja totuus.  Emme luota omaan vaistoomme ja ajatuksiimme, vaan vertaamme itseämme muihin,

Ideahan on nimenomaan se, että sinne päivittävät kaikki ne jotka nimenomaan vertaavat itseään muihin huonolla itsetunnollaan koettaen epätoivoisesti saada hyväksyntää muiden kiitoksilla. Pelkkää virtuaalista vehtaamista. 

Seuraat hyvin minimaalista osaa meidän koko väestöstä Suomessa ja maapallolla. Se, että koet sosiaalisia  paineita pienessä joukossasi jättää sinut täysin tietämättömäksi mitä kaikkea mielenkiintoista muu maailma pitää sisällään. Voisti ehkä ajatella elämäntilanteesi niinkin, että olet monen mahdollisuuden äärellä- Älä valitse vain yhtä, minkä kaikki muutkin tekevät. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että suurin osa ikätovereistani ovat tällä hetkellä todella tylsiä keski-ikäisiä ja joiden seurassa persaukseni puutuu samaa toistavien juttujen äärellä.. Olen saanut kaiken, mitä halusin, menetin ne kaikki jokunen  vuosi sitten, mutta koin että sain myös uuden mahdollisuuden. Ja se todellakin on ollut sitä. 

Kaikkea hyvää elämääsi <3

Vierailija kirjoitti:

Muistan hyvin nuo ajatukset, vaikka itselläni (olen vela) ei ikäkriisiin liittynytkään pelkoa siitä, löydänkö kumppanin ajoissa ja ehdinkö saada lapsia. Kaikkea muuta kyllä stressasin. 

Vinkiksi, että olet todennäköisesti tällä hetkellä riskialttiissa tilassa tarttumaan ensimmäiseen edes jollain lailla potentiaaliselta vaikuttavaan kumppaniin. Tiedosta se, äläkä tee mitään isoja ratkaisuja (avioliitto, talo, lapsenteko jne), ellet ole aivan varma että haluat juuri tämän kumppanin etkä vain sitä elämää, jonka parisuhteessa eläminen vaikuttaisi mahdollistavan. 

Ei ole millään lailla poikkeuksellista elää 26-vuotiaana sinkkuna ja vuokralla. Ei, vaikka juuri sinun piireissäsi siltä näyttäisikin. Ehkä jopa pieni maisemanvaihdos antaisi sinulle uutta perspektiiviä ja tekisi hyvää? 

Ap täällä ja parit hyvät yöunet nukkuneena! Enää ei kriisitä niin pahasti, aloituksen burkauksen laukaisi kun saman viikon aikana kuulin tuttavapariskunnan ostaneen talon, ja aikoinaan minuakin leihitelleen opiskeluaikojen kaverin menneen naimisiin tyttöystävänsä kanssa. Tuli kyllä totaalinen luuserifiilis kun oma parisuhde meni rikki ja on ollut karsean hankalaa raapia kasaan asuntolainaa ja säästöjä kivaa sinkkukämppää varten (eikä vieläkään ole tärpännyt).

Elämä on jatkunut, en ole hätätinderöinyt, elämänsisältö on aika pitkälti töitä ja asunnonmetsästystä. En tällä hetkellä edes halua miestä elämääni. Ehkä eniten harmittaa miten parisuhdekeskeinen yhteiskunta on, ihan kaikki tuntuu olevan vain pareille tyyliin kahden hengen ravintola-annoksista aina kahden hengen risteilyihin, kahdella palkalla maksettaviin taloihin, kahden hengen sitätätäjatuota. Plaah!

Elämä kuitenkin jatkuu :)

-ap

Mulla oli 26-vuotiaana avioliitto, ensimmäinen lapsi tulossa ja talo juuri ostettuna, ura hyvässä nousujohteessa. Tuntui, että palikat loksahtivat kohdalleen. No eipä tuntunut kauaa. Toinen lapsi tuli, jatkuva uupumus, iso velkataakka painoi niskassa, työ oli stressaavaa mikä puolestaan heijastui parisuhteeseen, joka lähti pikku hiljaa murenemaan. Tulot olivat hyvät, mutta menot kasvoivat koko ajan. Valvoin öitä huolissani pyörien, ahdisti. Riideltiin. Velat kasvoivat koko ajan luottokorttivelkojen, autolainojen, remonttilainojen yms. myötä. Ulospäin kaikki näytti helvetin hienolta, etenkin jos puolisoni somefeediä seurasi. Kauniita kuvia ihanista lapsista, isosta talosta, matkoista ja ravintoloiden pöydistä. Kuvien takana oli yleensä valtava lavastustyö ja yhtä julkaistua kuvaa kohti piti ensin tiuskia ja ottaa joskus jopa satoja kuvia joista sitten se kiiltokuvamaisin valittiin. Jos kuva ei saanut tarpeeksi tykkäyksiä, puoliso tuli pahalle tuulelle ja riidat alkoivat. Riitelyä oli muutenkin PALJON. Näin mentiin vuosikaudet itkien ja hammasta purren, mutta ulospäin ei koskaan näytetty nurjaa puolta. Kateellisia oli paljon, ei olisi ollut jos olisivat tienneet totuuden. Riideltiin rahasta, kotitöistä, aivan kaikesta. Rahat olivat tiukilla ja velkojat ahdistelivat. Lapset oireilivat huonon ilmapiirin takia. Elettiin velkavivulla ja koko ajan jäyti mielessä pelko työpaikan menettämisestä, koska siihen olisi kaatunut koko korttitalo.

Kyseinen liitto on nyt kaukana takana. Talo on myyty, luottovelat maksettu joskin luottotiedot menivät välillä ja tili oli jossain kohtaa jatkuvasti tyhjä. Asun nyt vuokralla ja olen liioittelematta onnellisempi kuin koskaan. Taloudellinen tilanne on sekin parempi kuin koskaan. Tunnen kiitollisuutta päivittäin siitä, että mikään asumiseen tai parisuhteeseen liittyvä asia ei stressaa eikä ahdista enää, enkä katso somesta sinne muiden laittamia kiiltokuvia kateellisena enää koskaan.

Pointti tässä oli siinä, että omaa onneaan ei voi ikinä löytää, jos aina katselee muiden ihmisten ulospäin näkyvää elämää itseensä vertaillen. Aina on jollain asiat ainakin päällepäin paremmin, mutta totuus kulissien takana on yllättävän usein jotain ihan muuta, joten niistä saatava kuva on täysin vääristynyt.