"Kaikki" ympäriltä menee naimisiin, hankkii vauvoja ja ostelee taloja, miten yli 26v sinkkupaniikista?

Vierailija kirjoitti:

Kelpaisiko sinulle kilttis?

En ole ap, mutta kiinnostaisi tietää, onko sinulla suositella joku hyvä kilttis? 

Muutat Helsingin Kallioon, niin sinun ikäiset naiset elävät edelleen pitkitettyä nuoruuttaan, useimmat reilusti yli 30v saakka.

Ei mulla ole muuta neuvoa nuorisolle kuin että eläkää omannäköistä elämää. Toivoisin, että näin 2020 - luvulla ei olisi enää mitään normia, mihin kaikki aktiivisesti pyrkisivät, vaikka se ei edes olisi sitä, mikä itselle sopisi.

Aikansa kutakin, asuntolainaa ja perhettä pystyy haalimaan myös +30-vuotiaana, uskokaa vaan. Elämä on vielä täysin edessä kaksvitosilla.

Sama tilanne miehenä, 34v jo ikää ja todella aktiivista treffailua takana viimeiset 6 vuotta.

Vaikuttaa tosi pahalta, koska aina ne joista kiinnostun ei kiinnostu musta ja ne jotka kiinnostuu musta niin mä en todellakaan kiinnostu niistä. Ja tasoteoriahan tämän valitettavasti selittää. Kaikki minusta kiinnostuneet naiset oli liian epäviehättäviä ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

En pysty samaistumaan. Kuulostaa ahdistavalta tuollainen juna.

N25

Sama täällä. En ole henkisesti tai taloudellisesti valmis perheen tekoon. Olen oikein tyytyväinen näinkin. Minulla on hyvä työ, omaa rauhaa ja aikaa toteuttaa itseäni ja haaveitani. Perheen perustaminen ja lapset eivät koskaan ole tuntuneet siltä ”omalta” jutulta. Ennen ajattelin, että se liittyy vain nuoreen ikään, mutta lapsikuumetta ei vieläkään ole ilmestynyt ja ajatus siitä, että olisi vastuussa toisesta ihmisestä, järkyttää ja ahdistaa. Haluan vielä nauttia nuoruudesta ja pitää kaikki ovet avoinna eri mahdollisuuksille. Olen henkiseltä tasoltani vielä todella lapsellinen, enkä osaa nähdä itseäni äitinä.

N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaisiko sinulle kilttis?

En ole ap, mutta kiinnostaisi tietää, onko sinulla suositella joku hyvä kilttis? 

No eikös siellä Oikotiellä joku kilttis juuri etsinyt kämppistä?

Itse olen nykyisin pakostakin jo armollinen itselleni ja olen tavallaan antanut anteeksi sen jos en pärjää niinkuin joku toinen. Vanhempani ovat olleet aika köyhiä, mutta kuitenkin päässeet elämässään eteenpäin. Silti minulle on hyvin tuttua se, ettei täällä niin vaan menestytä ja saavuteta niitä unelmia helposti. Toisaalta olen hyvin vaatimaton ihminen muutenkin ja en kaipaa mitään suuria juttuja. Itse en ole lukion jälkeen päässyt millään opiskelemaan ja minulla ei ole edelleenkään ammattia ja olenkin vaan tehnyt töitä välillä ja nyt vielä työttömänäkin melko pitkään. Samalla minulla ei ole ystäviä oikeastaan kunnolla lainkaan miehestä puhumattakaan. Lapsia en onneksi edes halua.

Ihmisten seuraa kaipaa välillä, mutta toisaalta parempi yksin kuin ihmisten kanssa, jotka saavat sinulle pahan olon ja puhuvat pahaa. Niistä paljon kokemusta jo nuoruudesta lähtien. Jotenkin olen opettanut itseni siihen, etät pitää nauttia pienestäkin jutuista ja elää omaa elämäänsä. En usko, että elämästäni tulee koskaan sellaista kuin jonkun todella hyvin menestyneen tai hyvin pärjäävän vaan kyllä se menee omaa tietänsä ja helppo myöntää se jo nyt. Silti ymmärrän nämä ajatukset ja itselläkin välillä surullinen olo ja mietin, ettei tämän näin pitänyt mennä. Tärkeintä olisi tietenkin se, että yleensäkin kestää täällä ja jaksaa. Sekin asia välillä vaikeaa. Joillakin asiat menevät vaan paremmin ja tietenkin se on paljon ihmisestäkin kiinni ja olosuhteista. Uskon jokaisen elämänkokemuksen tavallaan muokkaavan ihmistä johonkin suuntaan. Kateellinen en ole, mutta eniten toivoisi joskus omaavansa läheisiä ihmisiä ja ehkä olisi sinut itsensä kanssa paremmin. Muuten en kaipaa mitään suurta. Itse olen saman ikäinen kuin sinäkin. Kyllä minäkin silti ajattelin, että olen jo tässä iässä yliopiston käynyt, hyvässä työssä oleva ja mahdollisesti kumppani myös sekä niitä ystäviä. Ei se vaan mennytkään niin. 

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne miehenä, 34v jo ikää ja todella aktiivista treffailua takana viimeiset 6 vuotta.

Vaikuttaa tosi pahalta, koska aina ne joista kiinnostun ei kiinnostu musta ja ne jotka kiinnostuu musta niin mä en todellakaan kiinnostu niistä. Ja tasoteoriahan tämän valitettavasti selittää. Kaikki minusta kiinnostuneet naiset oli liian epäviehättäviä ulkoisesti.

Jos joku on sinusta epäviehättävä, ei se kerro mitään tasosta. Hän vain on sinusta epäviehättävä, piste. Toisen mielestä hän on viehättävä, piste.

Olen 27, sinkku, vuokralla ja freelanceryrittäjä! En tajua miksi kukaan edes haluaa niin kovasti olla samanlainen lammas kuin muut ja elää samaa elämää kuin muut jollei hartain toive ole sitten se lapsen saanti ja perhe-elämä. Pelottaako joitain tuntematon ja itsensä etsintä? Onko helpompaa tehdä kuten monet muut kun tie on jo valittu, sitä ei itse tarvitse rakentaa vaan mennään massan mukana? Itse kauhistelen tuota menoa ja hykertelen tyytyväisenä omaa elämääni että onpas ihanaa ja vapaata, teen mitä haluan muista piittaamatta. Olen ollut sinkkuna nyt 3vuotta enkä miestä kaipaa, vielä vähemmän lapsia ja heidän tuomaansa vastuuta. En ikinä vertaa itseäni muihin koska en ole samanlainen kuin muut, en elä mitenkään samanlaista elämää kuin muut, arvoni pohjautuvat itseni kehitykselle ja oman terveyden ylläpitämiseen :) Ei sulla mitään hätää ole AP, elä itsesi näköistä elämää ja ota iisisti. Ihmisillä on omat elämänaikataulunsa muutenkin joten on mahdottomuus että jokainen tekisin samat asiat samaan aikaan.

Sä oot vielä nuori, mä oon 32-vuotias eikä ole mitään noista. Tai no mies on mutta eipä tässä työttömänä kannata alkaa lapsia "tekemään" saati saa asuntolainaa. Kyllähän tämä itseäkin ahdistaa kun elämä ei ole mennyt toivotulla tavalla.

En ymmärrä miten nuoruuden eläminen poissulkee avioliitot ja asuntolainat lapsineen. Kai sitä nuoruutta voi elää haarat kiinni vakiintuneen kumppaninkin kanssa. Kaikkia ei kiinnosta irtosuhteet ja loputon juhliminen reppu selässä reissaten. Eiköhän ne suoriteta normaalisti siinä 16-20-vuotiaana.

Tämä siis heille, joiden mielestä 26v on liian nuori sitoutumaan mihinkään.

MIksi haluat elää muiden mukaan?

Nyt kun katson itseäni taaksepäin, join saman paniikin ja laitoin hynttyyt yhteen ensimmäisen isäkelpoisen miehen kanssa. Ei olisi pitänyt, olisi pitänyt malttaa ja etsiä parempi, oikeasti minulle hyvä. Sain esikoiseni vasta 35-vuotiaana vaikka puitteet olivat kuinka kohdillaan, mutta miehellä ei vauvahaluja.

Totta että pitää ottaa ihan tosissaan, että kaikki eivät voi odottaa 35-vuotiaaksi, on lähipiirissä useita lapsettomia jotka alkoi yrittää vasta 33+.

Mutta mieluummin olisin sitten tehnyt lapsen luovutusspermalla kuin huonon miehen kanssa.

Yksinhuoltaja olen joka tapauksessa, eikä se mitään kamalaa ole, tavallista mukavaa perhearkea. Aina kuvataan yksinhuoltajat nälässä vuokrakasarmissa. Koulutettu työssä käyvä ihminen on ihan hyvissä asemissa elättämään itsensä lisäksi mukavasti vähän lapsiakin.

Up

Missä ihmeen perähikiällä mahdat asua? 

Valmistuin 23 v ja menin töihin.

Löysin miehen 26 v, naimisiin 27 v ja lapsi 28 v.

Ehdin panikoida tuon kolme vuotta.

Ja asunnon ostin 27-vuotiaana - ehdit siis vielä hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin 23 v ja menin töihin.

Löysin miehen 26 v, naimisiin 27 v ja lapsi 28 v.

Ehdin panikoida tuon kolme vuotta.

Alkuhuuman tarkoitus on saada pulla uuniin. Vielä nykyisinkin se 3 vuotta saattaa riittää.

Hyi, ajatus lapsista ja okt:sta ja jättiveloista ahdistaa! Ihana olla vapaa!

N30, joka muuttaa ulkomaille heti koronapandemian jälkeen

pitkän suhteen jälkeen nyt sinkku ekaa kertaa aikuiselämässäni. Käyn kyllä töissä, mutta asun vuokralla ja ei ole parisuhdetta.

Ai olet sinkku eikä ole parisuhdetta? Ylläri.