Parikymppisen sinkkunaisen yksinäinen epätoivon juhannus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Asun yksin ulkomailla mikä yleensä on ok mutta juhlapyhinä pariutuneet kaverit ovat tietenkin perheidensä kesken. En ole koskaan onnistunut löytämään poikaystävää ja tänään aamulla heräsin tyynyä halaten. Tuli itseni puolesta surullinen olo, että noinko kovasti salaa kaipaan halauksia. N37

Itse suunnittelin jo että ostaisinko kokovartalotyynyn siihen viereen pötköttämään. Olin 7 vuotta parisuhteessa ja nukun mielelläni "isona lusikkana", joten tyhjän sängyn syndrooma vaivaa näin eron jälkeen. Ehkä siihen löytyy vielä joskus joku halittavaksi.

t.N26 myös ulkosuomalainen

Hei ei hullumpi ajatus. Tosin koska usein nimeän kotonani olevia elottomia esineitä, varmaan antaisin tyynyllekin nimen. Sitten jos joskus seuraa saisin, lipsauttaisin että "ootas, siirretään tämä Markku tästä pois että mahdutaan paremmin" :*D. Eipä lainkaan säälittävää, ehei... :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei taida sinua nyt helpottaa, mutta helpommaksi käy kun ikää tulee lisää.

Parikymppisenä oli raskasta kun ei ollut kavereita tai kaveripiiriä (luojan kiitos silloin ei ollut somea, mistä olisi nähnyt muiden juhlimista).

Nyt kun nelikymppisenä katson vaikka instasta parikymppisten mökkeilyä juhannuksena isolla porukalla, niin alkaa ihan ahdistaa. En kestäisi tuota paria tuntia kauempaa. Viihdyn rauhassa yksinäni.

N42

Miksi katselet parikymppisten juhannuksen viettoa instasta?

Itse olen jo nyt tottunut, että nämä juhannukset menee aina yksin.

M37

Ihan ovat esim työkavereita tai harrastuskavereita keitä seuraan instassa.

Vierailija kirjoitti:

Minkäs teet kun ei kukaan huoli. Alkaa jo olla kyllästynyt miehiin. Enpä taida ketään edes ikinä ottaakaan jos tulee mahdollisuus. Saavat maistaa omaa lääkettään.

N23

Kostohan on tietenkin aina paras tie onneen. Ihmisen tarkoitus on elää niin, että omilla toimilla on positiivinen vaikutus tähän maailmaan, jossa me kaikki elämme. Jotenkin näin totesi androidi nimeltä Data Star Trek: The Next Generationissa. Mielestäni se on paras ja ehkä ainut vastaus siihen kysymykseen, että mikä elämän tarkoitus on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Asun yksin ulkomailla mikä yleensä on ok mutta juhlapyhinä pariutuneet kaverit ovat tietenkin perheidensä kesken. En ole koskaan onnistunut löytämään poikaystävää ja tänään aamulla heräsin tyynyä halaten. Tuli itseni puolesta surullinen olo, että noinko kovasti salaa kaipaan halauksia. N37

Itse suunnittelin jo että ostaisinko kokovartalotyynyn siihen viereen pötköttämään. Olin 7 vuotta parisuhteessa ja nukun mielelläni "isona lusikkana", joten tyhjän sängyn syndrooma vaivaa näin eron jälkeen. Ehkä siihen löytyy vielä joskus joku halittavaksi.

t.N26 myös ulkosuomalainen

Hei ei hullumpi ajatus. Tosin koska usein nimeän kotonani olevia elottomia esineitä, varmaan antaisin tyynyllekin nimen. Sitten jos joskus seuraa saisin, lipsauttaisin että "ootas, siirretään tämä Markku tästä pois että mahdutaan paremmin" :*D. Eipä lainkaan säälittävää, ehei... :)

Mulla on kissa päässyt sijaiskärsijäksi. Turisen kissan kanssa ja sanoitan sen tunteet/reaktiot kun se nyrpistää nenäänsä vaikka sitruunalle tai näyttää ärsyyntyneeltä (mutta kehrää samalla) kun tungen naamaani sen pehmeään mahakarvaan. Nykyään se tulee aina viereen seisomaan kuin taapero jos keitän kahvia tai teen ruokaa, ja seuraa valveillaoloaikansa minua kuin hai laivaa kun olen halinut ja hemmotellut sen ihan pilalle.

Ikimaailmassa en paljastaisi ulkomaailmalle miten paljon lässytän lemmikilleni kun ollaan kahdestaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Asun yksin ulkomailla mikä yleensä on ok mutta juhlapyhinä pariutuneet kaverit ovat tietenkin perheidensä kesken. En ole koskaan onnistunut löytämään poikaystävää ja tänään aamulla heräsin tyynyä halaten. Tuli itseni puolesta surullinen olo, että noinko kovasti salaa kaipaan halauksia. N37

Itse suunnittelin jo että ostaisinko kokovartalotyynyn siihen viereen pötköttämään. Olin 7 vuotta parisuhteessa ja nukun mielelläni "isona lusikkana", joten tyhjän sängyn syndrooma vaivaa näin eron jälkeen. Ehkä siihen löytyy vielä joskus joku halittavaksi.

t.N26 myös ulkosuomalainen

Hei ei hullumpi ajatus. Tosin koska usein nimeän kotonani olevia elottomia esineitä, varmaan antaisin tyynyllekin nimen. Sitten jos joskus seuraa saisin, lipsauttaisin että "ootas, siirretään tämä Markku tästä pois että mahdutaan paremmin" :*D. Eipä lainkaan säälittävää, ehei... :)

Mulla on kissa päässyt sijaiskärsijäksi. Turisen kissan kanssa ja sanoitan sen tunteet/reaktiot kun se nyrpistää nenäänsä vaikka sitruunalle tai näyttää ärsyyntyneeltä (mutta kehrää samalla) kun tungen naamaani sen pehmeään mahakarvaan. Nykyään se tulee aina viereen seisomaan kuin taapero jos keitän kahvia tai teen ruokaa, ja seuraa valveillaoloaikansa minua kuin hai laivaa kun olen halinut ja hemmotellut sen ihan pilalle.

Ikimaailmassa en paljastaisi ulkomaailmalle miten paljon lässytän lemmikilleni kun ollaan kahdestaan :D

Juu ihan kaikkea hulluuttaan ei kannata koko maailmalle kertoa :D.

Hei, turha luovuttaa vielä, itse löysin ekan pitempiaikaisen poikaystäväni 26-vuotiaana. Olin toki ainoa lapsi ja tottunut viettämään arjet ja pyhät yksin...

On kyllä ollut taas aika ahdistava juhannus ja pahinta tässä yksinäisyydessä on että se on jatkunut jo vuosia. Pelottaa kaikista eniten se että elämä ei koskaan muutu. Enkä ole ollut vain kotona vaan käynyt ahkerasti treffeillä ja harrastanut urheilua ja osallistunut eri kursseille. Silti käteen ei ole jäänyt mitään.

M34

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ollut taas aika ahdistava juhannus ja pahinta tässä yksinäisyydessä on että se on jatkunut jo vuosia. Pelottaa kaikista eniten se että elämä ei koskaan muutu. Enkä ole ollut vain kotona vaan käynyt ahkerasti treffeillä ja harrastanut urheilua ja osallistunut eri kursseille. Silti käteen ei ole jäänyt mitään.

M34

Mulla on samat fiilikset. Mun elämä on hyvää, melko aktiivista, on sosiaalista elämää, kavereita. Mutta lopulta oon täsmälleen samassa tilanteessa kuin vaikka 10v sitten. Muiden lapset, talot, lemmikit ja ties mitkä kasvaa ja valmistuu ja kehittyy ja itselläni on edelleen sängyn oikea puolisko tyhjillään. En tiedä mikä mussa on niin kamalaa. Mielestäni aivan normaali oon, mutta kukaan ei halua mitään just mun kanssa. Harmittaahan se. T. Tuo tyynyn halaaja n37

Nuorempana en ikinä välittänyt viettää juhannusta. Se ei kuulunut meidän perheen ohjelmaan, oikeastaan vasta näin vanhemmiten on ruvennut unelmoimaan siitä perisuomalaisesta mökkijuhannuksesta. Sitä ennen olen enemmänkin raahautunut kaverien kanssa viettämään Jussia vaikka nekin tuli vietettyä hienoissa maisemissa mutta ite en vain osannut arvostaa niitä silloin. Nykyään sitten taas haluaisi näin juhlapyhinä olevan jotain meininkiä ja menoa...

Okei, olen sinkku, lapseton eikä kavereitakaan ole oikeasti paljoa (eikä heidän kanssa tule vietettyä aikaa niin paljon kuin haluaisi) joten kun viettää tällaisen juhlan yksin niin kyllähän se kirpaisee. Mutta olen myös viettänyt pari Jussia kaveriporukassa, mitkä oli kyllä mukavat ei siinä mitään, mutta päättyivät hieman huonosti sillä ihminen jonka kyydissä olin päätti yhtäkkiä molemmilla kerroilla, että menemme Jussin jälkeen hänen sukulaisilleen, missä tunsin olevani kuin kolmaspyörä.. Kirjiamellisesti odotin vain koko 24h kyytiä kotiin kun kaverini oli kuin hänellä ei olisi vierasta mukana... Siinä kyllä toivoi että olisin jäänyt vain yksin kotiin koko Jussiksi. Joten kun tämä Jussi meni yksinäisyydessä koitin ajatella että asiat voisi olla huonomminkin. Nyt ei sentään tunne olevansa kidnapattu :D

mutta kyllähän se yksinäisyys kumminkin riipi, ei auttanut sekään ajatus ettei kellään nyt mitään isompaa ollut tiedossa ja kyllähän mulla on suunnitelmia taas ensviikolle kaverien kanssa ettei yksi yksinäinen viikonloppu pitäisi paljoa painaa mutta ei se paljoa nostanut mielialaa. Mutta kun oli kiva päivä joten päätin että lähden kaupungin puistoon lukemaan kirjaa. Siellä kun oli muiden ihmisten keskellä, vaikkei heidän kanssaan sosialisoinutkaan, niin kyllähän olo parani.

Sama mutta valitettavasti ikää jo 31. Koskaan en ole suhteeseen päässyt, äsken juuri taas itkeskelin surullista elämääni :/ miksi juuri minä jäin yksin.