Lue keskustelun säännöt.
Voi juhannus
19.06.2020 |
Pää hajoaa tähän panetukseen. Kesä minulle aina pahinta aikaa tässä suhteessa. Vaimoa ei ole kiinnostanut vuosiin ja nyt olisi taas mahdollisuus. Ajatukset pyörii jatkuvasti saman asian ympärillä, mutta en voi mitään asian eteen tehdä, kun toinen loukkaantuu jos mainitsen sanallakaan asiasta. Tää tuntuu älyttömän pahalta.
Harmittaa kun minulla olisi tarjottavaa. Näytän ihan hyvältä, olen huomioonottava, empaattinen, hyvä keskustelija, korkeakoulutettu, hyvässä työssä ja harrastuksia/mielenkiinnonkohteita löytyy myös. En ymmärrä mikä vika minussa on. Miksi vaimoani ei kiinnosta ikinä? Ja miksi ihmeessä en lähde tästä suhteesta? Pelko yksin jäämisestä on ehkä vaan liian voimakas.
Kommentit (9)
Aloittaja tässä. Meillä kohta 20 vuotta tätä samaa takana. Koko elämä mennyt pilalle. Mikään ei ole auttanut. Ystävän neuvo, lähde vielä jos sulla on jotain hyvää odotettavaa ja aikaa tässä elämässä. Ei ole tän arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan prkleen sama itsellä. varmaan taas koko jussi ilman lempee. toinen ei tee alotteita ei ihan tervettä ettti seksi nappaa just nyt edes.erotiikka ja romantiikka ne on hälle tuntematonta. pari kertaa kuussa voi panettaa silloin saattaa pyytääkin makkariin ellei sit aloitettaessa sanokin ettei enää haluta....
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tässä. Meillä kohta 20 vuotta tätä samaa takana. Koko elämä mennyt pilalle. Mikään ei ole auttanut. Ystävän neuvo, lähde vielä jos sulla on jotain hyvää odotettavaa ja aikaa tässä elämässä. Ei ole tän arvoista.
Kiitos viestistäsi, tuntematon samassa tilanteessa eläjä. Olen tuo joka sinulle vastasi heti aloituksesi perään. Sain jotenkin viestistäsi sellaisen viimeisen sysäyksen ongelmaani, että sanoin miehelle suorat sanat. Hänhän ei tietystikään tapojensa mukaisesti nähnyt minkäänlaisen ongelman olemassaoloa, ("Sähän olit ihan tyytyväinen viime kerran jälkeen?!?"), mutta tosiaan hiljattain hänen kanssaan käydyn keskustelun (Kauanko hän jaksaisi..) jälkeen olen tehnyt jo tavallaan surutyötä ja osaltaan sun kommenttisi, että sama huono tilanne jatkunut jo 20v, jälkeen sanoin miehelle, että tämä riitti nyt tätä. On meillä ongelmamme ollut kauan ja autoit jotenkin ymmärtämään, ettei mun tosiaan tarvitse hukata itseäni ja seksuaalisuuttaan tähän, ikää mulla kuitenkin hieman alle 40. Nyt on olo kuin orvolla linnunpoikasella, en tiedä minne katsoa ja miten selviän tästä elämästä yksin. Onneksi emme yhdessä asuneetkaan, joten sekin helpottaa, mutta voimia tarvitsen etten palaa entiseen enää.
Olen kateellinen uskalluksestasi. Voi että kun itse pystyisin samaan. Olen jo vuoden miettinyt eroa ihan tosissani. Olen antanut itselleni määräaikoja, usein kahden/kolmen kuukauden välein. Eli siis katson sen ajan jälkeen aina. Tällä hetkellä tarkoituksena katsoa tämä kesä, en halua perheen lomia pilata. Sen jälkeen jos tuntuu niin pahalta kuin nyt tää paska saa loppua. Olen samoja ikiä kanssasi. Meillä kuitenkin vielä pieni mahdollisuus löytää onni ja tasapaino tämän elämän aikana.
Mun päätöstä vaikeuttaa tosiaan perhe, yhteinen asunto ja työt. Voi kun löytäisin sen uskalluksen jostain.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos vastauksestasi! Tuo määräaikojen asettaminen on niin tuttua myös omasta elämästäni. Jos siihen mennessä, jos sitten kun.. jne. Eikä ne asettamani määräajat tietenkään koskaan toteutuneet ja silti petin vielä lisää itseäni, annoin lisäaikaa ja uskoin että toinen osapuoli vielä vain miettii kantaansa.
Äläkä ole kateellinen, mä kärsin tästä tilanteesta nyt ihan yhtä paljon, kuin kärsin kaltoinkohtelusta ja huomion puuttumisesta. Ja silti se sattuu niin mahdottoman paljon, vaikka seksuaalista huomiota vaille olen jäänyt jo kauan. Niin se vaan on ihmismieli ihmeellinen, aina vaan yrittää pettää vaikka muka päätös jo tehtynä. Elämä oli mukamas niin ihanaa ne hetket kun seksiä ja huomiota oli, mutta nyt jälkikäteen ajatellen takerrun ihan minimaalisiin hetkiin elämästä, valheellisiin kuviin kun endorfiinit täyttivät mieleni.
Huh, synkät on mietteet ja mies yrittää puhelimitse saada mieltäni muutettua, mutta yritän sinnitellä. Harmi, kun ei ole edes ketään läheistä keneen turvautua voimien saamiseksi. En silti haluaisi menettää uskoani tulevaan onneen, onhan meiĺlä kummallakin vielä aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella tuttuja mietteitä sinulla. Toivotan tosiaan onnea ja voimia. Uskon ottavani tuon saman askeleen kesän jälkeen. Ei tämä tästä enää mihinkään parane.
Toivon sinulle kovasti voimia tilanteessasi! Tiedän tuskan, mutta loppujen lopuksi, oman ainoan ja ainutkertaisen elämän takia pitäisi pystyä ajattelemaan itseään. Niin pahalta kuin se perheen, vaimon ja lapsien, asuntolainan ja muun kanssa kuulostaakin. Lapset selviävät kyllä, sopeutuvat ja kaikki muukin järjestyy painollaan. Vaikeaa ja järjestelyjä vaativaa se varmasti on, mutta uskon vahvasti, että selviät siitä. Kuulostat siltä, että palaset on käsissäsi ja harkitset tarkkaan, enää viimeistä rohkeaa askelta uupuu! Tsemppiä ja ihanaa juhannusta, nauti siitä niinkuin tilanteessasi vain suinkin pystyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon sinulle kovasti voimia tilanteessasi! Tiedän tuskan, mutta loppujen lopuksi, oman ainoan ja ainutkertaisen elämän takia pitäisi pystyä ajattelemaan itseään. Niin pahalta kuin se perheen, vaimon ja lapsien, asuntolainan ja muun kanssa kuulostaakin. Lapset selviävät kyllä, sopeutuvat ja kaikki muukin järjestyy painollaan. Vaikeaa ja järjestelyjä vaativaa se varmasti on, mutta uskon vahvasti, että selviät siitä. Kuulostat siltä, että palaset on käsissäsi ja harkitset tarkkaan, enää viimeistä rohkeaa askelta uupuu! Tsemppiä ja ihanaa juhannusta, nauti siitä niinkuin tilanteessasi vain suinkin pystyt!
Kiitos. Aika oikeaan osut, tuolta minusta tuntuu. Ei pelolle kannata kuitenkaan antaa liikaa valtaa omien päätösten suhteen.
Samoin toivon sinulle tsemppiä, mihin tahansa elämä kuljettaa.
En osaa sanoa, miksi juuri sinä et lähde suhteesta, mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että koska toista kohtaan on tunteita ja edelleen toivoa, että tilanne seksin suhteen muuttuisi.
Meillä eletään siis tilanteessa, jossa mies ei syystä tai toisesta seksiä halua kuin harvoin. Vähän kerrassaan tähän on menty, seksikertojen jatkaessa harvenemistaan. Harrastamme sitä nykyään maksimissaan kerran kuukaudessa ja sekin tapahtuu aina miehen aloitteesta, minun yritykseni ja ehdotukseni torjuu. Ja hänen aloitteestaan, kun olen kolme viikkoa siitäkin kuukaudesta hänelle kertonut, kuinka paljon tekee mieli ja kuinka paha on mieli, kun tarpeet eivät tyydyty, syytellen itseäni ja miettien mitä teen väärin, mikä minussa on vikana etten kelpaa enää.
Hiljattain häneltä kysyin, että jos tilanne olisi toisinpäin, kauanko hän jaksaisi käytöstäni. Ei kauaa, oli vastaus. Miksi minun sitten pitää jaksaa? Meillä oli ennen estoton, kokeileva ja rohkea seksielämä.
Ja tosiaan, mitä tässä enää odotan? No sitä, että mulle rakas ja tärkeä ihminen olisi taas se ihminen, kuka hän oli ennen, pitäisi hyvänä ja lähellä. En silti usko itsestäni, että tilanteen jatkuessa vuosia huonona tai jatkuvasti huononevana kestäisin jäädä suhteeseen.