Miten herkkä lapsi pärjää kovassa maailmassa?

Minulle kävi hyvin :D Olin kiusattu ja lapsena myös masentunut "vääränlaisuuteni" takia. Vanhemmat pyrkivät varmistamaan, että saan hyviä kokemuksia ihmisistä, vaikka koulussa olikin tukalaa. Luottamukseni muihin ihmisiin säilyi, vaikka pahimmillaan se oli todella heikko enkä viihdy juurikaan muiden ihmisten seurassa. Lievä epäluuloni ei kuitenkaan lamauta minua.

Minulla oli hankaluuteni koululaisten hyeenalaumoissa, mutta meillä oli hyvät opet ja omaksuin ajattelumallin, että minut hyväksyttäisiin erilaisissa olosuhteissa. Vaikka minulla olikin rankkaa, perususkomukseni oli, että kiusaajat olivat yksittäistapauksia. Kiusaaminen loppuikin lukioon mennessä, ja lukio vahvisti itsetuntoani kovasti. Kiusaaminen yritettiin aloittaa uudelleen, mutta jo pari vuotta "rauhanaikaa" oli vahvistanut minua niin paljon, että sain kiusaajalle luun kurkkuun. Rauhallisia, kiusaamisesta vapaita ajanjaksoja kannattaa vaalia.

Nykyään minulla menee hyvin! En jaksa muita ihmisiä kovin paljon, mutta minulla on pari ystävää. Jaksoin panostaa opiskeluihin sillä ajatuksella, että pääsen karkaamaan mahdollisimman kauas pois vanhoista kuvioistani. Nykyään olen kiltti ja tunnollinen, haluttu työntekijä. Ilahduin koronakeväänä, kun opiskelukaverit alkoivat valittaa lomautuksiaan ja työttömyyttään - minut buukattaisiin useampaan projektiin ja virkaan kuin mitä ehdin ottaa vastaan :)

Kyllähän Kulmunikin on päässyt pitkälle, vaikka arastelee! Älä lokeroi lastasi ujoksi ja jyrättäväksi, hän voi vielä yllättää sinut! Älä tee asiasta ns. itseään toteuttavaa ennustusta.

Itse olin myös niin kutsuttu herkkä poika lapsena ja olen edelleen. Itselleni auttoi yksinkertaisesti todellosuuden hyväksyminen. Ihmiset ovat ilkeitä eläimiä, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Tieteellinen lähestyminen asioihin auttoi ymmärtämään käytösmalleja ja luonnon julmuutta. Kuitenkin jokin näinkin kamala ja pelottava asia voi olla uskomattoman kaunis ja myötätuntoinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi huonosti ja jälkiselvittely edelleen käynnissä.

Koska en saanut hyväksyntää ja kavereita koskaan peruskoulusta/lukiosta tai harrastuksista niin yliopistossa "ystävystyin" päihteiden käyttäjien kanssa, moniongelmaisia "koululla kompensoijia hekin, enemmän tai vähemmän". Roikutaan opiskelussa vaikka palo sisältä on kuollut. Miksi opiskella kun ei koskaan tule olemaan tarpeeksi. Mutta roikutaan kun kerran täällä ollaan, vaivaa ja resursseja käytetty. Tullakseen joksikin ei miksikään sillä eihän opiskelu korvaa sisäistä tyhjyyttä ja osattomuutta. Ruuveja puuttuu päästä yksi ellei useampikin.

Yliopistossa opiskelu on usein haastavaa tasapainoisillekin, joten psyykkiset haasteet estävät tehokkaan opiskelun, sillä ajattelutyö ruokkii muutenkin hajalla olevan mielen neurooseja ja ahdistusta. Sitten kun kursseja jää suorittamatta niin ahdistus kasvaa ja lopulta vaan jättää tekemättä. Koska ei olla enää kotimaisemissa, eikä pysty opiskelemaan eikä käymään töissä ja aikaa on niin mielen solmut kiristyvät entisestään. Kehitellään korvaavaa tekemistä.

Rakastuin päihteisiin heti, sillä ne vapauttivat minut päänsisäisistä solmuista ja ahdistuksesta. Tuntui hyvältä vaan olla ilman pakkoajatuksia ja neurooseja, olla ikäänkuin pehmeän virran vietävänä. "Ai tältä niin kutsutuista tasapainoisista ihmisistä tuntuu!". Aiemmin en kyennyt edes kävelemään kadulla ilman ärsyttäviä ajatuksia ja vainoharhaisuutta.

En viilannut kirjoitusasua, vaan kirjoitin mitä mieleen pulpahti 😶. Turha nillittää. Enkä siis yleistä että kaikki herkät käyttävät tai käyttivät päihteitä enemmän kuin suotavaa. Tämä on vain mun tarina.

Kiitos tästä. ♥️

Olen vasta nyt vanhana tajunnut, miksi vedin opiskeluaikana aina kaatokännit. Ja pilasin viimeistään sillä saada ystäviä normaaleista, tasapainoisista ihmisistä.

Menestyin hyvin opiskeluissa, mutta parisuhteisin päädyin vähän kouluttautuneiden päihteilijöiden kanssa.

-the mother of all herkkis

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi huonosti ja jälkiselvittely edelleen käynnissä.

Koska en saanut hyväksyntää ja kavereita koskaan peruskoulusta/lukiosta tai harrastuksista niin yliopistossa "ystävystyin" päihteiden käyttäjien kanssa, moniongelmaisia "koululla kompensoijia hekin, enemmän tai vähemmän". Roikutaan opiskelussa vaikka palo sisältä on kuollut. Miksi opiskella kun ei koskaan tule olemaan tarpeeksi. Mutta roikutaan kun kerran täällä ollaan, vaivaa ja resursseja käytetty. Tullakseen joksikin ei miksikään sillä eihän opiskelu korvaa sisäistä tyhjyyttä ja osattomuutta. Ruuveja puuttuu päästä yksi ellei useampikin.

Yliopistossa opiskelu on usein haastavaa tasapainoisillekin, joten psyykkiset haasteet estävät tehokkaan opiskelun, sillä ajattelutyö ruokkii muutenkin hajalla olevan mielen neurooseja ja ahdistusta. Sitten kun kursseja jää suorittamatta niin ahdistus kasvaa ja lopulta vaan jättää tekemättä. Koska ei olla enää kotimaisemissa, eikä pysty opiskelemaan eikä käymään töissä ja aikaa on niin mielen solmut kiristyvät entisestään. Kehitellään korvaavaa tekemistä.

Rakastuin päihteisiin heti, sillä ne vapauttivat minut päänsisäisistä solmuista ja ahdistuksesta. Tuntui hyvältä vaan olla ilman pakkoajatuksia ja neurooseja, olla ikäänkuin pehmeän virran vietävänä. "Ai tältä niin kutsutuista tasapainoisista ihmisistä tuntuu!". Aiemmin en kyennyt edes kävelemään kadulla ilman ärsyttäviä ajatuksia ja vainoharhaisuutta.

En viilannut kirjoitusasua, vaan kirjoitin mitä mieleen pulpahti 😶. Turha nillittää. Enkä siis yleistä että kaikki herkät käyttävät tai käyttivät päihteitä enemmän kuin suotavaa. Tämä on vain mun tarina.

Mulla jäi yliopisto kesken kun aloin juoda päivittäin ja muut mt vaivat kavensivat suorituskykyä. Lukion sain jotenkin, hyvin arvosanoin, mutta olin tyhjä ja yksinäinen jo siellä.

Onneksi pääsin jo nuorena sisään duunarialalle ja täällä ollaan edelleen. Mun kohdalla pelastus. Eli herkälle voi hyvin sopia jokin suorittava työ, niissäkin on skaalaa kunnianhimon suhteen ja pääsee kumminkin palkkatyön syrjään.

Tuo on niin totta että fiksut lahjakkaat ihmiset voivat kadota yliopistolla ja se ympäristö on vieraannuttava kun aika on niin tuloskeskeinen ja sivistysarvoilla pyyhitä p”rserttä. Pimeää keskiaikaa elämme joiltain osin. Saa olla määrätieoinen sissi että luovii itsensä taide/kulttuuri/kielialalle säännöllisiin tuloihin ja meriitteihin. Nykyään kaikenikäiset kelluu ja ajelehtii ja häppä (tai muut päihteet) sotkee ymmärrystä tehokkaasti.

Panostan itse stressittömyyteen, hiljaisuuteen, luontoon ja lepoon. Ajattelen että olen ihan hyvä, moni asia oli lapsuudessa pielessä ja siihen nähden asiat ovat nyt hyvin. Jos emme eläisi niin ikärasistisessa maailmassa, kouluttautuisin. Nyt en jaksa, en ainakaan vakavissani kilpaillakseni nuorempien kanssa. Antaapa olla. Riittäköön tämä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

Herkkyys ja introverttiys on myös voimavara. Me olemme usein luovia ihmisiä ja me muutamme maailmaa. Jos sulle herkkyys on vierasta, aiheesta on varmasti kirjoitettu kirjoja.

Kyllä me paikkamme löydämme. Tärkeää olisi tulla hyväksytyksi ja kannatelluksi sellaisena kuin on. Siitä saa hyvän pohjan tulevaisuuteen, mistä ponnistaa. Mielenterveysongelmia myöhemmin voi aiheuttaa, jos on sellainen olo, että pitäisi olla jotain muuta kuin on tai että on vääränlainen sellaisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niistä herkistä tulee ajan mittaan kovimpia tappelijoita, kun tarpeeksi kiusataan. Väkivalta lopettaa v.ittuilun aina.

Jos tappelee vaikka kymmentä vastaan, niin löytää itsensä asfaltilta tai vessanpöntöstä alle aikayksikön.

 Ensimmäinen laki: Valitse taistelusi

Toinen laki: Yllätä vihollinen

Kolmas laki: Käytä riittävästi voimaa tilanteen nopeaan hoitamiseen

Neljäs laki: Harjoitus tekee mestaajan

Viides laki: Ei ole olemassa kunniaa, on vain voitto

Kyllä se siitä.

Mulla herkkä poika, juuri ylioppilaaksi kirjoittanut. Pärjännyt koulussa hyvin mutta on aina halunnut olla paljon kotona vapaa-aikana. Pari kaveria, eivät kuitenkaa tapaa usein. Nyt edessä intti ja sitten opiskelukuviot. Äitiä jännittää hieman edelleen, et miten sopeutuu uusiin ympäristöihin.

Vierailija kirjoitti:

Herkkyys ei ole enää niin paha asia kuin ennen. Koko maailma on tavallaan herkistymässä vaikka pahiksia riittääkin. Heikkoja puolustetaan ja tuettuina hekin vahvistuvat. Olkaa te koko perhe herkkyyden puolella niin maailma muuttuu paremmaksi. Ilkeiden ja pahojen ihmisten uhriksi ei tietenkään pidä antautua.

Lampaita tässä maailmassa ei tarvita yhtään lisää.

Vierailija kirjoitti:

Näytä esimerkkiä. Käy töissä ja suhtaudu elämän eri asioihin, ongelmiinkin mahdollisimman positiivisesti. 

Mielestäni ei pitäisi ainakaan mitenkään toksisen positiivisesti suhtautua, vaan on tärkeää että lapsi tulee hyväksytyksi herkkänä omana itsenään. Kun saa olla oma itsensä, itsetunto vahvistuu ja voi aikuisena herkkänä ihmisenä ajatella, että kyllä, olen poikkeuksellisen herkkä ja se voi vaikeuttaa tiettyjä asioita mutta saan olla tällainen ja riitän. Jos pahoittaa mielensä jostakin pienestä, olisi tärkeää sanoittaa se tunne, että on paha mieli ja saa olla paha mieli, mutta siinä ei ole mitään pahaa. Herkkyyttä tulisi ymmärtää ja se voi olla myös voimavara eikä siitä saa tehdä asiaa joka pitäisi eliminoida mahdollisimman hyvin sivuuttamalla tunteita päälleliimatulla positiivisuudella. Ehkä tämän kommentin kirjoittaja toki tarkoitti juuri tätä asiaa samalla tavalla, mutta itse olin herkkä lapsi ja tuntui pahalta kun ei saanut itkeä vaan piti olla reipas. Nyt kun sallin itseni olla herkkä, tunnen olevani vahvempi kuin ikinä. Ja olen löytänyt ympärilleni muita herkkiä joiden kanssa olemme yhdessä vahvoja. :)

Vierailija kirjoitti:

Herkkyys ja introverttiys on myös voimavara. Me olemme usein luovia ihmisiä ja me muutamme maailmaa. Jos sulle herkkyys on vierasta, aiheesta on varmasti kirjoitettu kirjoja.

Kyllä me paikkamme löydämme. Tärkeää olisi tulla hyväksytyksi ja kannatelluksi sellaisena kuin on. Siitä saa hyvän pohjan tulevaisuuteen, mistä ponnistaa. Mielenterveysongelmia myöhemmin voi aiheuttaa, jos on sellainen olo, että pitäisi olla jotain muuta kuin on tai että on vääränlainen sellaisena kuin on.

Tämä!!!

Kun se herkkyys sallitaan, asia ikään kuin neutralisoituu. Ei siitä tarvitse tehdä numeroa, jos joku reagoi asioihin herkästi, antaa vaan olla sellainen kuin on. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi huonosti ja jälkiselvittely edelleen käynnissä.

Koska en saanut hyväksyntää ja kavereita koskaan peruskoulusta/lukiosta tai harrastuksista niin yliopistossa "ystävystyin" päihteiden käyttäjien kanssa, moniongelmaisia "koululla kompensoijia hekin, enemmän tai vähemmän". Roikutaan opiskelussa vaikka palo sisältä on kuollut. Miksi opiskella kun ei koskaan tule olemaan tarpeeksi. Mutta roikutaan kun kerran täällä ollaan, vaivaa ja resursseja käytetty. Tullakseen joksikin ei miksikään sillä eihän opiskelu korvaa sisäistä tyhjyyttä ja osattomuutta. Ruuveja puuttuu päästä yksi ellei useampikin.

Yliopistossa opiskelu on usein haastavaa tasapainoisillekin, joten psyykkiset haasteet estävät tehokkaan opiskelun, sillä ajattelutyö ruokkii muutenkin hajalla olevan mielen neurooseja ja ahdistusta. Sitten kun kursseja jää suorittamatta niin ahdistus kasvaa ja lopulta vaan jättää tekemättä. Koska ei olla enää kotimaisemissa, eikä pysty opiskelemaan eikä käymään töissä ja aikaa on niin mielen solmut kiristyvät entisestään. Kehitellään korvaavaa tekemistä.

Rakastuin päihteisiin heti, sillä ne vapauttivat minut päänsisäisistä solmuista ja ahdistuksesta. Tuntui hyvältä vaan olla ilman pakkoajatuksia ja neurooseja, olla ikäänkuin pehmeän virran vietävänä. "Ai tältä niin kutsutuista tasapainoisista ihmisistä tuntuu!". Aiemmin en kyennyt edes kävelemään kadulla ilman ärsyttäviä ajatuksia ja vainoharhaisuutta.

En viilannut kirjoitusasua, vaan kirjoitin mitä mieleen pulpahti 😶. Turha nillittää. Enkä siis yleistä että kaikki herkät käyttävät tai käyttivät päihteitä enemmän kuin suotavaa. Tämä on vain mun tarina.

Mulla jäi yliopisto kesken kun aloin juoda päivittäin ja muut mt vaivat kavensivat suorituskykyä. Lukion sain jotenkin, hyvin arvosanoin, mutta olin tyhjä ja yksinäinen jo siellä.

Onneksi pääsin jo nuorena sisään duunarialalle ja täällä ollaan edelleen. Mun kohdalla pelastus. Eli herkälle voi hyvin sopia jokin suorittava työ, niissäkin on skaalaa kunnianhimon suhteen ja pääsee kumminkin palkkatyön syrjään.

Tuo on niin totta että fiksut lahjakkaat ihmiset voivat kadota yliopistolla ja se ympäristö on vieraannuttava kun aika on niin tuloskeskeinen ja sivistysarvoilla pyyhitä p”rserttä. Pimeää keskiaikaa elämme joiltain osin. Saa olla määrätieoinen sissi että luovii itsensä taide/kulttuuri/kielialalle säännöllisiin tuloihin ja meriitteihin. Nykyään kaikenikäiset kelluu ja ajelehtii ja häppä (tai muut päihteet) sotkee ymmärrystä tehokkaasti.

Panostan itse stressittömyyteen, hiljaisuuteen, luontoon ja lepoon. Ajattelen että olen ihan hyvä, moni asia oli lapsuudessa pielessä ja siihen nähden asiat ovat nyt hyvin. Jos emme eläisi niin ikärasistisessa maailmassa, kouluttautuisin. Nyt en jaksa, en ainakaan vakavissani kilpaillakseni nuorempien kanssa. Antaapa olla. Riittäköön tämä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

tää oli jotenkin kiva kommentti lukea, vaikka kuvaatkin tosi raadollisesti asioita. Mutta samaa mieltä, että liian kapea genre ihmisiä saa puskettua eteenpäin. Mikä potentiaali jääkään hyödyntämättä!

Ajattelisin että mikään ei suojaa elämän kolhuilta niin hyvin kuin kotoa/lapsuudessa läheltä saatu täydellinen hyväksyminen. Saa olla herkkä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi keskustella siitä, että moni ihminen ei ehkä ole niin ajattelevainen että osaisi ajatella samalla tavalla kuin herkkä, ja että millaisissa tilanteissa tämä voi tulla esiin. Kun lapsi saa kokemuksen, että hänet hyväksytään juuri omana itsenään, hän kokee olevansa turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi huonosti ja jälkiselvittely edelleen käynnissä.

Koska en saanut hyväksyntää ja kavereita koskaan peruskoulusta/lukiosta tai harrastuksista niin yliopistossa "ystävystyin" päihteiden käyttäjien kanssa, moniongelmaisia "koululla kompensoijia hekin, enemmän tai vähemmän". Roikutaan opiskelussa vaikka palo sisältä on kuollut. Miksi opiskella kun ei koskaan tule olemaan tarpeeksi. Mutta roikutaan kun kerran täällä ollaan, vaivaa ja resursseja käytetty. Tullakseen joksikin ei miksikään sillä eihän opiskelu korvaa sisäistä tyhjyyttä ja osattomuutta. Ruuveja puuttuu päästä yksi ellei useampikin.

Yliopistossa opiskelu on usein haastavaa tasapainoisillekin, joten psyykkiset haasteet estävät tehokkaan opiskelun, sillä ajattelutyö ruokkii muutenkin hajalla olevan mielen neurooseja ja ahdistusta. Sitten kun kursseja jää suorittamatta niin ahdistus kasvaa ja lopulta vaan jättää tekemättä. Koska ei olla enää kotimaisemissa, eikä pysty opiskelemaan eikä käymään töissä ja aikaa on niin mielen solmut kiristyvät entisestään. Kehitellään korvaavaa tekemistä.

Rakastuin päihteisiin heti, sillä ne vapauttivat minut päänsisäisistä solmuista ja ahdistuksesta. Tuntui hyvältä vaan olla ilman pakkoajatuksia ja neurooseja, olla ikäänkuin pehmeän virran vietävänä. "Ai tältä niin kutsutuista tasapainoisista ihmisistä tuntuu!". Aiemmin en kyennyt edes kävelemään kadulla ilman ärsyttäviä ajatuksia ja vainoharhaisuutta.

En viilannut kirjoitusasua, vaan kirjoitin mitä mieleen pulpahti 😶. Turha nillittää. Enkä siis yleistä että kaikki herkät käyttävät tai käyttivät päihteitä enemmän kuin suotavaa. Tämä on vain mun tarina.

Mulla jäi yliopisto kesken kun aloin juoda päivittäin ja muut mt vaivat kavensivat suorituskykyä. Lukion sain jotenkin, hyvin arvosanoin, mutta olin tyhjä ja yksinäinen jo siellä.

Onneksi pääsin jo nuorena sisään duunarialalle ja täällä ollaan edelleen. Mun kohdalla pelastus. Eli herkälle voi hyvin sopia jokin suorittava työ, niissäkin on skaalaa kunnianhimon suhteen ja pääsee kumminkin palkkatyön syrjään.

Tuo on niin totta että fiksut lahjakkaat ihmiset voivat kadota yliopistolla ja se ympäristö on vieraannuttava kun aika on niin tuloskeskeinen ja sivistysarvoilla pyyhitä p”rserttä. Pimeää keskiaikaa elämme joiltain osin. Saa olla määrätieoinen sissi että luovii itsensä taide/kulttuuri/kielialalle säännöllisiin tuloihin ja meriitteihin. Nykyään kaikenikäiset kelluu ja ajelehtii ja häppä (tai muut päihteet) sotkee ymmärrystä tehokkaasti.

Panostan itse stressittömyyteen, hiljaisuuteen, luontoon ja lepoon. Ajattelen että olen ihan hyvä, moni asia oli lapsuudessa pielessä ja siihen nähden asiat ovat nyt hyvin. Jos emme eläisi niin ikärasistisessa maailmassa, kouluttautuisin. Nyt en jaksa, en ainakaan vakavissani kilpaillakseni nuorempien kanssa. Antaapa olla. Riittäköön tämä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

Tämä👍

Kannataa miettiä myös sitä, että pitääkö työn olla koko elämä? Työ voi olla vain työtä (palkka) ja vapaa-aika ja harrastukset tuovat elämään sen sisällön.

Itse myös duunarihommissa ja sopii täydellisesti mulle. Rahkeita olis ehkä ollut muualle, mutta kilpailu hyvistä töistä ei ole mun juttu. Tosin meni aikaa myöntää tämä.

Onnea kaikille itsensä löytäjille ja etsijöille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niistä herkistä tulee ajan mittaan kovimpia tappelijoita, kun tarpeeksi kiusataan. Väkivalta lopettaa v.ittuilun aina.

Jos tappelee vaikka kymmentä vastaan, niin löytää itsensä asfaltilta tai vessanpöntöstä alle aikayksikön.

Ennen oli helpompaa, yksi tai kaksi niistä oli ehkä valmiita väkivaltaan ja loput vaan uhosi mukana. Kun sitten tempaisi "alfaa" päin näköä kunnolla niin muut yleensä menettivät innostustaan kun oli vaarasssa omakin nenä kipeytyä. Nykyään nuo innokkaimmat "kiusaajat" tosiaan porukalla käyvät yhden kimppuun ja jos sattuukin uhri pärjäämään niin kohta on soitettu paikalle apuun koko klaanin serkut ja isoveljet ja isukit ja sedät isoisiä unohtamatta.

Vierailija kirjoitti:

Herkkyys ja introverttiys on myös voimavara. Me olemme usein luovia ihmisiä ja me muutamme maailmaa. Jos sulle herkkyys on vierasta, aiheesta on varmasti kirjoitettu kirjoja.

Kyllä me paikkamme löydämme. Tärkeää olisi tulla hyväksytyksi ja kannatelluksi sellaisena kuin on. Siitä saa hyvän pohjan tulevaisuuteen, mistä ponnistaa. Mielenterveysongelmia myöhemmin voi aiheuttaa, jos on sellainen olo, että pitäisi olla jotain muuta kuin on tai että on vääränlainen sellaisena kuin on.

Minun kohdallani kävi se huonoin vaihtoehto kun sai aika ajoin kommentteja omasta herkkyydestä ja introverttiydestä ja nimenomaan ei positiivisia niin aloin kokemaan itseni vääränlaiseksi ja minun pitäisi olla toisenlainen ja minussa on vikaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olin todella introvertti ja herkkä lapsi, enkä aikuisenakaan ole noista ominaisuuksista päässyt.

Mua painostettiin tosi paljon "reipastumaan" ja olemaan "rohkeampi", mikä tuntui vaan pahentavan tilannetta. Itsetunto huononi, kun mikään ei tuntunut riittävän vanhemmille, jotka eivät tajunneet, miten paljon rohkeutta tarvitsin jo pärjätäkseni edes jotenkin. Rankka kritiikki vanhempien suunnalta ei auttanut ollenkaan. Tunsin, etten kelpaa, ellen muutu joksikin ihan muuksi kuin olen. Sellainen ei tee lapselle hyvää.

Mulla on nykyään aika pahoja mielenterveysongelmia ja olen toipuva alkoholisti. Sanoisin, että aika iso osa johtuu ehkä olemattomasta itsetunnosta. Eihän mikään tietysti niin yksinkertaista ole ja aiheesta on varmasti kirjoitettu kokonaisia kirjojakin. Ja oletan ap:n olevan ihan hyvä vanhempi, joten ei ole tarvetta ruotia omaa tilannettani sen enempää.

Lapsellasi on varmasti juttuja, joissa hän on hyvä. Kannattaa koittaa rohkaista häntä keskittymään niihin juttuihin. Kun itsetunto vahvistuu, niin ei naljailuistakaan niin välitä ja jos on motivaatiota kehittää omia taitojaan, niin niillä saattaa hyvin pärjätäkin. Monilla on suuret puheet, mutta vähän näyttöä. Sellainen tulee aina ilmi jossain vaiheessa.

Niinhän se taitaa olla että itsetunto vahvistuu kun se herkkyys hyväksytään ja siitä otetaan hyöty irti. Ole herkkä, loukkaannu, itke, rakasta. Tunteet on nautinnollinen asia, mielihyvän lähde. Mielipahaa on opittava käsittelemään tai torjumaan. Kannattaa olla hyvä luonnolle, eläimille ja avuttomille ihmisille. Pahuutta ja tuskaa on vastustettava.

Kun on itsensä paras kaveri ja tukija niin pystyy toteuttamaan itseään ja pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herkkyys ei ole enää niin paha asia kuin ennen. Koko maailma on tavallaan herkistymässä vaikka pahiksia riittääkin. Heikkoja puolustetaan ja tuettuina hekin vahvistuvat. Olkaa te koko perhe herkkyyden puolella niin maailma muuttuu paremmaksi. Ilkeiden ja pahojen ihmisten uhriksi ei tietenkään pidä antautua.

Lampaita tässä maailmassa ei tarvita yhtään lisää.

Nimen omaan lampaiden pitäisi valloittaa maailma.

Kun lapsi vähän kasvaa, suosittelen häntä lukemaan seuraavat teokset: Amy Cuddyn Presence ja Susan Cainin Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking. Itse olen jo lapsesta ollut herkkä ja introvertti, ja minulle on tolkutettu, ettei sellaisena pärjää. Olin luokan vaatimaton "hikke", ja minulla oli peruskoulusta valmistuttuani luokan paras keskiarvo ja voitin koulumenestyksen puolesta muitakin palkintoja. Ala-aste oli kauheaa aikaa, ja pärjäsin keskittymällä onnistumisiin opiskelussa ja harrastuksissa. Lukio oli mukavaa aikaa, ja kirjoitin hyvät paperit ja pääsin opiskelemaan yliopistoon "kovalle alalle". En pidä juhlimisesta, minkä vuoksi kaveripiiri on jäänyt pieneksi ja pitkästä aikaa muiden ihmisten kyynärpäätaktiikka ahdistaa. Olen saanut alan töitä jo opintojen alkuvaiheessa, ja koronatilanteesta huolimatta minulle on töitä tiedossa. Olen työpaikalla ollut aina pidetty työntekijä, ja kehityskeskusteluissa esimiehet ovat sanoneet suoraan, että on piristävää, kun nuorikin työntekijä osaa mennä asenne, laatu ja tulos edellä pitämättä itsestään meteliä. Olen aina saanut hyvät suositukset seuraavaan paikkaan. Tässä vain nuoren naisihmisen ajatuksia! Eli kannustan kehumaan ja vahvistamaan lapsen itsetuntoa kotona. Itse sain positiivista kannustusta lähennä opettajilta ja valmentajilta, minkä vuoksi olen kasvanut jollakin tapaa kieroon. En osaa juurikaan nauttia elämästä, kun koitan vain selvitä arjesta.

Varmaan riippuu paljon olosuhteista, pärjääkö hyvin vai huonosti. Esim. siitä, millaisia koulukavereita lapsella sattuu olemaan. Mutta ei toisaalta kukaan menesty sellaisissa olosuhteissa, jotka eivät omalle persoonalle sovi. Reipas ja itsevarma lapsikaan ei välttämättä ole kaikkien mielestä kiva kaveri.

Se, että lapsi on herkkä ja introvertti, ei aina edes näy päällepäin. Ei ole sinänsä ongelma, ellei siihen liity piinaava ujous.