Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Laura Heijan kuolemasta jo viisi vuotta
16.06.2020 |
Niin se aika vaan menee, uskomatonta. Muistaako muut Lauraa vielä? Kävin pitkästä aikaa lukemassa hänen vanhoja blogipostauksiaan.
Kommentit (243)
Kivan näköisiä asuja. Ei näytä pahalta hänen asut vielä 2021. Toisin kuin joidenkin muiden muotibloggaajien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää postaus on kyllä hurjaa luettavaa: http://fuckfash.blogspot.com/2013/10/tatuointi-ei-ole-ikuinen.html
Muistan Lauran hyvin, todella sääli mitä tapahtui. Herttainen herkkä tyttö, jolla oli mielenkiintoinen elämä täynnä tapahtumia.
Aika hurjaa lukea tuota. Minusta hyvä silti, että hän oli rohkea ja matkusteli. Itse mietin vaan tuon jälkeen sitä, että ulkomailla on aika yksin sitten jos jotain tapahtuu. Minullakaan ei paljon läheisiä ole ja oikeastaan vaan vanhemmat täällä Suomessa. Silti jos pysyn täällä niin joku sentään on. Ulkomailla olisi niin yksin. Moni varmaan matkustelee yksin paljon. Se sopiikin parhaiten niille joilla kaikki hyvin. Itse taas ahdistun kaikesta, olen leviton, nukun välillä huonosti tai pelkään sekä jännitän kaikkea. En sen vuoksi oikein halua yksin ulkomaille lähteä. Voisi käydä niin huonosti, että saisin jonkun paniikin siellä ja tekisin virheitä. Tai sitten kaikki menisi hyvin, mutta stressaisin koko loman. Sen vuoksi ymmärrän sen jos joku ei voi lähteä yksin kauas. Minustakaan ei ainakaan nyt olisi siihen. Joskus pitäisi tietysti ulkomaillekin päästä, kun en ole koskaan ollut. Minulla ei tosin ole oikein ketään seuraksi. Sori myös ohis, mutta tuli mieleen nämä jutut.
oon matkustellut ulkomaille yksin monesti, saa päättä minne menee, mitä katsoo, mitä syö jne. Ei mitään ihmeellistä.
Just parasta. Ei tarvi ressata toisesta
Niin parasta jos voit hyvin ja pärjäät siellä ulkomailla. Yritin viestissäni juuri kertoa sitä, ettei ole silti kaikille helppoa. Näköjään sitä on vaikea ymmärtää. Kaikki kun eivät ole siinä kunnossa psyykkisesti tai fyysisesti, että pärjäävät siellä tai uskaltavat lähetä. Sitä tarkoitin viestilläni. En voisi itse nyt lähteä, kun en voi hyvin. Toista en myöskään haluisi rasittaa, enkä valita muille, mutta silti menisin mieluummin toisen kanssa jos vaan voisin. Samalla tajuan kyllä sen, että moni tahtoo mennä yksin. En vaan haluaisi joutua tilanteeseen, että olen paniikissa ulkomailla ja haluaisin itsekin päästä sieltä sitten elävänä kotiin ilman mitään ikäviä ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä se on? Koskaan kuullutkaan....
Ei ketään.
Ketään ei missään milloinkaan. Suomessa sanotaan sitäpaitsi KUKA?
En ollut ennen kuullut hänestä, mutta kävin vähän vilkaisemassa blogia. Kasvot eivät olleet tutut, blogin nimi soittaa etäisesti jotain kelloja. Oli itkussa pidättelemistä kun näin tuon kuvan missä äitinsä ripottelee tuhkaa veteen. Miten äiti pystyykään ripottelemaan oman lapsensa tuhkat, pitelemään sormissaan tuhkaa mikä on ennen ollut oma lapsi fyysisessä, ihmisen muodossa. Lapsen jonka on joskus tähän maailmaan saattanut ja jota on joskus pidellyt sylissään, halannut...
Itselläni on pitkä historia mielenterveysongelmien kanssa. Paha masennus, anoreksia. Läheiseni melkein menettivät minut anoreksialle ja voin vain kuvitella sitä pelkoa minkä kanssa he ovat eläneet vuokseni. Vuosia. Äitini joskus kertoi itkien, että kuntoni ollessa pahimmillaan, hän pelkäsi joka aamu saavansa puhelun että tytär on poissa, ettei herännyt enää. Itkettää miettiä kaikkea sitä tuskaa ja huolta mitä omilla läheisilläni on vuokseni ollut. Se sama tuska ja huoli mitä muidenkin (mieleltään)sairaiden ihmisten läheisillä on. Ikävä kyllä joskus se pelko käykin lopulta toteen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä se on? Koskaan kuullutkaan....
Ei ketään.
Ketään ei missään milloinkaan. Suomessa sanotaan sitäpaitsi KUKA?
Paitsi Turussa. Siellä ei osata puhua suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo oli ihan hieno tatuointi josta hän niin kovin panikoitui. Mutta miten ihmeessä pystyy nukkumaan tatuointituolissa?
Minä näin hänet vähän ennen kuolemaansa Kampin bussiterminaalissa. Käveli terminaalia päästä päähän edestakaisin ja huusi kännykkäänsä kovalla äänellä kiivaasti hyvin henkilökohtaisia asioita. Kukaan bussia odotteleva ei voinut olla kuulematta, vaikka olisi varmasti halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo oli ihan hieno tatuointi josta hän niin kovin panikoitui. Mutta miten ihmeessä pystyy nukkumaan tatuointituolissa?
Mietin että sattuiko siellä jotain muuta kauheeta, jos toi pakenemisreaktio ei johtunut itse tatuoinnista, vaan siihen liittyvä muisto sai niin pikaisesti Lauran poistamaan sen. Oli miten oli, todella surullista. Lauraa seurasin vuosia.
mä löysin Lauran blogin vasta hänen kuolemansa jälkeen. vakuutuin silti. hänessä tuntui olevan persoonana jotain erityistä, taianomaista. taiteellista ja herkkää. monet kerrat mietin, että körsiköhän hän traumatisoitumisesta. muistelen hänen vihjailleen aika selvästi siihen suuntaan. myös muistokirjoituksessa annettiin mielestäni ymmärtää, että Lauralla olisi ollut traumoja, jotka lopulta nitistivät hänet. kovasti mietityttää, mitä. seksuaalista hyväksikäyttöä kenties..? selittäisi monia asioita hänen käytöksestään.
mitä Laura kertoi ongelmistaan? kertoiko hän lääkityksista ja jopa aborteista tms..? osa postauksistahan on poistettu. Lauran kohtalo kiinnostaa, sillä olen itse vaikeasti traumatisoitunut ja kärsinyt pahoista mt-ongelmista ja osani sekoillut. en voi kuin olla kiitollinen, että olen selvinnyt kaikesta huolimatta. kunpa Laurasta tehtäisiin vaikka jokin dokumenttielokuva. ehkä hänen tarinansa antaisi jotain toivoa kärsiville. hänen poismenonsa tuntuu niin älyttömän turhalta :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suutarin lapsella ei ole kenkiä pätee tässä tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muisto elää. Niin hauras ja herkän oloinen julkisuuskuvansa perusteella. En tuntenut. Liian aikaisin lähti hänkin enkelin siivin. 💖
Vierailija kirjoitti:
Itse seurasin Lauraa Irc-galleria-ajoista lähtien. Hänellä oli joskus kauan sitten päiväkirjatyyppinen sivusto (en kuollakseni muista mikä), johon hän kirjoitti tosi henkilökohtaisia asioita,Lauran nimimerkki oli joku pesukarhutyyppinen... Ja silloin sain sellaisen kuvan, että häntä oli lapsena ilmeisesti hyväksikäytetty. Todella sääli, ettei Lauraa pystytty auttamaan. Se on hyvin surullista. Niin kauan kun on elämää,on toivoa. Lauran kohdalla ei enää ole.
Kamalaa oli seurata sitä alamäkeä, blogin lukeminen muuttui satunnaiseksi. En silti olisi uskonut, että lopputulos olisi ollut sellainen kuin oli...
Joskus luin blogia ja kommenteissa oli vastannut jollekin että hänellä oli "lapsuudessa pitkään jatkunut trauma josta ei aio ikinä puhua julkisesti"
Niin surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän sille oli sitten tapahtunut tai kuka oli käyttänyt hyväksi? Perheeseen ainakin vaikutti olevan niin hyvät ja lämpimät välit..
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo oli ihan hieno tatuointi josta hän niin kovin panikoitui. Mutta miten ihmeessä pystyy nukkumaan tatuointituolissa?
Minäkin veikkaan, että siihen tatuointitarinaan on liittynyt jotain muutakin, ei kai kukaan yhdestä tatuoinnista mene noin paniikkiin ja olihan sillä muitakin tatuointeja ennestäänkin. Joko siellä reissulla tapahtui jotain pahempaakin, tai sitten oli muuten vaan niin paha ahdistus päällä, että joku suht. pienikin asia tuntui vähintään maailmanlopulta. Sellaisessa mielentilassa ei kannattaisi matkustella yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ketä se on? Koskaan kuullutkaan....
Se on KUKA ei ketä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä se on? Koskaan kuullutkaan....
Se on KUKA ei ketä
No nyt oot tärkeän asian äärellä.
Kenties surullisen ironista, miten Laura kirjoitti City-lehteen aikoinaan suuresta oivalluksestaan työttömyyteen liittyen. Kirjoituksessa hän tarkkaili Kurvin elämäntapajuoppoja ja syrjäytyneitä, sekä tylytti että "Miksi ne ei vain mene töihin ja maksa veroja? Kuten minäkin". Mitäs sitten kävikään.. Laura päätyi itse päihdekäyttäjäksi, tuskin töitäkään teki kovin aktiivisesti viime vuosinaan.
Hyvä opetus siitä, miten tosiaan kuka vain voi kaatua sinne ojapohjaan. Myös provokatiivinen kokkari, joka luuli saaneensa julkiseen talouteen liittyvän innovoinihenkäyksen käskemällä juoppoja töihin.
En nyt tätä pahalla tarkoita. Hyvä muistutus vaan itse kullekin.
Luin tätä blogia aktiivisesti yli kymmenen vuotta sitten ja vieläkin palaa usein mieleen, vaikka blogi ei oikeastaan sinänsä erityisesti poikennut muista sen ajan muotiblogeista. Tiedättekö muuten, mitä Lauran kavereille ja perheenjäsenille kuuluu nykyään?
Alue: Aihe vapaa
Laura oli rohkea ja avoimesti puhui myös mt-ongelmista, siitä suuri kunnioitus ja se oli ainakin itsellä syy seurata blogia loppuaikoinakin edes vähän. Ei voisi vähempää kiinnostaa silotellut tusinabloggaajat jotka kertovat vain ostoksistaan ja muusta pinnallisesta, varoen ettei vain yhtään välity persoonaa ja ihmistä blogin takana. Eihän siinä ole mitään samaistuttavaa tai kiinnostavaa jos ei anna itsestään mitään kuin tyyliin vaatekokonsa... Laura antoi (vaikka oli myös sitä pinnallista höpöhöpöä) huom. tyylibloggaajaksi enemmän kuin keskiverto ja ehkä samalla se oli myös syy miksi tuli herkälle mielelle myös liikaa kritiikkiä ja negatiivistakin huomiota? Se on sitten toinen kysymys, kuinka fiksua on avata yksityiselämänsä koko kansalle (kaikkien päät ei kestä) mutta jotenkin ajattelisin että se on kuitenkin arvostettavampaa ja aidompaa kuin pelkästään kuluttamaan kannustaminen ja roolin vetäminen. Mielummin aidosti itsenään tai sitten ei ollenkaan. Laura oli mielestäni hyvällä tavalla provosoiva ja kiinnostava, siis silloin kuin voi paremmin.