Lue keskustelun säännöt.
Miten väsymys rajoittaa elämääsi? Oletko sopeutunut?
15.06.2020 |
Itse en pysty sopimaan aamuaikoja mihinkään, en vain yksinkertaisesti kykene toimimaan. Jos on pakko nousta aikaisin johonkin, menee koko päivä pilalle tai sitten nukun kun tulen takaisin kotiin. Herään yleensä klo 14-17, juon kahvia ja liikkeelle pystyn lähtemään parin tunnin päästä kun olen saanut pöhnän pois. Aktiivista aikaa on noin 8 tuntia ja sitten menen maate. Uni tulee joskus aamulla klo 3-6 aikaan.
En pysty näkemään ystäviä, harrastamaan, järjestämään lapsille mitään mukavaa tämän takia. Töissä en pysty käymään. Alan olla todella masentunut. Haluaisin tehdä kaikenlaista, unelmoin. Kaikki tyssää siihen että olen tokkurassa tai nukun. Epäilen että taustalla on trauma, koska terveyteni on tutkittu läpikotaisin monta kertaa. Elämä on ollut lapsesta saakka hirveitä tapahtumia täynnä. En ole toipunut kunnolla. Olen uupunut elämästä ihan täysin, en jaksa enää mitään. Aiemmin yritin nuoruuden innolla ja voimalla, sain asioita silloin tehtyä.
Nyt 40-vuotiaana olen luovuttanut täysin. Olen yh, ei minkäänlaista tukiverkostoa. Elämä on rajoittunut kotisohvalle. Yhtä hyvin voisin olla kuollut.
Kommentit (8)
On väsy koska en totu kuudelta heräämiseen ja pitkiin työmatkoihin. Olen tie päällä tai töissä seitsemästä seitsemään, ja illalla tulee aina vitkuteltua nukkumaanmenoa kun ei ole tarpeeksi vapaa-aikaa. Ja sitten on hupsistasaatana jo puoliyö ja aamu v-tuttaa jo valmiiksi. Joskus saan mentyä nukkumaan kymmenen maissa, ja silloin herään pirteänä ilman metrisiä silmäpusseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole kiitollinen, että olet kuitenkin elossa, sekin on jo hyvä asia. Jaksoithan kirjoittaa tämän aloituksesi. Vuonna 2120 kukaan meistä täällä vauva-palstallanyt kirjoittavista tuskin täällä enää lienee. Olemme kaikki kuolleita.
Joten ei ole samantekevää, oletko nyt elossa vai et. Sinä elät!
Mullakin on traumatausta jota en koskaan ole käsitellyt. Jaksan hyvin puoleen päivään asti mutta sen jälkeen loppupäivä menee yleensä aika sumussa. Äiti olen.
Kunnallinen terveydenhuolto on jättänyt minut täysin heitteille, vaikeaa päästä terapiaan...
Olen ollut lapsesta asti tosi väsynyt ja kuormitun herkästi, teininäkin usein jäin nukkumaan kun muut lähti bailaamaan...
Rankkaa mut lohduttavaa kuulla et muillakin samaa haastetta. Tsemppiä meille!!
4, sama juttu. Kunnallinen terveydenhuolto ei ole onnistunut auttamaan. Ajelehdin vain eteenpäin. Voimia meille 💜 Ap
Minulla tosin on uskoa vielä että tämä tilanne helpottaa jossain vaiheessa, elämä kuitenkin koko ajan muuttuu. Nyt on ollut vaikeaa ja rankkaa melko pitkään. Harmittaa kun on ideoita ja inspiraatioita mutta voimia ei vaan se aivosumu joka ikinen päivä. Nro 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla tosin on uskoa vielä että tämä tilanne helpottaa jossain vaiheessa, elämä kuitenkin koko ajan muuttuu. Nyt on ollut vaikeaa ja rankkaa melko pitkään. Harmittaa kun on ideoita ja inspiraatioita mutta voimia ei vaan se aivosumu joka ikinen päivä. Nro 4
Ihana kuulla! Mulla on myös toivo ja usko siitä että joskus helpottaa. En vain tiedä miten se käy, mutta en halua luopua toivosta. Laiskuutta tämä ei ole, sen tiedän. Haluaisin niin kovasti tehdä kaikenlaista, kuten sinäkin. Ap
No teillä joillakin on sentään perhe, mulla ei mitään tai ketään. Olen työtön, somaattinen sairauskin(joka väsyttää vaan lisää..)ja yksin elävä. Mullakin käsittelemättömiä vakaviakin traumoja, terapiaan ei ole varaa todellakaan.
Tuntuu kanssa, että mut uuvutettiin jo narsistisessa lapsuudenkodissa ja viimeisteltiin koulukiusaamalla kaikilla asteilla, olen kantanut muidenkin murheita ja kaikkia naegatiivisia tunteita koko ikäni ja suostunut raivokohtausten ym.kohteeksi. Ei kummakaan että väsyttää ja tosiaan vielä sairaus päälle, joka uuvuttaa sitten fysiikankin.
Anna lapset pois