Mieheni on tyytymätön aivan kaikkeen. En jaksa.

Mut hei, erotkaa ja mies voi muuttaa peräkylään omakotitaloon ja pääsee eroon sinusta ja hankalista kakaroista.

En todellakaan jaksaisi, enkä jaksanut. Perustyytymättömyys elämään, vaikka asiat ovat ihan hyvin, on sellainen piirre mitä en ihmisessä kestä. Veikkaan, että miehesi on saanut elää aika turvallista elämää? Sellaiset ihmiset, jotka ovat kokeneet ikäviä asioita (sairaudet, kuolemat ym.) suhtautuvat elämään aika paljon kiitollisemmin. Enkä tarkoita mitään arjen jatkuvaa ylistämistä, mutta sitä, että se tavallinen arki ihan vaan riittää ja on hyvää, kun tietää miten hetkessä asiat voivat olla myös helvetin huonosti...

Voisiko terapiasta olla apua? Viisas terapeutti ehkä saisi miehen miettimään asioita syvemmin. Mikä miestä oikeasti kaihertaa, mikä on juurisyy. Osaako hän tunnistaa tunteitaan. 

Aikuisen ihmisen jatkuva narina on raskasta. Vallankin jos ihminen ei tee itse asioille mitään vaan odottaa toisten toimivan. Ilmeisesti mies ei kuitenkaan ole aina ollut tuollainen. 

Ukon kannattaisi kokeilla jotain terapiaa. Ei tuosta tyytymättömyydestä muuten eroon pääse. Kuitenkin siellä omakotitalossakaan ei olisi sittenkään niin ihanaa ja hienoa ja löytyisi uusia valituksenaiheita.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko terapiasta olla apua? Viisas terapeutti ehkä saisi miehen miettimään asioita syvemmin. Mikä miestä oikeasti kaihertaa, mikä on juurisyy. Osaako hän tunnistaa tunteitaan. 

Aikuisen ihmisen jatkuva narina on raskasta. Vallankin jos ihminen ei tee itse asioille mitään vaan odottaa toisten toimivan. Ilmeisesti mies ei kuitenkaan ole aina ollut tuollainen. 

Mies ei suostu terapiaan. Sanoo etrei tarvitse sellaista. On aina ollut sellainen joka haaveilee isoista ja hienoista asioista mutta ennen se oli ok koska haaveilu on ihan mukavaa. Mutta tokan lapsen synnyttyä se kääntyi pelkäksi tyytymättömyydeksi. Ap

Sano miehelle, että hänellä on asenneongelma ja se korjaantuu helposti. Jos mies ei myönnä asiaa eikä halua tehdä sille mitään, niin erillään asuminen on teille hyvä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko terapiasta olla apua? Viisas terapeutti ehkä saisi miehen miettimään asioita syvemmin. Mikä miestä oikeasti kaihertaa, mikä on juurisyy. Osaako hän tunnistaa tunteitaan. 

Aikuisen ihmisen jatkuva narina on raskasta. Vallankin jos ihminen ei tee itse asioille mitään vaan odottaa toisten toimivan. Ilmeisesti mies ei kuitenkaan ole aina ollut tuollainen. 

Mies ei suostu terapiaan. Sanoo etrei tarvitse sellaista. On aina ollut sellainen joka haaveilee isoista ja hienoista asioista mutta ennen se oli ok koska haaveilu on ihan mukavaa. Mutta tokan lapsen synnyttyä se kääntyi pelkäksi tyytymättömyydeksi. Ap

Eli klassinen kahden lapsen loukku. "Kyllä se toinen menee siinä missä yksikin".

Oletteko puhuneet, siis kunnolla, asiallisesti, syyttelemättä? Joskus kun sinä itse olet rauhallinen ja pystyt rauhallisesti asiaa käsittelemään.  Elämä on raskasta ainaisen tyytymättömyyden keskellä. Toki isoista asioista voi haaveilla, mutta jos nykyisyys saa olon tyytymättömäksi, menee koko elämä huonoksi - kaikki on teillä kuitenkin oikein hyvin. 

Mulla oli mies, joka vaan narisi ja narisi aina kaikesta. Kaikki oli vaikeaa ja hankalaa ja ikävää. Jätin enkä ole katunut. Tuollainen negatiivisuus myrkyttää myös läheisten onnellisuuden.

Siis he,,,,tin rasittava ihminen. Sano sille , että muuttaa sinne peräkylään ja sillä siisti. Sinä et enää hetkeäkään kuuntele sen ruikutusta.

Tekee hienomman kodin ,vaimon ja lapset, just sellaisen mitä haluaa. Ja siteen turpa kiinni.

Sinun täytyy sille jämäkästi suuttua, ei huutaa.

Olen itse ollut tuollainen negatiivinen valittaja, jolla asiat eivät ole koskaan ns. hyvin. Elämässä tuntui aina olevan jokin väärin; aina jotakin liikaa, liikaa vastuuta ja velvotteita, liikaa työtä, lasten huutoa ja kaikki asiat juuri omasta kodista lähtien jotenkin vinksallaan, huonosti tai hyvin huonosti. Tiedostin ongelman ja hain siihen ratkaisua. Syy: masennus ja ahdistuneisuushäiriö.

Saatuani lääkityksen kuntoon ja keskusteluapua, asiat paranivat silmissä. Kävin läpi tunteitani: tyytymättömyyttä, pelkoa, ahdistuneisuutta; omalta osaltani ne kumpusivat perusturvallisuuden puutteesta.

Ei se peräkylälle muuttaminen ole ratkaisu. Mulla sama tilanne, vaikka asutaan malla. Mies valittaa, kun kaverit asuu kaukana, täällä ei tapahdu mitään, tää on niin hirvee työleiri kun pitää tehdä polttopuita ja leikata nurmikkoa. Plus sitten ne paikasta riippumattomat valitukset ikävästä työstä ja toteutumattomista haaveista. Monesti tekis mieli laulaa, että älä tuu siihen droppaan mun tunnelmaa. Vaikeaa olla itsekään tyytyväinen ja onnellinen, kun toisen marina latistaa sen heti. En tiedä onko kaikki miehet tällaisia, ei varmaan, mutta uskon että aika moni on.

Minunkin ex-mies oli tuollainen. Mikään ei koskaan riittänyt, aina piti saada enemmän ja parempaa. Jatkuvaa muuttamista, auton vaihtoa ym. Ero tuli lopulta kun itse halusin jo viimein asettua paikoilleen jo lastenkin takia. Nyt exällä on uusi perhe ja sama meno näkyy jatkuvan, katsotaan miten kauan uusi puoliso jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Mut hei, erotkaa ja mies voi muuttaa peräkylään omakotitaloon ja pääsee eroon sinusta ja hankalista kakaroista.

Kerrostalokämppä menee erossa puoliksi, oletan, ja työpaikka ei tule mukana maalle muuttaessa. Voihan sieltä käsin tietty töissä käydä, mutta vaivalloista, kallista ja aikaa vievää. Lisäksi elatusmaksut kurittavat lompakkoa, samoin ok-talon yllätysrempat.

Tässä taas tällainen tyypillinen juntti, jolla ei ole omasta mielestään mitään ja kaikki on prseestä, mutta kyllä sitten osataan vollottaa, kun vaimo nostaa kytkintä. tietenkinsen jälkeen vasta tullaan ovelle itkemään, kun vosut on kupanneet loputkin, ja työpaikkakin on vain kaunis muisto. Oi caramba, kallis samba...

Minusta ap on se ongelma. Kaverit on tärkeempiä kuin aviopuoliso? Ja joku ahdas kerrostalokämppä vaan sen takia että kaverit on lähellä .....outoa. mies on oikeassa, en jäisi itsekään tuohon jos ei puolison onnella ole mitään väliä, kaverit vaan...

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap on se ongelma. Kaverit on tärkeempiä kuin aviopuoliso? Ja joku ahdas kerrostalokämppä vaan sen takia että kaverit on lähellä .....outoa. mies on oikeassa, en jäisi itsekään tuohon jos ei puolison onnella ole mitään väliä, kaverit vaan...

Tartuit sitten vaan tuohon yhteen sanaan? Miehen koko asenne on negatiivinen, mikään ei ole hyvin. Voinemme arvata, että jossain korvessa olisivat asiat ihan yhtä huonosti, elleivät huonommin; "ikuinen ruohonleikkuu ja lumen luonti, pitkät matkat, jatkuva korjaaminen ja nikkarointi, halonhakkuu, putket jäässä, tiet tukossa" ja ja....

Työpaikastakin oli kyse, aika tärkeä asia kuitenkin, varsinkin kun mies valittaa kaikesta, autokin on paska.

Taitaa ap:llä olla ainoa henkireikä nuo ystävät, joiden kanssa saa jutella ja kenties vertaistukeakin.

Tällaista ankeaa arkea se nyt vain suurimmalla osalla ihmisistä on, perheellisillä, ellei rahaa ole yli tarpeen. On sentään töitä ja oma asunto, ei huono.

Mulla oli sama tilanne. Erottiin. Nyt on parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko terapiasta olla apua? Viisas terapeutti ehkä saisi miehen miettimään asioita syvemmin. Mikä miestä oikeasti kaihertaa, mikä on juurisyy. Osaako hän tunnistaa tunteitaan. 

Aikuisen ihmisen jatkuva narina on raskasta. Vallankin jos ihminen ei tee itse asioille mitään vaan odottaa toisten toimivan. Ilmeisesti mies ei kuitenkaan ole aina ollut tuollainen. 

Mies ei suostu terapiaan. Sanoo etrei tarvitse sellaista. On aina ollut sellainen joka haaveilee isoista ja hienoista asioista mutta ennen se oli ok koska haaveilu on ihan mukavaa. Mutta tokan lapsen synnyttyä se kääntyi pelkäksi tyytymättömyydeksi. Ap

Miehesi on nyt viimein ymmärtänyt, etteivät nuo kaikki suuret haaveet realistisesti toteudu ja että asiat ovat nyt aika lailla niin hyvin kuin ne tulevat koskaan olemaan. Kyllähän sellainen kirpaisee, mutta asiaa pitäisi pystyä käsittelemään muuten kuin kaatamalla kaikki valitukset sinun ja muiden kanssaihmisten harteille. Voisit sanoa miehellesi, että olet itse ihan tyytyväinen nykyiseen elämääsi, etkä halua miehen koko ajan nakertavan tyytyväisyyttäsi purkamalla omaa turhautumistaan sinuun. Voit myös vihjaista, että tätä menoa katkeroidut itsekin ja ero siintää horisontissa. Että erotaanko saman tien vai alkaako mies ottaa vastuuta omasta pettymyksen tunteestaan?

Miehet oireilevat sisäisiä tunteitaan aina noin eli ulkoistavat ne toisiin ihmisiin tai ympäristöön.

Miehesi valituksen syistä huomaa ettei hän voi tarkoittaa niitä oikeasti: eihän mitenkään voi toteutua hienompi varakkaampi elämä perähikiällä ja uusi parempipalkkainen työpaikka. Lapsiakaan ei voi vaihtaa lähimmässä Prismassa "paremmin käyttäytyviin" - yleensä ne lapset kasvatetaan itse sellaisiksi kuin halutaan. Parisuhdettakin voi työstää paremmaksi.

Koitapa olla empaattinen ja kysellä mikä oikeasti on vialla. Näyttää siltä että mies ei ole tyytyväinen omaan elämäänsä, hän selvästi koittaa kompensoida kuvitelmilla isommista taloista ja autoista sun muusta jotain puutetta itsessään. Hän ei ehkä koe itseään tarpeelliseksi tai arvostetuksi. Ehkä on ikäkriisi päällä, testosteronit vähissä? Masennusta?

Lisäksi vaikuttaa siltä että ongelmana on se, että mies ei koe selviävänsä vertailussa muiden miesten kanssa. Miten hänellä menee työpaikalla? Kaveripiireissä? Onko hänellä jotain elämänpiiriä, jossa saisi tuntea olevansa herra ja hidalgo? Saisi onnistumisen kokemuksia ja itsevarmuutta?

Miehen puheissa tuntuu olevan myös tietty kaava: hän on tyytymätön muttei tee mitään muuttaakseen asianlaitaa järkevällä tavalla, ja sen sijaan haluaa vain eroon nykyisestä elämästään, ihan kuin vaihtamalla paranisi tekemättä mitään omalle sisäiselle tyytymättömyyden tunteelleen.

Jätä se sika !