Minäkö täydellinen?! =))

Olen edelleen kotiäitinä ihanille helpoille lapsilleni, sain tentittyä koulua kuluneena lukuvuotena tosi paljon, eli tod. näk valmistun etuajassa, koulun suhteen ei kylläkään ole lainkaan kiire, lapset ovat ehdottomasti tärkeintä, olenhan niillä töin, näin kotona ollessa, ja olen kokenut tämän tenttimällä opiskelun tosi helpoksi ja antoisaksi, ja sen yhdistäminen perhe-elämän kanssa ei ole lainkaan hankalaa. miehen ja lasten kanssa asutaan omakotitalossa edelleen, mutta kokoajan suunnittelemme rakentamisesta, ja myöskin kauemmas muuttamisesta. Edelleen matkustelemme lasten kanssa paljon, omat päiväni täyttyvät lasten kanssa uimisesta, lenkkeilystä, ja leikkipuistoissa ravaamisesta, ja kuka sanoikaan, että useamman kanssa olisi jotenkin vaikeampi liikkua? Ei minusta ainakaan ollenkaan hankalaa, päinvastoin. Kouluja aion vielä käydä, lastentahtiin tosin, olenhan vielä niin nuori että ehdin, ja lapset ovat tärkeysjärjestyksessä koulun edellä. Mutta jatkan kyllä vuoden tai parin päästä vielä kaupalliselle alalle, ehkäpä silloinkin vielä tenttien ja öisin lukien, kun tämä on niin helppoa ja toisaalta mukavan haastavaa : ) Äitinä olen sellainen, että minua ei tarvitse käskeä ulkoilemaan, vaan nautin kaikenlaisesta touhuamisesta lasten kanssa, olen aika aktiivinen keksimään virikkeitä, ja oli kesä tai talvi niin keksin aina tekemistä. Siivouksessa saatan joskus luistaa, mutta siinäkin on syynä se, että en voi laiminlyödä lapsiani kotitöiden vuoksi, vaan haluan nauttia heidän seurastaan kaiken sen ajan, minkä ovat hereillä. Eli meillä eivät lapset elä niinkuin pellossa sillä välin, kun äiti siivoilee, vaan he saavat 100% huomioni koko päivältänsä, ja heidän mielenkiinnon kohteensa ovat silloin myös omiani. After all, sehän on heille tärkeintä, että saavat laatuaikaa ja huomiota ja virikkeitä varmasti tarpeeksi, ovat ne kuitenkin liian vähän aikaa näin pieniä, ja muita vauvoja tuskin enää teemme, säälisin nimittäin lapsiani jos joutuisivat jakamaan huomionsa ja äidin sylin vielä jollekin, eli hoidan nämä lapset oikein kunnolla ja se sitten riittääkin, ja siinä ehkä syy, miksi nautin niin kovasti tästä kotonaolosta; se ei nimittäin tule olemaan kuitenkaan elämäntyöni kuin vielä ehkä parin vuoden ajan, jollen sitten taas keksi lisää kouluja tentittäväksi... Mieheni ja lasteni isä harrastelee edelleen, ja saa siihen myös täyden tukeni, harrastus onkin rikastuttanut perhe-elämäämme kivasti, ja käydään taas syksyllä poikien kanssa kannustamassa, missä sitten urheileekin, siinä mielessä en ole mitenkään avuton mamma, vaan olen antanut mieheni säilyttää oman elämänsä lasten tulon jälkeen melkolailla samankaltaisena kuin ennen, koska olen halunnut omia näitä poikiamme alusta asti, enkä toisaalta ole kokenut tarvetta turvautua kenenkään muidenkaan apuihin lasten suhteen, ja miksi ihmeessä pitäisi? Kyllä tämä äiti lähtee joka ainoa aamu oikein reippaana ja mielellään tekemään lapsilleen siitäkin päivästä mahdollisimman ikimuistoisen ja mukavan, ja sellaisen edelle ei tärkeysjärjestyksessä saa mikään mennä. Uraa kerkeää luomaan vielä vanhempanakin, ja luon sille silti samalla pohjaa kokoajan, siivota ehtii vielä kyllästymiseen asti, mutta lapsiasi et saa enää takaisin vauvoiksi, ja on vain ohikiitävä hetki, kun vauva-aika on ohi, eli olen tajunnut sen olennaisen; jokaisesta pienen ihmisen hetkestä on pidettävä kiinni, on tartuttava hetkeen, hypättävä leikkiin, rakennella majoja, laskettava liukumäkeä, karuselliin ei ole painorajoja, polskia vedessä lapsen ilolla, möyriä lumihangessa ja koettava kaikki sellaisen lapsen vilpittömällä ilolla ja mielellä, ja kuviteltava itsensä sen pienen ihmisen tilalle, miltä tuntuu, kun se kaikki on vielä uutta ja sillä tavalla ainutlaatuista. Eli osaan siis irtautua arjesta, enkä hautaudu liikaa rutiineihin, tiedokdi niille, jotka ajattelevat kuten itse ennen luulin, eli että kotiäitinä olisi tylsää, mutta sekinhän on vain mielikuvituksesta kiinni.