Pitkästä liitosta eronneet

Ei siitä toivu, sen kanssa oppii elämään. Riippuu tietenkin mitä on taustalla. Mikäli jommalla kummalla on uusi puoliso odottamassa oven takana niin on tosi vaikeaa.

Olin yhdessä exän kanssa 20 vuotta, joista naimisissa 17 vuotta. Ex vain etääntyi. Muutti sohvalle nukkumaan ja lopetti fyysisen suhteen ja oikeastaan puhumisenkin. Itkin ja olin yksinäinen kolme vuotta. Sitten ihastuin toiseen mieheen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ero. Exää en halua muistaa ollenkaan, vaikka on lasteni isä. Hyvin olen selvinnyt.

Erosta 25 v, olimme naimisissa yli 20 vuotta. Vieläkin suuresti harmittaa, just sen takia, että exällä oli jo vanha hoito odottamassa. Nyt tämä vaihdettiin samalla tavalla taas uuteen hoitoon, saa maistaa omaa lääkettään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä toivu, sen kanssa oppii elämään. Riippuu tietenkin mitä on taustalla. Mikäli jommalla kummalla on uusi puoliso odottamassa oven takana niin on tosi vaikeaa.

Ei ole kummallakaan uutta puolisoa ja vaikka molemmat halusimme eroa niin tämä vaan on niin helvetin rankkaa. Ihan koko sydämestäni toivon että hän löytää oikean ihmisen elämäänsä. Meillä on neljä alaikäistä lasta jotka yhdistävät meitä loppuelämän mutta jotenkin vaan parin viime vuoden aikana ajauduimme erillemme.  Kumpikaan ei vaan näynyt mitään syytä jatkaa yhteistä elämää.                                                                                                         

Kaikkein vaikeinta ovat tällaiset illat kun lapset ovat nukkumassa eikä ole mitään tekemistä. En viitsi enää tehdä töitä ja enkä lähteä lenkille. Ajattelen häntä ihan koko ajan.

En minä tiedä miten selvisin, mutta yksi päivä tajusin että tämä oli vain yksi niistä asioista joka minun piti kokea.

, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä toivu, sen kanssa oppii elämään. Riippuu tietenkin mitä on taustalla. Mikäli jommalla kummalla on uusi puoliso odottamassa oven takana niin on tosi vaikeaa.

Ei ole kummallakaan uutta puolisoa ja vaikka molemmat halusimme eroa niin tämä vaan on niin helvetin rankkaa. Ihan koko sydämestäni toivon että hän löytää oikean ihmisen elämäänsä. Meillä on neljä alaikäistä lasta jotka yhdistävät meitä loppuelämän mutta jotenkin vaan parin viime vuoden aikana ajauduimme erillemme.  Kumpikaan ei vaan näynyt mitään syytä jatkaa yhteistä elämää.                                                                                                         

Kaikkein vaikeinta ovat tällaiset illat kun lapset ovat nukkumassa eikä ole mitään tekemistä. En viitsi enää tehdä töitä ja enkä lähteä lenkille. Ajattelen häntä ihan koko ajan.

Olet elänyt vain sen perheen kautta, eikä sinulla ole ollut mitään omaa esim. harrastusta? 

Itse tunnen kaksi naista, jotak ovat eronneet liki 40 vuoden avioliiton jälkeen. Kummankin mies käytti paljon alkoholia, mutta eläkkeelle ja työttömäksi jäätyään miehet alkoivat ryyppäämään päivittäin. Hieno teko naisilta, kun eivät pilanneet omaa loppuelämäänsä.

, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä toivu, sen kanssa oppii elämään. Riippuu tietenkin mitä on taustalla. Mikäli jommalla kummalla on uusi puoliso odottamassa oven takana niin on tosi vaikeaa.

Ei ole kummallakaan uutta puolisoa ja vaikka molemmat halusimme eroa niin tämä vaan on niin helvetin rankkaa. Ihan koko sydämestäni toivon että hän löytää oikean ihmisen elämäänsä. Meillä on neljä alaikäistä lasta jotka yhdistävät meitä loppuelämän mutta jotenkin vaan parin viime vuoden aikana ajauduimme erillemme.  Kumpikaan ei vaan näynyt mitään syytä jatkaa yhteistä elämää.                                                                                                         

Kaikkein vaikeinta ovat tällaiset illat kun lapset ovat nukkumassa eikä ole mitään tekemistä. En viitsi enää tehdä töitä ja enkä lähteä lenkille. Ajattelen häntä ihan koko ajan.

Nyt sinulla on aikaa opetella se yksin olemisen taito.

, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä toivu, sen kanssa oppii elämään. Riippuu tietenkin mitä on taustalla. Mikäli jommalla kummalla on uusi puoliso odottamassa oven takana niin on tosi vaikeaa.

Ei ole kummallakaan uutta puolisoa ja vaikka molemmat halusimme eroa niin tämä vaan on niin helvetin rankkaa. Ihan koko sydämestäni toivon että hän löytää oikean ihmisen elämäänsä. Meillä on neljä alaikäistä lasta jotka yhdistävät meitä loppuelämän mutta jotenkin vaan parin viime vuoden aikana ajauduimme erillemme.  Kumpikaan ei vaan näynyt mitään syytä jatkaa yhteistä elämää.                                                                                                         

Kaikkein vaikeinta ovat tällaiset illat kun lapset ovat nukkumassa eikä ole mitään tekemistä. En viitsi enää tehdä töitä ja enkä lähteä lenkille. Ajattelen häntä ihan koko ajan.

Läheisriippuvaisuuteen saa apua.

26 vuotta yhdessä, joista 16 avioliitossa. Lopulta viimeiseen pariin vuoteen meillä ei ollut mitään muuta yhteistä, kuin lapset. Nyt olen muutaman kuukauden asunut omassa kodissa lasten kanssa enkä ole haikaillut entiseen elämään. Tällä hetkellä nautin omasta vapaudesta ja itsenäisyydestä päättää asioista.

Yli 20 vuotta yhdessä josta yli puolet naimisissa. Eron jälkeen ei se nyt niin kamalaa ole kokonaisuutena ollut. Melko tuoreeltaan oli vaikeita jaksoja. Iso elämänmuutos se oli, kaikki mihin koko ikänsä oli tottunut, mullistui. Tietyt kielteiset tunteet oli möyrittävä läpi.

Enemmän pelotti etukäteen ja prosessin aikana. Hyppy tuntemattomaan hirvitti, kun taas tutun ja totutun parissa jotenkin koki olevansa turvassa, vaikka elämä olikin huonossa suhteessa väärän ihmisen kanssa melkoista kärsimystä päivittäin.

Aika auttaa. Tämä on siis oma kokemukseni. Jossain eri tilanteessa voi olla vaikeampaa, jos suuri rakkaus hajosi johonkin dramaattiseen tms. Meillä todettiin yhdessä yhteiselämän mahdottomuus ja rakkauden kuolema, joten ero oli kielteisistä puolista huolimatta huojentavakin.

26 vuotta aviota ja sitten hain eron.

Nauroin huojentuneena varmaan kaksi viikkoa putkeen 😊

40 vuotta naimisissa. Ei mitään alkoholismia, väkivaltaa minkä vuoksi, vaan totaalinen kyllästyminen siihen  elämänmenoon avioliitossa.  Ei uutta kumppania, eikä tule. Nautin yksinolosta ja muutamasta ystävästä.

Ei tarvitse ottaa huomioon toista, vaan voi suunnitella päivänsä ja menonsa oman mielen mukaan.

Itsekästä? En mielestäni. Miksi uhraisin ainut kertaisen elämäni suhteeseen, kenties katkeroituen, joka ei anna enää mitään mitään.

Lapset kasvatettu ja koulutettu omiin elämiinsä ja entisen aviopuolison kanssa hyvät ystävälliset välit.

30 vuotta olimme me. Erosimme koska asiat kääntyivä siten ettei niille mahtanut mitään. Rakastamme edelleen toisiamme vaikka emme ole enää yhdessä. Olen kiitollinen että sain kokea pitkän ja onnellisen avioliiton tässä elämässä ja tutustua puolisooni ja hänen läheisiinsä. Ja vaikka en voikaan nyt jakaa niitä kokemiamme asioita enää kasvotusten niin jollain tavalla niiden kautta on välilläämme pysyvä yhteys koko ajan taustalla.