Pidätkö mahdollisena että syttyisi sota eri etnisyyksien välille
Amerikassa on pidemmän aikaa ollut kireä ilmapiiri mustien ja valkoisen välillä, samoin Euroopassa mmkriisi kiihtyy. En toivo mitään levottomuuksia, mutta jossainhan vaiheessa ihmiset tekevät jotain, jos kokevat, ettei oma valtio heitä suojele. Mediassa näkynyt paljon hyökkäyksiä ja todella rajuja ja vihamielisiä mielenilmauksia viime aikoina jne.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin mitään tapahtuu. Ei kukaan enää tällä vuosituhannella suhtaudu niin omaan ryhmään/heimoon yhtä vakavasti kuin joskus ennen. Yksilöitä ollaan kaikki ja hyvä niin
Ei kyse ole siitä suhtautumisesta omaan heimoon vaan mitä sen korostamisella saa aikaiseksi. Tälläkin hetkellä on menossa mauttomia spektaakkeleita aiheesta minun pitäisi saada parempaa kuin ansaitsen omilla meriiteilläni koska ihonvärini.
Onhan se mahdollista. Sortoa ja rasismia kokenut vähemmistö voi saada tarpeeksensa, eivät he koe Suomea isänmaakseen, vaan maaksi jossa joutuvat olosuhteiden pakosta elämään toisen kulttuurin ja uskonnon omaavien ihmisten keskuudessa. Sytyke levottomuuksiin voi olla hyvin pieni ja mitätön, jonka vuoksi liikkeelle lähtee satoja tuhansia todella vihaisia ja raivokkaita ihmisiä, joiden joukossa on runsaasti myös suomalaisia, heitä on vaikea saada rauhoitettua.
Suurin osa ihmisistä ei ole rasisteja. Todennäköisempänä pitäisin sotaa rasistien ja ei-rasistien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Artiklassahan ne ei muuta teekään kuin käy sisällissotia eri etnisten ryhmien välillä. Ja mistäs nuo USAn rettelöitsijät onkaan kotoisin?
Amerikkalaiset varmaan katuu syvästi, että raahasivat sinne orjatyövoimaa.
Siis Afrikassa.
Helposti uskon. Eiköhän maiden rajat ole muotoutuneet juuri konflikteja estämäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se mahdollista. Sortoa ja rasismia kokenut vähemmistö voi saada tarpeeksensa, eivät he koe Suomea isänmaakseen, vaan maaksi jossa joutuvat olosuhteiden pakosta elämään toisen kulttuurin ja uskonnon omaavien ihmisten keskuudessa. Sytyke levottomuuksiin voi olla hyvin pieni ja mitätön, jonka vuoksi liikkeelle lähtee satoja tuhansia todella vihaisia ja raivokkaita ihmisiä, joiden joukossa on runsaasti myös suomalaisia, heitä on vaikea saada rauhoitettua.
Tämän takia haitt#ma.. mu.. tuksesta ei turhaan puhuta, iccläm ja ateismi+kristillisyys+hindut yms. Eivät tule koskaan saavuttamaan yhteisymmärrystä yhtään missään. Mä.. mut niistä kulttuureista, jotka haluavat integroitua länsimaihin. Esimerkkejä lähiömellakoista ja uskon lakiin perustuvista rinnakkaisyhteiskunnista on jo niin monesta eu - maasta, ettei siltä voi sulkea silmiään.
Eurooppa ja Suomi sen mukana on Libanonin viitoittamalla tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin tai myöhemmin persut pitää hävittää. Ei välttämättä tällä vuosikymmenellä.
Älä viitsi, ne tekevät sen itse. Turha alentua niiden tasolle edes trollausmielessä.
Tämä. Persuäijillä taitaa olla eniten ulkomaalaisia vaimoja verrattuna muihin puolueisiin. Ilmeisesti mo-nikulttuurisuus onkin hieno asia silloin kun se palvelee omia intressejä
Vierailija kirjoitti:
Historia toistaa itseään. Asiaa ei helpota muistomerkkien ja patsaiden poisto, joka tekee virheiden muistamisesta vaikeampaa.
Yritätkö olla vitsikäs?
Patsaiden ja muistomerkkien olemassaolo lisää sotaa ja rasismia. Ainoa historiassa tapahtunut sota, joka on tuomittu, on Saksan toiminta toisessa maailmansodassa. Ja niille saksalaisille ei ole patsaita.
Jos halutaan estää historiaa toistamasta itseään, on kaikkien kenraalien, orjakauppiaiden yms. patsaat tuhottava.
Kansallisvaltiot ovat tehneet Euroopasta rauhallisen maanosan.
Nyt kun uusia kansallisuuksia otetaan sisään, palataan vanhaan 'hyvään' aikaan.
Luin vastikään lehtijutun, jossa kerrottiin miksi lupiinit on hävitettä¨vä. Se on vieraslaji, joka vie elintilaa alkuperäisiltä kasveilta, tappaen ne. Mietin jo tuolloin, miksi tämä (hävittäminen) on kasvien maailmassa ookoo, mutta haitallisten ihmislaj¨ien elintilan valtausta katsotaan hyväksyen tai vähintäänkin sietäen. Näin ollen todellakin uskon ja jopa tietyllä tapaa toivon, että jossain vaiheessa - kun rais¨kaukset, lasten hyvä¨ksikäytöt, sek¨suaalivä¨hemmistöjen sortamiset, kunniamur¨hat, rotuun perustuvat vä¨kivaltatapaukset, petokset ja valtion taloudelliset kupp¨aukset, ym. alkavat räjähdysmäisesti kasvaa ja muuttua uudeksi normiksi - alkaa alkuperäisvä¨estö viimein laittamaan hanttiin ja puolustamaan omaa elintilaansa ja arvojaan. Ellei sitten yhteiskunta ehdi muutamassa vuosikymmenessä mädätt¨ää itsensä niin, että alkuperäis¨väestö huomaakin olevansa niin suurta vähemmistö¨ä ja/tai tähän vieras¨lajiin sekoittunutta, että vasta¨rinta olisi jo teoreettisesti aivan liian suuressa altavastaajan roolissa, ja on vain sopeuduttava siihen, että länsimaiset arvot ovat vaihtuneet alkukantaiseen, eriarvoistavaan ja väki¨valtaiseen musl¨imikultt¨uuriin.
Jum'alauta että tämä ennakkosensuuri on raivostuttavaa toisinaan täällä, pahoittelut jos viesti tuli useaan kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Eurooppa ja Suomi sen mukana on Libanonin viitoittamalla tiellä.
Parikymmentä vuotta avoimien rajojen icclamisaatioa riitti tekemään maasta ruutitynnyrin.Sinisilmäisyydellä on hintansa.
Vierailija kirjoitti:
Luin vastikään lehtijutun, jossa kerrottiin miksi lupiinit on hävitettä¨vä. Se on vieraslaji, joka vie elintilaa alkuperäisiltä kasveilta, tappaen ne. Mietin jo tuolloin, miksi tämä (hävittäminen) on kasvien maailmassa ookoo, mutta haitallisten ihmislaj¨ien elintilan valtausta katsotaan hyväksyen tai vähintäänkin sietäen. Näin ollen todellakin uskon ja jopa tietyllä tapaa toivon, että jossain vaiheessa - kun rais¨kaukset, lasten hyvä¨ksikäytöt, sek¨suaalivä¨hemmistöjen sortamiset, kunniamur¨hat, rotuun perustuvat vä¨kivaltatapaukset, petokset ja valtion taloudelliset kupp¨aukset, ym. alkavat räjähdysmäisesti kasvaa ja muuttua uudeksi normiksi - alkaa alkuperäisvä¨estö viimein laittamaan hanttiin ja puolustamaan omaa elintilaansa ja arvojaan. Ellei sitten yhteiskunta ehdi muutamassa vuosikymmenessä mädätt¨ää itsensä niin, että alkuperäis¨väestö huomaakin olevansa niin suurta vähemmistö¨ä ja/tai tähän vieras¨lajiin sekoittunutta, että vasta¨rinta olisi jo teoreettisesti aivan liian suuressa altavastaajan roolissa, ja on vain sopeuduttava siihen, että länsimaiset arvot ovat vaihtuneet alkukantaiseen, eriarvoistavaan ja väki¨valtaiseen musl¨imikultt¨uuriin.
Jum'alauta että tämä ennakkosensuuri on raivostuttavaa toisinaan täällä, pahoittelut jos viesti tuli useaan kertaan.
Tämä Usahan loikanneen neuvostoliittolaisen kertomus valtion ideologisesti järjestelmällisestä tuhoamisesta on erittäin ajankohtainen vaikka tehty 1980 - luvulla. Laittakaa talteen, tämä keskusteluketju pian poistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin tai myöhemmin persut pitää hävittää. Ei välttämättä tällä vuosikymmenellä.
Älä viitsi, ne tekevät sen itse. Turha alentua niiden tasolle edes trollausmielessä.
Tämä. Persuäijillä taitaa olla eniten ulkomaalaisia vaimoja verrattuna muihin puolueisiin. Ilmeisesti mo-nikulttuurisuus onkin hieno asia silloin kun se palvelee omia intressejä
Kaikki ihmiset ajavat omia intressejään, sinä mukaan lukien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä etnisyyksien välille, mutta vallankumouksia ja sisällisotia todennäköisesti. Sosialistit ja kollekivistit nousevat taas, ja HE tekevät rodusta avainkysymyksen, tietenkin "hyvin aikein". Tälle tulee sitten vastareaktio, kuten viimeksikin. Fasismi alkoi reaktiona kommunismille.
Todellinen avoin sota ei tosin ala minun elinaikanani, mutta mellakoita tulee tapahtumaan yhä useammin. Ja poliisivalvonta tulee menemään entistä pahemmaksi. Nyt jo Britanniassa on ajatuspoliisi, joka tulee huomauttamaan jos Twitteriin kirjoittaa jotain poliittisesti inkorrektia, ja tämä ei ollut vitsi. En tiedä onko sitä suomen medioissa ollut mainintaa, en lue kotimaisia uutisia enää.
Ajatuspoliisista on tullut myös kiusaamisen muoto nuorison keskuudessa, eikä tarvitse edes kirjoittaa mitään epäkorrektia. Riittää, ettei toista kaikkea mitä vaaditaan toistettavan - sekin riittää, että joku väittää ettet ole tehnyt tarpeeksi, vaikka olisit tehnytkin kaiken vaadittavan.
Hyvä pointti tuo myös. Mutta tarkennan, että minä puhuin kirjaimmellisesti poliisista, valtion palkkalistoilla olevasta koulutetusta poliisista, joka varoittaa ihmisiä "sopimattomasta" twiittaamisesta. Esim jos kyseenalaistaa, onko transnainen oikea nainen.
https://www.bbc.com/news/uk-england-humber-47005937
Jopa "suvaitsevaisuuden" propagandatalo bbc kirjoittaa joskus välillä aiheesta.

Jösses :o Kiitos tiedosta, tuota en tiennytkään.
Luulin että tarkoitit ihmisiä, jotka tulevat puskista vaatimaan täysin tuntemattomien ihmisten twiittejä poistettaviksi, sellaisia twiittejä joissa ei edes ole ensinäkemältä mitään ihmeellistä. Tällaisia olen itse nähnyt. En tiennyt, että vastaavia viranomaisiakin on nykyään! Mistä ne varsinaiset ajatuspoliisit edes tietävät, onko joku twiittaaja britti vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Historia toistaa itseään. Asiaa ei helpota muistomerkkien ja patsaiden poisto, joka tekee virheiden muistamisesta vaikeampaa.
Olet täysi idiootti.
Miksi Adolf Hitlerille ei ole patsaita? Eikö niitä pitäisi olla, jotta emme unohtaisi?
Ne patsaat ovat Hitlerin uhreille. Samalla tavalla muidenkin diktaattoreiden, sotapäälliköiden, orjakauppiaiden ja kansanmurhaajien UHREILLE pitäisi olla patsaita, jotta emme unohtaisi.
Vierailija kirjoitti:
En, mutta yleensä sorretut ennen pitkää kapinoivat, mikä kannattaa pitää mielessä jos tekee mieli jättää vaikka mustat palkkaamatta pelkän ihonvärin takia, tai huudella heille kadulla törkeyksiä. Jos kohtelee toisia hyvin ja tasa-arvoisesti, he kohtelevat sinua samoin.
Ja tämähän nähdään Ruotsissa, joka rakasti monikulttuuria ja miten kävi, koko yhteiskunta on yhä enemmän sekaisin. Ei voi kukaan väittää, ettei tyhmä kantasvenssoni olisi kaikkensa tehnyt, että väki saataisiin viihtymään. Syyt on ihan muualla.
Valkoinen ylisyötetty/ruumiillista työtä ikänsä vältellyt ei todellakaan voita yhtään mitään. Vie etuoikeutettu takapuolesi muualle ja mene vaikka tilaamaan pizzaa ja pelaamaan tietokoneella