Onko teille loukkaannuttu kirkosta eroamisestanne?

Erosin täysi-ikäisenä ja asuin silloin vielä kotona. Olisinko ollut 19. Vanhemmat näkivät maistraatin kirjeen ja arvasivat, mistä on kyse. Äitini totesi, että meidän suvussa ei ole ollut tapana erota kirkosta (hänen molemmat sisarukset eronneet) ja isä heti perään, että nyt on turha odottaa mummuja häihin, kun niitä ei voi pitää kirkossa.

Kaikki muut suhtautuivat asiaan neutraalisti ja vanhemmatkin ajan saatossa hyväksyneet asian. Myös nyt jo edesmennyt mummu ja toinen edelleen elävä mummu ilmoittivat, että tulevat häihin vaikka ne pidettäisiin tervatynnyrissä.

Ei ole loukkaantunut kukaan. Enkä olisi välittänyt vaikka olisikin, se olisi ollut loukkaantujan ihan oma murhe. Minun elämänihän tämä on, ei muiden.

Aloin joskus 16-17-vuotiaana puhumaan kirkosta eroamisesta. Koko suku on vain tapakristittyjä, itse oikeastaan olisin vielä halunnut uskoa ja tuskailin sen kanssa kovasti mutta en pystynyt keskustelemaan asiasta kenenkään kanssa. Mitä enemmän kuin Raamattua niin sitä enemmän tuntui että jos Jumala on olemassa niin tää sadisti ei ole mun jumala. Erosin heti kun täytin 18, en saanut lupaa aiemmin. Äitini oli pitkään aivan kauhuissaan ja luuli tosissaan että musta tulee joku stanan palvoja, vaikka ei meillä ikinä uskosta puhuttu, se oli vain tapa.

Nyt aikuisena kenelläkään ei ole juuri mielipidettä asiasta, ihmettelevät vaan että enkö halua kirkkohäitä.

Näille tapauskovaisille jotka ei ole ikinä edes lukeneet raamattua tuntuu olevan "uskossaan" tärkeimmät asiat juuri kirkkohäät, kasteet ja hautaus.

Ei ole kukaan loukkaantunut. Sukuni ja vanhempani eivät ole uskovaisia, kirkkoon kuuluvat tavan vuoksi. Ei ketään kiinnosta kuulunko vai en.

On, mutta vain yksi. Oma häpeänsä.

Ei, toisaalta ukkikaan ei kuulunut kirkkoon, en tiedä oliko eronnut siitä vai eikö ollut kuulunut ikinä. 

Äidille en ole viitsinyt kertoa... eikä se ole tullut puheeksikaan.

Erosin kirkosta, kun lapsrt olivat alakouluikäisiä. Lapset erosivat myöhemmin, kun itse ilmoittivat siihen halukkuutensa. Yksi oli erotessaan niin nuori, että tarvitsi vanhempien luvan. Muut olivat yli 15 v, joten vanhempien lupaa ei tarvittu.

Mitään varsinaisia ongelmia ei ole ollut, sillä aiheesta ei ole juuri puhuttu. Tosin yhdet sukulaiskummit ovat saattaneet loukkantua, kun ei kutsuttu rippijuhliin, joita ei koskaan ollut.

Ei loukkaannuttu, ainoa oikeasti uskova sukulaisenikin erosi kirkosta kun ei pidä sitä oikeana kristillisenä yhteisönä joten hänkään ei siis loukkaantunut.

Erosin kirkosta heti kun täytin 18. En kertonut vanhemmilleni, mutta äiti sai selville jostain postista, joka minulle tuli kotiin. Äiti tykkäsi huonoa, vaikka ei sitä niin sanonutkaan, mutta näkihän sen.

Ei ole loukkaannuttu. Mutta isoisäni jätti minut mainitsematta testamentissaan. Veli ja serkut saivat jokainen kohtalaisen mukavan summan, minä en.

Ei varsinaisesti, mutta kun yritin saada meidän lapsia seurakunnan kerhoon, niin ilmoittivat, että ollaan jonossa viimeisinä. Mukaan päästään, jos ryhmä ei täyty seurakuntaan kuuluvista. Ja täyttyihän se. Kunnalla ei ole meillä kerhoja tarjolla, vain maksullista päivähoitoa.

On, pappi kun sai tietää, että oli eronnut kirkosta aikoja sitten. Syy eroamiseen oli rahan säästö kirkollisverosta, olin pienituloinen. Olin käynyt sitä ennen kirkossa, lapsesta opitun tavan vuoksi ja antanut kolehtiin euroja. Papin törkeä käytös romutti lopulta kirkon imagon, käyn vain joulukirkossa ja annan kolehtiin senttejä euron edestä.