Miten olette päässeet lapsuudenperheenne nuukailusta eroon aikuisena?

Lapsuudenperheeni oli ihan keskituloinen, vanhemmat insinööri ja lastentarhanopettaja. Ei isompia velkoja, edullinen asunto maaseudulla. Silti kaikessa nuukailtiin ja köyhäiltiin lähes naurettavuuteen saakka. Esim. koko lapsuuden ja nuoruuden ajan mulla ei ollut kunnon kenkiä! Siis aina jostain halpahallista 15-20 euron tennareita, lenkkareita, talvisaappaita, jotka jo parin kuukauden käytön jälkeen oli linttaan astuttu ja jo heti ensi alkuunkin kovat, hiertävät ja epämukavat. Silloin en edes tajunnut miten epämukavia kenkiä ne oli. Kun muutin pois kotoa lukion jälkeen, ostin ensimmäisillä kesätyörahoilla kunnon lenkkarit ja tajusin, miten valtava ero oli lapsuuteni kenkiin. Nämä kengät olivat Adidaksen lenkkarit ja maksoivat vähän päälle 100 euroa (olivat vielä alessa), ja vanhemmat piikittelivät, että "olet muodin orja kun pitää maksaa merkistä lisää". Eivät oikeasti tajunnut, että se laatu ja mukavuus oli myös ihan toista kuin halpahallin 15 euron monoissa.

Toinen esimerkki: viime kesän kesätyörahoilla ostin elämäni ensimmäisen merkkilaukun, ovh 450 mutta sain -70% alella. Tästäkin tuli vanhemmilta piikittelyä, kuulemma ostin laukun buustatakseni egoani. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan äiti on näyttänyt esimerkkiä, miten laukkuja ostetaan marketeista parilla kympillä, tungetaan ne täpötäyteen tavaraa (työpaikan eväät jne) ja viimeistään puolen vuoden jälkeen laukku venyy, paukkuu, rispaantuu ja lopulta pettää totaalisesti. Sitten onkin aika ostaa uusi parinkympin rytky joka kohta taas on kulutettu loppuun. Ei mitään logiikkaa edes tuossa nuukailussa. Laadukkaassa merkkilaukussani, jonka sain vieläpä tosi hyvällä hinnalla, on ihan toisenlainen elinkaari ja TAKUU, vrt. nuo halpislaukut.

Nuukailu näkyi lapsuudenkotini arjessa myös siten, että kun syötiin ihan tavallista kotiruokaa, esim. tortilloja tai lasagnea, aina vanhempien piti muistuttaa kuinka paljon säästetään, kun syödään kotona eikä ravintolassa. Ravintolakäyntejä pidettiin turhuuden huipentumana. Kesti aika pitkään, ennen kuin pystyin myöntämään itselleni, että välillä on oikeasti aivan mahtavaa ja rentouttavaa mennä valmiiseen pöytään ja syödä ruokaa, jota en itse osaisi enkä jaksaisi laittaa ja se on sen rahan arvoista.

Viimeisin nuukailujuttu, jonka huomasin tarttuneen itseeni lapsuudenkodista on jäätelö. Vanhempani ostivat AINA kaupan omien halpismerkkien halvinta (usein vanilja) jäätelöä. Ikinä ei ostettu irtojäätelöä kiskalta, joskus harvoin ehkä tuutti tavallisesta kaupasta jos halvalla sai. Yleensä kuitenkin jäätelö oli halvin litran pakkaus kasvisrasvajäätelöä ja siihen makuun totuin ja pidin sitä ainoana oikeana jäätelönä. Havahduin tähän oikeasti vasta tänään, kun kaveripariskunta tuli kylään ja tuliaisena toivat Valion Jäätelöfabriikin karamelli- ja salmiakkijäätelöpurkit. Syötiin ne kolmistaan, ja en voinut edes kuvitella, että jäätelö maistuu sellaiselta. Ei vaan ne makuyhdistelmät vaan ihan kermainen koostumus ja maku oli jotain ihan toista kun noissa kasvisrasva-halpiksissa. Jos kaverit eivät olisi tuoneet noita jäätelöitä, olisi varmaan jatkanut lapsuudenkodista opittua nuukailua tässä asiassa. Outoa ja hassua samaan aikaan.

Mitä kokemuksia teillä on lapsuudenkodin hölmöistä säästäväisyyksistä ja miten olette päässeet niistä eroon?