Säälittää kaikki (pikku)lapset, joita näkee ulkoilemassa vanhemman kanssa

Vierailija kirjoitti:

Ei heru ymmärrystä puistosomettajille vaikka olisi kuinka kotiäiti, tai etenkään silloin. Varsinkin kun siihen omien kokemusten mukaan on liittynyt se ettei huomata kun lapsi käyttäytyy minun lasta kohtaan rumasti niin että vaikka komennan tätä suht kuuluvaan ääneen, ei äiti malta nostaa katsetta sieltä toisesta todellisuudesta. Surullista. Minua ainakin kiinnostaa oman lapseni touhut kännykkää enemmän.

Onko väärin myöntää, että joskus kiinnostaa se Instagram feed enemmän kuin hiekkalinnan rakentaminen? 😃

Onneksi mulla on aina nenä kiinni kirjassa, ei vissiin ole yhtä paheksuttavaa.

Jos varta vasten lähdet ulkoilemaan lapsesi tai lastesi kanssa, miksi sinun pitäisi olla kännykällä JUURI SILLOIN? Miksi ei esim. aiemmin tai myöhemmin kotona? Eikö ulkoilu ole juuri yhteistä aikaa vanhemman ja lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei heru ymmärrystä puistosomettajille vaikka olisi kuinka kotiäiti, tai etenkään silloin. Varsinkin kun siihen omien kokemusten mukaan on liittynyt se ettei huomata kun lapsi käyttäytyy minun lasta kohtaan rumasti niin että vaikka komennan tätä suht kuuluvaan ääneen, ei äiti malta nostaa katsetta sieltä toisesta todellisuudesta. Surullista. Minua ainakin kiinnostaa oman lapseni touhut kännykkää enemmän.

Joka ikinen kerta näin? Erikoista. Itse taas näen hyvin paljon läsnäolevia äitejä nykyään. Ovat jopa jaksamisensa rajoilla, koska koko ajan pitäisi olla leikittämässä ja sanoittamassa tunteita ja tapahtumia. Olen hyvin monta vuotta viettänyt puistoissa ja koko ulkoilun someen uppoutuneita en muista nähneeni. Vähän armollisuutta kaipaisi, ellei lapset päivä toisensa jälkeen ihan heitteillä ole.

Ja lapsen kehityksen kannalta on äärettömän tärkeää antaa lapsen leikkiä yksin ja ratkaista ongelmia tai ikäistensä seurassa. Eikä vanhemman lähteä ohjaamaan sitä, jolloin tapetaan lapsen mielikuvitus ja luovuus ja ongelmaratkaisut.

Ja todella surullista, kun jotkut lapset eivät keksi yksin mitään tekemistä tai leikkiä, vaan tarvitsee viihtyäkseen ohjausta ja aikuisen läsnäoloa.

Sitä voi kertoa lapselle, että aikoo vilkaista puhelimesta jotakin niin, ettei lapselle tule tunnetta, että hän on toisarvoista, hylätty, riesa yms. Vilkaisun pitää myös olla se, mitä luvataan, jottei lapselle tule tunnetta, että hän on petetty, toisarvoinen, hylätty, riesa yms.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi haluaa leikkiä itsekseen, sen hänelle kyllä suon ja teen silloin jotain omia juttujani, luen, selaan puhelinta tai juttelen puistokaverin äidin kanssa. En minä kotonakaan tuppaudu lapsen huoneeseen, jos tällä on siellä hyvät leikit keskenään. Lapsi osaa kyllä pyytää seuraa, kun sitä haluaa ja usein leikitäänkin yhdessä.

Toki seuraan samalla, ettei lapsi tee mitään päätöntä, mutta annan leikkirauhan. Rasittavia nekin vanhemmat, jotka koko ajan kommentoivat ja selostavat lapsen tekemisiä.

Omat vanhempani eivät kyllä ikinä leikkineet puistossa tai pihalla kanssani, mutta mulla olikin leikkiseurana samanikäinen sisarus.

Ja parasta mitä lapselleen voi antaa on leikkirauha.

Aikuisilla ei pitäisi olla mitään asiaa hiekkalaatikolle tekemään kakkuja lapsen kanssa, koska se on lapsen "työtä" ja siihen lapsella on oikeus.

Tämä vanhempien leikkiminen on nykyajan ilmiö, joka ei edistä millään tavalla lasta, päinvastoin, lapsi kaipaa koko ajan ohjausta ja apua miten leikitään. Ja se ei ole leikin tarkoitus. Jotenkin säälittävää, kun 5v sanoo, ettei ole mitään tekemistä.

On ihan normaalia että aikuinen ei keskity koko ajan lapseen. On se sitten pyykin laittamista, lehdenlukua tai puistossa somettamista, on TERVETTÄ että lapsen ja vanhemman huomio ei koko ajan ole ensisijaisesti toisissaan, vaan toisiinsa suunnatun huomion hetket ja omien puuhien hetket vuorottelee. Toki pitää valvoa tarpeen mukaan ja olla saatavilla, mutta ei ne 4-vuotiaat opi sosiaalisia taitoja vain olemalla äipän kanssa vuorovaikutuksessa tai äipän herkeämättömässä ohjauksessa. Sitä paitsi ei ne lapsetkaan jaksa jatkuvaa vuorovaikutusta kenenkään kanssa vaan joskus voi olla kiva kaivaa sitä hiekkaa ilman että joku kaakattaa urheiluselostusta joka kädän liikkeelle.

Se, että minä en ole ollut aina tuputtamassa seuraani ja olen ollut välillä ollut viiveellä saatavilla (esim. jutellut toisen vanhemman kanssa tai plarannut puhelinta tms.) on tukenut sekä esikoisen sosiaalista kehitystä (muuten olisin varmaan saanut mennä mukaan kouluunkin jos en sitä ennen olisi lempeästi tuuppinut lasta menemään ja tekemään itse eikä koko ajan käskynkässä) ja toisaalta lasten sisarussuhdetta. Ja se, että luen puistossa puhelinta, ei ole sen pahempi kuin lukisin kirjaa - edellyttäen että tunnen ja täytän lasten valvonnan tarpeen ja olen saatavilla. Kyllä mun lapset ovat osanneet tulla sanomaan kun haluavat minut leikkiin tai tarvitsevat apua ilman että kuljen perässä kuin varjo ja tarjoan lapselle vuorovaikutusta jota hän ei sillä hetkellä kaipaa.

Nykyään pitää vaan olla koko ajan niin saakelin läsnä. 80-luvulla heitettiin kakarat kerrostalon pihamaalle että äiti sai rauhassa juoruta puhelimessa. Nykyään ei saa edes koululaiset olla yksin iltapäivällä. Jännä että vähän vanhempia ja lapsia ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos varta vasten lähdet ulkoilemaan lapsesi tai lastesi kanssa, miksi sinun pitäisi olla kännykällä JUURI SILLOIN? Miksi ei esim. aiemmin tai myöhemmin kotona? Eikö ulkoilu ole juuri yhteistä aikaa vanhemman ja lasten kanssa?

Kyllä siellä kotonakin pitää vahtia lasta. Ainakin näitä juttuja kun lukee niin siellähän sitä vasta suoritetaankin! Leikkiä, laulua, askartelua, siivousta, lämmin ruoka pari kertaa päivässä ja 100 kyykkyä.

Vierailija kirjoitti:

Jos varta vasten lähdet ulkoilemaan lapsesi tai lastesi kanssa, miksi sinun pitäisi olla kännykällä JUURI SILLOIN? Miksi ei esim. aiemmin tai myöhemmin kotona? Eikö ulkoilu ole juuri yhteistä aikaa vanhemman ja lasten kanssa?

Koska silloin kun lapsella on ollut leikkipuistossa puuhaa, muita lapsia tarkkailtavana/seurana tai sisaruksen kanssa sisäleikkejä sujuvammat leikit, hän kaipaa vähemmän vuorovaikutustani kuin kotona, kaupalla jne. Eli lapsen tarpeiden mukaan mennään. Jos hän taas kotona puuhailisi välillä omiaan ja ulkona haluaisi näyttää mulle kaiken näkemänsä ja jutella siitä, niin silloin tietysti toimisin toisin päin. Ja tietysti huomioin läsnäolon ja vuorovaikutuksen määrässä ja tavassa muutenkin lapsen tarpeet: toinen puhuu ja kyselee enemmän mutta malttaa vähemmän pysähtyä syliin, toinen taas ei jaksa jatkuvasti äänessä olevia ihmisiä mutta pyörähtää kosketusyhteydessä tankkaamassa useammin.

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia että aikuinen ei keskity koko ajan lapseen. On se sitten pyykin laittamista, lehdenlukua tai puistossa somettamista, on TERVETTÄ että lapsen ja vanhemman huomio ei koko ajan ole ensisijaisesti toisissaan, vaan toisiinsa suunnatun huomion hetket ja omien puuhien hetket vuorottelee. Toki pitää valvoa tarpeen mukaan ja olla saatavilla, mutta ei ne 4-vuotiaat opi sosiaalisia taitoja vain olemalla äipän kanssa vuorovaikutuksessa tai äipän herkeämättömässä ohjauksessa. Sitä paitsi ei ne lapsetkaan jaksa jatkuvaa vuorovaikutusta kenenkään kanssa vaan joskus voi olla kiva kaivaa sitä hiekkaa ilman että joku kaakattaa urheiluselostusta joka kädän liikkeelle.

Se, että minä en ole ollut aina tuputtamassa seuraani ja olen ollut välillä ollut viiveellä saatavilla (esim. jutellut toisen vanhemman kanssa tai plarannut puhelinta tms.) on tukenut sekä esikoisen sosiaalista kehitystä (muuten olisin varmaan saanut mennä mukaan kouluunkin jos en sitä ennen olisi lempeästi tuuppinut lasta menemään ja tekemään itse eikä koko ajan käskynkässä) ja toisaalta lasten sisarussuhdetta. Ja se, että luen puistossa puhelinta, ei ole sen pahempi kuin lukisin kirjaa - edellyttäen että tunnen ja täytän lasten valvonnan tarpeen ja olen saatavilla. Kyllä mun lapset ovat osanneet tulla sanomaan kun haluavat minut leikkiin tai tarvitsevat apua ilman että kuljen perässä kuin varjo ja tarjoan lapselle vuorovaikutusta jota hän ei sillä hetkellä kaipaa.

Tää on muuten totta. Ja on tosi tärkeääkin, että se lapsi saa tilaisuuksia kaivata ja pyytää vuorovaikutusta ja siihen lapsen pyyntöön vastataan (eli silloin nostetaan katse siitä puhelimesta ja tarvittaessa laitetaan koko laite pois), se lisää ihan eri tavalla lapsen kokemusta osallisuudesta, vastavuoroisuudesta ja minäpystyvyydestä kuin se että vanhempi häälyisi koko ajan paikalla lapsen jatkeena ja pyrkisi vastaamaan lapsen tarpeisiin ennen kuin lapsi itse tunnistaa tai viestii ne. Toki niitä aloitteita pitää tulla myös aikuisen taholta mutta ei koko ajan.

Eli päiväkodin henkilökunnallekin suotava nämä samat oikeudet siis. Työn ohessa voi ihan huoletta somettaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä ihan puhtaalla omatunnolla selaan facet ja instatkin siinä puiston penkillä, lapsi viihtyy kyllä yksinäänkin, ei tarvitse eikä kannatakaan koko ajan olla aikuisen mukana. Sivusilmällä seuraan että mitä touhuaa.

Ne ap:n muksut on niitä, jotka vielä 15-vuotiaanakin kaupassa hokee "äiti äiti äiti kato, äiti kato tätä, äiti!" eikä ap saa rauhassa ostaa itselleen edes sukkia, kun lapsi on tottunut elämään äidin huomion keskipisteenä.

Tuollainen lapsi todistaa käytöksellään ettei ole saanut koskaan oikeasti huomiota. Säälittää.

Vierailija kirjoitti:

Eli päiväkodin henkilökunnallekin suotava nämä samat oikeudet siis. Työn ohessa voi ihan huoletta somettaa.

Ehkä hieman eri asia hoitaa yhtä lasta kuin vasta parikymmenpäisestä laumasta.

Säälittää kaikki stalkkerit joilta puuttuu se oma elämä ja jaksavat vaahdota muiden kurjasta elämästä.