Keskustan jäärät häärivät Katri Kulmunin selän takana jättäen hänet yksin susille
Keskustan naiset joutuvat aina kantamaan vastuun miesten toilailuista. Mika Lintilän änkytystä kuunnellessa Business Finlandian tapauksessa tunsin myötähäpeää. Huuto ja mekastus median ja opposition puoleltakin oli aika vaimeaa, kun rahaa jaettiin yrityksille ja konsulteille. Samanlainen murentuminen olisi tapahtunut myös Lintilälle, jos hän olisi ollut Kulmunin paikalla. Tämä on niin tyypillistä toimintaa miehille. Miehet toimivat ryhmissä suojellen toinen toisiaan.
Kommentit (23)
Pitää kyllä paikkansa. Itse en äänestä kepua mutta kyllä se on nähty mikä herrakerho taustalla pyörii.
Paveako ne sinne vieläkin kaipaavat? Hei, juna meni jo.
Eiköhän se lopullinen niitti tullut kannatustuloksista. Aika kovaa kamaa myös ne spostiviestit, jossa tämä tekir oy runtattiin valmentajaksi.
Koomista että valtionvarainministeriö kikkailee hankintalain ajatuksen vastaisesti. Sama kun poliisi miettisi miten tehdä rikoksia, rikkomatta varsinaisesti lakia. Sekä toteuttaisi aikeensa. Tai tarkennettuna poliisipäällikkö.
Kulmuni ei ikinä olisi päässyt tuohon virkaan ilman miehiä. IKINÄ. Oli suuri vitsi koko nimitys.
No ei Lintilällä kyllä pitäisi olla mitään asiaa ainakaan pysyväksi valtiovarainministeriksi. Hän voi ehkä pari kuukautta olla siinä virassa, jos Saarikko ei voi ihan heti aloittaa.
Eikä myöskään Kaikkosella pitäisi olla mitään asiaa valtiovarainministeriksi.
Jos mies pitää valita, niin sitten Kurvinen on ainoa järkevä vaihtoehto.
Ja vitsiä vain ylläpidettiin aikansa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se lopullinen niitti tullut kannatustuloksista. Aika kovaa kamaa myös ne spostiviestit, jossa tämä tekir oy runtattiin valmentajaksi.
Koomista että valtionvarainministeriö kikkailee hankintalain ajatuksen vastaisesti. Sama kun poliisi miettisi miten tehdä rikoksia, rikkomatta varsinaisesti lakia. Sekä toteuttaisi aikeensa. Tai tarkennettuna poliisipäällikkö.
Törkeää että nimenomaan VM:n virkamiehet ovat suoranaisesti rikkoneet lakia (ainakin lain henkeä).
Pidittekö te oikeasti Kulmunia taitavana ja että hän oli oikeassa porukassa? Minusta tämä oli Kulmunilta myös järkipäätös, koska ilmiselvästi tehtävä oli liian vaikea osaamiseen ja kokemukseen nähden. Sanotaan näin, että hänet nostettiin nollanäytöillä kepun pj:ksi ja ei paljon pää palellut. Realismi iski viime kuukausina: laskeva kannatus, kyvyttömyys pitää puolensa hallituksessa, vaikea tehtävä valtiovarainministerinä "jaetaan rahaa" -porukan kainalossa jne.
Mitä tähän koulutuskohuun tulee, niin se oli aivan paikallaan. Aivan käsittämätöntä, että hänelle ostetaan ministeriön laskuun koulutusta valmistautuessa Kaikkosen kanssa kaksintaisteluun ja kepun puheenjohtajavaaliin. Siihenhän tätä oli ostettu ja se on se kaikista arin asia. Siksi lähti, mutta mielestäni lähti helpottuneena, koska tajusi itsekin olevansa väärässä paikassa ja vääränä aikana.
Laskun maksajia olivat työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö. Tuo lause on erään lehden jutusta, mutta herättää kysymyksen, millä perusteella laskuja siellä maksetaan. Jos saan epämääräisen laskun, tutkin kyllä onko se aiheellinen ja maksan vasta sitten. Ilmeisesti laskuja vaan maksellaan eikä etukäteen tutkita mitä ne ovat. Jos laskut tutkitaan ennen maksamista, ne voidaan ohjata oikeaan osoitteeseen. Herää ajatus salaliittoteoriasta, että ok, maksetaan lasku ja laitetaan sitten tieto julkisuuteen että tällaista on laskutettu, mutta eihän tällaista kai Suomessa tapahdu?
En tiedä onko salaliitto takana (jossa ehkä Kulmunin avustajakin mukana), mutta joka tapauksessa erittäin hämärältä vaikuttaa miten selviä sääntöjä rikotaan tai ainakin härskisti kierretään ministeriöissä ja isoja laskuja hyväksytään tuosta vain. Kiinnostaisi tietää, että tapahtuuko tätä enemmänkin....
Kepulaiset ovat aina hyväksikäyttäjiä, opportunisteja ja narsisteja. Pahuuden ilmentymä maailmassa. Ja aivan varmasti jäät yksin heikkona hetkenä - sehän on kepun tunnusmerkki! Kiusaajia ja alistajia nämä ovat, patriarkaatin jäänne joka pitäisi tuhota ja karkoittaa maasta. Herkkulihaa ja paljaita peniskuvia, kaksinaismoralismia ja mustaa sielua - niistä on kepupaska tehty.
Vierailija kirjoitti:
Laskun maksajia olivat työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö. Tuo lause on erään lehden jutusta, mutta herättää kysymyksen, millä perusteella laskuja siellä maksetaan. Jos saan epämääräisen laskun, tutkin kyllä onko se aiheellinen ja maksan vasta sitten. Ilmeisesti laskuja vaan maksellaan eikä etukäteen tutkita mitä ne ovat. Jos laskut tutkitaan ennen maksamista, ne voidaan ohjata oikeaan osoitteeseen. Herää ajatus salaliittoteoriasta, että ok, maksetaan lasku ja laitetaan sitten tieto julkisuuteen että tällaista on laskutettu, mutta eihän tällaista kai Suomessa tapahdu?
Näinhän se olisi pitänyt mennä! Erään lehtijutun mukaan TEMin virkamiesten huomautukset kilpailutuksesta tämän kaltaisissa hankinnoissa oli Kulmunin esikunnassa tyrmätty ja Kulmuni itse halusi ilmeisestikin kepulaissympatiseeraavan Saukkomaan firman konsultiksi! Näin ollen Kulmuni oli munannut aivan itse ja ero on aiheellinen ilman muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kepulaiset ovat aina hyväksikäyttäjiä, opportunisteja ja narsisteja. Pahuuden ilmentymä maailmassa. Ja aivan varmasti jäät yksin heikkona hetkenä - sehän on kepun tunnusmerkki! Kiusaajia ja alistajia nämä ovat, patriarkaatin jäänne joka pitäisi tuhota ja karkoittaa maasta. Herkkulihaa ja paljaita peniskuvia, kaksinaismoralismia ja mustaa sielua - niistä on kepupaska tehty.
Nuo samat määreet pitävät mihin tahansa poliittiseen puolueeseen, kun likasankoja aletaan heitellä. Mikään ei nimittäin ole pahempi vastustaja kuin oman puolueen jäsenet! Kulmuni osoittautui surkeaksi puoluejohtajaksi ja jäi täysin Marinin varjoon. Siinä on kepulla valinnan paikka seuraavaksi jonossa!
Eiköhän noi hallituksen tytöt olisi nyt korkea aika vaihtaa osaaviin henkilöihin. Ovat nyt saaneet kokeilla miltä homma tuntuu ja Katri tajusi jo, että saappaat ovat liian suuret. Hutisalo, Mulkosilmä ja Android eivät ole vielä tajunneet.
Taitaa olla helpottunut kun pääsi pois.
Tässä tiivistyy koko keskustalaisen politiikan hajaannus ja epäselvyys, joka pitöisi ehdottomasti kirkastaa:
Jussi Pullinen, HS. fi
Ketä keskusta oikeastaan haluaa puhutella? Onko se talouspuolue, maaseudun identiteettiin nojaava puolue vai pienten kaupunkien puolue? Millainen on keskustan visio kestävästä Suomesta? Mihin puolue sijoittuu suhteessa nousevaan nationalismiin? Mitä sitten, kun maakunnat on saatu?
Asettaako puolue etusijalle tiukan talouspolitiikan vai hyvinvointivaltion laajentamisen? Voiko se kannattaa ilmastotoimia, jotka tuntuvat autoilevan maakuntien Suomen kukkarossa? Painottuuko sen politiikassa moniarvoinen ja -kasvoinen Suomi vai konservatiivisempi ääni?"
Tässä kiteytyy Keskustan koko karmea ongelma pysyä edes hengissä: Persut ovat syöneet kepun kannatuksen lihaasyövän konservatiivisen miesäänestäjän kohdalla maaseudulla. Kaupungissa kepu on ollut aina marginaalissa, nyt vielä enemmän. Vihreät ja Kokoomus vievät naisäänestäjien äänet. Eläkeläiset äänestävät persuja ja demareita suurissa määrin. Kepulle ei yksinkertaisesti ole enää ekologista lokeroa lainkaan! Maanviljelijät ovat yrittåjiä ja heissäkin persut ja Kokoomus vievät äänet.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tiivistyy koko keskustalaisen politiikan hajaannus ja epäselvyys, joka pitöisi ehdottomasti kirkastaa:
Jussi Pullinen, HS. fi
Ketä keskusta oikeastaan haluaa puhutella? Onko se talouspuolue, maaseudun identiteettiin nojaava puolue vai pienten kaupunkien puolue? Millainen on keskustan visio kestävästä Suomesta? Mihin puolue sijoittuu suhteessa nousevaan nationalismiin? Mitä sitten, kun maakunnat on saatu?
Asettaako puolue etusijalle tiukan talouspolitiikan vai hyvinvointivaltion laajentamisen? Voiko se kannattaa ilmastotoimia, jotka tuntuvat autoilevan maakuntien Suomen kukkarossa? Painottuuko sen politiikassa moniarvoinen ja -kasvoinen Suomi vai konservatiivisempi ääni?"Tässä kiteytyy Keskustan koko karmea ongelma pysyä edes hengissä: Persut ovat syöneet kepun kannatuksen lihaasyövän konservatiivisen miesäänestäjän kohdalla maaseudulla. Kaupungissa kepu on ollut aina marginaalissa, nyt vielä enemmän. Vihreät ja Kokoomus vievät naisäänestäjien äänet. Eläkeläiset äänestävät persuja ja demareita suurissa määrin. Kepulle ei yksinkertaisesti ole enää ekologista lokeroa lainkaan! Maanviljelijät ovat yrittåjiä ja heissäkin persut ja Kokoomus vievät äänet.
Mielestäni Keskustan kannattaisi panostaa ennen kaikkea aluepolitiikkaan. Mutta ei vain maaseutuun tai maatalouteen vaan myös pienempiin kaupunkeihin ja niiden asemaan ja näissä kaupungeissa asuvien ihmisten asioihin.
Kasvukeskusten ulkopuolella asuu merkittävä määrä suomalaisia edelleenkin ja alueellinen kehittäminen on tärkeää kuitenkin.

Toisaakta sipiläläinen tiukka talouskuri on jäänyt vieläkin kepun liturgiaan päälle. Siinä on vaikea holvata rahaa maakuntahimmeleihin, kun samaan aikaan paasaa talouskuriata! Ongelma on siis kaksinaismoralismi näissä isoissa kysymyksissä! Kepu yrittää olla kokoomuslainen taloudenvartija hallituksessa, vaikka ajaa verorahojen kylvöä moian pieniin maakuntahimmeleihin. Uskottavuus onnsiis mennyt. Kokoomusta äänestävät kokoomuslaista politiikkaa kannattavat. Jos kepu teeskentelee pikkukokoomusta, on se kuokeman suudelma. Tämä romahdutti Sipilän johtaman Keskustan oikeasti!
Oliko oikeasti mitään painetta, vai halusiko Katri vain pois? Julkisesti ei ollut mitään painetta, vain opposition todella epätoivoisia yrityksiä.