Uusioperheessä parisuhteen huomioiminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et puhu asiasta miehellesi?  Tuo että mies keskittyy lapsiinsa lasten ollessa teillä on täysin normaalia ja ja myös arvostettavaa häneltä isänä. Mutta tietenkin kahdenkeskisenä aikana teidän pitäisi satsata siihen suhteen hoitoon.

Meillä on molempien lapset joka toinen viikko ja kyllähän silloin mennään lasten ehdoilla. Lapsettomilla viikoilla sitten hoidetaan parisuhdetta.

Olen tästä puhunut.. Useinkin. Yleensä se puhuminen auttaa muutamaksi päivää ja sitt taas unohtuu siihen asti että puhun asiasta uudelleen. Ja minusta se on erittäin hyvä piirre hänessä millainen isä hän on lapsilleen ja jos lapsen tekisin niin haluaisin että sillä olisi tuollainen isä.. Ja ei se ongelma olekaan se aika kun lapset on ja ymmärrän sen, mutta sitä en enää ymmärrä kun ollaan kahdestaan. 

Ja hain tällä julkaisulla ehkä vertaistukea että onko tämä normaalia suhteessa missä on lapsia, että kaikki huomio kiinnittyy heihin vaikka lapset ei oliskaan ja miten muut hoitavat parisuhdettaan.

Ja oon tullut jo siihen tulokseen että tällainen tämä suhde on.. On käynyt ero mielessä, haluan tuntea itseni rakastetuksia ja tärkeäksi, mutta nyt lähinnä tuntuu, että oon se taloudenhoitaja.. 

Auttaisiko, jos sopisitte ihan jonkun säännöllisesti toistuvan ajankohdan, jolloin teette pariskuntana jotain ja suunnittelette tekemisen joko yhdessä tai vaikka vuorotellen? Esim. joka ke-ilta tai la-päivä (miten ikinä teidän arkeen, työvuoroihinne, harrastuksiin, lasten paikallaoloon jne. sopiikaan). Jos puhuminen asiasta ei tuota tulosta, niin ehkä joku tällainen konkreettisempi toimenpide.

Tuota pitää kokeilla. Kiitos vastauksesta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko ne lapset on teillä? Vaikuttaa siltä, että olet mustasukkainen itseäsi paljon nuoremmille.

Mitä hiton väliä sillä kuinka paljon lapset on tällä parilla jos sitä yhteistä tekemistä ei ole silloinkaan kun lapset eivät ole heillä? Tällä ongelmalla ei ole nyt mitään tekemistä lasten kanssa. 

Ai sinusta ei ole mitään eroa, onko lapset ap:lla 2 pv/kk vain 28 pv/kk?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo tapahtui vaikka miehen lapset oli viimeinenkin melkein aikuinen jo. Ja vaikka olin raskaana odottaen yhteistä lasta.

Harvat lomamatkat sain suunnilleen pakottaa miehen mukaan. Ja siellä hänellä oli huono omatunto ettei lapset ole reissussa. Raskaana ollessa olisin halunnut tehdä lomamatkan, kun vielä pystytään tai edes viikonlopun reissun. Kahdestaan , hoitaen parisuhdetta. Ei . Mies lähti teinin kanssa ja minä olin omillani. Myöhäisillä viikoilla tapahtuneen keskenmenon jälkeen olisin entistä kipeämmin kaivannut edes yhteistä viikonloppua jonnekin. Mies alkoi taas puhua , että teinin kanssa pitää mennä.

Lopulta edes saunailtaa kahdestaan ei olisi voinut viettää. Lähdin kävelemään, vaikka sattui. Mies on nyt itkenyt perääni kohta vuoden. Tapailunaisia hänellä onneksi riittää.

Ei sitä loputtomiin jaksa, jos ei toinen ole kiinnostunut hoitamaan parisuhdetta lainkaan tai tekemään mitään kivaa yhdessä. Tällainen mies pitää naistaan itsestäänselvänä. Sitten tulee taas yllätyksenä, kun nainen lähtee ja löytää jonkun toisen jota kiinnostaa mennäkin joskus jonnekin.

Tuo on aina paha, kun ihminen toimii syyllisyyden tai pelon ohjaamana. Tilanne olisi ollut eri, jos mies olisi aidosti priorisoinut lapsensa - silloin hän olisi tajunnut itse, ettei elämään mahdu parisuhdetta.

Siksi omat motiivit pitää aina selvittää itselleen. Miksi minä valitsen niin kuin valitsen? Kun syyn löytää, niin tietää, mitä se tarkoittaa muiden valintojen kohdalla.

Tätä samaa minäkin mietin. Ja miks ryhtyi parisuhteeseen jos sille ei ole aikaa eikä kiinnostusta. Onko se vaan sen takia että on joku auttamassa taloudellisesti ja lasten hoidon takia.. Alussa ennenkuin muutin miehen luokse niin tunsin itseni rakastetuksi ja sain kukkia yms. Mutta kaikki loppu siihen kun muutettiin yhteen.. Tuntuu että nyt hänen ei tarvitse enää tehdä mitään kun sai minut luokseen asumaan. Kunpa se itse tajuais taistella meidän suhteen eteen.

Älä deittaile lisääntyjiä. Tulet aina olemaan prioriteettilistalla sijalla ynnämuut.

Kun aloimme olemaan yhdessä mun lapset oli 6-15v. Lapset olivat satunnaisesti isällään vuorokauden mutta ei koskaan lomia tms. Heti alusta olimme porukassa perheenä enemmän kuin parina.

Vuoden kuluttua aloimme rakentamaan taloa ja tuo raksavuosi oli meidän kuherruskuukausi (appiukko 3. pyöränä).

Kun rahatilanne helpottui aloimme käymään kerran vuodessa pitkän vkl reissussa kaksin. Joskus lähdettiin vain ajelemaan kahville naapurikylään tai kaupunkiin. Muuten sitten omalla pihalla kahvit kun lapset olivat kavereilla tai huoneissaan.

Pieniä juttuja

24v tuli juuri täyteen

Meillä ei ole uusioperhe vaan ihan ydinperhe, mutta kerron vähän tuosta huomioimisesta.

Me teemme perhekalenteriin paljon merkintöjä, kalenteri on perinteinen seinämalli mutta voisi hyvin olla myös sähköinen. Sinne merkitään lomat, treenit, leirit, juhlapäivät jne. Sitten suunnitellaan aina hyvissä ajoin tietyt ”omat jutut”.

Minä vien vuorovuosina aina toisen lapsista kahdenkeskiselle matkalle, ja se merkitään hyvissä ajoin ylös. Mies tekee lasten kanssa tietyt perinnereissut. Sitten on ”mamma och pappa-dag” joka on kerran kuussa. Silloin vuorotellen suunnittelemme minulle ja miehelle kahdenkeskistä ohjelmaa, joka on toiselle yllätys ellei ole etukäteen sovittu joku tapahtuma johon pitää erityisesti valmistautua.

Mietin, jos suunnittelisitte vähän yhdessä sekä noita lasten asioita että yhteisiä aikuisten juttuja, miehen kognitiivinen kuorma vähän kevenisi kun asiat olisivat ylhäällä merkittynä ja suunniteltuna. Sitten riittäisi energiaa myös siihen yhteisen kivan suunnitteluun.

Tai sitten otit vahingossa kumppanin, joka ei halunnutkaan parisuhdetta vaan taloudenhoitajan. Siinä tapauksessa kannattaa lähteä ennen kuin alat tehdä hänen kanssaan lapsia. Joku syy siihen tietysti on, miksi miehen edellinen liitto ei kestänyt...