"Pitää mennä ihmisten ilmoille" yms. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on avioliitto veitsenterällä just tämän vuoksi.

Mä en myöskään ymmärrä miksi koko ajan pitäisi olla ihmisten ilmoilla, sosiaalinen ja hyperaktiivinen harrastusrintamalla. Mun mies ei ymmärrä, miksi mä en pyydä mun työkavereita meille iltaisin ja viikonloppuisin istumaan iltaa. Yritän selittää, että työkaverini ovat ihan kivoja mutta mulle riittää että teen heidän kanssaan viitenä päivänä viikossa töitä 8h/päivä, en halua viettää heidän kanssaan enää vapaa-aikaani. Kuulemma olen erakko. Aha.

Mieheni ei myöskään ymmärrä miksi mulla ei ole insta ja facebook tilejä. Kuulemma ihan normaalia jakaa elämänsä siellä, mutta mä olen kuulemma outo kun en laita perhekuvia nettiin. Aha.

Samoin miehen mielestä pitäisi koko ajan kutsua meille muitakin vieraita. Pyytää ihmisiä meidän mökille, kotiin viikonloppuisin, mennä konserttiin kaveriperheiden kanssa ja koko ajan olla joidenkin muiden kanssa. Milloin voimme olla ihan vain keskenämme oman perheen kanssa?

Ja ikää meillä 45v eli en vaan ymmärrä tätä jatkuvaa ylisosiaalisuutta. Kaverit on kivoja, mutta tarvitsen myös omaa aikaa.

Ja naimisiin saakka ehditte ennen kuin huomasitten olevanne tässä suhteessa erilaisia! Meillä nuo asiat käsiteltiin jo seurusteluaikana.

Kyllä, ihmiset kuule muuttuvat vuosikymmenten aikana. Avioliittoa takana 20 v ja olin minäkin energinen ja sosiaalinen aiemmin. Ikä tekee tehtävänsä, ei sitä jaksa istua tässä iässä kolmen lapsen äitinä iltojaan baareissa, teattereissa, saunailloissa ja kissanristiäisissä  kaverijoukkojen kanssa.

Mua on aina ihmetyttänyt se, kun sanotaan naisten olevan sosiaalisempia kuin miehet. Minusta se on päinvastoin. Miehet tykkää kutsua kavereita kylään ja käydä yhdessä paikoissa, mutta naiset keskittyy pelkästään siihen omaan perheeseen. Sen takia itsellänikään ei ole enää kavereita, kaikilla on mies ja sitten unohtuu ystävät. Ero kun tulee, voidaan nähdä, mutta kun uusi mies löytyy, ei ehdi enää tavata. Työpaikallakin on vaikeaa ystävystyä kenenkään kanssa, kun kaikilla on ainakin mies, osalla myös lapsia. Mihinkään ei voi lähteä.

Kyllä ne miehet mielellään tapaa vapaa-ajallaan kavereita vielä kolmekymppisinäkin. Paitsi tietenkin jos on tuollainen vaimo joka kieltää. Tälläkin palstalla jatkuvasti naiset hokee tuota, että: "en jaksa vapaa-ajallakin katsella työkavereitani."

Kyllä mä jaksaisin, mutta kun ei ne halua. Miehet meillä käy töiden jälkeen esimerkiksi yhdessä kalastamassa tai baarissa. Naisia ei saa lähtemään mihinkään, edes sienimetsälle. Saatikka mökille. Yksin saa joka paikkaan mennä. Mun mielestä naiset voisivat relata vähän.

Monen monta kertaa käynyt mielessä jonkinlaisen seuratoiminnan järkkääminen (aikuisille) aktiivisille naisille, taidetta/hyväntekeväisyyttä/laskuvarjohyppyä/vaellusta tai vaikkapa noita sieniretkiä, ja niin että olisi varsinkin viikonloppuisin jotain. Moneen aktiviteettiin olisi kivempi mennä porukalla, miksei käydä lasillisella tai tuopilla siihen päälle, kunhan ei tartte kotona homehtua kun ei nuo yökerhot enää houkuttele mutta kaipuu viettää ”arjesta irrottautumista” on edelleen yhtä vahva kuin nuorempana. Ärsyttää niin vietävästi tämä kulttuuri jossa sosiaalisuus ja kokemukset kuuluu vain nuorisolle.

Vierailija kirjoitti:

Minä tarvitsen valtavasti yksinäisyyttä (positiivista sellaista) kun olen töissä muiden seurassa. Etätyö on myös yhdessä oloa ja toivun siitä yksin.

Jos olen vuoden töissä niin kesäloman saatan viettää kotona lähtemättä mihinkään. Ja se on ihanaa.

Lähes kaikki muutkin ovat töissä muiden seurassa. Aika vähän on nykyään yksin työskentelyä. Silti olisi hyvä huolehtia ihmissuhteista. Etkö tapaa ollenkaan sukulaisia, ystäviäsi ja vanhempiasi? Etkö jaksa sitäkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tarvitsen valtavasti yksinäisyyttä (positiivista sellaista) kun olen töissä muiden seurassa. Etätyö on myös yhdessä oloa ja toivun siitä yksin.

Jos olen vuoden töissä niin kesäloman saatan viettää kotona lähtemättä mihinkään. Ja se on ihanaa.

Lähes kaikki muutkin ovat töissä muiden seurassa. Aika vähän on nykyään yksin työskentelyä. Silti olisi hyvä huolehtia ihmissuhteista. Etkö tapaa ollenkaan sukulaisia, ystäviäsi ja vanhempiasi? Etkö jaksa sitäkään?

Veikkaan asiakaspalvelutyötä joka luonteeltaan on tauotonta ja palveltavien vaihtuvuus suurta. Näissä duuneissa olevia ei läheskään kaikkien kohdalta kohdella kuin ihmistä, ja jossain vaiheessa ei jaksa nähdä omalla ajallaan ketään, ei edes omaa äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ihmisten ilmoille meneminen tarkoittaa vain neljän seinän sisältä poistumista. En ole ajatellut, että se tarkoittaa nimen omaan ihmisten kanssa seurustelua.

Just näin! Ihmisten ilmoilla liikkuminen on tutuista ympyröistä poistumista, käymistä paikoissa, joissa muutkin ihmiset vapaa-ajallaan käy. Ei mua siellä kiinnosta muut ihmiset enkä hakeudu heidän seuraansa, on vain piristävää välillä nähdä muutakin kuin työpaikka, oman kodin seinät ja samat lenkkipolut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tarvitsen valtavasti yksinäisyyttä (positiivista sellaista) kun olen töissä muiden seurassa. Etätyö on myös yhdessä oloa ja toivun siitä yksin.

Jos olen vuoden töissä niin kesäloman saatan viettää kotona lähtemättä mihinkään. Ja se on ihanaa.

Lähes kaikki muutkin ovat töissä muiden seurassa. Aika vähän on nykyään yksin työskentelyä. Silti olisi hyvä huolehtia ihmissuhteista. Etkö tapaa ollenkaan sukulaisia, ystäviäsi ja vanhempiasi? Etkö jaksa sitäkään?

Veikkaan asiakaspalvelutyötä joka luonteeltaan on tauotonta ja palveltavien vaihtuvuus suurta. Näissä duuneissa olevia ei läheskään kaikkien kohdalta kohdella kuin ihmistä, ja jossain vaiheessa ei jaksa nähdä omalla ajallaan ketään, ei edes omaa äitiään.

Allekirjoitan tämän täysin!

Se tarkoittaa maailman kuvan osittaista avartamista. "Olen niin ruma, olen niin lihava, ihmiset tuijottaa...". Eli kun menee neljän seinän sisältä vähän ulos niin huomaa että ihmisiä on kaikenlaisia ja kaiken kokoisia. Ja että ihmiset eivät pääsääntöisesti tuijota tai kiinnitä sinuun huomiota. Eli jos jää vain omien ajatustensa vangiksi kotiin niin voi jäädä elämä elämättä kun kuvittelee asioita omassa päässään. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on avioliitto veitsenterällä just tämän vuoksi.

Mä en myöskään ymmärrä miksi koko ajan pitäisi olla ihmisten ilmoilla, sosiaalinen ja hyperaktiivinen harrastusrintamalla. Mun mies ei ymmärrä, miksi mä en pyydä mun työkavereita meille iltaisin ja viikonloppuisin istumaan iltaa. Yritän selittää, että työkaverini ovat ihan kivoja mutta mulle riittää että teen heidän kanssaan viitenä päivänä viikossa töitä 8h/päivä, en halua viettää heidän kanssaan enää vapaa-aikaani. Kuulemma olen erakko. Aha.

Mieheni ei myöskään ymmärrä miksi mulla ei ole insta ja facebook tilejä. Kuulemma ihan normaalia jakaa elämänsä siellä, mutta mä olen kuulemma outo kun en laita perhekuvia nettiin. Aha.

Samoin miehen mielestä pitäisi koko ajan kutsua meille muitakin vieraita. Pyytää ihmisiä meidän mökille, kotiin viikonloppuisin, mennä konserttiin kaveriperheiden kanssa ja koko ajan olla joidenkin muiden kanssa. Milloin voimme olla ihan vain keskenämme oman perheen kanssa?

Ja ikää meillä 45v eli en vaan ymmärrä tätä jatkuvaa ylisosiaalisuutta. Kaverit on kivoja, mutta tarvitsen myös omaa aikaa.

Käykö teillä sit ikinä ketään? Tai teettekö muuta kuin olette kotona? Tuossa kannattaa löytää kultainen keskitie eli sinä saat olla välillä rauhassa kotona mutta jos miehesi haluaa kutsua vieraita tai käydä kanssasi jossain niin suosittelen että teet myös sitä.