Nyt muuten vtuttaa ja ankarasti
Minulla oli taannoin kuulemistilaisuus opintojen etenemättömyyden takia. Sain sitten aikaa vaivaiset 2 kk tehdä aivan HIRVEÄN määrän tehtäviä, matikkaa lähes 60 tehtävää, lisäksi äikkää, lisäksi sitä sun tätä, en jaksa edes luetella kaikkia.
Tosiaan matikasta on koko ajan puhuttu, mutta ikinä en ole sitä tehnyt eikä kukaan ole antanut mitään tehtäviä. Vasta hetki sitten tajusin, että niitä hel-vetin tehtäviä ei ole avattu minulle nettiin!!!! Menee niin vtun hermo kun mikään tuolla koulussa ei toimi🤬
Onko ihmekään, kun tehtävät eivät edisty, kun niitä ei edes avata minulle??? Muilla on ollut kuukausitolkulla aikaa, nyt minun täytyisi suoriutua hirveästä kasasta hommia muutaman viikon aikana, tai lennän ulos koulusta. En todellakaan hyväksy tällaista, että minua rankaistaan asiasta joka ei ole edes minun vikani 🤬
Kommentit (14)
Vtuttaa kun jatkuvalla syötöllä syyllistän itseäni aivan turhaan! Olen ihmetellyt, kun kaikki puhuvat matikasta, mutta ikinä sitä ei ole tehty. Sitten yhtäkkiä viime tipassa selviää, että tehtäviä ei ole edes avattu minulle!! Ja sitten minä saan pskaa niskaan, kun en edisty tehtävissä!! Ja minä kiltisti otan kaiken vastaan enkä yhtään osaa kyseenalaistaa!! Hel-vetti, nimittäin en todellakaan tule saamaan noita kymmeniätuhansia tehtäviä valmiiksi muutamassa viikossa. Sanon ihan suoraan, että olette itse mokanneet, joten minä ansaitsen vähintään kuukauden lisäaikaa. 🤬🤬
On kai sinulla ollut työjärjestys jossa tunnit ja kai opettajankin pitämiä matematiikan tunteja. Missä olit tuolloin? Lisäksi muita tehtäviäkin tekemättä.
Opiskelija on itse vastuussa opinnoistaan, ei sinun puolesta muut voi tehdä tehtäviä. Etkö ole keskustellut muiden ryhmässä olevien kanssa tehtävistä?
Yleensä puututaan ja puhutaan asiasta ensin ja vasta sitten on kuulemistilaisuus.
Mitä alaa opiskelet?
Tuttua. Mun pitäs vauhdilla tehdä tehtäviä, jotka on alunperinkin huonosti ohjeistettu, osa on sellasia, jotka on tarkotettu ammattilaisille ym.
Vierailija kirjoitti:
On kai sinulla ollut työjärjestys jossa tunnit ja kai opettajankin pitämiä matematiikan tunteja. Missä olit tuolloin? Lisäksi muita tehtäviäkin tekemättä.
Opiskelija on itse vastuussa opinnoistaan, ei sinun puolesta muut voi tehdä tehtäviä. Etkö ole keskustellut muiden ryhmässä olevien kanssa tehtävistä?
Yleensä puututaan ja puhutaan asiasta ensin ja vasta sitten on kuulemistilaisuus.
Mitä alaa opiskelet?
Olen etäopiskelija aikuispuolella eikä meillä ole opettajia, vaan OHJAAJAT. Ihan itsenäisesti teen hommia eikä ole millään tavalla minun syyni, että minulle ei viitsitä avata tehtäviä mutta rankaistaan kyllä niiden tekemättä jättämisestä.
Tee tehtäviäsi, äläkä täällä hillu
Joo ja ihan sama mitä "yleensä" tehdään, minun kanssani ei ole mitään puhuttu. Enkä ole edes tajunnut, että matikan tehtäviä ei ole missään vaiheessa ollut saatavilla. Totta kai minä luulen, että kaikki tehtävät avataan opiskelijoille. Ei käynyt mielessäkään, että koululta ei tuon vertaa osata varmistaa, että homma toimii kuten pitää.
Jos minulle ei anneta lisäaikaa, nousee sellainen haloo että oksat pois. Suututtaa, kun minua yritetään syyllistää muiden virheistä🤬
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi.
Näin teen.
Kyllä sä selviät. Alat vaan tekemään. Teet vasemmalla kädellä vaikka, jollei aika muuten riitä. Tsemppiä!
Opiskelija voi itsekin kysyä että tuleeko esim. matematiikasta tehtäviä ja jos tulee niin mihin? Ellei tehtäviä näy ohjaajalta voi kysyä miksei niitä näy tai miksen saa tehtäviä auki? Tällä pääsee jo alkuun opinnoissa....
Ehkä eniten suututtaa se, että siinäkään vaiheessa, kun ohjaajalle on selvinnyt, että minulla EI OLE EDES OLLUT MAHDOLLISUUTTA tehdä tehtäviä, hän ei havahdu että kappas, anteeksi! Saat tietysti kuukauden lisäaikaa! Ei, vaan minun täytyy itse hoksata, että hommat eivät nyt mene oikein ja vaatia oikeutta.