Milloin tämä koronapas*a loppuu?
En enää jaksa tätä. Koska tämä h*lvetti loppuu? Koko vuosi on tuntunut vain pahalta unelta.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Loppuu sitten, kun hälläväliä-tyypit lakkaavat levittämästä sitä. Siihen asti riskiryhmät ja sairastamishaluttomat välttelevät kontakteja ja kuluttamista, taantuma syvenee, valtio ottaa lisää velkaa ja nuoret juhlijat pääsevät tutustumaan leikattavalla sosiaalituella elämisen riemuun.
Voisi jopa sanoa, että perusterveet ja nuoret ampuvat itseään jalkaan.
Hallitus ampuu Hetemäen THL lekureiden uskomattoman huonolla tartuttavuuslukulaskennalla höystetyllä raportilla kyllä kaikkia suomalaisia hautaan tai viiveellä vammauttaa.
Ei kriisiä voi johtaa suosituksilla. Ruotsissa on tehty niin ja ovat maailmanlaajuinen Häpeä.
2019 ajattelin, että ihanaa 2020-luku alkaa ja uudet tuulet. Olen ollut pahasti masentunut viime vuodet, joten odotin että tämä uusi vuosikymmen olisi uusi alku elämässäni ...
2020: mulla on niin ikävä 2010-lukua !
=( =( =(
Loppunut jo ajat sitten. Katso ulos kesästä nauttivia tavallisia ihmisiä. Ei ketään kiinnosta enää. Itseäni ei kiinnostanut missään vaiheesssa pikkuflunssa. Naureskelin vain. Mutta nyt muutkin ovat heränneet todellisuuteen ja jatkaneet arkensa elämistä. Ai että kohta pääsee ravintolaan.
Ihmiset perseilee välittämättä ohjeista ja hallitus peesaa julkaisemalla "tutkimuksia", että maskeista ei ole hyötyä.
Tiukkojen rajoitusten maissa, joissa on myös maskipakko, availtiin hiljalleen ja varovasti yhteiskuntaa.
Normaali arki ei välttämättä palaa ennen ensi vuotta, kun suomalaiset minä.minä-laiskimukset, joilta yleensä löytyy uhoa, muttei aitoa sisua, nyt perseilevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli Ylellä juttua, että hoitoa ei välttämättä koskaan tule.
Kerrotko tästä enemmän? Millä perusteella yms?
Voi kun tämä olisi kuin SARS ja loppuisi vuoden loppuun mennessä.
Ei tämä ole. SARS oli niin vaarallinen, että siihen sairastuttuaan ei paljoa voinut parveilla levittämässä tautia. Lähes kaikki sairastuneet kuolivat, yksi suomalainenkin (sai taudin lentokoneesta). Siks SARS tukahtui itsestään.
Koronalle ei käy niin.
Ei kaikki SARS:iin sairastuneet kuolleet. 10% sairastuneista kuoli. Tämä COVID-19 on Sars-Cov-2:n aiheuttama ja sen kuolleisuusprosentti saattaa olla myös lopulta ikävän korkea, ainakin paljon korkeampi kuin kausi-influenssan, johon sitä väkisin halutaan verrata !
He jotka jäivät SARS:ta henkiin, eivät jääneet ilman pysyviä vammoja keskushermostossa, keuhkoissa yms. kivaa... myös tämä versio 2 kykenee aiheuttamaan vaikka mitä tuhoa elimistössä, sillä se infektoi endotelian eli verisuonten seinämät; ja verisuoniahan on meillä kaikissa tärkeissä elimissää .
Toivottavasti ihmiset muistavat hygieniaohjeet ja turvavälit vielä pitkään. Itse käytän aina hanskoja ja kasvomaskia ja pesen käsiä vähintään 20 kertaa päivässä, pidän turvavälit ja olen ulkona vain pakolliset.
Vierailija kirjoitti:
2019 ajattelin, että ihanaa 2020-luku alkaa ja uudet tuulet. Olen ollut pahasti masentunut viime vuodet, joten odotin että tämä uusi vuosikymmen olisi uusi alku elämässäni ...
2020: mulla on niin ikävä 2010-lukua !
=( =( =(
Mitähän tästä seuraa.. no pohjalta on yksi suunta ja se on ylöspäin tai sitten voi jäädä pohjalle makaamaan. Yritän ensimmäistä vaihtoehtoa.
Mä olen kanssa niin loppu tähän ja ennen kaikkea pettynyt, koska tosiaan kuvittelin että niillä rajoituksilla mitkä maaliskuussa tuli voimaan saadaan korona nitistetyksi kesäkuun alkuun mennessä. Toki oletin, että koulu on etäopetuksessa lukuvuoden loppuun ja ihmiset oikeasti malttaa pysyä sisällä vaikka onkin kevät ja kivat kelit. Erityisesti olen pettynyt hallitukseen joka alkoi lipsuilla ennen aikojaan ja on nyt kadonnut johonkin kuin maan nielemänä.
Luotin selvästi ihan liikaa suomalaisiin ja me-henkeen :-(

Niinpä. Kun ei olisi tarvinnut enää pitkään jaksaa, niin tilanne olisi ollut turvallinen.
Korona on sosiaalisille ihmisille kuin painajainen
Minua ei kiinnosta vaikka en koskaan enää voisi mennä ravintolaan, teatteriin, elokuviin, konserttiin tai edes vaatekauppoihin. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, milloin pääsen tapaamaan iäkkäitä vanhempiani ilman riskiä tartuttamisesta. He on minulle yksineläjälle läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset, eikä aikaa ole ehkä enää kovin monia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli Ylellä juttua, että hoitoa ei välttämättä koskaan tule.
Kerrotko tästä enemmän? Millä perusteella yms?
Voi kun tämä olisi kuin SARS ja loppuisi vuoden loppuun mennessä.
Ei tämä ole. SARS oli niin vaarallinen, että siihen sairastuttuaan ei paljoa voinut parveilla levittämässä tautia. Lähes kaikki sairastuneet kuolivat, yksi suomalainenkin (sai taudin lentokoneesta). Siks SARS tukahtui itsestään.
Koronalle ei käy niin.
Ei kaikki SARS:iin sairastuneet kuolleet. 10% sairastuneista kuoli. Tämä COVID-19 on Sars-Cov-2:n aiheuttama ja sen kuolleisuusprosentti saattaa olla myös lopulta ikävän korkea, ainakin paljon korkeampi kuin kausi-influenssan, johon sitä väkisin halutaan verrata !
He jotka jäivät SARS:ta henkiin, eivät jääneet ilman pysyviä vammoja keskushermostossa, keuhkoissa yms. kivaa... myös tämä versio 2 kykenee aiheuttamaan vaikka mitä tuhoa elimistössä, sillä se infektoi endotelian eli verisuonten seinämät; ja verisuoniahan on meillä kaikissa tärkeissä elimissää .
Melkein kaikki sairastuneet ovat oireettomia. Miten sen unohdit mainita?
Ei tää lopu niin kauan kun ihmiset perseillee eivätkä noudata rajoituksia ja hallitus höllentää rajoituksia entisestään.
Rajoituksia ei tule uudestaan koska Suomessa halutaan laumasuojaa jota ei ikinä saavuteta.
Jos ois yhteiskunta laitettu totaaliseen lock downiin jo keväällä oltais tyystin eri tilanteessa nyt. Melkein voisin veikata et tää ois jo tukahdettu tässä vaiheessa.
Tällä menolla tämä vain maksaa enemmän ja talous kärsii pidempään.
Eihän rajoituksilla ole mitää virkaa, kun ihmiset lakkasivat noudattamasta niitä.
Kaduilla ja kaupoissa on jo viikkoja parveiltu ihan normaaliin tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli Ylellä juttua, että hoitoa ei välttämättä koskaan tule.
Kerrotko tästä enemmän? Millä perusteella yms?
Voi kun tämä olisi kuin SARS ja loppuisi vuoden loppuun mennessä.
Ei tämä ole. SARS oli niin vaarallinen, että siihen sairastuttuaan ei paljoa voinut parveilla levittämässä tautia. Lähes kaikki sairastuneet kuolivat, yksi suomalainenkin (sai taudin lentokoneesta). Siks SARS tukahtui itsestään.
Koronalle ei käy niin.
Ei kaikki SARS:iin sairastuneet kuolleet. 10% sairastuneista kuoli. Tämä COVID-19 on Sars-Cov-2:n aiheuttama ja sen kuolleisuusprosentti saattaa olla myös lopulta ikävän korkea, ainakin paljon korkeampi kuin kausi-influenssan, johon sitä väkisin halutaan verrata !
He jotka jäivät SARS:ta henkiin, eivät jääneet ilman pysyviä vammoja keskushermostossa, keuhkoissa yms. kivaa... myös tämä versio 2 kykenee aiheuttamaan vaikka mitä tuhoa elimistössä, sillä se infektoi endotelian eli verisuonten seinämät; ja verisuoniahan on meillä kaikissa tärkeissä elimissää .
Melkein kaikki sairastuneet ovat oireettomia. Miten sen unohdit mainita?
Mistä tiedät, ovatko he lopulta täysin oireettomia ? Tämä pandemia ei ole kestänyt vielä kovin kauaa.
Suomalaiset (tai osa meistä) perseilee ja munaa tämän nyt ihan itse. Kolmikymppiset juhlii teinien kanssa puistossa juomalla pussikaljaa, tietty vähemmistö kulkee edelleen laumoina ja asuu pienissä kopeissa päällekkäin jne. Eli ei tämä kyllä näin lopu. Ja se piikki taitaa tullakin juhannukseksi. Kun eikös niinkin olla ennustettu. Kaikki muut ennusteet ovatkin menneet päin persettä, mutta jos tuo nyt osuisi..🤔
Vierailija kirjoitti:
Minua ei kiinnosta vaikka en koskaan enää voisi mennä ravintolaan, teatteriin, elokuviin, konserttiin tai edes vaatekauppoihin. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, milloin pääsen tapaamaan iäkkäitä vanhempiani ilman riskiä tartuttamisesta. He on minulle yksineläjälle läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset, eikä aikaa ole ehkä enää kovin monia vuosia.
Mä eristäydyin vanhempieni vuoksi kokonaan. En käy edes kaupassa. Onneksi on etätyö. Kun olin ollut 4 viikkoa kotona, ryhdyin käymään vanhempieni luona pari kertaa viikossa. Vanhempani ovat on yli 90 v ja on mahdollista, että eivät elä niin kauaa, että pandemia olisi ohi. Välillä kieltämättä olen kateellinen siskolleni, joka voi elää melkein kuin ennenkin. Tavata lapsiaan ja lapsenlapsiaan, mökkeillä, käydä normaalisti kaupoissa jne. Hänellä ei kuitenkaan ole etätyömahdollisuutta, joten mä olen sitten se, joka kökkii kotona kuukaudesta toiseen.
Lahdessa se ei ole alkanutkaan eli odottelen vielä koska täällä alkaisi vai alkaako ollenkaan.
Nämä välinpitämättömät yksilöt pitävät kyllä huolen, että sama meno jatkuu vielä pitkään.