Miten pääsen eroon uhriutumisesta?

Käännä se toisinpäin! Eli ajattelet vaan niin että et ole uhri vaan sankari ! Sankari joka selviää mistä vaan :D Tämä on auttanut minua ainakin.

t. ent.uhri 

Hankkiudu eroon ihmisistä 

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Käännä se toisinpäin! Eli ajattelet vaan niin että et ole uhri vaan sankari ! Sankari joka selviää mistä vaan :D Tämä on auttanut minua ainakin.

t. ent.uhri 

Ok, kiitos tämä oli ihan hauska vinkki...pitää yrittää alkaa uskottelemaan itselleni noin :)

-ap

Pääset aika helposti eroon tajuamalla sen, että kukaan ei halua mitään uhrimyllynkiveä kaulaansa. Kuvittele itsesi siihen rooliin että joku riippa ripustautuu sinuun.

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Kerrotko vähän, millaisia ajatuksia sinulla on uhriutumisen takana? Kiinnostaa nimittäin minua erään lähipiirin ihmisen vuoksi. Hänellä tuntuu aina olevan selitys kaikelle. En voi tehdä, koska väsyttää... Suutuin, kun sinä suutuit ensin... Yritän, mutta en pysty koska väsy tai kiire tai joku. Lopulta syy on se, että "Olen niin paska ihminem". En pysty käsittämään. Itse liikaakin etsin aina syytä itsestäni.

Uhriutumisella on taustansa lapsuuden perheessä, joten se on siinä mielessä aivan loogista käytöstäkin l. itselle saa olla armollinen ja ymmärtäväinen.

Kun elämäntarinansa kanssa on sovussa ja pystyy ottamaan vastuuta omista tunteistaan ja valinnoistaan ei tarvitse enää uhriutua. Vastuunottaminen on aikuismaista käytöstä.

Sinä olet hyvällä tiellä kun olet tiedostanut asian. Uhrin roolista irtipääseminen vaatii aikaa. Kaikkea hyvää elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko vähän, millaisia ajatuksia sinulla on uhriutumisen takana? Kiinnostaa nimittäin minua erään lähipiirin ihmisen vuoksi. Hänellä tuntuu aina olevan selitys kaikelle. En voi tehdä, koska väsyttää... Suutuin, kun sinä suutuit ensin... Yritän, mutta en pysty koska väsy tai kiire tai joku. Lopulta syy on se, että "Olen niin paska ihminem". En pysty käsittämään. Itse liikaakin etsin aina syytä itsestäni.

En tiedä miten muilla mutta itselläni se on sellainen olotila että tietyt vastukset elämässä ovat lannistaneet mut lopullisesti ja sitten ne estävät mua elämästä sellaista elämää kuin haluaisin ja sitten mä uhriudun niistä asioista jatkuvasti.

Esimerkiksi koska mun ulkonäössä on nää puutteet, niin mä olen ruma eikä kukaan siksi voi rakastaa oikeasti mua. Tai mä en menesty mun elämässä kun mulla on tää lukihäiriö, jonka vuoksi en kouluttautunut riittävän korkealle ja nyt olen työssä jota inhoan...ja siksi muuten olen nyt köyhä ja koska olen köyhä ei mulla ole varaa mihinkään ja kukaan ei välitä köyhistä ja siksi mun elämä on tuhoon tuomittu. Tai mulla nyt vain on ihan surkeat geenit ja siksi mun koko elämä on pilalla ja olen perinyt huonot hermoni isältäni jnejne...

-ap

Vierailija kirjoitti:

Uhriutumisella on taustansa lapsuuden perheessä, joten se on siinä mielessä aivan loogista käytöstäkin l. itselle saa olla armollinen ja ymmärtäväinen.

Kun elämäntarinansa kanssa on sovussa ja pystyy ottamaan vastuuta omista tunteistaan ja valinnoistaan ei tarvitse enää uhriutua. Vastuunottaminen on aikuismaista käytöstä.

Sinä olet hyvällä tiellä kun olet tiedostanut asian. Uhrin roolista irtipääseminen vaatii aikaa. Kaikkea hyvää elämääsi!

Tarkoitatko että uhriutuminen on opittu käytösmalli? vai lapsuudesta johtuvaa jollain muulla tapaa?

Kiitos, toivon todella että oppisin eroon tästä uhriksi heittäytymisestä, se kyllä varmasti parantaisi elämänlaatua ja auttaisi varmasti muodostamaan aidompia ja antoisampia ihmissuhteitakin.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Tiedostan kyllä jollain tasolla asian, mutta sorrun todella ihan naurettavan helposti siihen ansaan että minusta ei ole mihinkään ja etten pystyisi tai ettei minulla olisi riittäviä voimavaroja ottamaan vastuuta omasta elämästäni. Olen todella pelokas ja ahdistun helposti ja siksi kai olenkin omaksunut tuon uhrin roolin niin hyvin, kun ei ikäänkuin tarvitse olla vastuussa kun on muiden vitävänä. Mutta silloin elämä on kyllä sellaista ajelehtimistä ja ahdistavaa sekin, se turvallisuuden tunne joka tuostauhrina olemisesta tulee on oikeastaan pelkkää harhaa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Täältä sivusta huutelen, että esim lapsuudenaikainen hyväksikäyttö ja muu rankasti alistettuna oleminen, voi vaikuttaa myöhemminkin niin että se hyväksikäytön dynamiikka jatkuu. Aivotoiminta ja psykologia on monimutkaista. Myös sattumuksilla on osuutta, onko ympäristössä lannistavia vai kannustavia tyyppejä.

Onhan outoa jos 50-vuotias nainen pohtii vanhan isän tunteita ja yhä odottaa anteeksipyyntöä. Suhteet on voineet olla, että on jäänyt toisen armoille. Sille sairaudelle ei voi mitään. Kun lapsuudessa ne keneen olisi pitänyt voida luottaa, teki pahaa. Kiintymyssuhdehäiriö on jättänyt jälkensä aivoihin.

Hälyttävämpää on että on paljon miehiä joilla on tarve alistaa ja hyväksikäyttää ja kuitenkin siitä vastuutetaan aina vain sitä naista. Kiksi ei siis tule seksistä, vaan juuri siitä vallankäytöstä.

Seksuaalirikolliset voi oikeasti ajatella että teko oli esim naisen ulkonäön, käytöksen tmv syy. Ja sitten kirjoitetaan netti puolilleen, että kaikkihan me miehet tissiä kytätään ja homotemppuja naisilta odotetaan.

Luonnottomiin asioihin (esim vastenmielisen kosketus) on luonnollista reagoida ahdistumalla. Teon kohteeksi joutunutta ei kuitenkaan saa tuomita mistään toipumisen vaiheista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Tiedostan kyllä jollain tasolla asian, mutta sorrun todella ihan naurettavan helposti siihen ansaan että minusta ei ole mihinkään ja etten pystyisi tai ettei minulla olisi riittäviä voimavaroja ottamaan vastuuta omasta elämästäni. Olen todella pelokas ja ahdistun helposti ja siksi kai olenkin omaksunut tuon uhrin roolin niin hyvin, kun ei ikäänkuin tarvitse olla vastuussa kun on muiden vitävänä. Mutta silloin elämä on kyllä sellaista ajelehtimistä ja ahdistavaa sekin, se turvallisuuden tunne joka tuostauhrina olemisesta tulee on oikeastaan pelkkää harhaa.

-ap

Tämä on hyvä alku, että tiedostat asian. Olen itse kamppaillut samojen asioiden kanssa ja kamppailen välillä edelleenkin. Mutta kuten itsekin huomaat, niin uhriutuminen vain lamaannuttaa ja passivoittaa. Se torppaa kaikenlaisen kehittymisen ihmisenä ja elämän muuttamisen parempaan suuntaan.

Ainakin minä olen saanut apua siitä, kun puutun negatiivisiin ajatuskulkuihin enkä lähde vellomaan siinä itsesäälin ja marttyyriuden kierteessä. Negatiiviset ajatukset eivät helpota oloa mitenkään, vaikka ne tuntuvatkin tutulta ja siksi turvalliselta. Ja nehän ovat hirveän koukuttaviakin. On paljon helpompi miettiä kaikkea ikävää kuin myönteisiä juttuja.

Ja sekin on ihan totta, että elämä on epäreilua ja joillain on paljon enemmän vaikeuksia ja menneisyydessä isompia taakkoja kuin toisilla. Mutta maailma ei muutu reilummaksi sillä, että sinä tai minä vajoamme masennukseen ja luovutamme elämän suhteen. Eikä menneitä pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteen voi kuitenkin aina vaikuttaa.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki uusi tuntuu aluksi oudolta, typerältä, ahdistavalta, jopa pelottavalta. Samalla tavalla uudet ajatusmallitkin saattavat olla ihan naurettavia aluksi, kun eihän se nyt voi olla totta, että MINÄ pystyisin jotenkin vaikuttamaan asioihin tai että minä olenkin ihan kelvollinen ihminen tai että minä voisin saavuttaa jotain... Mutta ajan mittaan uusista ajatuksista tuleekin osa sinua eikä niissä olekaan enää mitään hassua tai tyhmää.

Sanon vain että tuosta kannattaa kyllä yrittää päästä. Tiedän muutamankin tämän tyylisen ihmisen ja ovat kyllä todella rasittavia seuralaisia. Toisella elämä on oikeastikin ollut varmastikin raskasta, mutta sen jatkuva esiin tuominen ei tee hänen eikä kenenkään muunkaan olosta yhtään parempaa ja toisella taas asiat näyttäisivät olevan ihan mukavastikin, mutta hänen puheissaan hänellä on aina jokin vastoinkäyminen ja jos vaikka erehdyt kertomaan jostain omasta koettelemuksestasi, niin hänelläpä vasta onkin kamalampaa, vaikka asiat eivät oikeastaan edes olisi hullummin on kaikki aina kokoajan todella huonosti hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Tiedostan kyllä jollain tasolla asian, mutta sorrun todella ihan naurettavan helposti siihen ansaan että minusta ei ole mihinkään ja etten pystyisi tai ettei minulla olisi riittäviä voimavaroja ottamaan vastuuta omasta elämästäni. Olen todella pelokas ja ahdistun helposti ja siksi kai olenkin omaksunut tuon uhrin roolin niin hyvin, kun ei ikäänkuin tarvitse olla vastuussa kun on muiden vitävänä. Mutta silloin elämä on kyllä sellaista ajelehtimistä ja ahdistavaa sekin, se turvallisuuden tunne joka tuostauhrina olemisesta tulee on oikeastaan pelkkää harhaa.

-ap

Tämä on hyvä alku, että tiedostat asian. Olen itse kamppaillut samojen asioiden kanssa ja kamppailen välillä edelleenkin. Mutta kuten itsekin huomaat, niin uhriutuminen vain lamaannuttaa ja passivoittaa. Se torppaa kaikenlaisen kehittymisen ihmisenä ja elämän muuttamisen parempaan suuntaan.

Ainakin minä olen saanut apua siitä, kun puutun negatiivisiin ajatuskulkuihin enkä lähde vellomaan siinä itsesäälin ja marttyyriuden kierteessä. Negatiiviset ajatukset eivät helpota oloa mitenkään, vaikka ne tuntuvatkin tutulta ja siksi turvalliselta. Ja nehän ovat hirveän koukuttaviakin. On paljon helpompi miettiä kaikkea ikävää kuin myönteisiä juttuja.

Ja sekin on ihan totta, että elämä on epäreilua ja joillain on paljon enemmän vaikeuksia ja menneisyydessä isompia taakkoja kuin toisilla. Mutta maailma ei muutu reilummaksi sillä, että sinä tai minä vajoamme masennukseen ja luovutamme elämän suhteen. Eikä menneitä pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteen voi kuitenkin aina vaikuttaa.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki uusi tuntuu aluksi oudolta, typerältä, ahdistavalta, jopa pelottavalta. Samalla tavalla uudet ajatusmallitkin saattavat olla ihan naurettavia aluksi, kun eihän se nyt voi olla totta, että MINÄ pystyisin jotenkin vaikuttamaan asioihin tai että minä olenkin ihan kelvollinen ihminen tai että minä voisin saavuttaa jotain... Mutta ajan mittaan uusista ajatuksista tuleekin osa sinua eikä niissä olekaan enää mitään hassua tai tyhmää.

Kiitos kommentista. Yritän nyt itsekin tulla entistä tietoisemmaksi noista omista kielteisistä ja haitallisista ajatusmalleistani, jotta niiden todenperää voisi alkaa kyseenalaistaa. Jotenkin vain ne negatiiviset ajatukset itsestä tuntuvat paljon todellisemmilta ja niihin on helpompi uskoa, kuin siihen että itsessä voisi olla niitä hyviäkin puolia...en tiedä voisiko tätä jotenkin tehokkaasti harjoitella että saisi uskoteltua itselleen että on ihan mahdollista että itsessä olisi niitä positiivisiakin puolia, tai edes potenttiaalia sellaiseen, koska lopultahan se muutos on kiinni siitä mihin itse uskoo.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Sanon vain että tuosta kannattaa kyllä yrittää päästä. Tiedän muutamankin tämän tyylisen ihmisen ja ovat kyllä todella rasittavia seuralaisia. Toisella elämä on oikeastikin ollut varmastikin raskasta, mutta sen jatkuva esiin tuominen ei tee hänen eikä kenenkään muunkaan olosta yhtään parempaa ja toisella taas asiat näyttäisivät olevan ihan mukavastikin, mutta hänen puheissaan hänellä on aina jokin vastoinkäyminen ja jos vaikka erehdyt kertomaan jostain omasta koettelemuksestasi, niin hänelläpä vasta onkin kamalampaa, vaikka asiat eivät oikeastaan edes olisi hullummin on kaikki aina kokoajan todella huonosti hänellä.

¨

Kertokaa toki millaisia uhriutujia lähipiirissänne on ja miten heidän käytöksenne on vaikuttanut teihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Tiedostan kyllä jollain tasolla asian, mutta sorrun todella ihan naurettavan helposti siihen ansaan että minusta ei ole mihinkään ja etten pystyisi tai ettei minulla olisi riittäviä voimavaroja ottamaan vastuuta omasta elämästäni. Olen todella pelokas ja ahdistun helposti ja siksi kai olenkin omaksunut tuon uhrin roolin niin hyvin, kun ei ikäänkuin tarvitse olla vastuussa kun on muiden vitävänä. Mutta silloin elämä on kyllä sellaista ajelehtimistä ja ahdistavaa sekin, se turvallisuuden tunne joka tuostauhrina olemisesta tulee on oikeastaan pelkkää harhaa.

-ap

Tämä on hyvä alku, että tiedostat asian. Olen itse kamppaillut samojen asioiden kanssa ja kamppailen välillä edelleenkin. Mutta kuten itsekin huomaat, niin uhriutuminen vain lamaannuttaa ja passivoittaa. Se torppaa kaikenlaisen kehittymisen ihmisenä ja elämän muuttamisen parempaan suuntaan.

Ainakin minä olen saanut apua siitä, kun puutun negatiivisiin ajatuskulkuihin enkä lähde vellomaan siinä itsesäälin ja marttyyriuden kierteessä. Negatiiviset ajatukset eivät helpota oloa mitenkään, vaikka ne tuntuvatkin tutulta ja siksi turvalliselta. Ja nehän ovat hirveän koukuttaviakin. On paljon helpompi miettiä kaikkea ikävää kuin myönteisiä juttuja.

Ja sekin on ihan totta, että elämä on epäreilua ja joillain on paljon enemmän vaikeuksia ja menneisyydessä isompia taakkoja kuin toisilla. Mutta maailma ei muutu reilummaksi sillä, että sinä tai minä vajoamme masennukseen ja luovutamme elämän suhteen. Eikä menneitä pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteen voi kuitenkin aina vaikuttaa.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki uusi tuntuu aluksi oudolta, typerältä, ahdistavalta, jopa pelottavalta. Samalla tavalla uudet ajatusmallitkin saattavat olla ihan naurettavia aluksi, kun eihän se nyt voi olla totta, että MINÄ pystyisin jotenkin vaikuttamaan asioihin tai että minä olenkin ihan kelvollinen ihminen tai että minä voisin saavuttaa jotain... Mutta ajan mittaan uusista ajatuksista tuleekin osa sinua eikä niissä olekaan enää mitään hassua tai tyhmää.

Kiitos kommentista. Yritän nyt itsekin tulla entistä tietoisemmaksi noista omista kielteisistä ja haitallisista ajatusmalleistani, jotta niiden todenperää voisi alkaa kyseenalaistaa. Jotenkin vain ne negatiiviset ajatukset itsestä tuntuvat paljon todellisemmilta ja niihin on helpompi uskoa, kuin siihen että itsessä voisi olla niitä hyviäkin puolia...en tiedä voisiko tätä jotenkin tehokkaasti harjoitella että saisi uskoteltua itselleen että on ihan mahdollista että itsessä olisi niitä positiivisiakin puolia, tai edes potenttiaalia sellaiseen, koska lopultahan se muutos on kiinni siitä mihin itse uskoo.

-ap

Muutos on mahdollinen, ja kaikki lähtee ajatuksista. Pienin askelin. Kaikki, mitä ihmiset tekevät ja miten ihmiset reagoivat, lähtee aina yhdestä ajatuksesta. Jos pystyy muuttamaan ajatusmallejaan, alkaa nähdä muutoksia hiljalleen myös omassa elämässään. Self help -kirjallisuudesta, meditoinnista, mindfulnessista ja vastaavista voi saada tähän apua, jos tuntuu siltä, että tarvitsee vähän lisäboostia.

Tärkeintä on pysyä kärsivällisenä ja pitää tavoitteet realistisena. Ei voi olettaa, että jos ryhdyn nyt superpositiiviseksi, elämäni on ihan toisenlaista kesän lopussa. Mutta kielteisiin ajatuskierteisiin puuttumalla ja myönteisiä ajatuksia vahvistamalla pääsee jo hyvään alkuun. Ja mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se tulee. Siitä tulee lopulta rutiinia, osa sinua. Muutokset tulevat sitten pikkuhiljaa, usein vähän huomaamattakin.

Lisäksi kannattaa olla armollinen itselleen. Takapakkeja tulee ihan kaikille, mutta niiden takia ei pidä luovuttaa kokonaan. Voit koota itseäsi ehkä muutaman tunnin tai pari päivää, mutta sitten pitää taas nostaa pää pystyyn. Kaikki ihmiset, jotka ovat maailmassa menestyneet, ovat epäonnistuneet ja tulleet torjutuksi lukuisia kertoja, mutta sinnikkyys ja eteenpäin meneminen tuottavat tulosta.

Erittäin tärkeää on lisäksi lopettaa vertailu muihin ihmisiin. Se aiheuttaa vain kateutta ja katkeruutta. Ja jos seuraat somessa ihmisiä, joiden elämä vaikuttaa täydelliseltä, mikä aiheuttaa vain pahaa mieltä, niin ehkä on parempi lopettaa sellaisten ihmisten seuraaminen.

up

Minä pääsin eroon uhriutumisesta siinä vaiheessa, kun yksinkertaisesti kyllästyin vellomaan jatkuvassa itsesäälissä ja näkemään itseni jonain piestynä marttyyrinä. Näin suoraviivaista se ei toki ollut, että olisin sormia napsauttamalla vain päättänyt eräänä päivänä, että nyt loppuu uhriutuminen. Sitä edelsi pidempi yleisen tympiintymisen ja näköalattomuuden kausi, jonka myötä oivalsin, että olen antanut menneisyyden tapahtumien määrittää minua aivan liikaa. Aloin myös pohtia sitä, miksi edelleen tuhlaan energiaani pitämällä kiinni valheista, joita ihmiset - sellaiset, joista en edes pidä ja joita en arvosta - ovat syöttäneet minulle.

Allekirjoitan sen, että uusien ajatusmallien opettelu tuntuu alussa kummalliselta ja sellaiselta, että itselleen suorastaan valehtelee. Minua auttoi näiden terveempien ajatusmallien omaksumisessa se, että aloin kyseenalaistaa sitä, miksi vanhasta uhritarinasta ja negatiivisuudesta kiinni pitäminen olisi jotenkin "aidompaa" ja "totuudellisempaa" kuin omiin vahvuuksiin ja arvokkuuteen uskominen. Oman arvokkuuden tunnistaminen ja tunnustaminen ei ole mitään itsepetosta tai oman itsen jalustalle nostamista vaan ehdoton välttämättömyys silloin, jos ja kun haluaa lakata näkemästä itsensä uhrina. Vain sillä tavoin pystyy katkaisemaan alituisen uhriksi joutumisen kierteen.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelemalla, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Et ole enää mikään lapsi, joka on vanhempiensa armoilla, vaan saat tehdä itse päätöksiä. Sinulla on myös velvollisuus tehdä hyviä päätöksiä. Velvollisuus itseäsi kohtaan, koska haluat elää hyvää elämää. Uhriutumalla et pääse koskaan elämässä eteenpäin, vaan pelkästään katkeroidut ja passivoidut. Kyllä sinä itse olet nyt se, joka määrittää, mihin suuntaan elämäsi menee. Haluatko jäädä vellomaan negatiivisiin muistoihin ja oloon vai haluatko jotain muuta?

Tiedostan kyllä jollain tasolla asian, mutta sorrun todella ihan naurettavan helposti siihen ansaan että minusta ei ole mihinkään ja etten pystyisi tai ettei minulla olisi riittäviä voimavaroja ottamaan vastuuta omasta elämästäni. Olen todella pelokas ja ahdistun helposti ja siksi kai olenkin omaksunut tuon uhrin roolin niin hyvin, kun ei ikäänkuin tarvitse olla vastuussa kun on muiden vitävänä. Mutta silloin elämä on kyllä sellaista ajelehtimistä ja ahdistavaa sekin, se turvallisuuden tunne joka tuostauhrina olemisesta tulee on oikeastaan pelkkää harhaa.

-ap

Tämä on hyvä alku, että tiedostat asian. Olen itse kamppaillut samojen asioiden kanssa ja kamppailen välillä edelleenkin. Mutta kuten itsekin huomaat, niin uhriutuminen vain lamaannuttaa ja passivoittaa. Se torppaa kaikenlaisen kehittymisen ihmisenä ja elämän muuttamisen parempaan suuntaan.

Ainakin minä olen saanut apua siitä, kun puutun negatiivisiin ajatuskulkuihin enkä lähde vellomaan siinä itsesäälin ja marttyyriuden kierteessä. Negatiiviset ajatukset eivät helpota oloa mitenkään, vaikka ne tuntuvatkin tutulta ja siksi turvalliselta. Ja nehän ovat hirveän koukuttaviakin. On paljon helpompi miettiä kaikkea ikävää kuin myönteisiä juttuja.

Ja sekin on ihan totta, että elämä on epäreilua ja joillain on paljon enemmän vaikeuksia ja menneisyydessä isompia taakkoja kuin toisilla. Mutta maailma ei muutu reilummaksi sillä, että sinä tai minä vajoamme masennukseen ja luovutamme elämän suhteen. Eikä menneitä pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteen voi kuitenkin aina vaikuttaa.

Kannattaa myös muistaa, että kaikki uusi tuntuu aluksi oudolta, typerältä, ahdistavalta, jopa pelottavalta. Samalla tavalla uudet ajatusmallitkin saattavat olla ihan naurettavia aluksi, kun eihän se nyt voi olla totta, että MINÄ pystyisin jotenkin vaikuttamaan asioihin tai että minä olenkin ihan kelvollinen ihminen tai että minä voisin saavuttaa jotain... Mutta ajan mittaan uusista ajatuksista tuleekin osa sinua eikä niissä olekaan enää mitään hassua tai tyhmää.

Kiitos kommentista. Yritän nyt itsekin tulla entistä tietoisemmaksi noista omista kielteisistä ja haitallisista ajatusmalleistani, jotta niiden todenperää voisi alkaa kyseenalaistaa. Jotenkin vain ne negatiiviset ajatukset itsestä tuntuvat paljon todellisemmilta ja niihin on helpompi uskoa, kuin siihen että itsessä voisi olla niitä hyviäkin puolia...en tiedä voisiko tätä jotenkin tehokkaasti harjoitella että saisi uskoteltua itselleen että on ihan mahdollista että itsessä olisi niitä positiivisiakin puolia, tai edes potenttiaalia sellaiseen, koska lopultahan se muutos on kiinni siitä mihin itse uskoo.

-ap

Muutos on mahdollinen, ja kaikki lähtee ajatuksista. Pienin askelin. Kaikki, mitä ihmiset tekevät ja miten ihmiset reagoivat, lähtee aina yhdestä ajatuksesta. Jos pystyy muuttamaan ajatusmallejaan, alkaa nähdä muutoksia hiljalleen myös omassa elämässään. Self help -kirjallisuudesta, meditoinnista, mindfulnessista ja vastaavista voi saada tähän apua, jos tuntuu siltä, että tarvitsee vähän lisäboostia.

Tärkeintä on pysyä kärsivällisenä ja pitää tavoitteet realistisena. Ei voi olettaa, että jos ryhdyn nyt superpositiiviseksi, elämäni on ihan toisenlaista kesän lopussa. Mutta kielteisiin ajatuskierteisiin puuttumalla ja myönteisiä ajatuksia vahvistamalla pääsee jo hyvään alkuun. Ja mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se tulee. Siitä tulee lopulta rutiinia, osa sinua. Muutokset tulevat sitten pikkuhiljaa, usein vähän huomaamattakin.

Lisäksi kannattaa olla armollinen itselleen. Takapakkeja tulee ihan kaikille, mutta niiden takia ei pidä luovuttaa kokonaan. Voit koota itseäsi ehkä muutaman tunnin tai pari päivää, mutta sitten pitää taas nostaa pää pystyyn. Kaikki ihmiset, jotka ovat maailmassa menestyneet, ovat epäonnistuneet ja tulleet torjutuksi lukuisia kertoja, mutta sinnikkyys ja eteenpäin meneminen tuottavat tulosta.

Erittäin tärkeää on lisäksi lopettaa vertailu muihin ihmisiin. Se aiheuttaa vain kateutta ja katkeruutta. Ja jos seuraat somessa ihmisiä, joiden elämä vaikuttaa täydelliseltä, mikä aiheuttaa vain pahaa mieltä, niin ehkä on parempi lopettaa sellaisten ihmisten seuraaminen.

Kiitos kommentistasi, tässä oli paljon hyviä pointeja :)

-ap