Älä ole massaa - ooettele nauttimaan yksinolosta ja päästä irti kavereista!
Massalampaat juoksee sopulilaumana ystävien perään, suuttuvat kun jäävät yksin ja ilkavat itkemään jos ovat yksinäisiä. Mutta massasta erottuvat ihmiset eivät kaipaa ystäviä. Yksinäisenä ja itsenäisenä sutena sutena on kivempaa olla. Paljon kivempaa kuin määkivänä lampaana tai sopulina.
Kommentit (12)
Minä olen aina ollut vähän erakkomainen luonteeltani, ja hyvä niin. Varsinkin tänä keväänä olen huomannut, miten hienoa on olla tällainen kuin olen. Olen koko koronakevään elänyt aivan normaalia omaa elämääni, minun ei ole tarvinnut muuttaa siinä yhtään mitään. Olen tällä hetkellä muutenkin työtön enkä kaipaa seuraa aviomiestäni enempää, joten minulla on kaikki asiat hyvin. :)
Viihdyn yksin ja seurassa. Joskus vain kaipaan omaan aikaa ja rauhoittumista.
Herranen aika, en tiennytkään olevani trendipelle, kun olen jo muutaman vuosikymmenen viihtynyt yksin omassa erinomaisessa seurassani ilman kavereita!
Minusta ihmiset on kivoja. Niistä saa energiaa ja iloa. Pärjään kyllä yksinkin mutta ei sitäkään aina jaksa.
Elämästä jää puuttumaan niin paljon hauskuutta ja iloa jos on vaan erakkona.
No huhhuh. Voihan sitä olla omat mielipiteet omaava ja persoonallinen ihminen vaikka kavereita olisi. Ei tarvi mennä massan mukana ja oikeanlaiset ystävät hyväksyy erilaisuuden ja eriävistä mielipiteistä voi saada hyviä keskusteluja kunhan ei kenenkään ego ole liian suuri ettei kestä kuulla toisten mielipiteitä koittaen lynkata toista. Pienenksi voi jäädä oma ajatusmaailma jos ei toisten näkemyksiä kuuntele
Jokainen taaplaa tyylillään.
Ei se väärin ole, jos on ystäviä, kuten ei ystävättömyys.
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika, en tiennytkään olevani trendipelle, kun olen jo muutaman vuosikymmenen viihtynyt yksin omassa erinomaisessa seurassani ilman kavereita!
Me ollaankin avantgardisteja, edelläkävijöitä.
Yksinäisyys on ihmisten kirous. Ja vain lisääntyy tulevaisuudessa.
Minulla on se ongelma, että löydön hengenheimolaisuutta itseäni 20 vuotta vanhempien naisten seurassa. Tai ei kai siinä ole mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on ihmisten kirous. Ja vain lisääntyy tulevaisuudessa.
Minulla on se ongelma, että löydön hengenheimolaisuutta itseäni 20 vuotta vanhempien naisten seurassa. Tai ei kai siinä ole mitään ongelmaa.
Sama. Sen verran tullut koettua nuoreen ikään mennessä, että vanhempien kanssa on enemmän yhteistä. Oman ikäiset eivät oikein ymmärrä
Pää kii painajainen. Kukaan ei halua olla sun kaveri.