Jos koet, että sinua on loukattu niin pystytkö unohtamaan?
Pohditko asiaa sen kummemmin?
Mietitkö mahdollisia syitä?
Ajatteletko, että ei hän varmasti tarkoittanut pahalla?
Kommentit (37)
Yritän ajatella ja olla katkeroitumatta. Nyt jostain syystä alkanutnousta pinnalle viha ex-miestä (silloista avo) kohtaan. Oon tukahduttanut sen monta vuotta ja yrittänyt olla asiallisestimm.lapsen takia.
En unohda mutta osaan käyttäytyä neutraalisti.
Jos loukataan niin sitä ei pidä unohtaa vasn siirtää ko tyyppi reilusti kauemmas tai unohtaa riippuen loukkauksesta.
En anna. Hän tarkoitti olla piikittelevä ja töykeä. Kategorisoi koko perheeni huonommaksi kuin omansa.
Onneksi asuu nyt eri paikkakunnalla.
Pyrin unohtamaan, vaikka helppoa se ei ole. Ajattelen, että kyllä kaikille sattuu ja tapahtuu virheitä, myös itselleni.
Se, että näkee itsensä epätäydellisenä auttaa ymmärtämään ja olemaan armollinen muillekkin.
En osaa päästää irti. Onneksi tosi harvoja on olleet sellaiset tilanteet, joissa mua olisi loukattu. Mutta etäiset ja diplomaattiset välit pystyn pitämään. Epäilen, että mua loukanneet ihmiset eivät edes tiedä loukanneensa. Siksi onkin niin typerää kantaa asioista kaunaa, mutta en vaan osaa unohtaa. Ja asian käsittely ko. ihmisen kanssa kuulostaa vielä hirveämmältä, vaikka voisi helpottaa.
Pelkään myös, että itse loukkaan jotakuta muuta tietämättäni.
Riippuu tietenkin siitä, millä tasolla on loukattu. Todella epämääräinen kysymys ap. Loukata voi monin tavoin.
Jossain asioissa on helpompi unohtaa, eikä jää mitään katkeruutta. Pääsen yli enkä ajattele asiaa enempää.
Eräässä työasiassa koen (entisten) esimiesten loukanneen niin pahasti, etten meinaa päästä yli. Tähän liittyy kokemaani vääryyttä, jonka olisin voinut viedä liittoon, mutta en kehdannut kiltteyttäni. Tästä minulle on jänyt sellainen katkeruus ja viha, etten voi unohtaa. Olen taipuvainen kiltteyteen ja kynnysmattona olemiseen, mutta tuossa tuli raja vastaan. On katkera ja loukattu olo ja samalla poden todellista itseinhoa, koska annan muiden kohdella itseäni kuin olisin roskaa. Mieltä painaa myös selvittämättömät asiat, mutta tuntuu vaikealta ottaa yhteyttä entiseen työpaikkaan. Olen vain pieni muurahainen satojen joukossa ja olemassaoloni on jo unohdettu.
Meneekö tähän ketjuun vastaukset läpi?
Vierailija kirjoitti:
Pyrin unohtamaan, vaikka helppoa se ei ole. Ajattelen, että kyllä kaikille sattuu ja tapahtuu virheitä, myös itselleni.
Se, että näkee itsensä epätäydellisenä auttaa ymmärtämään ja olemaan armollinen muillekkin.
Entä jos näitä "virheitä" tapahtuu jatkuvasti? En kyllä itse katsele kovin kauaa hiljaa vierestä kun joku arvostelee minun elämääni kerta toisensa jälkeen. Ne ei ole enää virheitä vaan silkkaa ilkeyttä.
En unohda ikinä. Olen kyllä unohtavinani, mutta saatan odottaa vuosikausia tilaisuutta maksaa potut pottuina.
En unohda enkä anna anteeksi. Tämän jälkeen ko.ihminen on minulle täysin näkymätön, ei ole missään tekemisissä hänen kanssaan.
Tiedän että olen pitkävihainen ja veemäinen.
Riippuu siitä, mitä ko. loukkaajalta olisi kohtuudella voinut vaatia.
En ymmärrä ihmisiä, joilla menee hyvin ja on kaikkea, ja silti pitää loukata ja polkea itseään heikompia. Tällaisille ei ole syytä antaa anteeksi eikä näitä unohtaa, vaan he ansaitsevat rangaistuksensa.
Sitten on ihmisiä, joita on kohdeltu koko elämänsä niin huonosti, että he tulkitsevat kaiken negatiivisesti ja saattavat siksi loukata toista, joka tarkoittaisi vain hyvää. Tällaiseen ei kannata jäädä kiinni, sillä kaltoinkohtelu ja syrjiminen jättää jälkensä ja vammauttaa kenet tahansa.
En todellakaan. Minä kuuntelin vuosia kiusaamista erilaisuudestani, ja lopulta myös fyysisestä sairaudestani. Nämä pahimpina, lievempää henkistä väkivaltaa oli jatkuvasti. Minut tuhottiin ihmisenä - sellaista ei kenenkään tule unohtaa.
En pysty unohtamaan. Itse olen hyvin harkitsevainen sanoissani.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Minä kuuntelin vuosia kiusaamista erilaisuudestani, ja lopulta myös fyysisestä sairaudestani. Nämä pahimpina, lievempää henkistä väkivaltaa oli jatkuvasti. Minut tuhottiin ihmisenä - sellaista ei kenenkään tule unohtaa.
Annoitko mitenkään takaisin?
On iso helpotus lukea että muillekaan anteeksiantaminen ei ole helppoa. Ainahan siitä joka paikassa kirjoitetaan että anteeksiantaminen vapauttaa. Itse en siihen vain pysty. Eräs ihminen herättää aina ne kauheat tunteet kun hän lyttäsi minua kaikin tavoin, mikään minussa ei kelvannut. En vain haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, mutta on pakko vähäsen olla.
Katkeruudesta olen siinä mielessä päässyt, että en enää mieti häntä. Häädän ajatuksen pois jos se yrittää tulla. Yritän unohtaa koko tyypin.
Tavallaan anteeksiantamattomuus on varmaan vaistonvaraista, eläimetkin oppivat että kiipeliin ei kannata hakeutua. Ja siltä ihmiseltä ei ole mitään hyvää odotettavissa.
En anna anteeksi enkä unohda. Voin silti käyttäytyä "normaalisti" ko henkilöä kohtaan.