Pääseekö köyhä missään saunaan korona-aikana?
Taloyhtiön sauna on pois käytöstä, ja vaikka kaupungin uimahallit ja kuntosalit avataan kesäkuussa, niiden saunat pidetään kiinni. Myöskään uimarantojen saunoja ei olla avaamassa ainakaan lähiaikoina.
Pääseekö köyhä missään saunaan? Kaipaan sitä ihanaa tunnetta jonka kunnon löylyistä saa.
Kommentit (22)
Täällä vantaalla on kuusijärven saunat. Avataan ensi viikolla taas.
Tässä taas huomaa, ettei koronarajoitukset kohtele kaikkia tasapuolisesti. Sauna on sinänsä pikkujuttu, mutta vastaavia pikkujuttuja on paljon ja pienistä puroista kasvaa suuri joki.
Katsotaan sitten vuonna 2022 kun kansa on saatu rokotettua.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa, ettei koronarajoitukset kohtele kaikkia tasapuolisesti. Sauna on sinänsä pikkujuttu, mutta vastaavia pikkujuttuja on paljon ja pienistä puroista kasvaa suuri joki.
Ei sauna ole mikään pikkujuttu, jos on tottunut saunomaan vaikkapa kolme kertaa viikossa uimahallin saunassa.
Uimahallit avataan 6 päivän kuluttua.
Pääsen joka ilta omaan ulkosaunaan.
Osta halpa teltta. Kerää kiviä kasalle ja polta nuotiota niiden päällä. Nostele lapiolla kivellä toiseen kasaan ja laita teltta josta pohja leikattu pois niiden päälle. Mene sisälle ja heitä vettä kuumille kiville.
Voi kutsua myös toisia köyhiä saunomaan ja periä 10c saunamaksua.
Eivät ole taloyhtiötkään samanlaisia. Meillä ovat olleet vuorot normaalisti käynnissä koko ajan. Ja ensi viikolla alkavat kesävuorot. Eikä ole koronaa näkynyt. Olemme varmaan pitäneet vuorolla paremmin hygieniasta huolen kuin aiemmin. Ei käsillä kiinni mistään, vaan kyynärpäillä jne. Ei ongelmaa.
Eikö kuumassa saunassa virukset kuole 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa, ettei koronarajoitukset kohtele kaikkia tasapuolisesti. Sauna on sinänsä pikkujuttu, mutta vastaavia pikkujuttuja on paljon ja pienistä puroista kasvaa suuri joki.
Ei sauna ole mikään pikkujuttu, jos on tottunut saunomaan vaikkapa kolme kertaa viikossa uimahallin saunassa.
On se siinä mielessä pikkujuttu, että jos jonkun elämä romahtaa pelkän saunomisen puutteen takia, sillä ei kovin hyvin mennyt. Mutta jos saunan lisäksi joutuu luopumaan vesijuoksusta, kuntosalista, elokuvissa käymisestä, hyvän ystävän tapaamisesta, työpaikan sosiaalisista kontakteista ja monesta muusta "pikkuasiasta", ne kaikki yhdessä vaikuttaa varmasti paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Uimahallit avataan 6 päivän kuluttua.
Jätän väliin, koska ainakaan täällä Turussa uimahallien saunoja ei avata.
Esimerkiksi Terveyskylän sivustolla kerrotaan, ettei koronan takia tarvitse perua taloyhtiön asukkaiden omia saunavuoroja (perhesaunavuoroja). Ei ole ollut este taloyhtiön hallitukselle olla lämmittämättä saunaa ollenkaan eikä sauna lämpene vieläkään. Samaan aikaan taloyhtiön grillikopissa istuu taloyhtiön asukkaita kylki kyljessä. Mukana muutama taloyhtiön hallituksen jäsenkin. Vaan kun taloyhtiön hallituksen jäsenet eivät itse sauno, niin voihan sitä kiusaa tehdä näinkin. Täytyy jo kartoittaa paikkakunnan saunoja, jotta pääsee saunaan. Näköjään isännöintitoimistokin vuokraa taas jo saunaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa, ettei koronarajoitukset kohtele kaikkia tasapuolisesti. Sauna on sinänsä pikkujuttu, mutta vastaavia pikkujuttuja on paljon ja pienistä puroista kasvaa suuri joki.
Ei sauna ole mikään pikkujuttu, jos on tottunut saunomaan vaikkapa kolme kertaa viikossa uimahallin saunassa.
On se siinä mielessä pikkujuttu, että jos jonkun elämä romahtaa pelkän saunomisen puutteen takia, sillä ei kovin hyvin mennyt. Mutta jos saunan lisäksi joutuu luopumaan vesijuoksusta, kuntosalista, elokuvissa käymisestä, hyvän ystävän tapaamisesta, työpaikan sosiaalisista kontakteista ja monesta muusta "pikkuasiasta", ne kaikki yhdessä vaikuttaa varmasti paljon enemmän.
Ehkä hieman liioiteltua puhua elämän romahtamisesta. Saunaa on vaikea korvata. Luettelemasi asiat sen sijaan pääpiirteissään voi korvata tai korona ei niitä estä. Lihaskuntoa voi harjoittaa muuallakin kuin kuntosalilla, elokuvia voi katsoa vaikka kotona, ystäviä voi tavata turvavälein ja työkavereitakin voi tavata vapaa-ajalla samaten. Ainoa mitä nyt ei ihan vielä voi luonnon vesien kylmyyden takia harrastaa, on vesijuoksu. Ellei sitten hommaa märkäpukua. Tosin kuntien uima-altaita on jo avattu. Jos jotakin hyvää luonnon vesien kylmyydessä on, niin kylmään veteen pulahtaminen rassaa verenkiertoa ja elimistöä samaan tapaan kuin sauna, mutta vain päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Osta halpa teltta. Kerää kiviä kasalle ja polta nuotiota niiden päällä. Nostele lapiolla kivellä toiseen kasaan ja laita teltta josta pohja leikattu pois niiden päälle. Mene sisälle ja heitä vettä kuumille kiville.
Voi kutsua myös toisia köyhiä saunomaan ja periä 10c saunamaksua.
Itse suunnittelen tässä tuon taloyhtiön grlliikopin muuttamista saunaksi. Kiviä grillin ritilälle, karmea lekko alle ja ei kun vettä kiville. Eiköhän kopin saa aika kuumaksi ja höyryä täyteen. Makkaratkin saa paistaa "kiukaalla".
Menet vaan jonkun omakotitalon ovelle ja kysyt voiko tulla saunaan.
Mä oon käynyt saunassa viimeksi viime elokuussa kun kävin veljen luona kylässä. Ei sauna ole mikään tarpeellinen välttämättömyys. Ruoka, vesi ja uni on välttämättömyyksiä.
Jos selänpesut hoituu niin meille voi tulla.
Pääsee ihan omassa kodissa ja mökillä.