En kehtaa julkaista somessa mitään

Somepaineet on prseestä. Itellä on sama vika. Ei vaa pitäis kiinnostaa muiden mielipiteet  ja hyväksyä ittensä..

Tuo on ihan fiksua. Turha jakaa koko elämäänsä muiden nähtäväksi.

Onnes on ig:n tarinat, sinne voi julkasta kökömpääki sisältöö ja se katoaa päivässä. Muuten en jaksa mitään postaa koska ei kiinnosta postaa sellasia kiiltokuvia jossa kaikki sommiteltu hianosti filttereillä

Hyvin yleinen "vaiva". Itse kehtasin viimeksi somettaa avoimesti joskus 13 vuotta sitten. Sen jälkeen homma vähitellen hiipui sitä mukaan kun somesta tuli isompi ja isompi asia.

Nykyään postaan facebookiin ehkä 2 kertaa vuodessa, vain jotta kaukaisemmat kaverit ja sukulaiset ei luule mun vaikka kuolleen. Eikä koskaan mitään omia kuvia tai mitään mikä paljastaisi minusta mitään. Kynnys on liian korkea.

Mutta tiedän etten ole ainut, moni tästä puhuu. Mutta ei somessa :D

Vierailija kirjoitti:

Somepaineet on prseestä. Itellä on sama vika. Ei vaa pitäis kiinnostaa muiden mielipiteet  ja hyväksyä ittensä..

Totta ja tuskin kukaan oikeesti jaksaa miettiä kovin pitkään mitä joku jossain netissä julkaisee. Kai sitä vaan pelkää et kukaan ei tykkäis sun kuvista/jutuista ja tulis sitä kautta torjutuks =häpeä.. Ihan kun ihmisarvo olis muka kiinni jostain somejulkaisuista.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan fiksua. Turha jakaa koko elämäänsä muiden nähtäväksi.

Tässä varmaan tarkoitetaan myös hyvin geneeristen julkaisujen tuottamista. Kaikki hyvin vähäpätöinenkin tuntuu sielunsa avaamiselta kaikille.

Tuntuu, että olen ollut niin kauan ulkona sosiaalisesta elämästä (taustalla traumaa, masennusta, ahdistusta) etten enää ymmärrä miten maailma on muuttunut ja tuntuu tuo sometus olevan melkeinpä ehtona sosiaalisen elämän ylläpitämiselle ja uusien suhteiden luomiselle nykyään. Toisaalta tiedostan sen olevan vain pintaa, mutta suurin osa pitää varmaan melko outona ja epäsosiaalisena jos ei ikinä julkaise mitään itsestään saatika kuulu lainkaan someen.

-Ap

Mulla menee niin että mania kausina postaan Suomeen paljonkin ja myöhemmin hävettää kaikki. Sitten kun on masennus kausi niin en poistaa mitään.

Suomeen=someen

Edellinen

Mä en postaa mitään, ei oo instaa tai twitteriä tai muuta. Ainoastaan face, siellä saatan pari kertaa vuodessa jakaa jonkun kaverin julkaisun (asunnonetsintä, kaverin firman mainos), ja ehkä parin vuoden välein minut tagataan johonkin kuvaan.

Ihailen yhtä somekaveriani, joka oli koulukaverini 20 vuotta sitten. Hän postaa faceen kaikkea aivan turhanpäiväistä diipa daapaa jatkuvasti. On kuvaa varpaiden lakkaamisesta, kevään eka kukkakimppu, kahvikuppi meni rikki, työasussa hymyilyä, sormeen tullut vekki, sohvalla löhöilyä koiran kanssa yms. Melkein joka päivä se postaa jonkun vastaavan kuvan ja kirjoittaa aika avoimesti mikä ärsyttää tai ilahduttaa, on yksinäinen ja parisuhdetta ei löydy, baarielämä masentaa, toisaalta on innoissaan siitä ja tästä ja tosta.. hän on tosi avoin. Mun mielestä se on aika ihanaa ja aitoa, mutten mitenkään voi kuvitella tekeväni samaa. En ole niin avoin edes livenä perheelle tai ystäville.

Onkohan meitä sitten paljonkin jotka eivät jatkuvasti päivitä somea ja sosialisoi somekanavissa.. Jotka kyllä päivittäin käyvät katsomassa muiden julkaisuja, mutta eivät itse koskaan julkaise mitään ja ovat vähän kuin sivustaseuraajina ja hiljaa taustalla. Ei vaan nousta kauheesti esiin.. Kun ei näy, eikä kuulu.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Onkohan meitä sitten paljonkin jotka eivät jatkuvasti päivitä somea ja sosialisoi somekanavissa.. Jotka kyllä päivittäin käyvät katsomassa muiden julkaisuja, mutta eivät itse koskaan julkaise mitään ja ovat vähän kuin sivustaseuraajina ja hiljaa taustalla. Ei vaan nousta kauheesti esiin.. Kun ei näy, eikä kuulu.

-Ap

No on, varmaan suurin osa koko maailman väestöstä ei someta. Jos vain sulkee ne kaikki kanavat ja irtautuu täysin puhelimestaan niin silmät aukeaa eri lailla tuolle tosimaailmalle. Mulle ainakin kävi niin, lun lopetin somen käytännössä kokonaan. Tajusi että se laaja someverkosto, ne kaikki miljoonat ihmiset, mielipiteet, kuvat... ne on kaikki yks kärpäsen kakka tässä maailmassa, joka on, uskomatonta kyllä, vielä laajempi kuin ikinä olisin osannut somen kautta kuvitella.

Ja nyt kun oon tutustunut enemmän livenä ihmisiin niin tuntuu että suurin osa itse asiassa ei someta, tai tekee sitä erittäin vähän. Nykyään tunnen ihmisiä lähinnä työelämän kautta ja harrastuksista. Oon nainen ja ikää 36.

Siun Sote. Ahne, ahneempi, Pirskanen. Uusi sanonta Pohjois-Karjalaan. Voihan Pirskanen sentään.

Minä en meinaa uskaltaa edes kommentoida mitään. Viimeaikoina olen enemmän aktivoitunut, mutta kyllä tulee aina jotenkin niin järjettömät katumustunteet kun käynyt johonkin mielipiteensä sanomassa. Sinkkuryhmissäkin roikun ja haaveilen löytäväni kumppanin, mutta eihän siitä mitään tule, kun en uskalla sinne mitään esittelypostausta tehdä.

En ikinä julkaisisi mitään henkilökohtaista, mutta alkaa olla työn puolesta kohta pakko. Itsekritiikki vain iskee. :(

Itsekin masentunut ja yksinäinen. Mun somehistoria menee niin, että aluksi olin aika innoissani Facebookin tultua. Ajattelin että nyt minullakin on mahdollisuus olla näkyvillä ja saada huomiota ja kavereita.

Mutta pikkuhiljaa se alkoi olla ahdistava paikka. Tunsin kuinka masennus vain paheni siellä. Yhtään tosielämän ystävää en sieltä koko 7 vuoden aikana löytänyt ja miehetkin oli vain huijareita tai varattuja. Aloin todella kyseenalaistaa miksi edes olen täällä, kun en saa täältä mitään? Ja sitten lähdin sieltä. Olo parani selvästi, mutta toki nyt on se vähäinenkin sosiaalinen elämä täysin nollissa. Ei ihmiset nykyään keskustele vieraiden kanssa edes työpaikoilla, kaikki vaan räplää kännykkää.