Lue keskustelun säännöt.
Kummallinen äitipuoli
23.05.2020 |
En tiedä olenko itse outo, mutta kun ex-mieheni alkoi seurustella uuden naisen kanssa, olisin halunnut tavata hänet ihan vain tutustuakseni ja tietääkseni millaisen ihmisen kanssa lapseni viettää satunnaisia viikonloppuja. Mutta äitipuoli ei ole koskaan halunnut tavata minua ja tästä on jo monta vuotta. Häntä ei kuulemma kiinnosta. Noh, ajattelin että ei kai sillä sitten niin väliä, kunhan lapsen kanssa tulee toimeen. Alussa hän nimittäin jaksoi ylläpitää peruskohteliasta käytöstä lastani kohtaan, mutta kas vain, heti kun sai miehen avioliittoon nalkkiin ja omat lapset, niin kohtelias käytös loppui siihen paikkaan eikä hän nykyään edes puhu lapselleni mitään?! Ahdistaa lapsen puolesta, joka kuitenkin haluaa tavata isäänsä, mutta äitipuoli on kovin kylmäkiskoinen... Pitääkö minun tosiaan sietää tällaista käytöstä lastani kohtaan?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua nähdä mieheni eksää. Miksi näkisin? Mies hoitaa, viihdyttää ja kasvattaa lapsensa. Minä olen vain henkilö, jonka kodissa hän sitä tekee.
Ihan ok , että ei halua nähdä eksää, mutta oletko sinäkin puhumatta miehen lapselle? Minusta olisi peruskohteliasta jutella niitä näitä ja ottaa katsekontaktia...
Aplapsi saattaa pahimmassa tapauksessa kokea itsensä arvottomaksi tällaisessa perheessä,jos hänelle ei aikuinen puhu, vastaa, eikä ota mitään inhimillistä kontaktia. Vaikka isä olisikin läsnä ja mukana. Joskus miehet , naiset, ihmiset ylipäätään eivät näe, ymmärrä tilannetta. Lapset eivät pysty oikein suoraan sanomaan tuntemuksiaan, ne saattavat jäädä kalvamaan vuosikausiksi. Sitten myöhemmin hän saattaa hakeutua terapiaan. Ja selvitä. Mutta nämä ovat kyllä äärimmäisen vaikeita asioita. Tuntuu , että jotkut eivät ole moksiskaan, he selviävät monenlaisista mahdottomistakin lapsuuksista. Hyvältä kuulostaa että lapsesi on kertonut sinulle, että miten hän tuntee isänsä uudessa kodissa. Hän pystyy kipeästä asiasta avautumaan. Ehkä asiantuntijalle tästä puhuminen ja pohtiminen voisi helpottaa tilannetta.
No tätä tässä juuri pelkään. Lapsesta on jo nyt tullut arempi ja itsetunto on selkeästi huonontunut.. Surettaa niin kamalasti :'(
Ap
Hyvä kun lapsesi on puhunut sinulle asiasta kuten äsken kommentissa sanoin. Ehkä ei kannata kovin suurta numeroa tehdä tästä nyt lapsen kanssa, että hän ei ahdistu liikaa sinun ahdistuksestasi. Voisit ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan, perheneuvolaan psykologiin , psykiatriin, joille voisit kertoa tilanteesta. Sitten he päättävät, että onko syytä pojan kanssa jutella tästä asiasta ja kaikesta muustakin. 10-vuotias on vielä aika "vapaa" esipuberteetin ja puberteetin myllerryksistä, hän voi avoimesti puhua asioistaan. Kyllä se siitä. Lasten kanssa joka iässä ja perheessä omat ilonsa ja ongelmansakin. Jaksamista .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua nähdä mieheni eksää. Miksi näkisin? Mies hoitaa, viihdyttää ja kasvattaa lapsensa. Minä olen vain henkilö, jonka kodissa hän sitä tekee.
Ihan ok , että ei halua nähdä eksää, mutta oletko sinäkin puhumatta miehen lapselle? Minusta olisi peruskohteliasta jutella niitä näitä ja ottaa katsekontaktia...
Aplapsi saattaa pahimmassa tapauksessa kokea itsensä arvottomaksi tällaisessa perheessä,jos hänelle ei aikuinen puhu, vastaa, eikä ota mitään inhimillistä kontaktia. Vaikka isä olisikin läsnä ja mukana. Joskus miehet , naiset, ihmiset ylipäätään eivät näe, ymmärrä tilannetta. Lapset eivät pysty oikein suoraan sanomaan tuntemuksiaan, ne saattavat jäädä kalvamaan vuosikausiksi. Sitten myöhemmin hän saattaa hakeutua terapiaan. Ja selvitä. Mutta nämä ovat kyllä äärimmäisen vaikeita asioita. Tuntuu , että jotkut eivät ole moksiskaan, he selviävät monenlaisista mahdottomistakin lapsuuksista. Hyvältä kuulostaa että lapsesi on kertonut sinulle, että miten hän tuntee isänsä uudessa kodissa. Hän pystyy kipeästä asiasta avautumaan. Ehkä asiantuntijalle tästä puhuminen ja pohtiminen voisi helpottaa tilannetta.
No tätä tässä juuri pelkään. Lapsesta on jo nyt tullut arempi ja itsetunto on selkeästi huonontunut.. Surettaa niin kamalasti :'(
ApHyvä kun lapsesi on puhunut sinulle asiasta kuten äsken kommentissa sanoin. Ehkä ei kannata kovin suurta numeroa tehdä tästä nyt lapsen kanssa, että hän ei ahdistu liikaa sinun ahdistuksestasi. Voisit ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan, perheneuvolaan psykologiin , psykiatriin, joille voisit kertoa tilanteesta. Sitten he päättävät, että onko syytä pojan kanssa jutella tästä asiasta ja kaikesta muustakin. 10-vuotias on vielä aika "vapaa" esipuberteetin ja puberteetin myllerryksistä, hän voi avoimesti puhua asioistaan. Kyllä se siitä. Lasten kanssa joka iässä ja perheessä omat ilonsa ja ongelmansakin. Jaksamista .
Kiitos, näin täytyy varmasti tehdä, kun kerran tytön isä on niin haluton ymmärtämään ongelmaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua nähdä mieheni eksää. Miksi näkisin? Mies hoitaa, viihdyttää ja kasvattaa lapsensa. Minä olen vain henkilö, jonka kodissa hän sitä tekee.
Kuulostaa ihanan lämminhenkiseltä kasvattaa lapset "henkilön" kodissa <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua nähdä mieheni eksää. Miksi näkisin? Mies hoitaa, viihdyttää ja kasvattaa lapsensa. Minä olen vain henkilö, jonka kodissa hän sitä tekee.
Kuulostaa ihanan lämminhenkiseltä kasvattaa lapset "henkilön" kodissa <3
Kyllä se vanhempi saa ihan itse päättää, millaisessa kodissa lapsensa kasvattaa.
Itse olen äitipuolen asemassa, jossa huomaan että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista, enkä ihan tajua missä mennään.
Yritän saada kontaktia "lapsipuoleen" entiseen tapaan, mutta jostain syystä koen että joudun ns. nyhtämään tuota yhteyttä. Ehkä se on teini-ikää, ehkä ei. En koe että minun pitäisi yrittää väkisin mitään, joten olen varmaankin sitten etäisempi kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni 13-vuotias tytär on aivan kamala, lellitty, käytökseltään hirveä kauhukakara, joten ei, en koe että minulla olisi mitään velvollisuutta esittää hänelle yhtään mitään. Olen kuin häntä ei olisikaan ja toivon että hän tajuaisi pian olla tulematta enää meille.
Koko keskusteluhan on vaan arvailua. Mutta asiat voi olla tosiaan aivan eri tavalla. Ehkä oma lapsesi ei ole tässä ongelma ollenkaan.. Ehkä parisuhde rakoilee? Ehkä äitipuoli on vaan aivan loppu? Ehkä heillä on jotain aivan muita murheita esim. sairaus, talous jne. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en halua nähdä mieheni eksää. Miksi näkisin? Mies hoitaa, viihdyttää ja kasvattaa lapsensa. Minä olen vain henkilö, jonka kodissa hän sitä tekee.
Kuulostaa ihanan lämminhenkiseltä kasvattaa lapset "henkilön" kodissa <3
Kyllä se vanhempi saa ihan itse päättää, millaisessa kodissa lapsensa kasvattaa.
Juu minäkin sitten vaikka päätän että lapset kasvatetaan kodissa, jossa hakataan lapsia. Oi autuus mikä lapsuus, kyllä lapsille jää hyvät muistot!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äitipuolen asemassa, jossa huomaan että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista, enkä ihan tajua missä mennään.
Yritän saada kontaktia "lapsipuoleen" entiseen tapaan, mutta jostain syystä koen että joudun ns. nyhtämään tuota yhteyttä. Ehkä se on teini-ikää, ehkä ei. En koe että minun pitäisi yrittää väkisin mitään, joten olen varmaankin sitten etäisempi kuin ennen.
Ihmeellinen asenne, sanon näin vaikka äitinä olen vaikeuksissa ihan oman lapseni kanssa, koska hän on niin isän poika, että tunnen itseni huomattavan turhaksi ja joudun muistuttamaan itselleni, että lapseni oikeasti haluaa nähdä ihailua katseessani ja toivoo minulta asioita, joita ei uskalla ääneen muotoilla.
Puhukaa niille puolilapsillenne. Kertokaa asioita elämästänne, jakakaa, kyselkää, ottakaa mukaan. Vaikka ne yritykset provosoisivat näissä huonoja reaktioita, niin sittenhän on tilaisuus jutella siitä, että ymmärrätte että välinne ovat hiukan hankalat mutta toivotte että ajan kanssa ne ehkä lähenisivät.
Ei se ole väkisin yrittämistä, vaan virvelöimistä. Yritetään saada kala koukkuun ja sitten haalitaan sitä hiljalleen rantaa kohti, ei liian rajusti eikä liian piittaamattomasti. Jos ei kala liiku eikä käy vieheeseen, huomenna uudelleen.
Aikuisen tehtävä on olla kalastaja, jos ei sellaiset hommat kiinnosta ei saa sekaantua kenenkään perheeseen. Jokainen lapsi mittaa omaa arvoaan muiden silmissä. Älkää esittäkö, että lapsi voisi yhtä hyvin olla läiskä tapetissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äitipuolen asemassa, jossa huomaan että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista, enkä ihan tajua missä mennään.
Yritän saada kontaktia "lapsipuoleen" entiseen tapaan, mutta jostain syystä koen että joudun ns. nyhtämään tuota yhteyttä. Ehkä se on teini-ikää, ehkä ei. En koe että minun pitäisi yrittää väkisin mitään, joten olen varmaankin sitten etäisempi kuin ennen.
Ihmeellinen asenne, sanon näin vaikka äitinä olen vaikeuksissa ihan oman lapseni kanssa, koska hän on niin isän poika, että tunnen itseni huomattavan turhaksi ja joudun muistuttamaan itselleni, että lapseni oikeasti haluaa nähdä ihailua katseessani ja toivoo minulta asioita, joita ei uskalla ääneen muotoilla.
Puhukaa niille puolilapsillenne. Kertokaa asioita elämästänne, jakakaa, kyselkää, ottakaa mukaan. Vaikka ne yritykset provosoisivat näissä huonoja reaktioita, niin sittenhän on tilaisuus jutella siitä, että ymmärrätte että välinne ovat hiukan hankalat mutta toivotte että ajan kanssa ne ehkä lähenisivät.
Ei se ole väkisin yrittämistä, vaan virvelöimistä. Yritetään saada kala koukkuun ja sitten haalitaan sitä hiljalleen rantaa kohti, ei liian rajusti eikä liian piittaamattomasti. Jos ei kala liiku eikä käy vieheeseen, huomenna uudelleen.
Aikuisen tehtävä on olla kalastaja, jos ei sellaiset hommat kiinnosta ei saa sekaantua kenenkään perheeseen. Jokainen lapsi mittaa omaa arvoaan muiden silmissä. Älkää esittäkö, että lapsi voisi yhtä hyvin olla läiskä tapetissa.
Tottakai olen puhunut ja jakanut asioita, kertonut omia juttujani jne. Kyseessä on lapsipuoli joka on ollut minulle erittäin rakas ja sen hän tietää. Mutta ei minullakaan loputtomasti välineitä ja jaksamista nyhtämiseen ole kun hän on itse alkanut ottaa etäisyyttä. Tarinan "roisto" olen varmaan minä, kun olen etäisempi kuin ennen.
Sitä tarkoitin, että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista. Asiat eivät välttämättä ole justiinsa niin kuin ap:n lapsi äidilleen kertoo, eli olisi kiva kuulla sen äitipuolen versio asiasta myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äitipuolen asemassa, jossa huomaan että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista, enkä ihan tajua missä mennään.
Yritän saada kontaktia "lapsipuoleen" entiseen tapaan, mutta jostain syystä koen että joudun ns. nyhtämään tuota yhteyttä. Ehkä se on teini-ikää, ehkä ei. En koe että minun pitäisi yrittää väkisin mitään, joten olen varmaankin sitten etäisempi kuin ennen.
Ihmeellinen asenne, sanon näin vaikka äitinä olen vaikeuksissa ihan oman lapseni kanssa, koska hän on niin isän poika, että tunnen itseni huomattavan turhaksi ja joudun muistuttamaan itselleni, että lapseni oikeasti haluaa nähdä ihailua katseessani ja toivoo minulta asioita, joita ei uskalla ääneen muotoilla.
Puhukaa niille puolilapsillenne. Kertokaa asioita elämästänne, jakakaa, kyselkää, ottakaa mukaan. Vaikka ne yritykset provosoisivat näissä huonoja reaktioita, niin sittenhän on tilaisuus jutella siitä, että ymmärrätte että välinne ovat hiukan hankalat mutta toivotte että ajan kanssa ne ehkä lähenisivät.
Ei se ole väkisin yrittämistä, vaan virvelöimistä. Yritetään saada kala koukkuun ja sitten haalitaan sitä hiljalleen rantaa kohti, ei liian rajusti eikä liian piittaamattomasti. Jos ei kala liiku eikä käy vieheeseen, huomenna uudelleen.
Aikuisen tehtävä on olla kalastaja, jos ei sellaiset hommat kiinnosta ei saa sekaantua kenenkään perheeseen. Jokainen lapsi mittaa omaa arvoaan muiden silmissä. Älkää esittäkö, että lapsi voisi yhtä hyvin olla läiskä tapetissa.
No ei todellakaan ole aikuisen tehtävä kalastella lapselta yhtään mitään. Jos ei lasta kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. Kaikkien kannalta helpompaa vain antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äitipuolen asemassa, jossa huomaan että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista, enkä ihan tajua missä mennään.
Yritän saada kontaktia "lapsipuoleen" entiseen tapaan, mutta jostain syystä koen että joudun ns. nyhtämään tuota yhteyttä. Ehkä se on teini-ikää, ehkä ei. En koe että minun pitäisi yrittää väkisin mitään, joten olen varmaankin sitten etäisempi kuin ennen.
Ihmeellinen asenne, sanon näin vaikka äitinä olen vaikeuksissa ihan oman lapseni kanssa, koska hän on niin isän poika, että tunnen itseni huomattavan turhaksi ja joudun muistuttamaan itselleni, että lapseni oikeasti haluaa nähdä ihailua katseessani ja toivoo minulta asioita, joita ei uskalla ääneen muotoilla.
Puhukaa niille puolilapsillenne. Kertokaa asioita elämästänne, jakakaa, kyselkää, ottakaa mukaan. Vaikka ne yritykset provosoisivat näissä huonoja reaktioita, niin sittenhän on tilaisuus jutella siitä, että ymmärrätte että välinne ovat hiukan hankalat mutta toivotte että ajan kanssa ne ehkä lähenisivät.
Ei se ole väkisin yrittämistä, vaan virvelöimistä. Yritetään saada kala koukkuun ja sitten haalitaan sitä hiljalleen rantaa kohti, ei liian rajusti eikä liian piittaamattomasti. Jos ei kala liiku eikä käy vieheeseen, huomenna uudelleen.
Aikuisen tehtävä on olla kalastaja, jos ei sellaiset hommat kiinnosta ei saa sekaantua kenenkään perheeseen. Jokainen lapsi mittaa omaa arvoaan muiden silmissä. Älkää esittäkö, että lapsi voisi yhtä hyvin olla läiskä tapetissa.
Tottakai olen puhunut ja jakanut asioita, kertonut omia juttujani jne. Kyseessä on lapsipuoli joka on ollut minulle erittäin rakas ja sen hän tietää. Mutta ei minullakaan loputtomasti välineitä ja jaksamista nyhtämiseen ole kun hän on itse alkanut ottaa etäisyyttä. Tarinan "roisto" olen varmaan minä, kun olen etäisempi kuin ennen.
Sitä tarkoitin, että yhtäälle kerrotaan yhtä ja toisaalle toista. Asiat eivät välttämättä ole justiinsa niin kuin ap:n lapsi äidilleen kertoo, eli olisi kiva kuulla sen äitipuolen versio asiasta myös.
Minäkin voin olla muiden silmissä paha äitipuoli. Yritän kyllä ruokapöydässä kysyä asioista, mutta kun vastaus on vain kyllä tai ei, niin meikäläiseltä loppuu kysymykset jossain vaiheessa. Voin kuvitella, että lapsi kertoo äidilleen, että hänen kanssaan ei jutella...
Milloin äitipuoli sai omat lapsensa? Olen äitipuoli ja silloin, kun sain omia lapsia, niin mieli oli aika myllerryksessä, plus univajeet ja kaikki muu omaan vauvaan liittyvä. Silloin lapsipuoleni jäivät vähemmälle huomiolle ja he suoraan sanoen ärsyttivät minua valtavasti. Pitkään vain siedin heitä. Ja tämä ei ollut näiden lasten vika, vaan siinä oli tosiaan monenlaisia tunteita, joita ei ehkä itsekään ymmärtänyt. Tuntui väsyttävältä hoitaa isompia lapsipuoliani, kun oma vauva oli ainoa asia, joka kiinnosti. Nyt kun nuorin lapseni on kaksi-vuotias, niin koen taas jaksavani lapsipuoliani paljon paremmin. Juttelen ja autan ja hoidan ilman mitään sen kummempia antipatioita. Se tuo myös positiivisia tunteita lapsipuoliani kohtaan, kun omat lapseni pitävät mieheni lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi tässäkin tapauksessa kiintoisaa kuulla kaikkien osapuolien versiot saman pöydän äärellä... Äidin, äitipuolen, lapsen ja isän. Voi olla että moni asia saisi selityksensä.
Äitipuolen asema on monesti sillä tavalla kurja, että syy hankaluuksiin läsähtää helposti hänen kontolleen.
Kyllä toisen lapsi on aina toisen lapsi ja lapselle se uusi aikuinen vieras. Eli ihme jos vieraiden kanssa on vaikea kommunikoida. On nämä uusiokuviot kyllä niin erikoisia, silti ihmiset niihin ryhtyy?!
Hienoa, että lapsi on pystynyt kertomaan kokemuksistaan. Minä antaisin asian käsittelyn ammattilaisille eli ottaisin terveydenhoitajaan yhteyttä ja pyytäisin juttelemaan lapsen kanssa asiasta ja tarvittaessa soittamaan isälle. Ilkeää exää ei kukaan usko, mutta asian kuuleminen ulkopuoliselta voi olla melko tehokas keino.
Itse sain huonoa kohtelua mieheni ex- vaimolta. Olisin halunnut tavata ja hän ei. Hoidin lasta, järjestin synttäreitä ym. Sain lokaa niskkaan vuosia. Nykyään lapsi aikuinen. Tavatkoon isää, vetäydyn. Mielestäni minun kuuluisi saada anteeksipyyntö. Eli aina kaikki ei ole miltä ulkopuoliselta näyttää.
Itse sain huonoa kohtelua mieheni ex- vaimolta. Olisin halunnut tavata ja hän ei. Hoidin lasta, järjestin synttäreitä ym. Sain lokaa niskkaan vuosia. Nykyään lapsi aikuinen. Tavatkoon isää, vetäydyn. Mielestäni minun kuuluisi saada anteeksipyyntö. Eli aina kaikki ei ole miltä ulkopuoliselta näyttää.
Meillä meni niin päin että miehen eks halusi vuosia aina tulla meille kahvittelemaan aina lapsen tuonnin ja haun yhteydessä, vielä sillonkin kun saatiin ensimmäinen yhteinen lapsi.
Sitten hän erosi uudesta miehestään ja muutti useamman kerran, eisekä enään tullutkaan kylään, jätti lapsen vain rappusille tai haki niin että lapsi kipitti yhtäkkiä autoon. Oli aika kummallista touhua minusta muuttua yhtäkkiä tuollalailla pakoilevaksi, sitten kerran yllätin hänet olemallakin kotona lapsensa tietämättä..keitin kahvit ja istuttiin alas, kertoi että on mielenterveyteen liittyviä juttuja meneillään. Odotin silloin meidän toista lasta. Nyt ei ole sitten enään nähty ja kunnioitan tätä päätöstä. Aika sellainen neutraali ihminen kuitenkin kyseessä minun näkökulmasta. Heidän lapsensa harrastaa tätä eri paikkoihin eri tarinan kertomista ja sekin on kukkien tiedossa jo tässä vuosien kokemuksella. Ei kai se valehtelua ole, se on vain luuloa ja näkökulma🤓
No tätä tässä juuri pelkään. Lapsesta on jo nyt tullut arempi ja itsetunto on selkeästi huonontunut.. Surettaa niin kamalasti :'(
Ap