Miten selviän ensimmäisestä yöstä yksin? Ajatuskin ahdistaa nukkua yksin ilman miestä isossa talossa

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ketään kaveria tai sukulaista, jonka luokse voisit mennä, jotta pääset pahimman yli? Tai onko ketään, joka voisi tulla sinun kaveriksi kotiisi?

Kysyin ystäviä luokseni mutta kukaan heistä ei pääse. Anoppi ja miehen sisko tulisi mutta koronan vuoksi eivät pääse koska asuvat ulkomailla. Jos voimat loppuu niin hakeudun sairaalaan. Olen ihan turta ja pohjattoman surullinen.

Otan osaa suruusi.  Jos et todellakaan saa ketään seuraksesi, ota jotain lääkettä vaikka aseperiinia tai para-tapsia. Kaupassa myydään myös Melatoniinia joka nukuttaa. Jätä pieni valo päälle ja voit panna vielä radion soimaan hiljaa. Ja sänkykaveriksi ota iso vartalotyyny ja nalle tai kaksi. Sitten nukkumaan , jos ei tule uni voit vain levätä. Neljältä voit laittaa kahvia ja sitten on kohta yö mennyt. Ihmiset on raakoja, aina pitäis vaan pärjätä yksin. Päivällä koita olla ihmisten ilmoilla. En minäkään halua nukkua yksin. En ole asunut yksin koskaan. Olen ihan terve. Minulla on perhe , lapsia ja lastenlapsia.

Ota pyykkikorista miehen käytetyt alushousut ja laita ne tyynyliinaksi. Tuttu haju tuo turvallisuuden tunnetta. 

N-77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä tämä tilanne taustalla on..? Itsekin olen usein yötä isossa talossa, kun hän on yövuorossa.

Mieheni menehtyi eilen. En vaan kestä olla yksin, on paha olla ja itkettää. Kaipaan miestä niin paljon.

Eikai kukaan keksi näin sairasta provoa?

Toivon sinulle kovasti voimia jos puhut totta. :’(

Hae ammattilaisen tukea ettei tarvitse selviytyä yksinään.

Olen täysin surun murtama. Odotan miestä kotiin mutta mies ei koskaan palaa.

Olen niin pahoillani. Ja otan osaa. Osaan kuvitella, vaan en halua kuvitella, miten kauheaa sinulla on.

Jos yhtään lohduttaa, olen minäkin yksin. Olen ollut pitkään yksin. Tosin seuralaisena mulla on munasarjakasvain, jonka laadusta en vielä tiedä mitään ennen leikkausta. 

Kirjoittele tänne niin et ole koskaan täysin yksin. Tietenkin se on tosi laiha lohtu mutta on se jotakin.

En väitä että pääset menetyksestä yli, et ehkä pääse koskaan yli, mutta sen voin sanoa että uskon olosi parantuvan paremmaksi jonakin päivänä. Niin siinä yleensä käy, olipa miehesi ollut sinulle miten tärkeä tahansa. Varmasti on ollut sinulle äärimmäisen tärkeä, minä tunnen niin kun luen kirjoitustasi. Olen ihan varma ja vakuuttunut että miehesi oli ja on sinulle todella tärkeä.

Kiitos. Ei tämä helppoa tule olemaan kun kaipaan miestä valtavasti ja talo on täynnä muistoja. Päivä kerrallaan vaikka vaikeaa on päästää irti.

Eipä sitä tiedä ennenkuin osuu kohdalle. Itse menetin parikymppisen tyttäreni muutama vuosi sitten. Alkuun olin ihan sokissa, itku ei tullut, olin kuin joku kuori, valvoin turtana monta yötä putkeen..päivät meni puolivaloilla, torkuin välillä. Jossain vaiheessa tuli sitten itkukin ja myöhemmin hillittömiä itkukohtauksia, ihan yllättäen. Tunteet oli pitkään kuin aaltoliikettä. Aloin kuitenkin pian liikkumaan mm. ruokaostoksilla, vaikka ei mikään ruoka oikein maistunutkaan, mutta oli vaan pakko yrittää elää arkea ja kohdata ihmisiä, piti jaksaa omankin perheen takia. Välillä tuli kaupassa itku, itkin pois ja jatkoin ostoksia, jossain vaiheessa se helpottui. Mulla oli kuitenkin muu perhe ja ystäviä ympärillä pahimman vaiheen yli, koska suru kosketti samalla monia muitakin. Yksin ei ole hyvä surra. Ota empimättä yhteyttä lääkäriin, jos et pärjää, sinun ei nyt tarvitsekaan pärjätä, olla yksin. Voimia kovasti sulle! Joku päivä se vielä helpottaa, mutta nyt on aika surra.

Jos mies kuoli eilen, olet jo yhden yön viettänyt yksin. Mitä tulee nukkumiseen, se ei ainakaan minulta onnistunut ilman lääkkeitä noin viikkoon, saati että olisin tänne sännännyt myötätuntoa kerjäämään. Kyllä siinä tilanteessa keskittyy ihan vain selviytymään ja toisaalta järjestämään asiat.

Tämä kuulostaa maailman kipeimmältä provolta.

Ellei ole, suosittelen Kriisipuhelinta ja huomenissa hankkimaan lääkkeellistä apua terveyskeskuspäivystyksestä.

Itse nukun aina yksin. Toisaalta itseäkin ahdistaa joskus ja sitten yö menee valvoessa. Tähän syynä tosin menneisyyden kokemukset ja huolet ja ne riivaavat päätä joskus todella paljon. Silloin oksettaa ja tärisen ja sydän hakkaa. Kamala olo todellakin, mutta ei onneksi juuri nyt.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies kuoli eilen, olet jo yhden yön viettänyt yksin. Mitä tulee nukkumiseen, se ei ainakaan minulta onnistunut ilman lääkkeitä noin viikkoon, saati että olisin tänne sännännyt myötätuntoa kerjäämään. Kyllä siinä tilanteessa keskittyy ihan vain selviytymään ja toisaalta järjestämään asiat.

Tämä kuulostaa maailman kipeimmältä provolta.

Ellei ole, suosittelen Kriisipuhelinta ja huomenissa hankkimaan lääkkeellistä apua terveyskeskuspäivystyksestä.

Tällä palstalla kaikkea aina uskotaan provoksi tai trolleiksi...

Kaikki kokevat surun eri lailla ja eri tahtiin. Shokki voi myös saada käytöksen ihan minkäläiseksi tahansa. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa ilmaista surua. Itse olen aina nukkunut uupunena silloin kun olen menettänyt läheisen, mutta yleensä olen nukkunut päivät, yöt olen istunut pimeässä murtuneena ja ahdistuneena puolisen vuotta. Toisaalta käyttäydyin hetkittäin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Välillä olisin halunut hajottaa kämppäni. En itse ikinä hankkinut terapiaa, aika auttoi. Jollekin toiselle terapia sopii. 

Miten on mennyt..?