Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vertaistukea koirani kuolemassa, surun murtama
Ikilapsi
21.05.2020 |
Menetin yli 17 vuotiaan, rakkaan koirani viime viikolla. Uskomaton suru. Oikeasti mietin, että tuleeko enää ikinä onnellista elämää? 😔
Löytyyköhän ketään, jolla olisi samankaltainen tarina, kuin minulla? Kaipaisin niin kovasti vertaistukea.
Mikä voi saada ihmisen tällaiseen tilanteeseen, että koira on rakkainta maailmassa?
Uskon, että itselläni ainakin se, että vanhempani ovat narkkareita. Minua ja siskoani ei ikinä huostattu, vaikka sossu kävi. Kotona väkivaltaa, pelkoa, köyhyyttä, nälkää.. Kiintymyssuhdetta vanhempiini - tuskin.
Sain koirani kaverini äidiltä (kasvattaja) sijoitukseen. Olin 13v ja onneni kukkuloilla. Viimein minulla olisi perhe, oma koira. Siskoni koin lähinnä uhkaksi, sillä kun maha kurnii ja vaatteet ovat rikki, ei siinä tuntunut hyvältä nälkäisenä jakaa viimeistä leipäpalaa. Poimin kesäisin mansikoita, leikkasin nurmikkoa ja ulkoilutin naapurin koiria, niin sain rahaa koiran rokotuksiin ja ruokaan. Vanhempani vähän väliä uhkasivat heittää koirani parvekkeelta.
Heti ysiluokan jälkeen lähdin kotoa muualle opiskelemaan ja koira tietenkin asuntolaan mukaan. Elämä lähti lentoon! Pian aloin saada opintotukea ja pärjäsimme hienosti. Sain kavereita joilla oli myös koiria. 3 ruokaa sai koululta ilmaiseksi, siksi opintotuki riitri hyvin. Harjoitteluissa ja jokaisessa paikassa rakas koirani oli mukana. Rakastuin vähän vajaa 18 vuotiaana, suhde oli kiihkeä, rakastava, mutta olosuhteiden pakosta erosimme 26 vuotiaina, 8 vuoden suhteen jälkeen. Koirani oli vierelläni.
Kommentit (39)
Voimia suruusi. Isänikin oli mitä vahvin ja rujoin mies, mutta kun pystykorvan oli aika lähteä, hän itki. Eikä heille ole tullut sen jälkeen toista koiraa. Hän sanoo, ettei kestäisi sitä menetystä enää toista kertaa 😞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia paljon ap!
Koirasi on kulkenut kaikki nuo huikeat kasvun vuodet rinnallasi, ei mikään voisi korvata juuri tuota uskollista ystävää ja elämänkumppania. Saitte kasvaa yhdessä.
Oma koirani kuoli vuosi sitten. Hänkin oli kanssani nuoruudesta aikuisuuteen ja ikävä on suuri edelleen. Joskus näen koirastani edelleen unta, jossa hän on niin elävän oloinen, kuin voisin oikeasti vielä olla hänen kanssaan. Joskus kuulen, kuinka koirani muka vieläkin kääntää jossain kylkeään ja huokaa. Jonain päivänä oma enkelikoirani on minua vastassa ja vielä kohtaamme.
Itse en ole ottanut uutta koiranpentua nyt, kun minulla on vielä pieni lapsi ja elämä on työlästä, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Ei se uusi tietenkään vanhaa rakasta koiraa korvaa, mutta toivottavasti uudenkin kanssa saa pitkän yhteisen matkan ystävyyttä. Koira on todella ihmisen paras ystävä.
Voimia suureen suruusi!
Mitä sukusi on tehnyt, että ette voi saada adoptiolasta?
Kiitos kaikki. ❤️
Syyllisyys on pahinta. Mietin tuskissani, että mitä olisin voinut tehdä ystäväni eteen vielä paremmin. 😔
Lähisukuni on tehnyt pahoja väkivaltaisia rikoksia, usea on edelleen suorittamassa tuomiotaan. Meille on selkeästi sanottu, että emme voi adoptialasta saada, vaikka itse olisimme rikkaita enkeleitä.
Vierailija kirjoitti:
Voimia suruusi. Isänikin oli mitä vahvin ja rujoin mies, mutta kun pystykorvan oli aika lähteä, hän itki. Eikä heille ole tullut sen jälkeen toista koiraa. Hän sanoo, ettei kestäisi sitä menetystä enää toista kertaa 😞
Minäkään en pysty ajattelemaan uuden kissan ottamista, kun en kestäisi uudestaan sitä tuskaa, mitä koin viime kesänä viedessäni 18-vuotiaan kissamme eläinlääkäriin piikille. Asia palaa mieleeni aina välillä ja itku tulee joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikilapsi kirjoitti:
Kiitos kaikki. ❤️
Syyllisyys on pahinta. Mietin tuskissani, että mitä olisin voinut tehdä ystäväni eteen vielä paremmin. 😔
Lähisukuni on tehnyt pahoja väkivaltaisia rikoksia, usea on edelleen suorittamassa tuomiotaan. Meille on selkeästi sanottu, että emme voi adoptialasta saada, vaikka itse olisimme rikkaita enkeleitä.
Höpön löpön. Adoptiota aloittaessa kartoitetaan mahdollisten vanhempien kykyä toimia lapsen vanhempana eikä lähisuvun rikollisia toimia.
ekat pari viikkoa on pahimpia, sitten alkaa elämä pikkuhiljaa viemään taas enemmän huomiota. Itselläni reilu vuosi nyt koiran kuolemasta, päivittäin se on mielessä mutta ei enää niin viiltävänä. Välillä toki iskee ihan järjetön ikävä. Mulle on tulossa nyt uusi koira, senkään kanssa ei mielestäni kannata kiirehtiä vain kuulostella omaa oloa milloin on aidosti valmis. Toisille auttaa että ottaa heti uuden pennun/koiran, toiset tarvii tietyn suruajan ennen kuin voi uutta kaveria harkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aina ollut koiria tai kissoja. Jokainen niiden kuolema on ollut ihan hirveä, olen itkenyt huutamalla. Viimeksi jopa ajattelin että haluan mennä perässä.
Menetin vastikään 2 koiraani. Ne olivat ainoat perheenjäseneni, eli siis tärkeämpiä kuin kukaan ihminen. Sitten sairastuin vielä vakavasti ja kuolema oikeasti kolkutteli ovella. Nyt reilu vuosi myöhemmin olen kuitenkin terve.
Olen onnellinen että säilyin hengissä, toistaiseksi, eihän sitä tiedä jos sairaus uusii. Minulla on paljon harrastuksia ja aikani kuluu mukavasti. En enää joka päivä sydän raastaen itke koiriani. Uskon että kohtaamme sitten taivaassa.
Eli kyllä siitä voi selvitä vaikka se maailmanlopulta tuntuisikin.
Ajattelin jopa että voisi ottaa miehen vaihetelun vuoksi ;)
Kiitos kaikki. Olette ihania kaikki jotka lohdullisia sanoja kerrotte.
Mieheni on myös ihana, on niin läsnä tässä surussa ja itsekin niin surullinen. Hän ehti myös kiintyä kovasti koiraani.
Ja siis olemme käyneet useasti juttelemassa tästä adoptiosta ja olen nyt todella hämmentynyt, että täällä sanotaan, ettei perheeni tekemiset vaikuta mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, että maailma on taas yhden pienen hiilidioksiidia tuottavat eläimen verran parempi paikka. Me vihreät olemme pahoillamme sinun menetyksen puolesta, mutta kuitenkin samaan aikaan äärimmäisen tyytyväisiä hiilidioksidi kuorman pienestäkin pienenemisestä.
Saisit hävetä, sinä sydämetön!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia sinne. Lemmikit ovat perheenjäseniä ja joskus tärkeintä mitä on.
Koirat on parempia kuin ihmiset. Voimia. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yksivuotias kun vanhempani ottivat ensimmäisen bordercollien. Kasvoimme maatilalla yhdessä, ja elämäni mureni kun koira jouduttiin lopettamaan 16 vuotiaana, oli ollut elämässäni aina.
Oman ensimmäisen koirani otin 22 vuotiaana, eli kymmenen vuotta sitten. Suren jo päivää kun joudun siitä luopumaan, ja erityisesti raskaus on nyt nostattanut tunteet pintaan.
Koko itsenäisen aikuisuusaikani koira on rinnallani kulkenut, ja nyt ensimmäisen lapseni kanssa heistä on tullut erottamaton pari.
Lemmikit merkitsevät paljon, eikä sitä kenenkään pidä vähätellä.
Bortsutyyppi, kauanko meni, että pystyit tuntemaan iloa ja onnea koiran lähdön jälkeen?
Itse en näe valoa ollenkaan tällä hetkellä. Ajattelen moni kertoja päivässä, että ”kohta kotiin, ihanaa, koiran kanssa ulos!” Kaupassa meinaan automaattisesti mennä ostamaan koiralleni sen lempiherkkuja, autolla on päätynyt alitajuisesti jo ainakin viisi kertaa lemmikkikaupan pihaan, säikähtelen, että mihin olen koirani hylännyt. Tiesin aina, että elämäni on isosti rakentunut koirani ympärille, kun perheeni on huono eikä suhteita heihin ole. Mutta nyt sen vasta oikeasti tajuaa, että koirani oli minulle perhe. Liikaa koiran vastuulla, tiedän, mutta näin se meni.
Kaikki asiat tulevaisuudessa tuntuvat mitättömiltä.
Jaksamista:(. Sama omalla kohdalla edessä, taas. Kyllä pahin suru menee ohi ja muuttuu hyviksi muistoiksi.
Koirien rakkaus on aitoa.... Mikään ei ole parempaa, kun koira, joka liimautuu kylkeen aamuisin.... Voimia <3
Otan osaa suureen suruusi 💔
Tiedän monia, jotka ottavat pennun kasvamaan siihen vanhan koiran rinnalle, että kun aika vanhalle koittaa on lohtuna ja seurana uusi ystävä.
Tämähän ei ole sitä, että kukaan tai mikään korvaisi menetystä, mutta elämän on jatkuttava.
Sinun edesmennyt koiraystäväkin tietenkin haluaa, että olet onnellinen.
Koirasi eli superpitkän ja hyvän onnellisen elämän. Se on kaikki mitä olet voinut sille antaa.
Alue: Aihe vapaa
:) olipa lämminhenkiset sanat!