Määrittele täti. Ikä, ulkonäkö, puuhat
Kommentit (46)
Harmaa, kuivahko, hieman takakireä. Konservatiivinen. Joskus kukkahattu päässä. Tykkää neulomisesta, kutomisesta, virkkaamisesta ja ompelusta. Tykkää jakaa muille ohjeita ja joskus päsmäröidäkin. Ei ymmärrä nuorison elämästä juurikaan. Usein touhukas ja tomera, tykkää esim. puutarhan hoidosta. Ei muista aina nesteyttää itseään. Periaatteessa hyväntahtoinen, mutta jakelee ohjeitaan usein laput silmillä. Kokee että vanhempana ihmisenä hänellä on oikeus neuvoa muita vaikkei monista asioista todellisuudessa mitään tietäisikään. On joskus hieman tiukkapipoinen, huumorintajutonkin. Menee aikaisin nukkumaan, nukkuu usein silti huonosti ja on välillä kiukkuinen. Uskaltaa harvemmin repäistä tai irrotella, mutta kerran kun sen tekee, saattaa mennä aivan sekaisin. Viihtyy joskus kylässä sukulaisten luona riesaksi asti. Vaikka välillä tätiin meinaisi mennä hermot, on usein silti pidetty lähipiirissään.
Vierailija kirjoitti:

Onnittelut kaveri, paras määritelmä tähän asti
Sellainen herttainen mummeli. Tykkää paapoa sukulaisten lapsia.
Sellainen jolla on hiukset kynitty lyhyeksi korppikotkan per seen näköiseksi, tyylitaju jämähtänyt sille ajalle kun oli vielä 20 wee..
Vierailija kirjoitti:
Harmaa, kuivahko, hieman takakireä. Konservatiivinen. Joskus kukkahattu päässä. Tykkää neulomisesta, kutomisesta, virkkaamisesta ja ompelusta. Tykkää jakaa muille ohjeita ja joskus päsmäröidäkin. Ei ymmärrä nuorison elämästä juurikaan. Usein touhukas ja tomera, tykkää esim. puutarhan hoidosta. Ei muista aina nesteyttää itseään. Periaatteessa hyväntahtoinen, mutta jakelee ohjeitaan usein laput silmillä. Kokee että vanhempana ihmisenä hänellä on oikeus neuvoa muita vaikkei monista asioista todellisuudessa mitään tietäisikään. On joskus hieman tiukkapipoinen, huumorintajutonkin. Menee aikaisin nukkumaan, nukkuu usein silti huonosti ja on välillä kiukkuinen. Uskaltaa harvemmin repäistä tai irrotella, mutta kerran kun sen tekee, saattaa mennä aivan sekaisin. Viihtyy joskus kylässä sukulaisten luona riesaksi asti. Vaikka välillä tätiin meinaisi mennä hermot, on usein silti pidetty lähipiirissään.
Väittäisin että tätimäisyys on perinnöllistä.