Mitä hittoa? Pääsen koronatestiin vasta ylihuomenna!
Sain aamulla lähetteen. Ensimmäiset vapaat ajat sekä julkiselle että yksityiselle ovat siitä 2 vrk päässä.
Eihän se näin voi mennä? Eikö just valitettu, että kapasiteettia on, mutta ihmiset ei tuu testeihin?
Kommentit (65)
Hei ap, koska oireesi ovat alkaneet? Testi otetaan aikaisintaan kolmantena oireisena päivänä, ei aiemmin. Muutenkin testin luotettavuus on vain noin 70% ja jos otetaan liian aikaisin niin ei sitäkään. Toiseksi meillä ainakin testataan kaikki hyvinkin lieväoireiset eli muutaman kerran köhäissyt, nenä hieman vuotaa ja päätä kolotellut. Kaikki, jotka olen testiin lähettänyt, ovat olleet negatiivisia ja näitä on varmaan lähemmäs 100. Vastauksissa menee 1-3 vrk, keskimäärin noin 1,5-2 vrk. Meillä terveysasemalla testataan joka päivä noin 30 ihmistä ja ajat tosiaan täyttyvät kyllä melko vauhdilla ja usein testausaika menee seuraavalle päivälle. Lisäksi päivittäin testataan sairaalassa ja yksityisillä. Keskisuuri kaupunki kyseessä.
Odottele rauhassa testiinpääsyä karanteenin omaisissa olosuhteissa. Altistuneiksi katsotaan ne, joiden kanssa olet ollut tekemisissä 24h ennen oireiden alkua yli 15min.
T:sh
Vierailija kirjoitti:

Minulla vasta kolmas testi näytti positiivista ja se tehtiin siinä vaiheessa, kun jouduin sairaalaan. Teholle joutuessani lääkäri siellä sanoi, että jopa 30-50% testeistä antaa väärän negatiivisen vastauksen.
Mitenköhän moni lieväoireinen jatkaa tartuttamista saatuaan testistä väärän negan.

Sama miehelläni, vasta kolmas testi oli positiivinen. Oli jo kolmatta viikkoa sairaalassa.
Ohis
Soitin terveysasemalleni lievän, pitkittyneen yskän takia, ja sain ajan koronatestiin pandemiavastaanotolle samalle päivälle, muutaman tunnin päähän. Seuraavana päivänä sain tekstiviestinä vastauksen: negatiivinen. Asun isossa kaupungissa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ai. Kyllä minä nään tässä myös muiden huomioimisen.