Lue keskustelun säännöt.
Kerro kokemiasi henkisen väkivallan esimerkkejä
18.05.2020 |
Kerron yhden, joka ei tule ainakaa kaikilla heti mieleen. Pidempiaikainen miesystäväni ei pitänyt yhtään asumismuodostani, joka oli rivitalo. Hänen mielestään ainoat oikeat elämistavat olivat omakotitalo, jossa hän asui ja kerrostalo, jossa hän eli lapsuutensa. Hän usein sohvalla istuessaan koputteli seinään ja joskus suorastaan hakkasi. Ja naapuri asui siis seinän takana. Tällä hän selkeästi viestitti, että inhosi minun kotiani ja naapuritkin saa siitä kärsiä. Kun huomautin asiasta, tuli vastaukseksi vaan "Jaa" ja homma jatkui.
Kommentit (59)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex ei ole luonteeltaan ilkeä, mutta hän on lapsuudesta saakka niin rikottu ja ollut vailla minkään sortin huolenpitoa ja hellyyttä, että hänellä vaan ei ole taitoa elää kenenkään kanssa eikä huolehtia mistään. Edes itsestään, mutta saati sitten parisuhteestaan. tai lapsistaan. Kyllä, ehdittiin lisääntyä ennenkuin tajusin tuon rikkinäisyyden. Ja ei, sitä rikkinäisyyttä ei rakkaus, välittäminen ja tukeminen parantanut. Tarpeeksi monta vuotta siinä elin niin tiedän.
Noh, rikkinäisyys ja oma epävarmuus ilmeni sitten henkisenä "pahoinpitelynä". Sitaateissa, koska mä en pysty pitää asioita hänen tapauksessaan varsinaisesti pahuutena, tarkoituksenmukaisena ilkeytenä. Esim. jos minulle tapahtui jotain kivaa, mies mökötti. Oli hiljaa, mutta osoitti kaikella tavoilla, että hän on nyt loukattu ja hänellä on paha mieli ja hän kaipaa nyt lohduttamista ja tukea. Joskus kysyin, että miksi aina kun minä olen onnellinen ja tapahtuu jotain kivaa, hän suuttuu? Ei hän kuulemma suuttunut, mutta tuli mieleen, että hänelle ei koskaan tapahdu mitään kivaa ja se tuntuu pahalta ja epäreilulta. Joskus minä sitten suutuin ja huusin, että minullepa nyt tapahtui kivaa ja en anna sinun sitä pilata. Siitä se vasta draama syntyikin. Kun eihän hän ikinä ole minulle pahaa halunnut. Kuinka epäreilu olenkaan häntä kohtaan...
Muutenkin elämä oli aika ahdistavaa, kaikki oli negatiivista ja elämä pyöri vain hänen pahan olon ympärillä. Yritys ilahduttaa oli vitt uilua. Kaikki kivat asiat toi ahdistuksen ja kun mikään ei kuitenkaan koskaan onnistu. En minä tiedä. Kieroa ja sairasta, mutta ei tosiaankaan johtunut ilkeydestä, vaan siitä että perusturvallisuus oli rikottu jo pienenä lapsena, yksin joutui itsensä kasvattamaan vailla yhtään turvallista aikuista. Lyttäystä, ilkeyttä, huutoa jne. oli koko lapsuus. Ei kehuttu, ei kosketettu,
Sovittujen asioiden tietoinen unohtaminen "voi soriii, mä unohdin" nauraen ja hihitellen.
Mykkyys kun olisi pitänyt sopia jostain asiasta.
Josta päästäänkin siihen että onko ollut niin, että olen sen päätöksen mykän kanssa "tehnyt" ja sitten hän sopivasti unohti sen, luonnollisesti koska asia ei kiinnostunut pätkääkään eikä ns osallistunut päätöksentekoon. Kyseessä esim vierailu mummilla, töitten jälkeen syömään, tms
Yksin jättäminen, emotionaalinen hylkäys.
En tiedä miksi jatkoin yksipuolista suhdetta niin pitkään. Eilistä sex tape suomi ohjelmaa katsoessa tosin tajusin ettei se mikään suhde ole ollut.
Sekin on ollut mun kuvitelmaa.
Lapsuus on ollut rikkonainen ja ne kokemukset mahdollistanut tuon.
Mies on ollut ex jo 10v. Elämä hyvää nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex ei ole luonteeltaan ilkeä, mutta hän on lapsuudesta saakka niin rikottu ja ollut vailla minkään sortin huolenpitoa ja hellyyttä, että hänellä vaan ei ole taitoa elää kenenkään kanssa eikä huolehtia mistään. Edes itsestään, mutta saati sitten parisuhteestaan. tai lapsistaan. Kyllä, ehdittiin lisääntyä ennenkuin tajusin tuon rikkinäisyyden. Ja ei, sitä rikkinäisyyttä ei rakkaus, välittäminen ja tukeminen parantanut. Tarpeeksi monta vuotta siinä elin niin tiedän.
Noh, rikkinäisyys ja oma epävarmuus ilmeni sitten henkisenä "pahoinpitelynä". Sitaateissa, koska mä en pysty pitää asioita hänen tapauksessaan varsinaisesti pahuutena, tarkoituksenmukaisena ilkeytenä. Esim. jos minulle tapahtui jotain kivaa, mies mökötti. Oli hiljaa, mutta osoitti kaikella tavoilla, että hän on nyt loukattu ja hänellä on paha mieli ja hän kaipaa nyt lohduttamista ja tukea. Joskus kysyin, että miksi aina kun minä olen onnellinen ja tapahtuu jotain kivaa, hän suuttuu? Ei hän kuulemma suuttunut, mutta tuli mieleen, että hänelle ei koskaan tapahdu mitään kivaa ja se tuntuu pahalta ja epäreilulta. Joskus minä sitten suutuin ja huusin, että minullepa nyt tapahtui kivaa ja en anna sinun sitä pilata. Siitä se vasta draama syntyikin. Kun eihän hän ikinä ole minulle pahaa halunnut. Kuinka epäreilu olenkaan häntä kohtaan...
Muutenkin elämä oli aika ahdistavaa, kaikki oli negatiivista ja elämä pyöri vain hänen pahan olon ympärillä. Yritys ilahduttaa oli vitt uilua. Kaikki kivat asiat toi ahdistuksen ja kun mikään ei kuitenkaan koskaan onnistu. En minä tiedä. Kieroa ja sairasta, mutta ei tosiaankaan johtunut ilkeydestä, vaan siitä että perusturvallisuus oli rikottu jo pienenä lapsena, yksin joutui itsensä kasvattamaan vailla yhtään turvallista aikuista. Lyttäystä, ilkeyttä, huutoa jne. oli koko lapsuus. Ei kehuttu, ei kosketettu,
Mun exällä ilmeisen samaa, kaikki on negatiivista ja ankeaa. Ilmeisesti huolehtii hyvin lapsestaan, joskaan en tiedä onko heidän välillään mitään iloa.
Hirvittävän turhauttavaa, tosiaan on varmasti niin että hän ei pysty tasapainoiseen suhteeseen ikinä... Kyllähän sanoikin niin, että ei ole onnea olemassa häntä varten.
Liian raskas suhde ns. terveelle osapuolelle, toinen voi koko ajan huonosti ja edes pahaa tarkoittamatta saa toisenkin voimaan huonosti. Saatikka ne hetket kun tarkoituksella loukkaa ja on ilkeä, niitäkin riitti.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex ei ole luonteeltaan ilkeä, mutta hän on lapsuudesta saakka niin rikottu ja ollut vailla minkään sortin huolenpitoa ja hellyyttä, että hänellä vaan ei ole taitoa elää kenenkään kanssa eikä huolehtia mistään. Edes itsestään, mutta saati sitten parisuhteestaan. tai lapsistaan. Kyllä, ehdittiin lisääntyä ennenkuin tajusin tuon rikkinäisyyden. Ja ei, sitä rikkinäisyyttä ei rakkaus, välittäminen ja tukeminen parantanut. Tarpeeksi monta vuotta siinä elin niin tiedän.
Noh, rikkinäisyys ja oma epävarmuus ilmeni sitten henkisenä "pahoinpitelynä". Sitaateissa, koska mä en pysty pitää asioita hänen tapauksessaan varsinaisesti pahuutena, tarkoituksenmukaisena ilkeytenä. Esim. jos minulle tapahtui jotain kivaa, mies mökötti. Oli hiljaa, mutta osoitti kaikella tavoilla, että hän on nyt loukattu ja hänellä on paha mieli ja hän kaipaa nyt lohduttamista ja tukea. Joskus kysyin, että miksi aina kun minä olen onnellinen ja tapahtuu jotain kivaa, hän suuttuu? Ei hän kuulemma suuttunut, mutta tuli mieleen, että hänelle ei koskaan tapahdu mitään kivaa ja se tuntuu pahalta ja epäreilulta. Joskus minä sitten suutuin ja huusin, että minullepa nyt tapahtui kivaa ja en anna sinun sitä pilata. Siitä se vasta draama syntyikin. Kun eihän hän ikinä ole minulle pahaa halunnut. Kuinka epäreilu olenkaan häntä kohtaan...
Muutenkin elämä oli aika ahdistavaa, kaikki oli negatiivista ja elämä pyöri vain hänen pahan olon ympärillä. Yritys ilahduttaa oli vitt uilua. Kaikki kivat asiat toi ahdistuksen ja kun mikään ei kuitenkaan koskaan onnistu. En minä tiedä. Kieroa ja sairasta, mutta ei tosiaankaan johtunut ilkeydestä, vaan siitä että perusturvallisuus oli rikottu jo pienenä lapsena, yksin joutui itsensä kasvattamaan vailla yhtään turvallista aikuista. Lyttäystä, ilkeyttä, huutoa jne. oli koko lapsuus. Ei kehuttu, ei kosketettu,
Kuulostaa mun tapailumieheltä paitsi ettei tällä ole lapsia.
Huomannut juuri tuon milloin minulla hauskaa tai hyvä mieli niin se pitää väkisin ampua alas mököttämällä tai suoranaisella veetuiluna. "Enhän mä mitään, oot outo kun et huumoria ymmärrä. Pitäiskö sun hakeutua hoitoon?"
Vähättely, loukkaaminen, ylimielisyys.
Harmi. En jää hänen nyrkkeilysäkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Pihtariksi haukkuminen ja seksin vaatiminen (seksuaalinen/henkinen väkivalta)
- Läskiksi haukkuminen
- Huoraksi haukkuminen
- Pukeutumisen haukkuminen ja arvostelu
-Lämmön ja väkivallan vaihtelu tyyliin; aluksi ihana, sitten henkistä väkivaltaa. Vetää maton jalkojen alta kerta toisensa jälkeen. Pitää valtaa yllä sillä, että on taas ihana ja kaikki on vaan minun vikaa miksi käyttäytyy tietyllä tavalla
- Minun syyttäminen kaikesta ja jos en olisi tehnyt jotain niin hän ei olisi tehnyt jotain esim. pettänyt
- Pettäminen
- itsetunnon polkeminen maan rakoon. ”Sä et näytä miltään ilman meikkiä. Menisitpä baariin ilman meikkiä niin kukaan ei kattois sua”.
Tässäpä esimerkkejä kahdesta eri suhteesta. Toinen oli kun olin 16v. -17v.Toinen 21-30v. Nyt olen 35v. ja onnellisessa suhteessa.
Mielenterveyden tökkiminen eri tavoin. Kärsin pakko-oireisesta häiriöstä, joudun varmistelemaan asioita todella paljon. Kiusasi minua sen vuoksi ja aiheutti tilanteita, joissa jouduin varmistelemaan enemmän, olin hädissäni useita kertoja. Nauroi ivallisesti ominaisuudelleni ja haukkui mielisairaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsuudenkodissani tehtiin sellaista, että lasten sanomisia vääristeltiin ja väänneltiin. Jos vaikka keskustelimme jostain, vanhempi väänsi sanomiseni aivan pois kontekstistaan jotta saisi minut näyttämään tyhmältä. Joskus he tekivät myös sitä, että vääntelivät lasten sanomisia saadakseen "loukkaantua" niistä, erityisesti äitini nimittäin rakasti draamailua ja riitaa.
Oli lapsena kamala paikka, kun vanhemmille ei uskaltanut puhua.
Parisuhde alkoholistin kanssa, vuiset täynnä tyhjiä lupauksia ja minä hölmö uskoin niihin. Mikään sanottu ei ollut totta tai lupaukset petettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exä jankkasi usein, että; "Eikö sun kannattais jo vaihtaa tuo autonromu pois". Ei ollut mikään romu, ja hänen omansa oli kyllä huonompi. Tiesi vielä, ettei minulla ollut rahaa edes uusiin vaatteisiin. Toiseksi, ei ketään saa yrittää painostaa tekemään kallista ostosta, ilman omaa aloitetta ja halua.
Tulkitseeko joku tämänkin henkiseksi väkivallaksi? Sitten on hyvin paljon sellaista ollut elämässäni.
Kaikki ihmiset kokee sanomiset omalla tavallaan. Jos sanat tuntuu pahalta, ilkeilyltä, ahdistelulta ym, niin kyllä se on henkistä väkivaltaa. Jo ilkeät ilmeetkin on sitä, jos ne vaan satuttavat.
Hohhoijaa. Unohdit ilkeät ajatukset, jotka ovat väkivaltaa, vaikka niitä ei edes tuotaisi esiin!
Yksi nuoruuden heila ei tykännyt paidastani ja vaati vaihtamaan sen tai muuten peruuntuisi yhteinen päiväreissumme lähellä olevaan isoon kaupunkiin. En suostunut miehen määräiltäväksi, joten reissu sai jäädä ja koko mieskin myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, onko tää nyt varsinaisesti henkistä väkivaltaa, mutta eräs henkilö lähettelee mulle jatkuvasti erilaisia lääketieteellisiä ja julkaisuja eri lähteistä. Sitten tämä tee-se-itse tohtori lataa mielestään tarkan analyysin ja diagnoosin siitä, mikä minua milloinkin vaivaa. Mulla taitaa olla jo lähemmäs kakskyt erilaista diagnoosia. Nämä yksipuoleiset etävastaanotot tulevat yleensä puolenyön jälkeen. Tuleehan se tietysti halvaksi, kun ei tarvi tilata varsinaista lääkäriaikaa ja taudinmäärityksen saa ihan pyytämättä. Itse hän on tietysti kaiken arvostelun yläpuolella. On se kyllä onni, kun ympärillä on noin hienoja ihmisiä.
Äitini kohdalla henkistä väkivaltaa ilmeni mm. siinä, kun olin esiteini-iässä ja mieli oli välillä maassa ilman järkevää syytä ja saatoin purskahtaa yhtäkkiä itkuun ruokapöydässä. Äiti suuttui aina tästä ja rupesi puhumaan, että hänen on varmaan parasta tehdä sitten itsemurha kun mikään ei ole hyvin, toivottavasti olen nyt ylpeä itsestäni kun sain hänen päivänsä pilattua. Tai sitten toisaalta loukkaantui aina, kun kävin isän vanhempien luona kylässä, koska hän ei itse tullut toimeen heidän kanssaan. Sanoi ala-asteikäiselle minulle, että minun olisi varmaan parempi sitten muuttaa mummolaan kerta siellä viihdyn paremmin, jos erehdyin mummolassa (joka sijaitsi 400m päässä) käymään kerran kahteen viikkoon.
Toinen oli sitten ex-mieheni. Oli aivan varma, että petin häntä, kun opiskelin miesvaltaisella alalla ja hän itse oli työelämässä ravintola-alalla. Aina, kun oli esim. opiskelijaporukan kanssa illanistujaiset (johon pyysin myös miestäni mukaan, ei koskaan tullut), alkoi se mökötys jo siinä vaiheessa, kun kerroin tällaisesta tapahtumasta. Kun olin iltaa istumassa kaveriporukan kanssa, jossa oli enemmistö naisia, oli 100% varma, että suuteloin siellä jonkun miehen kanssa. Henkinen väkivalta ilmeni siten, että ylpeili aina näinä iltoina, että joku ex ehdotti pikapanoa tai tyyppi latasi tinderin, että hänkin voi etsiä muuta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex kertoi, että hänen sukulaisensa (josta pidin) oli sanonut, että minulla on huor ameikit. Pahoitin tästä tietenkin mieleni. Sanoin meneväni kysymään tältä ihmiseltä, onko tosiaan puhunut tuollaisia ja siinä vaiheessa ex joutui tunnustamaan, että keksi koko asian itse.
Haukkui myös muutaman kerran ihan suoraan minua. Huor a oli tyypillinen nimittely. Huvittavinta oli, että tyyppi itse oli YK-joukoissa ollessaan käynyt ilotytön luona ja samalla pettänyt ex-naistaan. Minä taas olin kiltteyden perikuva. Ei onnistunut latistamaan itsetuntoani, vaan otin ja lähdin. Oli vielä eron jälkeen käynyt äitini ovella yöllä kännipäissään uhoamassa, että tyttäresi on huor a. Teki siinä samalla koko suvulle selväksi, millaisesta jepestä pääsin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se henkistä väkivaltaa, jos yrittää kertoa tunteistaan ja saa vastaukseksi "voi voi"? Siis ei pahoittelua vaan vähättelyä. Tai jos puhuu jostain ikävästä fiiliksestä niin toinen vastaa, että "jos tuntuu pahalta niin voit poistua", tarkoittaen suhteen lopettamista.
Vähättely ja erolla uhkaaminen ovat henkistä väkivaltaa.
En ymmärrä miksi erolla uhkaamista väitetään usein henkiseksi väkivallaksi. Jokaisella meistä on oikeus myös erota ja viisas tuo esille ajatuksensa ennen kuin lähtee. Joskus nimittäin halutaan yrittää viimeiseen asti ja antaa toiselle mahdollisuus parantaa tilannetta. En tosin sano että lainatussa tekstissä olisi kyse mistään rakentavasta.
Erolla uhkaaminen on myös asia jonka pitäisi johtaa johonkin, se on epätoivoinen viesti toiselle. Kun toinen kertoo että harkitsee eroa, jos yhteiselo kiinnostaa niin ongelmia pitää alkaa työstää. Minäkin uhkailin erolla vuosia kunnes lopulta sain voimia oikeasti erota. Mies oli järkyttynyt, aiemmin eron puheeksi ottaminen johti aina hulluksi ja seonneeksi haukkumiseen, ei huoleen tai yritykseen pelastaa suhde.
En ole katunut hetkeäkään eroamista. Enää ei kukaan hauku hulluksi.
On eri asi asia kertoa, että harkitsee eroa jos asiat suhteessa ei muutu, kuin se että jos toinen sanoo mitä tahansa "poikkipuolista" niin vedetään erokortti esiin ja käsketään häipymään. Toinen näistä on fiksua, aikuismaista käytöstä parisuhteessa ja toinen juurikin sitä henkisen väkivallan harjoittamista.
Kuinka pitkän listan saa kirjoittaa?
- Haukkuminen mm. hulluksi, sekopääksi, sadistiksi.
- Kavereiden ja sukulaisten haukkuminen - > yritys etäännyttää heistä.
- Toisen syyttäminen lähestulkoon kaikesta.
- Taloudellinen hallinta: rahankäytön seuraaminen, toisen työn ja palkan halveksiminen, väite toisen elättämisestä, vaikka palkat lähes samansuuruiset.
- Olin aiheuttanut omalla käytöselläni mm. pettämisen ja aggressiivisen käytöksen.
- Nolaaminen toisten edessä
- Syyttelyt toisen elämän pilaamisesta
- Puhelimen ym. muiden henkilökohtaisten juttujen tutkiminen
- Mustasukkaisuus
- Painostaminen tietynlaiseen s eksiin.
- Raivokohtaukset.
- Empatiakyvyn puuttuminen.
- Toisen mielipiteen ym. vähätteleminen.
- Kaikenlainen uhkailu.
- jne. Jne. Jne.
Saman kokenut. En tiedä toivunko ikinä, koska oli kuin painajaista.