Yhtye/artisti, jonka musiikista aluksi et pitänyt, mutta olet alkanut pitää?
Kommentit (28)
Nightwish nyt Floorin aikana on hyvä
Totoa vierastin pelkän African perusteella mutta sitten päätin tutustua syvemmin niin sieltähän löytyi kunnon rockbändi niiden puhkisoitettujen poppibiisien alta. Aika heviäkin materiaalia ovat Lukatherin johdolla levyttäneet.
Paramore. Hyi että vihasin niitä kahta ensimmäistä levyä.
Metallica. Oikeastaan vasta musta albumi iski. Sen jälkeen niitä vanhempiakin alkoi digata.
Vierailija kirjoitti:
Paramore. Hyi että vihasin niitä kahta ensimmäistä levyä.
Toi on ihan totta. Teini-iän inhokki, mutta kuulin muutama kk sitten jonkun uudemman biisin ja olin että mitäs tämä on? Hayley ihan ok kun ei yritä vinkua emorokkia.
Neljä Ruusua - vtutti lapsena kun vanhemmat kuunteli tätä usein, mutta aikuisiällä aloin tykkäämään.
Ariana Grande - taisi olla side to side jota pari vuotta sitten soitettiin radiossa all the time, enkä voinut sietää. En tiedä mitä tapahtui, nykyään tykkään neidin musiikista.
Mansesteri - en vaan voinut sietää, kun avokki kuuntelee tätä. Viime vuonna sitten käytiin (tai avokki kävi, itse join baaritiskillä) näiden keikalla ja joku kappaleen kertsi jäi sen illan jälkeen soimaan päähän. Kuuntelin sitten vahingossa koko tuotannon läpi.
Esa Pakarinen, aivan parasta rappia.