Uudenlainen arki

Jostain syystä tästä aiheesta ei saanut keskustella alkuperäisessä ketjussa, joten kokeillaan uudella otsikolla.
Samoja juttuja hoetaan sekä somessa että livenä: ei tätä maailmaa voi pitää suljettuna, maailman on vaan pakko avautua, normaaliin arkeen on palattava, pakko, pakko, pakko...
Mitä ihmettä?!
Maailma muuttuu ja sopeutuu tilanteen mukaan, ja se mikä oli normaalia arkea 100v. sitten ei ole sitä enää tänäpäivänä. Aivan samoin voi käydä nytkin; maailma muuttui ja normaali arki ei ole välttämättä enää sitä, mitä se oli esimerkiksi puoli vuotta sitten.
Ei ole itsestään selvää, että esim. ympäri maapalloa reissaaminen säilyy samanlaisena oikeutena kuin tähänkin asti. Tai että kaikki ovat töissä työpaikoilla. Tai että koulua käydään koulurakennuksessa 5 päivää viikossa. Nämä kaikki ovat aikansa ilmiöitä, ja ne kaikki voivat kadota yhtä nopeasti kuin syntyivätkin. Ehkä palaamme omavaraisuuteen ja pieniin kyläyhteisöihin? Tai ehkä siirrymme kokonaan digiaikaan ja elämämme tapahtuu tästä lähtien verkossa, fyysisten ruumiidemme ollessa lopullisesti kotona karanteenissa?
Toki tiedostan, että nyt ei ole todennäköisesti niin käymässä, mutta haluan keskustella tästä ilmiönä.

Mistä johtuu pakkomielteisyys siihen, että meidän nykyinen elintapamme on säilyttävä muuttumattomana? Kaikkine lieveilmiöineenkin (ilmastonmuutos, sukupuuttoaalto, merien kuoleminen, saastuminen jne.) ja huolimatta siitä, että esim. tällä hetkellä siitä elämäntavasta kiinnipitäminen tarkoittaa kuolemaa tuhansille ja taas tuhansille?

Selviytymisen ehdoton edellytys on kautta maailmanhistorian ollut kyky sopeutua. Miksi niin monilla nykyihmisillä tuntuu olevan äärimmäisen huono kyky sopeutua ja mukautua?