Voiko huonosta tulla hyvä? (lasten urheilusta kyselen)
Mietinnässä lapsen harrastus, jota on harrastanut n. 3,5 vuotta. Lapsi on kohta 9-vuotias. Lajissa on tasoryhmät, ja lapseni on jossain siellä haasteen ja harrasteen välimaastossa, pelaa välillä toisessa, välillä toisessa tasossa. Lapsi tykkää harrastuksestaan ihan OK, mutta ei ole sillä lailla into piukeana, kuin jotkut ryhmässä. On nyt alkanut tiedostaa noiden tasojen merkityksen, ja ujostelee korkeamman tason poikia, vaikka ovat siis periaateessa pelanneet samassa joukkueessa pitkään. Ei kehtaa esim. moikata, jos tulevat vastaan. Tuo taitavin porukka, kilparyhmä kai nimeltään, on erottunut vähän omaksi porukakseen, vanhemmat tuntevat toisensa ja pojat harjoittelevat keskenään ohjatusti (vanhemmat ohjaaa) myös varsinaisten treenien ulkopuolella.
Mä en oikein tiedä, tykkäänkö tästä menosta näin. En tajunnut harrastuksen alkaessa silloin useampi vuosi sitten, että lapset jaettaisiin tällä lailla jo näin pieninä. En tajunnut myöskään, että lapsen kanssa olisi kai pitänyt harjoitella myös omalla ajalla ja opetella niitä juttuja, jotka lapselle on vaikeita. En tunne itse lajia enkä tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä. Mitään kotiläksyjä ei koskaan ole annettu.
Pojalle siis laji on OK, mutta ei ole hirveän innostunut. Oli ennen innostuneempi. On luonnostaan hyvin liikkuvainen, leikkii paljon liikunnallisia leikkejä, pelaa eri lajeja kavereiden kanssa. Nyt on vaan niin, että monet kavereista eivät enää lähde ulos liikkumaan vaan jäävät mieluummin pelaamaan pleikkaa tms. Eli joku ohjattu liikunta olisi hyvä olla.
Periaatteessa mitään isoa ongelmaa ei ole, suurin ongelma on varmaan mun fiilikset. Lähinnä pelkään sitä, että lapsi alkaa pitää itseään muita huonompana, kun tuo taso tuodaan niin selkeästi esiin. Onko kellään tästä kokemuksia? Ja voiko lapsi, joka on 9-vuotiana enintään keskitasoa, ollakin vaikka 12-vuotiaana jo parempi? Vai näkeekö tuon tason jo noin varhain? Mietin, pitäisikö etsiä jokin toinen laji ainakin kakkoslajiksi siltä varalta, että lapsi jossain vaiheessa haluaa lopettaa. Olisi joku paikka, mihin sitten mennä.
Tuliko tästä lapsesta parempi, lienee nyt 15 v.