Näitä asioita ihmettelin luonnehäiriöisessä parisuhteen alussa. Mitä sinä?
Vei heti jalat alta ja luulin olevan vuosisadan rakkaustarina. Ajattelin, että ollaan niin onnellisia, ettei moni voi kokea sellaista rakkautta ja onnea. Silti muistan joskus miettineeni, miksi:
Kun oltiin lähekkäin tuntui, ettei toinen tunne yhtä syvästi kuin tunnen häntä kohtaan. Tunsin rakastavani häntä enemmän kuin hän rakasti minua. Oli kertonut elämässään olevan yhden ison tärkeän asian, mutta tuntui kuin se ei olisi merkinnyt hänelle mitään. Joskus kommentoi kokoani ikävästi, vaikka olen normaalipainoinen.
Kommentit (6)
Aika samat setit kuin ap:llä. Mies teki erittäin hyvän vaikutuksen ja lupaili kuun taivaalta. Kuitenkin kun olisi pitänyt sitoutua toteuttamaan noita suunnitelmia, niin hän ei ikinä ollut siihen valmis. Ja jos vaikka ohimennen kerroin puhuneeni hänestä vaikka äidilleni, niin mies sai jonkun fyysisen stressireaktion, että hänelle tuli yhtäkkiä todella kuuma. Siis kirjaimellisesti hänen kädet hikosivat ja paidan selkä kostui hiestä. Lopulta hän alkoi saamaan raivokohtauksia, joissa oli lähinnä ahdistunut siitä, että häneltä vaaditaan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tai ehkä hän ei vain rakastanut sinua?
Siltä tuo kaiken jälkeen tuntui. Erota ei kuitenkaan olisi halunnut ja teki kaikkensa, että oli mahdollisimman vaikeaa päästä eroon. -ap
Vierailija kirjoitti:
Tai ehkä hän ei vain rakastanut sinua?
Eihän nuo luonnehäiriöiset osaakaan rakastaa :) Kyky rakastaa on yksi psyykkisen terveyden merkki.
En nähnyt tuossa ap.n kuvauksessa mitään merkkiä luonnehäiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
En nähnyt tuossa ap.n kuvauksessa mitään merkkiä luonnehäiriöstä.
Ei tässä ollut tarkoitus luetella selviä merkkejä, vaan sellaisia mitä alkuhuumassa on ihmetellyt. Harva varmaan alkaisi suhteeseen jos heti alussa olisi selvää, mikä toinen on.
Tai ehkä hän ei vain rakastanut sinua?