Lapsi yksin vai lapseton elämä

Kumppanuusvanhemmuus on melko uusi ilmiö, joka minusta on ollut erittäin hyvä sellainen, silloin lapsi saa molemmat vanhemmat, jotka voivat tukea toisiaan.

Parisuhde ei ole mikään tae että vanhemmat kantavat yhtä lailla vastuuta lapsesta, Kumppanuusvanhemmuus voi tarjota tähän jopa paremmat lähtökohdat.

Jos rahaa on, niin suosittelisin hedelmöityshoitoihin menemistä. 35 ikävuoden paikkeilla ei kannata jäädä enää himmailemaan, hedelmällisyys laskee tuossa iässä nopeammin, kuin annetaan ymmärtää

Jos todella haluaisin lapsen, tekisin yksin tai kumppanuusvanhemman kanssa ja en aikailisi asian toteuttamisen kanssa. Ikä voi tulla vastaan yllättävänkin nopeasti, ei kaikilla, mutta hedelmällisyys alkaa yleisesti laskea 35-vuoden jälkeen jyrkästi.

Yrittäisin saada lapsen. On mahdollista, että oikea kumppani löytyy myöhemmin, ja sitten voi toki vielä yrittää hänen kanssaan lasta. Mutta ihan hyvin voi käydä niin, että tapaisit jonkun, joka ei halua lasta "vielä" tai ei osaa päättää, ja muutenkin olisi hyvä olla yhdessä jonkin aikaa kahdestaan ennen lapsia... joten voi hyvinkin olla, että sopivan kumppanin etsimiseen menee liikaa aikaa. Ja voi myös käydä niin, että alkaa jotenkin paniikinomaisesti etsiä sitä toivoen, että kumppani löytyisi puolen vuoden, korkeintaan vuoden sisällä, ja silloin ei välttämättä rakastuisi edes siihen oikeaan tyyppiin, kun mielessä on alitajuisesti sellainen "pakko löytää joku, pakko löytää joku".

Voithan vielä tämän vuoden katsoa, löytyykö joku - mutta laita hedelmöityshoidot vireille sillä ajoituksella, että jos et vuoden loppuun mennessä ole löytänyt ketään, olet jo hoidoissa siinä vaiheessa, että pääset aloittamaan ne heti ensi talvena. (En tiedä prosessia, mutta luultavasti siinä jonkin verran kestää, voi olla psykologin haastatteluja yms.) Sitten taas jos löydätkin kumppanin, voit vetäytyä hoidoista.

Näin tekisin itse.

Suosittelen lapsen yrittämistä yksin. Jos turvaverkot ja talous on kunnossa, pystyt siihen kyllä. Rankkaa vanhemmuus yksin silti on, mutta kyllä oma lapsi on niin ihana asia, että siihen kannattaa pyrkiä, jos vain on halua vanhemmaksi. Parisuhteenkin kautta toki ehdit vielä lapsen saada, mutta silloin kyse on enemmän arpapelistä.

Up

Tekisin lapsen yksin, mutta minulle onkin aina ollut selvää että haluan lapsen ja haluan yrittää kaikki keinot joita on.

Samat mietinnät. Tosin mulla ei turvaverkot ole kummoiset, joten mietin, jaksaisinko lapsen kanssa kaksin.

Sopiva kumppanihan voi löytyä vielä senkin jälkeen, kun olisit saanut lapsen yksin tai kumppanuusvanhemman kanssa. Mielestäni parisuhdetta ja vanhemmuutta ei kannata sotkea keskenään tässä asiassa. Parisuhteen löytyessä on vielä monta mutkaa siihen, että suhteeseen syntyy lapsi. Jos oma lapsi on sinulle tärkeä ja todella haluat lapsen, kannustan yrittämään yksin (tai kumppanuusvanhemman löytyessä hänen kanssaan). 

Yksin. Unohda kumppanuusvanhemmuus ym. höpinä. Klinikalle lompsis!

Adoptiokin on hyvä vaihtoehto, jota kannattaa harkita jos on vakaa talous ja hyvä turvaverkko, eikä lapsen tarvitse olla vauva.

Vaikka yksin klinikalle lopulta menisitkin niin ainahan voi yrittää löytää kumppanuusvanhemman vaikka täältä. https://www.nelonen.fi/ohjelmat/lapsi-tuntemattoman-kanssa/hae-mukaan

Niinhän kävi esimerkiksi Hannalle ja lopputulos oli lopulta hyvä

Kannattaa hakeutua klinikalle. Voit tavata sopivan miehen liian myöhään lasta ajatellen. Minulle tämä ei oikein sovi, en ole pitänyt välttämättömänä saada lasta. Tämä on niin henkilökohtaista.

Itsestä tuskin olisi yksin vanhemmaksi ja kantamaan niin suurta vastuuta toisesta. Äitinä olo voi olla tosi raskasta ja väsyttävää silloinkin, kun on kaksi vanhempaa. Itse tarvitsen omaa aikaa ja hyvät yöunet tai alan voimaan huonosti. En ole varma että jaksaisin olla 24 h äiti edes silloin, jos vieressä olis mies. Joskus olen harkinnut tilapäisen kodin antamista lapsille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista sijoitusta.