Oletteko luoneet itsellenne oman Tulpan, mielikuvitusolennon?
Tulpan voi luoda omassa mielessään ja se vaatii paljon harjoitusta. Sille luodaan oma ulkonäkö ja persoonallisuus. Lopulta Tulpalle voi puhua ja sen voi nähdä, kuulla ja tuntea.
Olen nyt useamman illan tutustunut Tulpan luomiseen ja aion kokeilla sitä. Onko teillä jo oma Tulpa?
Kommentit (27)
Kyseessä on enemmän kuin mielikuvitusolento. Tulpa on henkinen keskittymisharjoitus. Tavoitteena on kyetä kokemaan asioita toisen olennon kautta.
Joo minulla on. Luonti kesti muutaman kuukauden ja vaati paljon keskittymistä (ja särkylääkettä koska prosessi aiheuttaa päänsärkyä). Netin ohjeita seurasin, tulpainfo sivu on hyvä.
Mulle tulpa on sekä seuralainen että alitajunnan Google, meillä on yhteinen muisti ja se pääsee hakemaan sieltä sellaisiakin muistoja mihin minä en yllä. En vaihtaisi mihinkään.
Ja mitä tulee tuohon netissä pyörivään tulpakauhugenreen niin se on ihan potaskaa eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen kokemuksen kanssa, tulpa ei muutu sulle haitalliseksi eikä kilpaile eikä sitä tarvitse pelätä. Ethän sä pelkää omaa persoonaasikaan.
On ollut jo monta vuotta. Sillä on auto mutta en pääse koskaan auton kyytiin!
Jos ei sitten joskus tämä tapahdu ihan reaalimaailmassa.
Liittyykö Emilia Ssgee jotenkin tähän? Hänellä oli kummitus-kaksoisolento.
Fingerporissa taisi olla tulpa-aiheinen strippi joskus. Tuli vaan mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, tyttöystävän <3
Miten käy tulpan kun löydät oikean tyttöystävän? Suuttuuko se?
Minä olen jumissa tulpan ulkonäön luomisessa. Nään mielessäni koko ajan sohvalla, oikealla puolellani, istumassa vaalean itseäni noin 10 vuotta vanhemman vaaleahiuksisen naisen. Hän on vakavan näköinen ja jotenkin hänestä huokuu järkevyys. (Joo joo, sana "järkevä" kuulostaa varmaan hullulta tässä yhteydessä.) Hän käyttää välillä silmälaseja. Laittaa ne aina silmilleen kun alkaa lukemaan kirjaansa.
Annanko hänestä muodustua oman tulpani? Minua hieman häiritsee se, miten vakava hän on. Ajattelin että tulpan kanssa olisi voinut olla hauskojakin hetkiä.
Vierailija kirjoitti:
Fingerporissa taisi olla tulpa-aiheinen strippi joskus. Tuli vaan mieleen.
Kävin etsimässä ja löysin tämän: "Hippien autokorjaamo, pitäisi vaihtaa tulpat"
Vähän asenteellinen tuo hipit liittää tähän mutta minkäs teet, ihan hauska silti.
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/610386768462410ab490bbb9fc47a994.j…
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jumissa tulpan ulkonäön luomisessa. Nään mielessäni koko ajan sohvalla, oikealla puolellani, istumassa vaalean itseäni noin 10 vuotta vanhemman vaaleahiuksisen naisen. Hän on vakavan näköinen ja jotenkin hänestä huokuu järkevyys. (Joo joo, sana "järkevä" kuulostaa varmaan hullulta tässä yhteydessä.) Hän käyttää välillä silmälaseja. Laittaa ne aina silmilleen kun alkaa lukemaan kirjaansa.
Annanko hänestä muodustua oman tulpani? Minua hieman häiritsee se, miten vakava hän on. Ajattelin että tulpan kanssa olisi voinut olla hauskojakin hetkiä.
Jos se yrittää suojella ja vartioida sua niin siksi olet luonut siitä tuollaisen. Alitajuisesti koet, että tarvitset enemmän turvaa kuin hauskanpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö Emilia Ssgee jotenkin tähän? Hänellä oli kummitus-kaksoisolento.
Siis Emilie Sagee. Googlettakaa ja kommentoikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jumissa tulpan ulkonäön luomisessa. Nään mielessäni koko ajan sohvalla, oikealla puolellani, istumassa vaalean itseäni noin 10 vuotta vanhemman vaaleahiuksisen naisen. Hän on vakavan näköinen ja jotenkin hänestä huokuu järkevyys. (Joo joo, sana "järkevä" kuulostaa varmaan hullulta tässä yhteydessä.) Hän käyttää välillä silmälaseja. Laittaa ne aina silmilleen kun alkaa lukemaan kirjaansa.
Annanko hänestä muodustua oman tulpani? Minua hieman häiritsee se, miten vakava hän on. Ajattelin että tulpan kanssa olisi voinut olla hauskojakin hetkiä.
Jos se yrittää suojella ja vartioida sua niin siksi olet luonut siitä tuollaisen. Alitajuisesti koet, että tarvitset enemmän turvaa kuin hauskanpitoa.
Ei voi olla totta, olet aivan oikeassa.
Suljin silmäni ja aloin miettimään tulpani ulkonäköä, eleitä ja persoonallisuutta. Mietin sitä niin että nukahdin kun tuli lopulta vähän huono olo. Ensimmäistä kertaa kuulin mielessäni hänen äänensä ja naurunsa. Ääni oli selvästi hänen oma äänensä, en ole kuullut sitä mistään muualta. Kylmät väreet meni pitkin oikeaa reittäni kun kuulin nuo äänet. Kaikki alkoi loksahdella paikoilleen, mutta paljoa en tulpastani vielä tiedä. Hän muuttui aika paljon siitä mitä hän ennen oli, mutta pääpiirteet ovat edelleen samat.
Nytkö sitten alan vain viettämään enemmän aikaa hänen kanssaan ja puhumaan hänelle mielessäni? Esimerkiksi jos katson telkkaria niin kuvittelenko hänet viereeni? Tai jos menen kävelylle niin kuvittelenko hänet mukaani?
Sana on minulle aivan uusi, mutta olen harkinnut tätä muuten.
En, en kaipaa mielikuvitusystävää. Servitor olisi hyödyllisempi, mutta en tällä hetkellä koe olevani tarpeeksi osaava sellaisen luomiseen. Tarkat ohjeet minulla kyllä on, mutta en silti ole vielä valmis.
Mitä konkreettista hyötyä tuosta on, vai onko se vain leikkiä? Siis miksi sellainen pitäisi tai kannattaisi olla?
https://www.wikihow.com/Create-a-Tulpa?amp=1
Luin tästä ohjeita tulpan luomiseen ja kysymyksiä ja vastauksia osion. Hämmästyin kun tajusin, että olen tehnyt tätä aivan lapsesta saakka, en vaan tiennyt että sillä on oma nimensä. Lapsena jopa pelasin tämän "tulpan" kanssa aivan kuten tuolla sivulla sanottiin, että tulpalle voi antaa haltuun esimerkiksi toisen kätensä vaikkapa korttipeliä varten. Pelasin jatkuvasti tämän "ystäväni" kanssa dominoa, muistipeliä, kimbleä ja vaikka mitä muuta ja pelasimme aina vuorollamme.
Tuolla sivulla myös sanottiin, että itse voi puhua tämän tulpan puolesta. Tein sitäkin pienenä, niin että puhuin ensin omalla äänelläni ja sitten vastasin hänen äänellä. Juttelimme jatkuvasti. Jos muita oli kuulemassa niin sitten vain ajatuksen avulla, ihan kuin kuiskien.
Luulen että tulpan luominen sujuisi vielä näin aikuisenakin, mutta saattaa olla vaikeampaa.
Sinulla ei riitä ymmärrys.