Lue keskustelun säännöt.
Miten toimitte ihmisten kanssa, joilla alkaa helposti äänentaso nousta jos tulee pientäkään erimielisyyttä?
12.05.2020 |
Siis jos keskustellaan tai väitellään jostain asiasta ilman riitelyä. Mitä teette? Sanotteko, että puhu normaalisti? Alatteko itsekin kailottaa kovempaa? Vai poistutteko tilanteesta? Miten nuo ihmiset saa helpoiten palaamaan normaaliin puhumiseen?
Kommentit (41)
Huutamista ja huutajiakin on loppupeleissä monenlaisia.
Kyllä siinä normi-ihminen äkkiä olonsa epämiellyttäväksi tuntee.
Etäisyyttä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei ääni saisi nousta?
Inhoan ihan hiljaa puhuvia ihmisiä. Niitä ei jaksa kuunnella pitkään ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Alan nauramaan silleen ärsyttävästi.
Eli provosoit?
Täällä on muutenkin aina mentaliteetti että muita saa tahallaan vaikka provosoida, ja jos he reagoivat jotenkin väärin, on heissä syy.
Tämä on henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse on ainakin pakko isäni kanssa aina yrittää rauhallisesti ja samalla kuitenkin voimakkaalla äänellä selkeästi puhua hänelle. Hän kun ei koskaan lopeta ennen kuin hänelle vastaa. Jos ei vastaa niin huutaa niin pitkään, että vastaat ja jos et vastaa niin pitää mykkäkoulua viikkojen ajan. Tämä kaikki on tuttua. Toisaalta, kun sitä elämää on elänyt niin tietää sen miten kaikki menee. Pitää välttää asioita mistä toinen saattaa suuttua ja ei saa puhua mistään negatiivisesta turhaan. Toisaalta, vaikka moni varmaan hulluna minua pitää niin silti ymmärrän häntä. Meidän perheellä on ollut sellainen omanlainen elämä josta moni varmaan ajattelisi, että todellinen h*lvetti, mutta olemme selvinneet monista jutuista ja tavallaan tätä elämäämme pitäisi muiden elää, että tajuaisivat paremmin. Toisaalta en minäkään tykkää siitä jos toinen huutaa ja voin sanoa, että isääni liittyen löytyy tuhansia tarinoita eri hetkistä jolloin hän on ollut sietämätön ja toisaalta äitini samoin. Samalla äitini tekee oikeastaan kaiken niin, että isäni raivostuisi entistä enemmän. Minä olen sitten aina ollut se välikappale joka rauhoittaa tilanteen ( jos en sitä ennen ala itkemään, tänään kävi näin). Onhan se rankkaa. Tämän takia olen tyytyväinen, että asumme nyt kaikki omille tahoillamme erikseen, joten niitä hetkiä jolloin olisimme kaikki yhdessä on aika vähän. Ei sitä muuten jaksaisi, kun sitä aikoinaan jaksoi niin pitkään.
Kaikke ei tarvitse sietää perheenkään vuoksi. Mutta olet oikeassa, vain sinä voit ymmärtää perhekuviosi, ei ulkopuolinen. Hyvä kuitenkin, että asutte nykyään erillään. Ehkä noita tilanteitakin tulisi nyt harvemmin.
En itse halua olla moisen huutotapauksen kanssa tekemisissä.
Onneksi on mahdollisuus pitkälle valita seuransa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äänentaso ei saisi nousta? Minusta se on paljon normaalimpaa kuin sellainen hyytävä tasainen ääni, joka kertoo selkeästi, että keskustelukumppani ei merkitse mitään.
Mun mielestä huutopuhuminen ei ole normaalia. On myös eri vaihtoehtoja hyytävän tasaisen ja huutopuheen välillä.
Ap ei kirjoittanut huutopuhumisesta, ainoastaan äänentason noususta. Kaksi eri asiaa.
Sun mielestä olis varmaan pitänyt desibelitasolla määrittää, kuinka paljon äänentaso nousee. 🙄 Jospa nyt jätetään tahalleen väärinymmärtämiset pois keskustelusta?
No jos tarkoittaa, että toinen ryhtyy huutamaan, niin miksi ihmeessä ei kirjoita niin? Äänentason nousussa on monta eri tasoa ennen kuin huudetaan. Mutta okei, ap siis haluaa tietää, miten suhtaudun ihmiseen, joka kesken keskustelun ryhtyy karjumaan kuin palosireeni. Suhtaudun niin, että mietin, mitä ikävää sanoin, kun toinen noin suuttui. Sitten jatkamme keskustelua normaalilla puheäänellä.
Sinä se et vain tunnu tajuavan, että maailma ei ole mustavalkoinen.
Vierailija kirjoitti:
En lähtökohtaisesti vietä ainaa epämiellytävien ihmisten kanssa. Jos kuitenkin joutuisin viettämään, niin sanoisin varmaan, että "älä kehtaa huutaa" tai jotain sinne päin.
Olen ollut tälläisissa tilanteissa, joissa joku vähän kiihtyy ja korottaa ääntään. Voin sanoa: "Hyshys, täällä on muitakin" tai kuiskaan kauniisti: "Kiitos, mutta kuulen kyllä pienemmälläkin volyymilla". Jos ei tehoa, poistun paikalta. En kuuntele, jos minulle huudetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katson ääntään korottanutta puhujaa kulmia kohottaen tai hieman virnistäen. Tämä yleensä riittää hiljentämään vastapuolen, joka nolostellen pyytää käytöstään anteeksi tai sitten menettämään totaalisesti käytöksensä kontrollin ja päätymään huutoitkuihin tai vastaavaan. Itse en ääntäni vaivaudu koskaan korottamaan, ne kuulevat asian, jotka haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Miksei ääni saisi nousta?
Inhoan ihan hiljaa puhuvia ihmisiä. Niitä ei jaksa kuunnella pitkään ollenkaan.
Minä taas inhoan kovaan ääneen puhuvia ihmisiä. Niitä en jaksa kuunnella pitkään ollenkaan, ja harvoin niiltä mitään todellista asiaa tuleekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein aikuinen, joka korottaa ääntään, suhtautuu aiheeseensa fanaattisesti. Aihe voi olla kasvissyönti, yksityisautoilu, hävittäjähankinnat, viina, maskipakko tai vaikka uskonto. Minä en viitsi tuhlata elämääni fanaatikon kanssa väittelyyn millään desibelitasolla. Jätän fanaatikon olemaan oikeassa ihan keskenään.
Minä kysyisin että toimitteko samoin myös jos ihmisten volyymi ja elekieli kasvaa (hetkellisesti) innostuessa ja ilahtuessa? Pitäisikö ihmisen kuulostaa uutistenlukijalta kaikissa tilanteissa?
Esim. töissä ja asiointitilanteissa tietysti säilytetään melko neutraali linja, mutta ihan kauheaa olisi jos kavereiden tai perheen kesken ei saisi innostua, turhautua tai kiihtyä vaikkapa intensiivisen väittelyn lomassa niin että se näkyy. Eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa ollaanko samaa vai eri mieltä, hyvä keskustelija osaa tuoda pöytään ajatuksia ja tunteita herättäviä näkökulmia vaikka oltaisiin samoilla linjoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse aina niin hillitty ja rauhallinen ihminen että kovaääninen väittely ahdistaa minua. En pidä konflikteista mutta jos sellainen tilanne tulee vastaan, näytän oman kantani hermostumatta. Joskus tuntuu että tämä toimii kuin bensana tulelle. Jos toinen ei pysty hillitsemään itseään (etenkin kun on aikuinen ihminen) niin pidän häntä aika lapsellisena ja yksinkertaisena ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse aina niin hillitty ja rauhallinen ihminen että kovaääninen väittely ahdistaa minua. En pidä konflikteista mutta jos sellainen tilanne tulee vastaan, näytän oman kantani hermostumatta. Joskus tuntuu että tämä toimii kuin bensana tulelle. Jos toinen ei pysty hillitsemään itseään (etenkin kun on aikuinen ihminen) niin pidän häntä aika lapsellisena ja yksinkertaisena ihmisenä.
Tällainen aina hillitty ja rauhallinen ihminen voi läheisen näkökulmasta vaikuttaa välinpitämättömältä ja tunteettomalta. Esim. parisuhteessa jos kumppanista saadut vastaukset on lähinnä kuin koulutetun asiakaspalvelijan suusta, niin vähemmästäkin hermostuu: etkö kuule mitä sanon? Etkö näe että tämä on minulle tärkeää? Miksi et reagoi, miksi olet kuin tämä ei koskettaisi sinua lainkaan? Miksi et kohtaa minua kuin ihminen ihmistä vaan pidät jotain viilipyttymuuria tässä välissä?
Nimimerkillä 20 vuotta jaksoin jutella kalalle haaleassa vedessä. Sitten lähdin, koska ihmisestä, jolla on kastemadon tunneskaala, ei ole jakamaan iloja, suruja, pettymyksiä tai saavutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mua yleensä häiritse se että äänen taso nousee. Jos se menee ihan täysin meuhkasmiseksi niin sanon että lakkaas ny.
Mulle äänen tasoa tärkeämpi asia on se että osataan silti pysyä asiallisena. Jos toinen alkaa öyhöttämään, niin se on ihan sama öyhöttääkö kuiskaten vai huutamalla
Olen niitä, joilla herkästi ääneen voimakkuus muuttuu oli sitten kyseessä ilo tai suru, innostus tai kiukut.
Menneisyyden ihmisistä yhdellä oli tapana alkaa huutamaan minulle, turpa kiinni älä huuda, kun suuttuessani/kiihtyessäni korotin ääntäni ja tämähän laukaisi sen reagtion, että aloin tosissani huutamaan, niin että naapurit kuulee. Nauraa sain kyllä ja kertoa iloisia juttuja kovalla äänellä, mutta ai ai, jos jotain negatiivista sanoin muulla kun tasapaksulla aneemisen kuuloisella äänellä, josta ei tunteet kuulu ollenkaan.
Ei sellaista ihmistä jaksa, kenen kanssa saa olla koko ajan varpaillaan, ettei vaan toisen herkkä hipiä nyt vaurioidu, kun on joku valikoivasti ääniyliherkkä.
Nykyään rinnallani on ihmisiä, jotka osaavat nätisti sanoa, et hei nyt äänenvoimakkuutta pienemmälle tai vedäppä syvään henkeä, eikä ole tarvinnut riidan keskellä riidellä riitelemisestä. Eikä tunnu haittavaan, jos innostuessani alan kailottamaan ja puhumaan nopeammin. Välillä kyllä joudun kuuntelemaan vinoilua, jos olen innostunut papattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen niitä, joilla herkästi ääneen voimakkuus muuttuu oli sitten kyseessä ilo tai suru, innostus tai kiukut.
Menneisyyden ihmisistä yhdellä oli tapana alkaa huutamaan minulle, turpa kiinni älä huuda, kun suuttuessani/kiihtyessäni korotin ääntäni ja tämähän laukaisi sen reagtion, että aloin tosissani huutamaan, niin että naapurit kuulee. Nauraa sain kyllä ja kertoa iloisia juttuja kovalla äänellä, mutta ai ai, jos jotain negatiivista sanoin muulla kun tasapaksulla aneemisen kuuloisella äänellä, josta ei tunteet kuulu ollenkaan.
Ei sellaista ihmistä jaksa, kenen kanssa saa olla koko ajan varpaillaan, ettei vaan toisen herkkä hipiä nyt vaurioidu, kun on joku valikoivasti ääniyliherkkä.
Nykyään rinnallani on ihmisiä, jotka osaavat nätisti sanoa, et hei nyt äänenvoimakkuutta pienemmälle tai vedäppä syvään henkeä, eikä ole tarvinnut riidan keskellä riidellä riitelemisestä. Eikä tunnu haittavaan, jos innostuessani alan kailottamaan ja puhumaan nopeammin. Välillä kyllä joudun kuuntelemaan vinoilua, jos olen innostunut papattamaan.
Aika huonosti tuo ihminen kohteli sinua. Yleensä kuitenkin "turpa kiinni" heitto tulee kehiin vasta sitten, kun toinen ei pyynnöstä huolimatta lopeta huutamista.
Vierailija kirjoitti:
Olen niitä, joilla herkästi ääneen voimakkuus muuttuu oli sitten kyseessä ilo tai suru, innostus tai kiukut.
Menneisyyden ihmisistä yhdellä oli tapana alkaa huutamaan minulle, turpa kiinni älä huuda, kun suuttuessani/kiihtyessäni korotin ääntäni ja tämähän laukaisi sen reagtion, että aloin tosissani huutamaan, niin että naapurit kuulee. Nauraa sain kyllä ja kertoa iloisia juttuja kovalla äänellä, mutta ai ai, jos jotain negatiivista sanoin muulla kun tasapaksulla aneemisen kuuloisella äänellä, josta ei tunteet kuulu ollenkaan.
Ei sellaista ihmistä jaksa, kenen kanssa saa olla koko ajan varpaillaan, ettei vaan toisen herkkä hipiä nyt vaurioidu, kun on joku valikoivasti ääniyliherkkä.
Nykyään rinnallani on ihmisiä, jotka osaavat nätisti sanoa, et hei nyt äänenvoimakkuutta pienemmälle tai vedäppä syvään henkeä, eikä ole tarvinnut riidan keskellä riidellä riitelemisestä. Eikä tunnu haittavaan, jos innostuessani alan kailottamaan ja puhumaan nopeammin. Välillä kyllä joudun kuuntelemaan vinoilua, jos olen innostunut papattamaan.
Ministakin ihmiset joiden kanssa täytyy olla koko ajan varuillaan ovat paljon raskaampia kuin ihmiset jotka ovat "liian" sitä tätä tai tota.
Aidot ihmiset ovat niitä parhaita. Vaikka olisikin aidosti hieman tulinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äänentaso ei saisi nousta? Minusta se on paljon normaalimpaa kuin sellainen hyytävä tasainen ääni, joka kertoo selkeästi, että keskustelukumppani ei merkitse mitään.
Mun mielestä huutopuhuminen ei ole normaalia. On myös eri vaihtoehtoja hyytävän tasaisen ja huutopuheen välillä.
Ap ei kirjoittanut huutopuhumisesta, ainoastaan äänentason noususta. Kaksi eri asiaa.
Sun mielestä olis varmaan pitänyt desibelitasolla määrittää, kuinka paljon äänentaso nousee. 🙄 Jospa nyt jätetään tahalleen väärinymmärtämiset pois keskustelusta?
No jos tarkoittaa, että toinen ryhtyy huutamaan, niin miksi ihmeessä ei kirjoita niin? Äänentason nousussa on monta eri tasoa ennen kuin huudetaan. Mutta okei, ap siis haluaa tietää, miten suhtaudun ihmiseen, joka kesken keskustelun ryhtyy karjumaan kuin palosireeni. Suhtaudun niin, että mietin, mitä ikävää sanoin, kun toinen noin suuttui. Sitten jatkamme keskustelua normaalilla puheäänellä.
Sinä se et vain tunnu tajuavan, että maailma ei ole mustavalkoinen.
Ja sinä et ymmärrä, että äänentason nousu ei välttämättä ole huutamista. Ap ei ymmärrä, että maailma ei ole mustavalkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei ääni saisi nousta?
Inhoan ihan hiljaa puhuvia ihmisiä. Niitä ei jaksa kuunnella pitkään ollenkaan.
Minä taas inhoan kovaan ääneen puhuvia ihmisiä. Niitä en jaksa kuunnella pitkään ollenkaan, ja harvoin niiltä mitään todellista asiaa tuleekaan.
Mä olen sitä mieltä, että jos ei saa asiaansa selkeällä ja kuuluvalla äänellä sanottua, niin kannattaa pitääkin suunsa vaan kiinni. Mumisijat on rasittavia.
No jos tarkoittaa, että toinen ryhtyy huutamaan, niin miksi ihmeessä ei kirjoita niin? Äänentason nousussa on monta eri tasoa ennen kuin huudetaan. Mutta okei, ap siis haluaa tietää, miten suhtaudun ihmiseen, joka kesken keskustelun ryhtyy karjumaan kuin palosireeni. Suhtaudun niin, että mietin, mitä ikävää sanoin, kun toinen noin suuttui. Sitten jatkamme keskustelua normaalilla puheäänellä.